FinnFrameNet:Bringing

From Sanat

ajaa

  • Ennen sotaa hän ajoi olkia Hyrsylästä Suvilahteen ja samalla evakoi myös väestöä alueelta.

hakea

  • Matka aloitettiin, mutta se keskeytyi, koska holhooja haki tytön kotiin.
  • Nämä hakivat isänsä kotiin, jonka tämä oli jättänyt yli kymmenen vuotta sitten.
  • Autovarkaat hakivat avaimetkin naulasta
  • Kun puhelimessa puhuja ei lukuisista pyynnöistä huolimatta suostunut lopettamaan juttuaan, 43-vuotias mies haki kotoaan puukalikan ja salpasi sillä kopin oven.
  • Savolainen haki kotoaan haulikon ja ampui miestä rintaan.
  • Mutta Martti-poika haki kotoaan metsästyskiväärin, tähtäsi ja laukaisi.
  • Vihollinen oli peräytynyt ja hän oli jäänyt miltei yksin siihen, jäänyt siihen saakka, kunnes lääkintämiehet olivat hakeneet hänet sidontapaikalle, suojaan kuulasateelta ja kranaateilta.
  • Mikkelin musiikkijuhlien väsymättömät puuhamiehet olivat hakeneet hänet sinne lempeää väkivaltaa käyttäen.

hilata

  • Ja tästä sitä jutustelua sitten riitti siksi kunnes uudestaan yrittäessäni saada Pellervonkin pyrkimykset keskustelun alaisiksi hän hilasi minut talliinsa katsomaan erinomaisia lypsylampaitaan, jotka muuten olivatkin katsomisen arvoiset.
  • Tapasin eilen tällaisen » kesälesken » ja hän hilasi minut heti Kappeliin ja kertoi iloisena, että nyt sitä on mies taas koko kesän vapaaherra, vaikkei silti parooni.
  • Kastetoimitusta alettaessa suntio hilasi enkelin alas.
  • Ja sitten hän hilasi sitä edestakaisin, ja pyörä vinkui kuin pulmallinen, mutta ei aikaakaan, niin se tukki kitansa.
  • — ja ennen pitkää Lauri oli hilannut itsensä aivan äidin viereen, auttaakseen häntä lajittelemaan noita ihanan koreita kangaspalasia.

kantaa

  • Tilaisuuden taatusti nuorin ja pienin osanottaja kantoi plakaattia, jossa luki " Isänmaa tärkeä, EY:ssä ei järkeä ".
  • Hamiltonissa kisoja seuranneet 17 katsojaa antoivat Johnsonille seisaallaan raikuvat suosionosoitukset, kun hän kantoi lähtötelineensä radan päähän.
  • Laavun tekemiseen tarvittiin kolme reipasta nuorukaista kantamaan kuusenhavuja, ja keittosalkoa.
  • Huijataanko meitä kantamaan vettä tuoremehupurkissa?
  • Nykyisin sakastissa on myös vessa ja vesipiste, mutta ei ole kauankaan siitä, kun suntio kantoi kastevedet ja ehtoollisvälineiden pesuvedet pullossa kotoaan.
  • Tsering kantoi sisään jouluvalkean, hehkuvan hiilikasan ja sen ystävällisessä lämmössä luin Raamatusta jo aikoja käytetyn jouluevankeliumin ja ajattelin vanhaa kotiani pohjoisessa.
  • Hän kantoi sisään muutamia liinavaatteita, jotka hän asetti pöydälle.
  • Jukan Hilja kantoi sisään ja Kirsti hypähti itse alas. — Voi, miten täällä on lämmin ja valoisa! huudahti rouva Koskinen päästyään halliin.
  • Meidän tyhjentäessä maljamme ja ihmetellessä silmät pyöreinä talon suurenmoisuuksia muuan orja kantoi sisään hopeisen luurangon, joka oli siten kokoonpantu, että sen taipuvat nivelet ja nikamat liikkuivat.
  • Vähän ajan päästä salin ovet avautuivat, ja kolme lakeijaa kantoi sisään 21 nidettä Diderofn ja d' Alembert'in mestariteoksesta.
  • Muhamettilaiset uskovat, että jumala määräsi erään enkelin kantamaan maata hartioillaan, ja tämä enkeli seisoi rubiinikallion päällä.
  • Puukoilla uhaten miehet pakottivat asunnonomistajan kantamaan tavarat huoneistosta autoonsa, antamaan pankkikortin ja kertomaan sen tunnusluvun.
  • Kuljettaja kantoi leipäkoreja autosta sisälle.
  • sauhu ja pihalla näkyi kaksi poikaa, kaivolta nousi parhaillaan nainen kantaen vesiämpäriä.
  • Poika juoksi pois, mutta palasi kohta kantaen laatikkoa.
  • Mahdolliset muistamiset voi laittaa juhlassa kannettavaan kolehtiin, joka osoitetaan Suomen Pipliaseuralle suomensukuisten kansojen raamattutyöhön.
  • Hälytinlaitteisto siirtää hälytyksen esimerkiksi kiinteistön omistajan kannettavaan puhelimeen tai suoraan vartiointiliikkeen hälytyskeskukseen.
  • Eräässä vanhassa kirjoituksessa sanotaan myös, että saavuttaakseen rikkauksia ja omaisuuksia on kannettava rubiinia mukanaan.

