FinnFrameNet:Change event duration

Sanatista

pidentää

  • Lumetusiärjestelmä pidentää talvimatkailukautta 2 — 3 kuukaudella Lisäksi hiihtokeskuksen lähialueella toimivat ulkopuoliset yritykset voisivat työllistää noin 70 henkilöä kolmisen kuukautta nykyistä pitempään laskettelukauden aikana.
  • Kiinalaiset uskovat, että näiden " herkkujen " nauttiminen pidentää ikää, parantaa terveyttä ja lisää mieskuntoa.

pitkittää

  • Hoitotestamentti pitäisi tehdä jo siinä vaiheessa, kun ihminen pystyy itse ratkaisemaan, haluaako elämäänsä pitkitettävän myös sitten, kun parantavaa hoitoa ei ole odotettavissa.
  • Rattoisa kävelyreitti todellakin », tohtori Raevaara pitkitti puhettaan. »
  • Varsinainen täyteveron kanto alkoi v. k. alussa ja tarkoitus oli, että koko vero maksetaan syyskuun aikana, mutta kun veronmaksajain taholta kuului valituksia, että veron suoritus yhdellä kertaa käy raskaaksi, niin kaupunki pitkitti maksuaikaa lokakuun loppuun.
  • Venäläiset pitkittivät tätä tahallisilla rettelöimisillään, niin että se kesti neljän vuoden ajan, ja Kustaa Adolfin, joka lähtiessään sotaretkelle Puolaa vastaan halusi saada selustansa turvatuksi, oli vähitellen suostuttava miltei kaikkiin venäläisten vaatimuksiin.
  • He pitkittivät taistelua vihansa raivossa.
FEE 
agent (kuvaus)
cause (kuvaus)
degree (kuvaus)
depictive (kuvaus)
event (kuvaus)
means (kuvaus)
new_duration (kuvaus)
time (kuvaus)