FinnFrameNet:Becoming aware

Sanatista

erottaa

  • Numerolevy oli kuran peitossa, joten hän vasta aivan lähelle tultuaan saattoi erottaa numeron: CC 23 583. Sitten hän vilkaisi tupakkakauppaan ja näki siellä puhelinkopin, jonka ikkunan lävitse hän saattoi havaita miehen, joka selkä häneen päin seisoi puhelimen ääressä.
  • Toiset kolme olivat varjossa, ettei hän voinut erottaa heitä.
  • Mrs. Mosely kuuli Mr. Bensonin puhuvan puhelimessa, mutta se oli niin kaukana, ettei hän voinut erottaa sanoja.
  • Kuutamo oli jo niin kirkas, että hän saattoi erottaa yksityiskohdat.
  • Nimen alla Dähtiin kiveen hakattu ankkuri, jonka molemmissa kaarissa vielä seivästi saattoi erottaa vuosiluvun 1729.
  • Kun Longvvorth varovasti kurkisti häntä suojaavien lehtcvien oksien lomitse, hän saattoi erottaa tarkastajan tanakan hahmon pimeydestä.

havainto

  • Sitä tuki myös havainto siitä, ettei kyseisiä asioita oltu vielä selvitetty.
  • Ahon havainto varkauksista vankeuteen tuomittujen määrän kasvusta on kuitenkin vakava ja todellinen ongelma.
  • Tämän kirjoituksen motiivi on havainto, että vuoden 1895 osakeyhtiölain aikana käytännön liikkeenjohtajien ja juristitiedemiesten käsitys yhtiön johdosta poikkesivat jyrkästi toisistaan, minkä Grandell tutkimuksillaan todisti.
  • Toivomuksen näkyy oikeuttaneen kirjoittajan havainto, että on olemassa henkilöitä, jotka vaativat, ettei lähdekritiikki saa seistä suurten näkemysten tiellä.
  • Sinkkuja koskeva tilastollinen havainto on aivan tuore.
  • Sen sijaan hämmästyttävä on havainto, että päätöksenteon riitaisuudet johtavat harvoin muutoksenhakuun.
  • Leningradilaisten tiedemiesten havainnon pohjalta voidaan seurata " kosmista olotilaa " usein vuosituhansien ajalta puitten poikkileikkauksen tai hirsien perusteella, joita on käytetty vanhojen kirkkojen, hautakammioiden ja katupäällysteiden rakentamiseen.
  • Kuluttajan havainnon mukaan kaikissa myyntipisteissä ei ole ohjekirjoja, josta ehdot kävisivät ilmi.
  • Vanha Paasikivi olisi ilahtunut Klingen havainnoista.
  • Mikkelin poliisi pyytää ilmoittamaan pienistäkin havainnoista tapahtumayönä kauppakorkeakoulun läheisyydessä.
  • Olisi ehkä voinut lisätä Walter von Koskullin havainnon, että papit joutuivat paikoin myös tuomareiksi noin 1715-1716, kunnes pätevämpiä saatiin.
  • Purjehtijoiden havainnon perusteella sukellusvene olisi ollut noin kymmenen kilometrin päässä Utöstä.
  • Reponen vahvistaa Inkeroisen havainnon, että tuulen aiheuttama veden liike syövyttää jo jäätynyttä jäätä ja aiheuttaa vaarapaikkoja.
  • Paasosen havainnon mukaan, kaupungin keskustassa oli yöllä kello yhden ja kahden aikoihin jopa tavanomaista viikonloppua hiljaisempaa.
  • Vanha Paasikivi olisi ilahtunut Klingen havainnoista.
  • Rentolan havainnon mukaan jo Kuusisen kansanarmeijassa alkoi kouliintua erityinen NKVD:n Suomi-spesialistien ryhmä, jolla jatkosodan aikana oli laajaa käyttöä.