kuljettaa

  • Kyläläiset kuljettivat heitä autoilla talosta toiseen ja toimivat puhemiehinä, jos joku oudoksui tällaisia kiertäviä kuvaajia.
  • Ääri-islamilaisten vahvimmilla tukialueilla viranomaiset kuljettivat ihmiset linja-autoilla muualle äänestämään.
  • Laivat kuljettivat rahtia ympäri maailman.
  • 6 514-tonnin Demetra Beauty -rahtialus kuljetti tervaa Saksasta Iraniin, kertoi Lloydsin laivarekisteri sunnuntaina.
  • Piracaia kuljetti palloa liiaksi poikittain ja jakoi huonoja syöttöjä.
  • Bore C -aluksen kapteenin mukaan laiva kuljetti puutavaraa, kaapeleita ja muuta rakennustavaraa.
  • Mies kuljetti tyttöä huolimatta tämän huudoista.
  • Hämäläinen kuljetti kuuset Kalvitsan kylästä Haukivuorelta Mikkeliin myyntiin.
  • Helikopteri kuljetti kansatieteilijöitä tutkimusmatkalle Ujeleniin Beringinsalmessa.
  • Tarvittiin monta hevosta kuljettamaan sora pois.
  • Sieltä Herran enkeli hänet kuljetti Italiaan Formiae-nimiseen Campanian kaupunkiin, jonka paikällispyhimys hän vieläkin on.
  • Maantielle se hänet kuljetti ja sitä pitkin kotikylään
  • Western Winner -rahtialus on rekisteröity Panamaan ja se kuljetti mineraaleja.
  • Palatsin alueella kiertelevät pienet sähkövaunut kuljettaen katselijoita paikasta toiseen.
  • juuri noilla hirvittävillä keskiluokilla sattui, että lieti naskalin asetuttua paikalleen luokan perältä lähti porhaltamaan pitkä pojanvonkale kuljettaen pulpettiaan mukanaan pitkien sääriensä välissä, ja hän asettui aivan naskalin eteen » barrikaadin » ääreen.
  • Siellä kuohut rauhoittuvat ja siellä kulkee pieni huvilaivakin kuljettaen matkailijoita kuohuja ihailemaan.
  • Ihastuneena lukijat antautuvat Kiplingin johdettaviksi hänen kuljettaessaan heitä villin, koskemattoman luonnon keskelle, ihmeiden ja seikkailujen salaperäiseen maahan.
  • Vielä kilpailevat purjelaivat kuljettaessaan viljaa Austraaliasta Englantiin.
  • Lehdet kuljetamme puutarhaan vanhaan, viimevuotiseen lehtikasaan.
  • - Tietenkin me kuljetamme puuta edelleen Kyrönsalmen kautta, kun muutakaan vaihtoehtoa ei ole.
  • Me molemmat kuljetamme sitä kaikkialle, minne menemme, missä liikumme, missä olemme.
  • Me kuljetamme hänet kiireesti sairaalaan, jossa hän muutamia viikkoja kestäneen vaarallisen aivokuumeen perästä on jo parantunut tarpeeksi voidakseen mennä lepäämään kotikaupunkiinsa, Luksemburgiin...
  • - Me kuljetamme kirjettä, korpraali, - minä ja nämä kaksi miestä.
  • Me kuljetamme sen laitumelle pakettiautolla vanhoissa maitotonkissa.
  • Daljin kylän ympäristössä haavoittui myös serbisissejä, joita kuljetettiin turvaan Tonavan yli Serbiaan.
  • Kaikki kuljetettiin turvaan samoilla kuorma-autoilla, jotka olivat tuoneet ensimmäisen kerran kuukausiin ruokaa piiritettyyn kaupunkiin.
  • Pakolaiset kuljetettiin turvaan pienoisbusseilla ja kuorma-autoilla.
  • Autot saivat odottaa, kun lapset kuljetettiin turvaan kadun toiselle puolelle.
  • Nyt sensijaan kone nopeasti kuljetettiin turvaan.
  • Lv Fangille ei taryinnui kertoa, mitä nuo säkit sisälsivät, sillä edellisenä päivänä hän itse oli nähnyt japanilaisten ryöstävän joka puolella Chapeita ja hän tiesi, että he olivat kuljettaneet saaliinsa juuri tänne.
