FinnFrameNet:Collaboration

From Sanat

juoda

  • USA:n taitoluisteluliiton oli määrä kuulustella Hardingia epäiltynä osallistumisesta juoneen kilpakumppaninsa Nancy Kerriganin vahingoittamiseksi.

kumppani

  • . — Hei, heponi, kumppani leipätyön, käy, astele rakosi laitaa!
  • _ Osakeyhtiöiden toimintaan voimakkaasti vaikuttavia sidosryhmiä ovat erityisesti sopimuskumppanit, mutta konkurssi- tai saneeraustilanteessa tarkasteltava säännös vaikuttaa myös mui- den velkojien kuin sopimusvelkojien sekä osakkeenomistajien, työntekijöiden ja verottajan oi- keusturvan tarpeeseen.
  • Kuvassa purjehduskumppanit kiipeävät kaatuneen veneensä laidalle.
  • P. D. Jamesin dekkariin perustuva ja Chris Petitin ohjaama kiehtova psykologinen trilleri kokemattomasta naisetsivästä, joka kumppaninsa itsemurhan jälkeen joutuu tutkimaan toista itsemurhatapausta.
  • Sen käsitteen synty- ja käyttöaineita syötti kotimaassa ja maailmalle mm. Tuure Junnila ja hänen kumppaninsa.

liittolainen

  • Pekingin tavoitteena taas oli " amerikkalaisten imperialistien ja heidän liittolaistensa " ajaminen mereen koko Koreasta.

liittoutua

  • Näyttää melkein siltä — lausui hra senaattori — kuin sitä ei moiii marmasti odottaa, - eiköhän maalaisliitolla tulisi tuollaisesta liittoutumisesta olemaan mitään hyötyäkään.
  • Niin ollen näyttäisi siitä liittoutumisesta oleman meille suurta hait' taa.
  • Näyttää siis silti, että a->emamnw niihin kahteen mahdollisuuteen nähden, jotka meille tarjoutuvat, on toiselta puolen se, että länteen päin ei meillä ole mahdollisuuksia, jos tahtoisimekin, oska Ruotsi ei tahdo liittoutumiseen suostua, ja että etelään päin taas me itse olemme varovaisella kannalla emmekä ainakaan tällä hetkellä tahdo liffctoutamiskysymysta sinne päin ratkaista myönteiseen suuntaan.

lyöttäytyä yhteen

  • Varsinkin jos useampia kettutarhoja lyöttäytyy yhteen voi tällainen kaseinin hankinta olla suositeltavaa.
  • Alkuun Alex erotetaan tarjoilijantyöstään ja hän lyöttäytyy yhteen Ronin kanssa, jonka elämä myös näyttää liukuvan alamäkeä.
  • Tätä helpottaa se, että lyöttäytyy yhteen toisten samanlaisten toverien kanssa.
  • Yksinomaan tämäkin seikka näyttää minusta olevan riittävänä aiheena herroille moottorimiehille lyöttäytyä yhteen ja kaikin keinoin yrittää saada meidän alotekyvyttömät viranomaisemme kieltämään kaiken tarpeettoman merkinannon, kuten laita on Suomen kaupungeissa.
  • Ainut tapa päästä mukaan kokeiluun on lyöttäytyä yhteen jo olemassa olevien ammattikorkeakoulujen kanssa.
  • Se huomaa ihmisen jo kaukaa, ja sentähden on metsästäjien turha lyöttäytyä yhteen aikomuksella metsästää sakilla.
  • Muut sanomalehtien omistajat asettuivat alussa hyvin epäilevälle kannalle uusiin koneisiin nähden ja lyöttäytyivät yhteen tasoittaakseen sen etumatkan minkä Timesin omistaja oli heihin nähden rohkeudellaan ja kaukonäköisyydellään saavuttanut.
  • Jo kesällä 1990 Ament ja Gossard lyöttäytyivät yhteen kitaristi Mike McCreadyn kanssa.
  • Tapahtuipa niinkin, että jotkut vanhat legioonalaiskelmit lyöttäytyivät yhteen alokkaiden kanssa ja puhdistivat juopuneet nuorukaiset putipuhtaiksi.
  • Nuoret miehet, useimmiten kai varakkaitten aatelis- ja kauppiassukujen vesat, lyöttäytyivät yhteen pitoja ja yhteistä vallattomuutta varten.
  • Ulkomaankauppaa käyvät elintarvikealan yritykset ovat lyöttäytyneet yhteen varmistaakseen, että raaka-aineiden hinnat Suomessa laskevat EYmaiden tasolle heti Suomen liityttyä yhteisöön.
  • Toisinaan ovat molemmat kuorot lyöttäytyneet yhteen.
  • Toimittajat Kari Tervo ja Susanne Päivärinta lyöttäytyvät yhteen uudessa, viikottaisessa TV 1:n maanantai-illan haastatteluohjelmassa.
  • - eronneet miehet lyöttäytyvät yhteen Göteborgissa.
  • Ne lyöttäytyvät yhteen hernekasvien kanssa, joiden juuriin ne muodostavat mukuloita.

