FinnFrameNet:Cause change

From Sanat

muunnella

  • Sitten puettiin eräs täti pukiksi, otettiin vielä tekohampaatkin hänen suustaan ja muunneltiin hänet mitä parhaiten.
  • Kumminkaan ei voitu vielä luopua entisestä atomiteoriasta, vaikka sitä jonkun verran muunneltiin.
  • Käsikirjoitusta muunneltiin hieman ja tuloksena olikin erinomainen elokuva.

muunnelma

  • Opiskelijat ovat valmistaneet erilaisia esineasennelmia sekä kytkimien ja näppäimistöjen muunnelmia.
  • 20 J 5 Ferruccio Busonin muunnelmia suomalaisesta kansanlaulusta.

muuntaa

  • Tiedon avulla on ihmiskunnan onnistunut vangita sen voimat ja muuntaa sähköksi.

muuttaa

  • Kun korkein oikeus muuttaa käytäntöään, ratkaisu on yksi muiden joukossa.
  • Olento, joka voi silmänräpäyksessä siirtyä minne tahansa ja muuttaa muotoaan, ei voi juosta kilpaa.
  • Martti Häikiö piti esitelmän aiheesta " Muuttivatko syksyn kirjat Kekkos-kuvaa? "
  • Muuttivatko pitkät äitiyslomat mitään? Kahvi suomalaisessa kulttuurissa.
  • Eli hän muuttaa yrityksen työskentelytapoja niin, että ne sopivat isälle, joka haluaa viettää aikaa lastensa kanssa.
  • Hän muuttaa pimeyden aamuksi ja päivän yöksi.
  • ja kustannusten alentaminen pakottaa tietyissä tapauksissa ottamaan käyttöön menetelmiä, jotka muuttavat metsäluonnon kuvaa poikkeuksellisen voimakkaasti.
  • Tämän metallin atomit kaappaavat reaktorissa vapautuvia uraanin neutroneja, jotka muuttavat myös toriumin atomit halkeaviksi ja synnyttävät siten lisää neutroneja.
  • maailman roskalaatikot tyhjennetään tämän vuosisadan loppuun mennessä atomiuuneihin, jotka muuttavat jätteet jälleen alkuaineiksi.
  • Enso muuttaa rantakaavaa Puumalassa
  • Nykyinen Baltic-yhtiö muuttaa nimensä Company Yachts Ov:ksi, jonka Hollming omistaa edelleen.
  • Taivaasta tulee ruusuja, mutta ihminen muuttaa ne mielensä syvyyksissä puukoiksi, jotka hän sitten suuntaa muita kohden.
  • Suomi muuttaa oikeusjärjestyksensä sopimuksen mukaiseksi, mutta ei liity sopimukseen.
  • Voimasuhteet muutti lahtelaisten yllättävä maali 33. minuutilla. "
  • Edellisen kerran Neste muutti hintoja joulukuun 18. päivä.
  • Tulisiko keskuspankin politiikan perustua normiohjaukseen esimerkiksi siltä osin, kun kysymyksessä on liikkeessä oleva rahamäärä tai sen kasvuvauhti — kuten Suomessa on asianlaita edellä kerrotulla tavalla — vai olisiko keskuspankille annettava mahdollisuus muuttaa rahapolitiikkaa jyrkästikin taloudellisen tilanteen niin vaatiessa.
  • Valtuustolle esitetään edelleen, että se muuttaa saaristolautakunnan viime vuoden talousarviossa saariston elinkeinojen kehittämiseen varatun 59 300 markan määrärahan 41 300 markaksi ja vuoden 1992 talousarviossa olevan määrärahan 59 000 markasta 35 200 markaksi.
  • Sen sijaan tiede muutti kotitalouden loputtomaksi seikkailuksi, uuden tiedon etsimiseksi.
  • Ulvilassa puutarhuri muutti kasvihuoneensa talven ajaksi jäähalliksi, kun nykyisillä öljyn hinnoilla ei kannata kasvattaa kurkkuja ja tomaatteja ympärivuotisesti.

vaihtelu

  • Määrän vaihtelu riippuu siitä, ovatko asuntoihin tulevat yksinäisiä vai pariskuntia.
  • Työnsä metodia selvitellessään Waris pohti myös korrelaatioiden laskemista kuolleisuuden ja köyhyyden alueellisen vaihtelun välille.
  • Lääkkeiden hintojen vaihtelun lisäksi 60 prosenttia kuluttajista vastustaa mainonnan ja myyntikampanjoiden lisäämistä apteekkien toiminnassa.

???

  • Sen mielestä kiireellisempiä on muokata satamat kunnallisiksi liikelaitoksiksi, jotka toimivat samoilla periaatteilla.
  • Tämän aukon reunoille onkin suunniteltu kahteen kerrokseen avarat tilat, joista voisi muokata avotoimistoja, tulevaisuuden työtiloja.
  • Kilpailijan hinnat tarkistetaan lähes päivittäin, ja jos joku muuttaa hintoja, muut seuraa-
  • Vähittäiskauppias ei voi muuttaa hintoja niin tiheään kuin tukkukauppias, vähittäiskauppiaita on paljon ja heidän keskinäinen kilpailunsa on suuri.
  • Samanaikaisesti hän vaihtoi tutkimusaluetta ja alkoi tutkia Englannin ja Itämeren alueen välistä kauppaa 1600- ja 1700-luvuilla.
FEE 
agent (info)
attribute (info)
cause (info)
circumstances (info)
degree (info)
duration (info)
entity (info)
final_category (info)
final_value (info)
frequency (info)
initial_category (info)
initial_value (info)
item (info)
iteration 
manner (info)
place (info)
time (info)