  • Sotilasvarastosta löysin joitakin astioita, samoin oli käytettävissä ryssien puutonkkia, joilla he olivat kuljettaneet ruokaa rintamalle.
  • YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n edustajan mukaan Makedonian viranomaiset olivat kuljettaneet pakolaiset pois yön pimeydessä.
  • Entä minkä vuoksi tarvitaan valtava lentolaivue kuljettamaan konttoripäälliköitä, projektipäälliköitä ja johtajia milloin minnekin?
  • Kun Aarnion venäläiset tuttavat 1980-luvun lopulla kyselivät ihmeissään, että " eikö sinulla Aarne vielä ole yhteisyritystä ", hän perusti 1989 Tallinkin kuljettamaan matkustajia ja autoja Tallinnan ja Helsingin välillä.
  • Helikopteri oli kuljettanut haavoittuneita Zepasta Bosnia- Hertsegovinan keskiosassa sijaitsevaan Zenicaan ja oli palaamassa asemapaikkaansa Kroatiaan, kun se joutui tulituksen kohteeksi.
  • Syytetty oli kuljettanut ihmisiä maksua vastaan katsastamattomalla veneellä.
  • Nestepolttoaineiden tuontia varten on rakennettava myös säiliölaivoja kuljettamaan lastinsa ulkomailta Saimaan laakion keskeisiin varastoihin.
  • Bussit kuljettavat risteilymatkustajia Tukholman ja Tallinnan lautoille.
  • Roposen neljä rekkaa kuljettavat puuta ja turvetta.
  • Se ei vaikuttanut sukellusveneen ydinkäyttöiseen moottoriin eikä alus kuljettanut ydinohjuksia.
  • Palomiehet kuljettivat lapset ulos, äiti pääsi talosta omin avuin.
  • Kazakstanin viranomaiset kuljettivat hevosen rautateitse Alma Atasta Vainikkalaan, jossa Suomen viranomaiset ottivat sen vastaan ja kuljettivat autolla karanteenitalliin Helsingin ulkopuolelle.
  • Hän kuljetti pianon Pieliselle omalla häämatkallaan kesällä 1892.
  • Mikko kuljetti puuta Saimaalta Etelä- Suomen rannikkokaupunkeihin.
  • Taksinkuljettaja Meeri Laamanen kuljettaa koululaisia Harmaalan ala-asteelle
  • Ylihuoneen jäsen Gobb puhui seuraavasti: " Niinkuin mohamettiläinen kuljettaa rukousmattoaan, juomari ryyppypulloaan, varas murtokalujaan, niin kuljettaa fanssi mukanaan pelimerkkejään harjoittaakseen laitonta peluuta.
  • Viking Line kuljettaa matkustajia Suomesta Ruotsiin päivittäin kymmenellä laivalla.
  • Savonlinjalainen auto kuljettaa suomalaisia niin Ylä-Karjalan Nurmeksessa kuin rannikon Loviisassa.
  • Jos he kuljettavat lapsensa muuhun kuin lähimpään kouluun, he eivät saa kunnalta lakimääräistä kuljetustukea.
  • Junat kuljettavat ihmisiä pois ilmaiseksi.
  • Useita sionisteja on kuljetettu Siperiaan ja jos joku juutalainen Neuvostoliitossa on kirjoittanut hepreankielisen runon, joutuu hän siitä vankilaan.
  • Anni: Muistatteko, mitä opettaja kertoi koulussa heimokansoistamme, kertoi inkeriläisistä, kuinka heidät on melkein viimeiseen mieheen kuljetettu Siperiaan kuolemaan nälkään ja kurjuuteen.
  • Tuumasta toimeen, pienet komennuskunnat tunkeutuivat Libyan autiomaahan ja keräsivät kymmenentuhatta etanaa, jotka lentoteitse kuljetettiin Farnboroughiin Englantiin.
  • Ranskalaiset armeijan yksiköt, jotka lentoteitse kuljetettiin Gaboniin Brazzavillestä ja Dakarista, miehittivät keskiviikkona kaupungin strategiset paikat, kuten lentokentän.