olla kumppani

  • Samalla matkalla on weli Back — hänellä on kumppanina weli Otto Nordgren Luulajasta — käynyt Etelä-Ruotsissa, kuten Sommenissa Westergötlandissa, missä on suuri ja kukoistama kristillisyys.
  • Yllättää hän tahtoo isän, äidin, sisaret —. Kuinka riemuisaa, varsinkin kun on kumppanina Kristus!
  • - Oulussa, Turussa, Porissa, Kouvolassa ja Lappeenrannassa meillä on kumppanina paikallinen puhelinyhtiö.
  • Muskettisotureissa on kumppanina taekwondo-seura ja syksyksi suunnitellaan jälleen yhteistyötä kamarikuoron kanssa Myrskyluodon Maija -näytelmässä.
  • Maailman lasten suosikki, Väiski Vemmelsääri ryhtyy kumppaneineen syksyllä keräämään lastenruokaa Viron lapsille.

osakas

  • Osakekannan ostoon ja ensimmäisen velkaerän suorittamiseen, 1 060 000 markkaan, osakkaat käyttivät omia tai muualta lainaamiaan varoja.

ryhtyä yhteistyö

  • Kirkkovaltuusto teki päätöksen Mikkelin maaseurakunnan kirkkohallintokunnan lähettämästä kirjelmästä, joka koski yhteistyöhön ryhtymistä molempien seurakuntien yhteisen leirikeskuksen rakentamiseksi.
  • Ensimmäinen keskustelukysymys jonka vuosikokous otti käsiteltäväkseen koski yhteistyöhön ryhtymistä Pohjoismaiden Postimiesliiton kanssa, lähettämällä tulevaisuudessa edustaja liiton kongresseihin.
  • Venäjä ja Nato ryhtyivät yhteistyöhön Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.
  • Kriisi kuitenkin vältettiin, ja Yhdysvallat ja Neuvostoliitto ryhtyivät yhteistyöhön aselevon aikaan saamiseksi Lähi-itään.
  • Pienet puuyritykset ryhtyivät yhteistyöhön Kangasniemellä
  • Erään vision mukaan elämä puolustautui lisääntynyttä happipitoisuutta vastaan siten, että alkukantaiset solut ja bakteerien kaltaiset mikrobit ryhtyivät yhteistyöhön.
  • Se on niinikään ryhtynyt yhteistyöhön samanlaatuisten laitosten kanssa naapurimaissa ja viimeksi Parisin sosioloogisen kansainvälisen instituutin kanssa, jonka pääsihteeri ja toinen varapresidentti Gaston Richard ja G. L. Duprat ovat sen kunniajäseninä.
  • Suomen Punaisen Ristin Oulun läänin päätoimikunnan kanssa on Lapin maatalousseura ryhtynyt yhteistyöhön m.m. kotitaloudellisten kurssien ja kerhotoiminnan järjestämiseksi.
  • Mikkelin eläinsuojeluyhdistys, rankkuri ja Mikkelin kaupunki ryhtyvät yhteistyöhön irrallaan tavattujen lemmikkien kiinniotossa ja hoidossa.
  • Nick ja Sarah ryhtyvät yhteistyöhön.
  • Mikkelin Montessori-leikkikoululaiset pääsevät vihdoin syksyllä kauan kaivattuun kokopäivähoitoon, kun leikkikoulu ryhtyy yhteistyöhön Rantakylässä aloittavan ryhmäperhepäiväkodin Nallemaan kanssa.
  • 4 ) Osuuskunta ryhtyy yhteistyöhön maamme säilyketehtaiden kanssa hankkien niille raaka-aineita ja myyden niiden tuotteita.
  • Kansallispukukokonaisuus on monen taitajan yhteistyön tulosta ja siksi tekijät ryhtyivät yhteistyöhön jo 12 vuotta sitten.