havaita

  • Tehtaan oma vartija havaitsi tulenloimotuksen ja teki hälytyksen kello 2.48. Ensimmäise-
  • Uskomattomalta tuntuva tapahtumasarja alkoi tiistaina, kun Ruokolahdella komennuksella oleva metsätalousteknikko havaitsi leimausarvioita tehdessään leijonan kaltaisen eläimen noin parinkymmenen metrin päässä.
  • Potilas havaitsee muutoksen siitä, että hänet kuljetetaan päivystysleikkaukseen keskussairaalaan.
  • Jos EU havaitsee hintakartellin, se voi tuomita osapuolet sakkoihin, joiden suuruus enimmillään on kymmenen prosenttia liikevaihdosta.
  • Kun autoilija havaitsee hirven, on vauhtia heti hidastettava.
  • Kyllähän minä havaitsen sen, että hallituksen vieraan tapaisena, minä arvostelen asioita persoonalliselta kannalta enkä Venäjän kansan kannalta.
  • Tätä on aurankuljettajan vaikea havaita tai hän havaitsee sen silloin kun on myöhäistä.
  • Vähitellen hienovivahteisesti toimivan valon ja varjon vaihteluilla silmä havaitsee liikkujan, metallikehikon, ylhäältä putoavan valosäteen sekä ornamenttikuvioisen taustakankaan.
  • - Syy on se, että valvova viranomainen havaitsee ongelmat aina liian myöhään.
  • Sosiaaliministeri havaitsee säästömahdollisuuksia, mutta sosiaalipoliittisesta linjasta ei ole tietoakaan.
  • Koulussa piirustuksen tarkoituksena on kehittää lapsen silmää, muistia ja muotoaistia sekä totuttaa lasta havaitsemaan muotoja ja värejä.
  • Kela on ryhtynyt kouluttamaan lääkärikuntaa havaitsemaan kuntoutustarpeen ajoissa.
  • Brittiläinen Ultra Electronics on laskenut markkinoille niiden ultrasonisen sokeain oppaan, joka auttaa heitä havaitsemaan ympäristöään paremmin.
  • Havaitse vaikutukset
  • Et sinä tunne maan laatua, Etkös tiedä minua olevan, Katso kasvit ja ota vaari, Havaitse puissa merkit, Ruohoja myöskin katso toisella tavalla.
  • Hänen pöydällä oleva toinen kätensä liikahti hieman sivullepäin niin, että Higgins saattoi havaita sen.
  • Hämärässäkin saattoi havaita hänet tytöksi.
  • Näkyvä käytös ja ulkopuolinen kohteliaisuus pidetään yleensä suurena ja tärkeänä syvällisemmän luonteen ilmauksena, koska mitään näkymätöntä emme voi havaita sen salassa pysyessä.
  • Hamilton Sturgis oli havainnut rakastavansa Arlitaa ja käsittänyt samalla ettei hän koskaan uskaltaisi kosia tätä, hämmästyi Anna kovasti kuullessaan Arlitan nimittävän esimiestään » lauselmaksi ».
  • Mutta kun hän pian oli havainnut putoavansa jokeen, oli hän päättänyt tehdä parhaansa pelastautuakseen.
  • Johtajan kasvot vaalenivat hiukan ja puoliverinen havaitsi tuijottavansa suurireikäisen pistoolin suuhun. »
  • Kun hän havaitsi lähestyvät, sanoi hän sointuvalla äänellä:
  • Kesämökkiläiset havaitsivat palon ja tekivät hälytyksen Juvan palokunnalle.