kuskata

  • Muut säikähtivät sitä tietysti mahdottomasti ja kuskasivat pommin räjäytettäväksi, virkeä Veikko Turunen nauraa hekottaa ja selailee valokuva-albumiaan.
  • Toiset kuskasivat kottikärryillä rahaa tornityömaille, toiset latoivat seteleitä päällekkäin.
  • Ennen tuloasi sait liikkeelle ne niin sanotut aikuiset jotka rahan ja muiden epäinhimillisten tarpeidensa kuljettamina kuskasivat alkoholia ja mitä ilmeisemin muitakin päihdyttäviä aineita jopa kymmenen vuotiaille lapsille.
  • Autoja on öljyrallissa mukana 40. Ne kuskasivat polttoainetta yötä myöten jatkuvana ketjuna lastauspaikalta kymmenen kilometrin päässä olevalle Irun voimalaitokselle.

kärrätä

  • Verryttelyalueelle kärrätään hiekkaa vain 700 tonnia.
  • yleensä kiviä kärrätään pihalta pois.

lennättää

  • Ei, Nikula, me lennätämme niitä matkustajia, joita saamme näiden mainosten perusteella, ja sitten lennämme seuraavaan paikkaan.
  • Kanadan ilmavoimat asettaa kuljetuskoneita järjestöjen käyttöön ruokakuljetusten lennättämiseksi.
  • Yhdysvaltain presidentin Bill Clintonin turvallisuuspoliittiset neuvonantajat ehdottavat, että Yhdysvallat antaisi avustusjärjestöjen käyttöön sotilaskoneitaan hätäavun lennättämiseksi itäisen Bosnian nälkäänäkeville.

meloa

  • Eräällä työmaallani muuan laturi ruutia hakiessaan pani tupakaksi, istuen ruutipussin päällä, meloessaan ruutia työmaalle.

raahata

  • Tämä on ainaista tavaroiden raahaamista varastosta; se vie aikaa, sanoo Sanna Mari Homanen.
  • On varottava liikaa tavarain raahaamista, samoin kuin on muistettava ottaa mukaan välttämättömimmät.
  • A vot, olen vanki, ja nyt alkavat ahdistajani raahata minua jonnekin kuiskaillen keskenään innokkaasti.
  • Mitä kirottua te luulitte hyötyvänne minusta antaessanne roistojoukkonne raahata minut tänne?
  • Minä raahasin paketit ruokasaliin, jonka jälkien isä piti vierailleen pienen puheen ja sanoi ostaneensa näille muutamia vaatimattomia, mutta silli käytännöllisiä joululahjoja.
  • Minä raahasin kopat kadulle.
  • Yhteisvoimin he raahasivat minut vahtitupaan ja toveriensa kanssa yhdessä he alkoivat hieroa jalkojani.
  • 13-vuotias tyttö oli illalla kävelemässä kadulla lähellä kotiaan, kun paikalle tulleet neljä nuorukaista raahasivat hänet pimeälle pihamaalle.
  • Sen jälkeen mies raahasi uhrin pihalle ja yritti polttaa hänet nuotiolla.
  • Kun lausetta sitten on lyhennetty, nominaalimuoto on jäänyt pois, ja niin on syntynyt monitulkintainen rakenne " Raiskaaja raahasi naisen väkisin kotoaan ".
  • Uhrilta riisutaan kaikki alusvaatteita myöten, minkä jälkeen hänet raahataan jollekin pimeälle kadulle.
  • Tuskin hän kauhusta lamautuneena on ehtinyt todeta sen, kun hän tuntee, miten hänen käsivarsiinsa tartutaan ja hänet raahataan turvaan hirviöltä...