salaliitto

  • Jumalanvallan viholliset panevat kerskuvasti uhmaten avoimesti ja verhoamatta toimeen salaliittonsa hallita maailmaa vastoin Jehovan määräämää tapaa.
  • Miehet vaihtoivat nopean silmäyksen, joka oli vähällä paljastaa heidän salaliittonsa.
  • Maailmanlaajuisen juutalaisen salaliiton ohella pääajatuksia oli siis mustan rodun alemmuus valkoiseen nähden.
  • Siihen kuuluu kuvitelma, että elinkeinoelämä muodostaa jonkinlaisen salaliiton, joka pyrkii yksissä tuumin tiettyihin yhteiskunnallisiin ja poliittisiin päämääriin.
  • - Irakia kohtaa imperialistisen ja sionistisen salaliiton viimeinen vaihe, jonka tarkoitus on tuhota loput maan perusrakenteesta.
  • Sisarukset solmivat salaliiton äidin saamiseksi pois kotoa.
  • EU nähdään pikemminkin muiden maiden salaliittona Suomen päänmenoksi kuin Suomen mahdollisuutena toimia yhteistyössä muiden maiden kanssa.
  • Heidän järjestönsä vietiin oikeuden eteen rikollisena salaliittona ja sen jäsenet sakotettiin $2.00 kukin.
  • Vuoden 1956 presidentinvaalista ( s. 32-35 ) Rautkallio pyrkii luomaan kuvan Kekkosen, kommunistien ja KGB:n suurena salaliittona.
  • Tämä ehdotus kaiketi pohjautui heidän salaliittoonsa, arveli Kai ja yhtyi tytön ajatukseen ymmärtäväisesti hymyillen.
  • Hesekielin ennustuksen 38: nnessa luvussa,. jo'ka on selitetty Puolustuksen II kirjassa, osoitetaan, että Goog, Saatanan käskynhaltija, järjestää salaliiton Jehovan todistajia vastaan ja haalii muitakin mukaan tuohon salaliittoonsa.
  • Nyt he tunsivat saaneensa salaliittoonsa jäsenen, joka tekee liitosta sellaisen, että se kykenee uhmaamaan ritari Merikotkaa.

salaliitto-

  • Tyytymättömyys puhkesi toisinaan ilmi salaliitto- ja kapinayrityksinä.
  • Postilaatikko, inhimillisten tunteiden merkillisin pikku laatikko, on suunnil- leen sadan vuoden vanha, mutta todel- lisuudessa se on vieläkin vanhempi, sillä jo i6:nnella vuosisadalla oli Firenzen kirkoissa puisia arkkuja, joihin porvarit heittivät esi- valtaa vastaan valmisteilla olevien salaliittojen tai hyökkäyksien ilmiantoja.

sama juoni

  • Vealy oli Bosinneyn kanssa samassa juonessa.
  • Brendelkin kuitenkin yllättää silloin tällöin, ja silloin kun hän, Rattle ja orkesteri ovat samassa juonessa on tuloksensa tajuntaa laajentavia musiikillisia ahaa-elämyksiä.
  • Jerusalemin papit ja kirjanoppineet olivat samassa juonessa.
  • Hän tiesi, että samassa juonessa olevat rikolliset usein kirjoittivat uhkailukirjeitä toisilleen, jopa itselleenkin.
  • Lopulta sinkautti hra Back päin hra Kinkerin naamaa, että hrat Kinkeri ja Patja olivat samassa juonessa häntä vastaan.
  • Ryöstämiään, kelvollisempia esineitä antoivat he vartijoille, jotka olivat samassa juonessa heidän kanssaan; myivät ryöstösaaliin kaupungilla ja toivat ryöstäjille viinaa.
  • Lapset ja konnat samassa juonessa