  • Henkilövahingoilta vältyttiin, koska ohikulkijat havaitsivat palon ja herättivät talossa sekä pihapiirin aitassa nukkuneet ihmiset.
  • Syväsmäkeläisen maatilan asukkaat havaitsivat rantasaunansa palavan tiistaina puolen yön aikoihin.
  • Toivokaamme, että emme me havaitsisi sitä.
  • Vartio havaitsisi heidät heti ja antaisi hälytyksen.
  • Jonkin ajan kuluttua hänen veljensä havaitsi veneen tyhjillään lähellä rantaa.
  • Seppänen havaitsi nälkäongelman jo kaksi vuotta sitten ollessaan Nurmijärvellä maanrakennuskoneenkuljettajan kurssilla.
  • — Mitä tulee politiarikoksiin ja näpistämisiin, kirjoittaja ei myöskään tunnu havaitsevan sitä vaikutuseroa, mikä aiheutuu eri oikeusperusteista sen mukaan, perustetaanko syyttämättä jättäminen NuorßikL 2 §:ään vai RVpA 15 §:n 2 momenttiin.
  • Tiesin hänen näkevän jalkojeni asennon ja havaitsevan, että seisoin kasvot häneen päin.
  • Hänen saamiensa tietojen mukaan vastaantulevan junan kuljettaja oli havainnut vuodon jo Utissa, parikymmentä kilometriä Kouvolasta itään.
  • Hän oli havainnut itsensä Neroksi ja uskalsi sanoa sen toisillekin.
  • Äiti oli havainnut tapahtuman noin kello 01.40.
  • Talossa yöpynyt mies havaitsi palon ja teki hälytyksen varhain aamulla.
  • _ Mie-hävittäjän ohjaaja havaitsi helikopterit vain tutkassa eikä niin muodoin voinut nähdä niiden poikkeuksellista väriä ja EYtunnuksia.
  • Mika Väänänen, 15, oli maanantaina jäntsmetsällä, jossa hän havaitsi hirvenjälkiä ja niiden vierellä tavallisesta poikkeavat jäljet, jotka osoittauvaellus,
  • Lappeenrantalainen kulokone havaitsi savua ja teki ilmoituksen palosta.
  • Tarkastettuamme vuoden 1936 tilit olemme havainneet ne oikeiksi ja aineiston kanssa yhtäpitäviksi.
  • Me olemme havainneet sen jo ajat sitten naamastasi ja koko sinun esiintymisestäsi.
  • Me saatamme havaita järkeä siinäkin, mitä ennen sanoimme järjettömyydeksi, ja onnea siinä, minkä ennen käsitimme onnettomuudeksi.
  • Yleisöstään Pola on havainnut kohtalaisen selkeän kahtiajaon.
  • Olen havainnut, että itärajan takana kiinnostus Suomen historiallista oikeutta kohtaan on jo jonkin aikaa ollut vireää; saattaisipa sieltä löytyä uittokirjallisuuttakin, jos etsisi.
  • Selatessani taannoin omina kouluaikoinani oppikirjana käytettyä historian kartastoa 2, jota tiettävästi käytetään koulujen historian kartastona tänäkin päivänä, hämmästykseni oli melkoinen: havaitsin, että käytännöllisesti katsoen kaikissa Suomen vanhempaa historiaa kuvaavissa kartoissa maa loppui suurin piirtein Oulun tasalle.
  • Kerran kesällä havaitsin eräässä linnunpöntössä outoa elämää.
  • Videolta havaitsin sellaisia asioita, joita en jännityksessä pystynyt edes painamaan mieleeni. "
  • Kevättalvina 1899 ja 1900 Suomessa on havaittu kaikkien eniten lunta.