siirtää

  • Se voi olla joko keskipakoistuulelin, samantapainen kuin esim. putkityömiesten siirrettävissä ahjoissa, tai paljetuuletin, s. o. suunnilleen samanlainen kuin maalaispaj oissa yleisesti käytetyt palkeet.

tuoda

  • Rosberg toi autonsa polttoainetäydennykseen ja ajajanvaihtoon kymmenkunta sekuntia ennen kuin hallitseva maailmanmestari Baldi pysäköi toisen Peugeot'n viereiseen varikkopilttuuseen.
  • Tiainen toi viestin aina maaliin kultaisesti, mutta Veini aloitti vauhdin 1962, Heimon ollessa ykköspaikalla 1965.
  • Kongon sotavoimien komentaja Kenraali Mobutuu oli saapunut paikalle keskuhallituksen turvallisuuspäällikön Nebakan kanssa ja Coquilhatvilleen oli tullut kaksi lentokonetta tuoden kommando-sotilaita, Tshombe suostui siirtymään päiväntasaajan maakunnan presidentin Ekebitin omistamaan huvilaan.
  • Pian ilmautuikin mies tuoden hevosen tullessaan ja vaati luvattua palkkiota.
  • - Koska monilla haja-asutusalueella asuvalla ei ole mahdollisuutta tuoda pyykkejä tänne kirkonkylään olemme suunnitelleet pyykin keräilyreittiä, joka palvelisi kesäaikana erityisesti Kangasniemen kesäasukkaita, kertovat yrittäjät.
  • Ehkä laimea osanotto johtuu siitä, että vanhemmat eivät voi Kaihulla tuoda lapsiaan autolla ihan rantaan asti, nauraa Rantalainen.
  • Meillä ei ole mahdollisuutta tuoda kankaita Italiasta ja viedä ne valmisvaatteina jonnekin Ranskaan.
  • Kurinalaisuus ja pitkäjänteisyyden kasvattaminen oli syynä hyvin monelle vanhemmalle, miksi he toivat lapsensa balettitunnille.
  • Sepät toivat perunan Suomeen
  • Kuvataiteen linjan 15 aloituspaikalle pyrkijöitä on runsaat 200. Hakemusten viimeinen jättöpäivä oli perjantai, ja vielä iltapäivällä monet toivat hakemuksiaan ja näytetöitään paikan päälle oppilaitoksen tilapäisiin tiloihin Pyynikin koululle.
  • - Useita kertoja opettaja pyysi minua tuomaan viulun kouluun ja minä vein sen aina kiltisti.
  • Olli- Matti Huovio tapasi Furenesin Suomessa viime kesänä ja pyysi tätä tuomaan kuvia Savitaipaleelle näyttelyyn.

työntää

  • Mutta vastustajansa työnsivät esiin erään Marco Blateronen, joka ei missään suhteessa ollut virkaan kykenevä ja hän sen sai.

viedä

  • Vietäisiinkö minut tosiaankin pois tuossa laatikossa?
  • Vietäisiinkö hän mestauspölkylle?
  • Vietäisiinkö Pohjanmaan tavarat rautatietä etelään päin?
  • Vietäisiinkö meidät kaikki poliisiasemalle.
  • Vietäisiinkö niitylle seiväskuorma?
  • Vietäisiinkö äitikin heiltä?
  • Verto uskoo, että Rosberg vei Nykäsen liian suuriin ympyröihin.
  • " Kylki minä muistan sinut, sinä veit minut kesällä lehmää katsomaan ", sanoi Kuopus onnelliselle morsiamelle. "
  • Sinä veit hänet luotani suojellaksesi häntä. "
  • Etsivä Cooper saapuu paikalle, ja mies viedään poliisiasemalle.
  • Henkilön samaisuus ei kuitenkaan ole samaa kuin asuinpaikan samaisuus, mutta luonnollisesti on osoitettava järkevää harkintaa, ennenkuin henkilö viedään poliisiasemalle.
  • Sen vuoksi on parasta, että mies viedään poliisiasemalle, jotta hänen henkilöllisyytensä tulee todetuksi.
  • Pidätetty henkilö viedään poliisiasemalle, jossa otetaan heti yhteys etsivänpoliisin päätoimiston kanssa.
  • Kaupungilta näin löydetyt lapset viedään poliisiasemalle, jossa heitä parhaan mukaan hoidetaan ja viihdytetään, joskin viihdyttäminen on vaikeata lapsen kovin pelätessä poliisia.
  • Murhaajan vaatteet viedään poliisiasemalle.
  • Punaiset veivät Finlaysonin Forssan puuvillatehtaan koulun opettajan vangiksi Hämeenlinnaan huhtikuussa vuonna 1918.