tehdä salaa yhteistyö

  • Tästä salaisesta yhteistyöstä huolimatta työläisaktivistit olivat äänioikeus- ja eduskuntauudistuskysymyksessä vielä radikaalimmalla kannalla kuin Valpas.
  • — Mahdollisuus Trotskin ja Stalinin salaisesta yhteistyöstä näyttää epätodennäköiseltä huolimatta siitä, ettei vielä pitkälti ole aikaa kulunut tiedoista, jotka kertoivat Stalinin ja Trotskin salaisesta sopimuksesta ja sovinnosta.
  • Tunnusmerkistön mukaisia tekoja ovat esimerkiksi tarjouksen tekeminen salaisessa yhteistyössä kilpailijan kanssa tai kilpailijaan kohdistuva uhkailu, lupaukset ja lahjonta tai kilpailijaan kohdistuva petollinen viettely.
  • Toiselta puolen on esiintynyt tapauksia, joissa osavaltion hallitus on ollut salaisessa yhteistyössä korruptoidun kaupunginhallinnon kanssa.
  • Varsinkin viimeksimainittu ominaisuus oli arvokas näihin aikoihin maassa, jossa ei ollut kovinkaan harvinaista sellainen, että vieläpä virkavallan edustajatkin olivat salaisessa yhteistyössä rikollisten kanssa.

tehdä yhteistyö

  • Tulevaisuudessa autot joutuvat entistä enemmän hakemaan asiakkaita ja tekemään yhteistyötä muun muassa laitoskirjastojen kanssa.
  • 22.00 Siveyspoliisi 799198 Puuhailua, osa / 2. Huumepoliisi kiinnostuu seuralaispalvelulta tarjoavasta firmasta ja pyytää siveyspoliisia tekemään yhteistyötä rikollisten kiinnisaamiseksi.
  • Koulu tulee tekemään yhteistyötä Heinolan musiikkiopiston kanssa varsinkin tutkintojen osalta.
  • Hän haluaa ylittää kunnan sisällä totutut palvelutuotannon sektorirajat ja vaatii myös kuntia tekemään yhteistyötä.
  • Kristittyjen keskuudessa voi todellakin elää lahkolaisia, jotka eristäytyvät muista uskovaisista eivätkä kykene tai halua tehdä yhteistyötä muiden kanssa.
  • monille suomalaisille siksi, että hän haluaa tehdä yhteistyötä WWF:n kanssa saimaannorpan pelastamiseksi.
  • Kokeilussa tekevät yhteistyötä ammatilliset ja ns. vapaan sivistystyön oppilaitokset.
  • Sosiaalityöntekijät tekevät yhteistyötä monien viranomaisten kanssa.
  • CIS ja FBI tekevät yhteistyötä mafiaperillisen kiinnisaamiseksi,
  • Piirijärjestö olisi valmis tekemään yhteistyötä vaalien voittajien eli vihreiden kanssa.
  • - Sanoisin hyvin suoraan, että irakilaiset tulivat neuvottelemaan ja tekemään yhteistyötä hyvin myönteisellä asenteella.
  • Yhtiöt ilmoittavat pyrkivänsä tekemään yhteistyötä työvoimaviranomaisten kanssa työvoiman uudelleen sijoittamiseksi.
  • On odotettavissa, että jatkossa alueen yritykset tekisivät yhteistyötä koulun kanssa, yhteistyösuunnitelmat ovat kuitenkin vielä alkuvaiheessa, toteaa Varneslahti.
  • Siinä on jotain samaa, jos Cronenberg ja Lynch tekisivät yhteistyötä piristävien aineiden vaikutuksen alaisena.
  • Suomi aikoo puolestaan tehdä yhteistyötä Milanossa Aeron kanssa.
  • - Koululla ei väittämänä ole resursseja itse kehitellä mitään tällaista toimintaa, siksi on hyvä, että voidaan tehdä yhteistyötä kulttuuritoimen kanssa.
  • Vielä viime vuonna Keski- Suomen Valon myynnissä Kuisia ja Kilpeläinen tekivät yhteistyötä.
  • 1980-luvulla Bekescsaban ja Mikkelin jalkapallojoukkueet tekivät yhteistyötä muun muassa järjestämällä harjoitusleirejä vastavuoroisesti toisilleen.
  • He tekivät yhteistyötä elokuvassa Pikkusisar.
  • Tiina Tynkkynen, Kaarle Holmberg tekivät yhteistyötä kurssilaisten kanssa, ja monen kanssa yhteistyö on jatkunut myöhemminkin.