  • Niiden mukaan oli käytännössä havaittu, että sotapalvelusta vältettiin karkaamalla ja hankkiutumalla sitä kautta edelleen vangituksi, mikä maanpuolustuksen etujen vastainen tulos voitiin estää jättämällä karkurin vangitseminen riippumaan hänen päällystönsä harkinnasta.
  • Vasta myöhemmin myymäläapulainen havaitsi myyneensä päällystettyjä puun palasia sisältävän näytepakkauksen.
  • Kirous on viikko sitten nähdyn Ennustus-elokuvan jatko-osa, jossa amerikkalaisperheen poika havaitsee yliluonnolliset pahuuden voimansa.
  • Tutkimustehtävän määrityksen kannalta lukija havaitsee väitöskirjan asiahakemistossa hakusanan » virhe » ja ohjautuu kirjan sivulle 3, missä sanotaan näin:
  • Yleisenä piirteenä voi havaita, että Pohlebkinia kiehtovat samat asiat, jotka hän havaitsee Paasikivessä: historian suuret linjat, historiallinen mielikuvitus ja avoimuus ongelmille.
  • Tavallisesti väitetään, että luonto jo sellaisenaan opettaa ihmistä havaitsemaan värejä.
  • Syytön Syy, Juureton Juuri, josta sekä henki eitä aine oval lähteneet, on Ainoa Olemassaolo -- salattu, absoluutti, ikuinen -- jonka eroitamme ei-olevaisesta siten että sillä ci ole muotoa, joka saisi meidät havaitsemaan sen.
  • Brittiläinen Ultra Electronics on laskenut markkinoille niiden ultrasonisen sokeain oppaan, joka auttaa heitä havaitsemaan ympäristöään paremmin.
  • murtautujasta ei halua yrittää tunkeutumista asuntoon, jossa he havaitsevat hälyttimen.
  • Samanaikaisesti Frankfurtin lentokentän edustaja ilmoitti, että lentokentän vartijat ehkä aseistetaan, jos viranomaiset havaitsevat merkkejä erikoisesta uhasta israelilaisen El Alyhtiön koneita vastaan.
  • Vartiointiliike havaitsi yrityksen, ja paikalta saatiin kiinni yksi mikkeliläinen.
  • Sotapäiväkirja kertoo: "... klo 22.50 - 23.40. Jaoksen vartiomies havaitsi puijehdusvaloja, jotka
  • Kone lähti matkaan Santiago de Cubasta saaren itärannikolta, eikä Betancourt havainnut petosta ennen kuin Iljushin 18-merkkinen kone oli jo laskeutumaisillaan Havannan
  • Ihmisiä alkoi jo näkyä ja tuntui sillä kuin olisi pitkä jätkäkin havainnut sen.
  • Meille luettiin ensin kovaa lakia, mutta sitten ilmestyi paikalle saksankielentaitoinen poliisi, jonka avulla asia viimein selvisi enemmittä selkkauksitta, kun poliisi havaitsi paperiemme olevan kunnossa ja että valokuvaus oli tapahtunut tietämättömyydessä.
  • Mutta kauan ci kestänyt, ennenkuin poliisi havaitsi olevansa salaperäisen arvoituksen edessä, joka vaatisi tavattoman määrän terävänäköisyyttä ja älyä tullakseen ratkaistuksi.
  • Ericson oli kantanut " Molotovin coctaileja " suuressa paperikassissa, kun eräs valpas poliisi havaitsi bensiinin hajun ja pidätti hänet.
  • Paikalle haettu poliisi havaitsi, että miestä oli lyöty puukolla rintaan.
  • Hän joutui sinne siksi, että Kanadan poliisi havaitsi hänet irtolaiseksi.

