FinnFrameNet:Cause to be wet

Sanatista

kastaa

  • Hän kastoi sormen suuhunsa ja vähän ympärilleen ujostellen vilkuiltuaan kostutti syljellAAn. silkkisukassaan hieman polven yläpuolella olevaa pienenpientä reikää.

kastella

  • Kovimmat ajat saavutettiin päivän toisella harjoituskierroksella, sillä ensimmäisiä harjoituksia haittasi sade kastellen radan niin paljon, etteivät ajajat uskaltaneet päästellä täysin kierroksin.
  • Ilma muuttui koleaksi, satoi lumiräntää kastellen vaatteet ja valuen ilkeästi niskasta pitkin selkää.
  • Isä: — Minä kastelen kukkia, -mutta mitäs Jussi tekee?
  • Ja minä kastelen niitä joka ilta ja aamu.
  • Sinisilmäinen, punaposkinen tytöntyllerö seurasi tarkkaavaisena pojan hommia — näki hänen kastelevan kylvöstä suihkukannulla, tuovan ikkunan lavakehyksen i päälle ja vihdoin ilmestyi sille peitekin, ja primuksen tummat siemenet jäivät pimeään itämään.
  • Me näämme lehdet puista putoavan, syksyisen sateen maata kastelevan.
  • Olisittepa silloin nähneet Koskisen kastelevan kielellä huuliaan silmäillessään veden hurjaa loputonta temmellystä. «
  • Kaikin puolin ansiokkaampi oli sitä vastoin » Kesä-ilta », nuoren kukkia kastelevan naisen kuva.
  • Hampaani kalisivat kuin vilutantisen ja tovittain tunsin hien kastelevan vaatteeni.
  • Koneessaan neiti Earhard yksin taisteli myrskyä ja sadetta vastaan Atlantin yllä, moottori lakkoili ja vuotava putki kasteli hänet bensiinillä.
  • Runsas sateisuus kasteli maaperää lisää.
  • Matsina pelasi kauden viimeisen kotiottelunsa erittäin hankalissa olosuhteissa sateen kastellessa kentän liukkaaksi ja liejuiseksi.
  • Niitä on eri laatuja, mutta huomattavin niistä on jonkin verran madetta muistuttava, n.s. keuhkokala, joka selviytyy kuivalla maallakin melkoisesti ja kätkeytyy mutaiseen maahan, kunvesi kuivuu, viroten sieltä eloon uuden sateen kastellessa maata riittävästi.
  • Se kasteli laivan läpeensä ja hillitsi liekkejä.
  • Rankka sade kasteli kilpailijat läpimäriksi, mutta kukaan ei sen vuoksi keskeyttänyt jännittävää ja harvinaista kilpailua.

kosteuttaa

  • Tämän Meksikosta löydetyn juurikasvin uute sulattaa rasvaa, kosteuttaa ihoa ja lisää sen kimmoisuutta.
  • Samalla voide kosteuttaa ja ravitsee ihoa.
  • Lämminsäiliössä voidaan raitis ilma ensin lämmittää ja kosteuttaa ennenkuin se lasketaan virtaamaan painon eri huoneustoihin.

kostutella

  • Nesteet ja ylimääräiset kilot poistava dietti alkoi lauantaina, ja viimeisenä päivänä ( keskiviikkona ) sai vain kostutella suuta vedellä.
  • 6. Liuottakaa suolaa hyvin kylmään veteen, ja painelkaa veteen kostutetulla kankaanpalalla ihoa kymmenisen minuuttia.