toimia yhdessä

  • Meidän kaikkien, oppilaiden, opettajien, oppilaitosten ja kaupungin etujen mukaista on toimia yhdessä tämän vuosikymmenen suuressa koulutuspoliittisessa haasteessa.
  • Pitäisi toimia yhdessä muiden kanssa, toista tukien ja kannustaen, oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus huomioiden.
  • Hammaslääkärit kaikkialla maassa ovat toimineet yhdessä poliisivoimien kanssa ja he ovat sekä virallisesti että epävirallisesti ilmaisseet haluavansa olla vielä suuremmaksi avuksi.
  • Olimme toistakymmentä vuotta toimineet yhdessä Forssan postissa ja meistä oli muodostunut täydellinen toveruuskolmikko.
  • Sisäministeri Nayef bin Abdul Azizin mukaan toinen kaappareista oli Jeddan lentokentän turvallisuusvirkailija, joka toimi yhdessä maan etelärajalla työskennelleen rajavartijan kanssa.
  • Se tuntee Itä-Siperian maaston tuumalleen, kun se toimi yhdessä amerikkalaisten ja englantilaisten kanssa lähettäessään voimia Vladivostokiin Venäjän vallankumouksen jälkeen.
  • Nämä toimenpiteet eivät puhdista häntä ehdottomasti, mutta panevat epäilemään, että Goebbels toimi yhdessä muiden naziradikaalien kanssa Hitleristä suuressa määrin riippumatta.
  • Ja näillä asioilla liikkuivat suomalaisiin syksyllä 1914 yhteydessä olleet saksalaisasiamiehet, etenkin F. G. Grumme, joka Goldbeck-Löwen ja Fischer-Lossainenin lisäksi toimi yhdessä Konni Zilliacuksen ja J. W. Nylanderin kanssa.