huomata

  • Lapset tutkivat aineen rakennetta ja huomaavat, että maapallon ekosysteemissä kaikki vaikuttaa kaikkeen.
  • Joku yrittää karata ja kouluttajat huomaavat miehen mentävän kolon portaissa.
  • Henry sai pian huomata, ettei mukautuminen Englannin valioliigaan olisi helppo.
  • Puolivarjovaihe on vaikea huomata, sillä Kuu ei tummu sen aikana juuri ollenkaan.
  • Reunaa puskiessasi huomaat, että kantapäät sutii kuin vanha corolla torin parkissa.
  • Hyvä konsti on ehdottaa uutta keskustelua samassa Chatissa ja näin huomaat onko hän tosissaan, ilmestyykö uudestaan vai ei.
  • Jos huomaat lapsesi käyttävän huumeita, ei suuttumisesta ja raivoamisesta ole mitään hyötyä.
  • Niinpä niin, nyt minäkin huomasin sen — ja eläköööön — nyt olen minäkin vähällä pyöriä ympäri, ympäri, ympäri — kaikki piirit ovat menneet yli tuhannen. „ Ja näetkös, " 6anoin kiikarille,..
  • Minä huomasin muutakin.
  • Autoilija huomasi äidin, mutta ei pulkkaa ja pikkutyttöä.
  • Veneilijä huomasi vahingon ja palokunta sai hälytyksen kello 18 aikaan keskiviikkona.
  • Sakari sai tehdä poliiseille seuraa ja hetken päästä hän huomasi istuvansa vastapäätä tuomaria, joka hiukan kuivakiskoisella äänellä suoritti kuulustelua.
  • Lulu huomasi seisovansa varpaita myöten järvessä.
  • On tuotu esille, että etujärjestöt ovat hankkineet Halosen äänet, mutta palkansaaja on itse huomannut Halosen ahkeran työn tekemisen ja osaamisen.
  • Äidin ja isän häävideolta pikkutyttö oli nimittäin huomannut, että juuri kyseisenväriset olivat olleet tuona tärkeänä päivän morsiamen huulet.
  • Hän on huomannut, että yleisestikin kuntien yhteistyö tällä toimialalla on hankalaa.
  • huomasitko sen, suruisen sydämen ja ohitse kylmänä kuljit.
  • Minä huomasin injektioruiskun, toisen ja kolmannen.
  • Minä huomasin sen kaikkinäkevillä safiirisilmilläni ja kohotin sinut arvoon rinnalleni.
  • Hän oli juuri sivuuttamaisillaan minut kylmällä päännyökkäyksellä, kun minä huomasin Martin ja heilutin kättäni hänelle.
  • Silloin Mansarovaran ja Taklaharan välillä minä huomasin tien varrella teltan ja sen ulkopuolella istumassa useita Sadhuja ( pyhiä miehiä ) eli Tshohaneita, kaikkiaan noin seitsemäntoista.
  • Minä huomasin sen, ja kun tuli hiukan hengähdysaikaa, halusin sitoa hänen haavansa, mutta hän vastasi reippaasti: 'Ei väliä käpälästä!
  • Minä vakava ja kunnioitettu mies olin silloin pikku pojan tavuin rakastunut l Huomasin hänet ensimmäisen ( kerran Huuhkajan kadulla puoli
  • J^P^P^P^P^P^P^P^P^P^P^P^P^P^PH Huomasin erehdykseni vasta sitten, H kun tunsin menettelyni P^P^P^P^P^P^P^P^P^P^P^P^P^P^H herättävän P^P^P^P^P^P^P^P^P^P^P^P^P^P^PH huomiota.
  • Hän huomasi liukuvansa kohti katonreunaa ja viiden kerroksen pudotusta.
  • Clay ei näyttänyt huomaavan iskua ja vastasi kahdella suoralla haastajan otsaan.
  • Toivon hänen vähitellen huomaavan myös että puuta voi käyttää monipuolisemmin kuin hän tähän asti on tehnyt.
  • Kellarin yläpuolella oleva asukas huomasi tulipalon siitä lähtevästä runsaasta savusta.
  • Koneen ollessa noin 10 000 metrin korkeudessa koneen henkilökunta huomasi salamatkustajan ja yritti saada sitä kiinni.
  • Hän huomasi unohduksensa vasta kun kellot jo soivat.
  • Seuraavana tullut huomasi kääntymisen liian myöhään ja tömähti äkkijarrutuksesta huolimatta edessä ajaneen perään.
  • Tältä pohjalta on helppo ymmärtää, että Suomen oloissa ruotsinkielisten sanomalehtien tuli Snellmanin käsityksen mukaan herättää sivistyneistö huomaamaan oikea kansallisuutensa ja suomenkielisten tarjota kansalle opettavaa ainesta; " — " — ja jota enemmän ihminen oppii, sitä enemmän hän haluaa ", Maamiehen Ystävä tähdensi.
  • Teknillisen korkeakoulun tavoite on saada tekniikkaan ja kauppatieteisiin suuntautuneet opiskelijat huomaamaan entistä paremmin Lappeenrannan mahdollisuudet.
  • Juhanilla oli päällään lähes uusi Xon-teepaita, kun hän heräsi huomaamaan, että hänen kissansa Miisu halusi päästä ulos ulostukselle.
  • On melkoinen ihme, että Rautkallio, joka on selvästi lukenut kirjani huolella, ei ole siitä sattunut huomaamaan tällaista ajatusta.
  • Lahdesta päätuomari Matti Jaatinen huomasi teon ja rankaisi jäähyllä.
  • Talon väki huomasi seinää ylöspäin kiivenneen palon varhaisessa vaiheessa ja sai osittain rajattua sen leviämisen.
  • äärettömän pieniä tällaiset sienirihmastot voivat olla, me huomaamme ne paljaalla silmällä vasta silloin kuin ne ovat jo levittäytyneet pitkin kasvin lehteä.
  • Lähetän miehiä joka puolelle kaupunkia ja jos me huomaamme jotakin kaksintaistelulta näyttävää...
  • Hän huomaa asioita, joita muut eivät ole huomanneet tai halunneet huomata.
  • Lukija huomaa tyylierot väistämättä.
  • Silloin oppilas huomaa rajat, kun epäonnistuu täydellisesti.
  • Historiantutkijat saivat huomata, että heitä kohdeltiin erityisvieraina.
  • Henry sai pian huomata, ettei mukautuminen Englannin valioliigaan olisi helppo.
  • - On oikeastaan ollut yllättävää huomata, kuinka liikennetietoisia vanhemmat ovat.
  • Viime aikoina on irtaimen kaupan alalta ilmestynyt sekä kirjallisuutta että lainsäädäntöä, jonka perusteella voi selvästi huomata, ettei vastaavuusteorian sisältöä ole ymmärretty.