vierittää

  • Työnjohtajan vaimo Aune Virola Rengon Neviiän kylästä oli Renkajoen rannalla vierittämässä propseja jokeen.
  • Monilla pelloilla nähtiin miehiä rotien ja rautakankien kanssa vierittämässä kiviä varta vasten valmistettuihin kivirekiin.
  • Näin kaksi poikaa vastapäätä itseäni vierittämässä lasipalloa penkin päästä toiseen.
  • Kerran hän esim. näki joukon nuoria vallattomia poikia kulkevan joen rannalla tietä myöten, hän kiiruhti edelle, kävi maata tien. viereen aivan veden rajalle; oli siinä nukkuvinaan ja niin kävi kuin hän odottikin: pojat vierittivät hänet veteen.
  • Kalat vierittivät sen joen reunalle, jossa kyyhkyset laskeutuivat sen päälle ja hautoivat sen.
  • Sieltä he vierittivät hänet syvyyteen.
  • Auton lavalta heitettiin pari lautaa suoja-aitauksen yli, minkä jälkeen terroristit vierittivät räjähdysainetta sisältävän astian niiden yli.

???

  • Et taida enää muistaa, kuinka me kiskoimme sinut puolikuolleena kuiville.
  • Toisinaan tuntuu kuin lennättäisin lihavia sikoja.
  • Sen siemenet itävät nopeasti heti kun ne ovat kypsyneet, kun toisin sanoen mykerö on avautunut vapauttaakseen siemenet tuulen kuljeteltaviksi.
  • Ei ole vaaraa, että muutaman vuosikymmenen jälkeen taas samaan paikkaan haudataan uusia, jolloin tavallisesti entisten luut nousevat pinnalle ja ehkäpä joutuvat koirien kuljeteltaviksi, mikä ei ole omaisille erittäin mieluista.
  • Tuoreita munia, hienoimpia lasitavaroita ja muitakin helposti särkyviä aineita voidaan huolelta jättää ilmapulkissa kuljeteltaviksi.
  • Koneet ovat siis täällä valmiina Kiinaan kuljeteltaviksi?
  • Kun häntä vietiin selliin, lauloivat hänen vaimonsa: " Me odotamme sinua ". "
  • Timo saatiin ylös noin 20 minuutin kuluttua, johon mennessä virta oli kuljettanut häntä avovedessä pinnalla satakunta metriä kohden Seppnlan siltaa.
  • Mikko kuljetti puuta Saimaalta Etelä- Suomen rannikkokaupunkeihin.
  • Mies kuljetti tyttöä huolimatta tämän huudoista.
  • Ja se puhelias kyytipoika, joka sinua tästä ystävällisestä kylästä eteenpäin kyyditsisi, lausuisi, pari virstaa kylästä eteenpäin ajettuanne, eräällä pienellä petäjikkökunnaalla:
  • Asemalla oli yksi ainoa kyytimies ja tältä kuulin, että itse asiassa olikin 35 virstaa sinne, johon minulla oli matka, ja että ajuri tahtoi 40 ruplaa jos kyyditsisi minut sinne.
  • Kaikki kolme loukkaantunutta toimitettiin sairaalaan.
  • Pitkään ne kuljettivat rahtinsa omilla aluksillaan, ja silloin rahtihinta saattoi olla mikä vain, raha kiersi vain taskusta toiseen.
FEE 
FEEM 
agent (info)
area (info)
beneficiary (info)
carrier (info)
circumstances (info)
constant_location (info)
degree (info)
depictive (info)
direction (info)
distance (info)
duration (info)
explanation (info)
frequency (info)
goal (info)
manner (info)
means (info)
path (info)
place (info)
purpose (info)
source (info)
speed (info)
theme (info)
time (info)