työkumppani

  • 6: 17 ), kirjoittaa apostoli Paavali nuorelle työkumppanilleen Timoteukselle.
  • Missä Hänelle avataan ovet, siellä kodit muuttuvat valoisammiksi ja onnellisemmiksi ja siellä voi varmaan kodin isä kerran sanoa työkumppanilleen samaa, mitä- runoilija lauloi jo harmaantuvalle puolisolleen: Vuoskymmentä monta jo vierinyt on kun mulle sä itsesi annoit, ja jos kestit kanssani kaiken työn, levätessänikin monen valvoit yön, ja päivän heltehen. kannoit: Työkumppani kallis, kultainen, osanottaja kaikkien rientojen, sua siunaan! "
  • Chaplin tutki käsikirjoitusta tunnontarkasti ja loppuun päästyään hän sanoi vanhalle työkumppanilleen Dave Stonelle: » Ellei tätä aihetta vielä ole missään tekeillä olevassa filmissä, olen halukas valmistamaan tästä filmin. »
  • Uskolliselle työkumppanilleen, kaksoisveljelleen, aatteelliselle tukijalleen, parhaimmalle kannattajalleen, nuorisoseuraliikkeelle, on kansanopisto suuressa kiitollisuuden velassa.
  • Tässä P. kiitollisena myös kertoo mitä vaikutteita ja suoranaisia neuvoja hän on saanut uskollisilta työkumppaneiltaan erittäinkin Burgdorfissa työskennellessään.
  • Hän työskentelee itse erittäin nopeasti ja vaatii työkumppaneiltaan samaa.
  • Samoin on raaslumanoikeus eilen saloittanut työmiehen K. Himmasen. kaupungista, 75 markalla, koska hän työkumppaneiltaan oli saanut rahaa ostaakseen kannun miinaa, jonka toimen hän olikin täyttänyt.
  • Toimo sai maliin työssä ollessaan kuulla työkumppaneiltaan jonkun pistosanan, kun tämä muka koulua piti, maan hän ei siitä näkynyt mälittämän.
  • Kaipauksella johtokunta erosi entisistä uskollisista työkumppaneista, joskin se ilolla tervehti uusien työvoimien liittymistä keskuuteensa.
  • Lehden latomossa oli vain eräs henkilö, muuan vanha latoja, joka kykeni lukemaan Greeleyn kir » joitusta, ja kerran eräät tämän työkumppaneista päätti » vät tehdä hieman pilaa ukon kustannuksella.
  • Parhaimmat näistä puutarhurin työkumppaneista ja ystävistä ovat, niinkuin tiedämme, hyönteisiä hävittävät linnut, niinkuin rastaat, tikat, kiurut, kottaraiset, käet y. m. Myöskin maaseudulla niin suurta kammoa herättävät huuhkajat ovat pidettävät hyödyllisinä, sillä ne hävittävät rottia.
  • Esityksen on laatinut tri H. Karström, jolla prof. Virtasen monivuotisena työkumppanina on ollut tilaisuus mitä läheisimmin osallistua A. I. V. -menetelmän kehitysvaiheisiin, ensimmäisistä laboratoriokokeista aina viimeisiin patenttiväittelyihin saakka.
  • Kuka meistä olisi silloin uskonut, että me hänen lähimmät työkumppaninsa.
  • Hän kohtasi näet kaupungilla entisen työkumppaninsa, Yrjö Pulkkisen, joka heti vaati häntä kanssaansa kahvilaan, jotta saataisiin hetkisen puhella yhdessä.
  • Elton John ja hänen työkumppaninsa Bernie Taupin ovat signeeranneet arkin.
  • Kun oli kulunut aikaa tunnin verran, työkumppanini alkoi käyttäytyä oudosti.

vehkeillä

  • Ja heidän vehkeillessään neuvostossa hänen henkeään vastaan osoitti ylimmäinen pappi, sanoessaan enemmän kuin itse ymmärsi, että oli » tarpeellista », että Jeesus kuolisi; heidän kansalliset harrastuksensa olivat uhatut, koska heidän oma vehkeilynsä häntä vastaan saattaisi vahingoittaa heitä roomalaisten silmissä.
  • Älköön kukaan uskoko, etteivät Britannian yksinvallan hallitsevat luokat tiedä, mitä ne tekevät suunnitellessaan ja vehkeillessään saadakseen valvontansa alaiseksi mahdollisimman suuren osan maasta ja maan väestöstä.
  • Cherif Rodik ja 28 muuta henkilöä otettiin kiinni ja vietiin vankilaan, koska heidän ilmoitettiin vehkeilevän sulttaania vastaan.
  • Totta on, että S. T. Raittiusliiton ympärille ryhmittynyt ja sen työtä tukeva työväki saa mielikarvaudekseen nähdä vastassaan koko kieltolakia ja työväestön keskuudessa suoritettavaa raittiustyötä vastaan vehkeilevän porvariston, mutta sitä elävämmin on painettava mieliin, että köyhälistön omat voimat, oma taistelu on ainoa tie lopputulokseen, olipa kysymyksessä sitten vapautuminen kapitalismin orjuudesta tai sen rappeuttavista seurauksista, alkoholismista.

vehkeily

  • Romanian prinsessa Alexandran henki on vaarassa, kun maan NATO-jäsenyydestä käydään poliittista vehkeilyä.