huomioida

  • Sotllaskotislsaret Järjestämme kevätretken lauantaina 11.4. ( Huomioi muuttunut pmv. ) Tutustumme Hämeenlinnan sotilaskotiin, Aulangon silkkitaloon ja Hämeen linnaan.
  • SINULLE » PELLERVON » LUKIJA. Huomioi edullinen tarjous Joulukorteistamme.

kohdata

  • Taimi Toivonen kohtaa taikajuttuja saavuttuaan Keräselle siivoamaan.
  • Kaupunkiin muuttava Arvo Kyyrölä kohtaa yksinäisyyden, työttömyyden, asunnottomuuden ja kasvottomat virkamiehet.
  • Jotkut kohtasivat vaikeuksia ja lähtivät oppaan saattamina takaisin.
  • Näyttelyn tekijät kohtasivat työnsä aikana useitakin yllätyksiä, vaikka Schjerfbeckistä onkin kirjoitettu monia tutkimuksia ja elämäkertoja.
  • Ensin kritiikin kohtasivat poliitikot.
  • Sodasta palanneet kohtasivat pula-ajan ja sopeutumisvaikeudet.
  • Amerikkalaisen Endeavouravaruussukkulan astronautit kohtasivat vaikeuksia yrittäessään sunnuntaiaamuna Suomen aikaa korjata maata kiertävää Hubble-avaruuskaukoputkea.
  • Tällä vuosikymmenellä kunnat kohtaavat yhteistyötä edellyttäviä haasteita.
  • Uuden valtion vallankäyttäjät kohtaavat ongelmia, jotka vanhemmissa valtiossa on jo ratkaistu.
  • Charef kohtasi raakaa rasismia ja hänen ainoa toiveensa oli muuttaa pois.
  • Suomi kohtasi pakolaisongelman viime vuonna monikymmenhenkisten somaliryhmien tullessa Moskovan kautta maahan.