kostuttaa

  • Dieso kostutti huuliaan, mutta ei sanonut enää mitään.
  • Rick kostutti pyyheliinan ja sitoi haavottuneen.
  • Sää ei ollut suosiollinen, sillä vähää ennen urheilukilpailujen alkamista melko voimakas sadekuuro kostutti kentän.
  • Carey kostutti nenäliinansa vedellä ja pyyhki ratsunsa sieraimet.
  • B:n kuvaamassa yksinäisessä tunsin hyvin usein itseni, minä kostutin kirjan kyyneleilläni, mutta opin siitä myöskin kärsivällisyyttä ja luottamaan kaikkien turvattomien Isään
  • — Herra oli nimittäin unohtanut sulkea kirjeet, mutta minä kostutin kuoret huulillani ja panin siten kirjeet kiinni.
  • Hän kostutti huuliaan kielellään.
  • Kostutin huuliani, nostin aseeni ja avasin suuni huutaakseni häntä.
  • Kostutin hänen ohimoitaan märällä nenäliinallani.
  • Kostutin hänen huuliaan vahvistavalla lääkkeellä, mutta hän ei sitä tahtonut juoda.
  • Ja aivan hänen kintereillään heidän vieraansa, joka huusi kovalla äänellä: » Odota kirottu saatana, helvetin noita, kyllä minä sinun hääateriasi kostutan! » ja laahasi hänet hiuksista keskelle huonetta alkaen lyödä paksulla ruoskalla, joka hänellä oli kädessä.
  • Minä kostutan niitä kyynelilläni ", ja hän huiskauttaa housuja ilmassa.
  • Jos kasvoni tämän menettelyn aikana kuumottuvat, niin kostutan niitä seuraavalla kasvokylpyvedellä, jonka myöskin valmistan itse: 350 grammaa violiesensiä, 35 grammaa ruusuesensiä, 80 grammaa irisesensiä, 100 grammaa väkiviinaa.

kyllästää

  • käsitti tavallisesti sen, että hiilimurska kyllästettiin hapettavilla kemiallisilla aineilla, jonka jälkeen se koksataan 500 — 1100-asteen lämmössä.
  • Tulen syttyminen tapahtui jokseenkin samaan aikaan yötä huoneessa, jossa nahkaa kyllästettiin rasvalla sotilastarkoituksiin.

valella

  • Kylmä vesi virkistää, kun hän valelee sillä ruumistaan ja hieroo ihoaan karhealla pyyheliinalla.
  • Sitten hän valelee kolmesti lapsen päätä vedellä ja lausuu: " Minä kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ".

???

  • Tuisen puolentunnin ajan » virtasi sade ja kasteli läpimäräksi meidän » vaatteemme, toisen puolentunnin ajalla loisti aurinku piliuicn lomitse polttaman kuumana ja meistä tuntui kuiu olisimme olleet paistumassa.
  • Hän Koetti kaikin voimin pusertaa kieleltään sanat, jotka olivat ihan tukeuttaa hänet, mutta kaikista ponnistuksista oli vain seurauksena, että suusta pursuava vaahto kasteli läpimäräksi suun edessä olevan sinisen nenäliinan.
  • Siellä oli räsytutti. jonka vieressä näimme selityksen, että tällaisen räsytutin sisällä on vodkalla ( viinalla ) kasteltua leipää.
  • Soutajalle, joka osoitti uupumisen merkkejä, annettiin ensin ruoskaa, pitkäaikaisissa soutukilpailuissa viinissä kasteltua leipää ja taas lisää ruoskaa, kunnes joko tultiin perille tai mies miehen jälkeen kuoli aironsa ääreen, irroitettiin ketjuistaan ja heitettiin mereen.
  • Niin monta kertaa ensin sinun vuokses ma pielukseni kastoin kyynelin.
  • Joka päivä tyttö kasteli sitä ja hoiti sitä sydämellisesti.
  • Sateet liottivat peitemaan ja oljetkin läpimäriksi.
FEE 
FEEM 
agent (kuvaus)
cause (kuvaus)
degree (kuvaus)
frequency (kuvaus)
instrument (kuvaus)
iterations (kuvaus)
liquid (kuvaus)
place (kuvaus)
purpose (kuvaus)
result (kuvaus)
time (kuvaus)
undergoer (kuvaus)