yhteistoiminta

  • Meillä ei ole mitään ystävyys- tai vihollispolitiikkaa Me haluamme olla yhteistoiminnassa kaikkien kanssa.
  • " On välttämätöntä, että laivuetta valmennetaan käytännöllisillä harjoituksilla; ei ole ohjaajia totutettava vain yhteen määrättyyn paikkaan muodostelmassa, vaan on häntä totutettava yhteistoimintaan kaikkien kanssa, niin, että hän ymmärtää koneitten liikkeistä tarkoituksen, olkoon, että päällikkö valmistautuu hyökkäämään tai että hän käännöksillä valmistautuu vastaanottamaan vih. koneitten hyökkäyksen ylhäältä käsin. "

yhteistyö

  • Työ ja pääoma löytävät toisensa ja saavat välineet yhteistyöhönsä seuraavassa " kerroksessa " korporaation puitteissa, missä työntekijäin järjestöt ja työnantajain järjestöt yhteisetu eikä luokkavastakohdat silmäinsä edessä pyrkivät rakentamaan oman toimintaalansa kansakunnalle suurinta hyötyä tuottavaksi.
  • luottaen muka heidän rehelliseen yhteistyöhönsä ei tulla enään tekemään.
  • Uskomme täälläkin hänen yhteistyöhönsä miehen kanssa.
  • alulle asia, jota minäkin olen toivonut, nim. reunavaltioitten eli näiden samojen valtioitten välinen C. E. -yhteistyö.
  • Ehkä siksi, että perinteinen kepu- demari -yhteistyö jatkuu Savonlinnassa.
  • Hän kertoo, että Neljä Mestaria -yhteistyö syntyi paljolti sattumalta - parhaat ideathan keksitään usein juuri näin.
  • " Bandungin hengen " kuoltua kehitysmaiden olisi nyt löydettävä pohja yhteistyölleen muualta kuin jähmettyneistä poliittisista opeista ja myyteistä.
  • Elämän kehitys, kaSmatuS ja fi « Vistys. olot omat eri henkilöille niin erilaisia, että kaikkien on mahdoton tyytyä yhtäläisiin muotoihin, jotka nykyään panemat esteen heidän yhteistyölleen.
  • Suomen jääkiekkomaajoukkueen valmentajakaksikko Curt Lindström-Hannu Aravirta sai unelma-alun yhteistyölleen.
  • Vaikka Venäjä vastustaa Naton ilmaiskuja, haluaa länsi ottaa Venäjän yhteistyöhön ratkaisemaan ongelmaa.
  • Pääasia ei ole, että hätyytämme kansan yhteistyöhön parantamaan puun hedelmiä.
  • Käsitykseni onkin se, että jos todella haluamme vilpittömästi heimokansojemme yhteistyötä syventää ja vahvistaa, niin jos se yleensä millään alalla täydellisesti onnistuu, niin on se tapahtuva nimenomaan heimomaiden opettajiston työsaralla.
  • M. m. toivottiin puheessa, että ainakin opistoissa olisi pyrittävä opettajain ja oppilaiden yhteistyötä tehostamaan.
  • Mitä erikoisesti Suomeen tulee, on mainittava, että tällaiset kansainväliset rikolliset hyvin harvoin saapuvat maahamme, sillä olosuhteet ovat täällä toistaiseksi niin pienet, ettei heillä ole täällä paljoakaan mahdollisuutta toimia, mutta siitä huolimatta on pidettävä erittäin tärkeänä, että maamme on mukana tässä kansainvälisessä yhteistyössä, sillä sen avulla on saavutettu kansainvälisen rikollisuuden vastustamiseksi erinomaisia tuloksia ja poliisiviranomaisten kansainvälisestä yhteistyöstä on maallemme ja varsinkin sen poliisiviranomaisille suurta apua ja hyötyä.
  • - Alunperin kolme vuotta kestäväksi suunniteltu projekti jatkuu ja yrittäjien, kiinteistön omistajien ja yrittäjien välisestä yhteistyöstä on muotoutumassa jatkuva työmuoto, kertoo Forsberg.

???

  • Tältä kannalta Keskustan ja Kokoomuksen yhteistyön katkeaminen on ollut valitettava seikka.
  • Taas vastustajain joukkiot punovat juoniansa.
  • Työläisten kulta pelastaa kokonaisia kaivoksiu ja tehtaita samalla kun vahingoittajat punovat salaliittoja Neuvostotasavaltaa vastaan tahtoen tuhota sen.
FEE 
duration (info)
frequency (info)
manner (info)
means (info)
partner_1 (info)
partner_2 (info)
partners (info)
party_1 (info)
place (info)
time (info)
undertaking (info)