löytää

  • Juhlavuoden kuvataidetyöryhmä kävi ehdotukset läpi ja löysi muutaman jatkokäsittelyyn sopivan ehdotuksen.
  • Mies alkoi selailla kirjattuja soittoja ja löysi kuin löysikin listalta aiemman puheluni.
  • Emäntä lähti etsimään miestä huvilalta perjantaina ja löysi hänet jalat ylöspäin kaivosta.
  • Monissa kansansaduissa rakastavaiset löysivät toisensa sormuksen puolikkaiden avulla.
  • Hän sai roolin myöhäisillan saippuaoopperassa Behind The Screen, joka pyöri vain 13 viikkoa, mutta Keskussairaala-sarjan tuottajat löysivät Janinen ja hän teki vuoden sopimuksen.
  • Poliisit löysivät hirven myöhemmin ja lopettivat sen.
  • Helsingin pelastuslaitoksen sukeltajat löysivät miehen menehtyneenä noin 25 metrin päästä rannasta.
  • Minä löysin sen ja minun oli helppo ottaa selvää, kuka oli kolmen viimeisen päivän aikana sellaisen teettänyt.
  • Minä löysin luodit luurangoista.
  • Samoin työväkikin oli löytänyt kyytinsä jostakin.
  • Nuori mies oli löytänyt elämänuransa.
  • Jos luulemme kykenevämme, niin pyrkimyksenä onkin vain vapautuminen sielun levottomuudesta, vaikeista " komplekseista ", eikä armollisen Jumalan löytäminen — kaiken uhallakin.
  • Sopivan kiinteistön löytäminen ei ollut helppoa ja yritykset jäivät tuloksettomiksi.
  • Melkein jokaisesta työstä hän löytää huomauttavaa, jonkin nurkassa kiiltää pahasti, toinen on liian matala, kolmas pääsi mukaan näyttelyyn rimaa hipoen.
  • Hän löytää Internetixistä lukemattomia hyviä puolia.
  • Kahvion puolelta löysin pari pöydällistä toisiakin riemusta revenneitä.
  • Klaus Güntherin lähdeluettelosta löysin n. 160 lähdettä!
  • Asiahakemiston avulla löysin kaavan sivulta 65.
  • Helikopteri paikallisti onnettomuuspaikan nopeasti, ja sukeltaja löysi hetkeä myöhemmin miehen ja hänen käyttämänsä moottorikelkan.
  • Suomen puolustus löysi pallot Porvoon sumuiselta iltataivaalta.
  • Myöhemmin poliisi löysi hylsyjä Hoitokodintieltä, joka kulkee aivan pakolaiskeskuksen vierestä.
  • Minä löysin kamerani aivan ehjänä raunioista, samoin erään kaakkureseptikirjan, josta nyt tosin ei ole paljon iloa.
  • Jeesuksen ristin luona minäkin löysin anteeksiannon ja sovinnon Hänen Pyhän verensä kautta.
  • Minä löysin itseni täältä Savosta.
  • — Sinä olet kadottanut järkesi ja minä löysin sen äsken.
  • Nainen löytää tiensä lehtien palstoille vaikutusvaltaisen miehen vaimona tai jos hän tukee miehensä asemaa.
  • Orvoksi jäänyt Tarzan varttuu simpanssien seurassa, kunnes belgialainen tutkimusmatkailija D'Arnot löytää hänet ja vie mukanaan Englantiin.
  • Keinoiksi Häkkinen löytää maankaavoituksen ja koulupiirijaon uudelleen arvioinnin.
  • Rai löytää kasvupohjansa vanhojen islamilaisten rajoitusten ja perinteiden sekä modernin, länsimaisen kulttuurin välisistä eroista.
  • Toiminnassa kotiseudullaan luulee hän löytävänsä onnensa, varsinkin kun naapurissa asuu hänen lapsuudenlemmittynsä Odile Bastian.
  • Yhdistettyjen kuningaskuntien sydämessä, valtakunnan keskustassa arveli hän löytävänsä päätehtävänsä, 8. o. koettamaan saada kansan seuraamaan häntä sillä tiellä, joka yksinänsä johti suuren valtakunnan vaurastumi-
  • Jos hän kiiruhti, toivoi hän löytävänsä tien sieltä vapaana, niin että hän esteettömäsi, ' voisi kulkea LaikAljärven ympärillä olevien maakuntien läpi.
  • Tässä mielessä Pellervo haluaa jälleen ensivuonnakin tavata jokaisen lukijansa, jonka kanssa se on saanut olla yhteistyössä tänäkin vuonna, ja ystäväinsä opastamana toivoo se löytävänsä tien tuhansiin sellaisiinkin maalaiskoteihin, joihin Pellervoa ei vielä tule.
  • ~X7~ un tulee lähtö ulkomaille, niin sieltä matkan päästä toivoo itse kukin löytävänsä jotakin merkillistä ja ylimaallista, vaikka lehdistä onkin lukenut järkeviä kertomuksia, että Suomea ihanampaa ja merkillisempää matkailumaata ei tällä kertaa ole.

löytö

  • Mutta kaikesta huolimatta hänen löytönsä oli siksi suurimerkityksellinen, että hän olisi ollut oikeutettu saamaan paremman kohtelun aikalaisiltaan, mikä hänen osakseen tuli.
  • Heidän löytönsä saattavat antaa tärkeitä johtolankoja maailmankaikkeuden synnystä ja aurinkokuntamme alkuperästä.
  • Muuten hänen löytönsä ei ole minkään arvoinen.
  • Hänen löytönsä osoittautuivat varsin tärkeiksi.

määrittää paikka

  • - Niillä ratkaisuilla, joilla kiinnitymme Euroopan " kriisinhallinta-arkkitehtuuriin ", määritämme paikkamme myös Euroopan turvallisuusjärjestelyissä yleisemmin, Blomberg sanoo.

nähdä

  • Sillä välin on hänen marssittava pääjoukkonsa kera lounaaseen, kunnes pääsee sille kohdalle, missä me näimme vartijan naisten talon luona.
  • Me näimme valon!
  • Me näimme meduusan.

oppia

  • On silti tärkeätä oppia suvun, perheen tai etnisen identiteetin merkityksestä Blochin tutkijanuralle.
  • On kuitenkin ihmeellistä, miten nopeasti ihminen saattaa oppia asioita, kun todella hätä huutaa.

paikantaa

  • Aarno Maliniemi oli Pohjolan johtava paleografi, joka tutki ja paikansi 10 000 kirjafragmenttia Kustaa Vaasan tilikirjojen kansista.
  • Sieltä asiaa kehiteltiin eteenpäin ja telemobiloskoopista sukeutui tutka, joka paikansi ultralyhyin radioampulssein jokaisen metalliesineen.
  • Professori Leena Palotien tutkimusryhmä paikansi jo aiemmin suomalaiseen tautiperintöön kuuluvan APECED-tautiin liittyvän geenin kromosomiin 21. Tämän jälkeen alkoi tutkimusryhmien kilpajuoksu geenin eristämiseksi.
  • Löydön perusteella geologian tutkimuskeskus paikansi ortoamfiboliesiintymän Helsingin rannikolla.
  • Järistyksen keskus paikannettiin Kuusamon Poussun- ja Hiltusenkylään, mutta lisäksi tärinää tuntui ainakin Suomussalmella, Taivalkoskella, Pudasjärvellä ja Posiolla asti.
  • - Ensimmäisen yhteen geenivirheeseen perustuvan sairauden, aikuisiän dementiaa aiheuttavan Huntingtonin taudin geeni paikannettiin vuonna 1984, mutta itse geeni eristettiin vasta viime vuonna.
  • Lähettimen radiosignaalin avulla vasat paikannettiin helikopterista tai lentokoneesta.
  • Johtojen lähelle taipuvia uhkapuita on paikannettu kolmen päivän ajan myös helikopterista
  • Onnettomuusbussi on paikannettu 19 metrin syvyyteen.
  • Eräissä piireissä paikka on jo paikannettu Rautalammin — Suonenjoen seuduille.
  • Teleskoopit ovat Jo paikantaneet yhdeksän radiotähteä Linnunradan ulkopuolella.
  • Edustajan mukaan sukellusveneet, lentokoneet ja laivat ovat paikantaneet esineen 250 metrin syvyyteen viitisen kilometriä Porquerollesin saaren Cap D'Armesin niemestä kaakkoon.
  • Palokunnan sukeltajat ovat paikantaneet vuotokohdan, mutta vielä ei ole tiedossa, onko kyseessä halkeama vai reikä.
  • Se saatiin muutamia vuosia sitten siviilikäyttöön, ja se paikantaa kohteen muutaman metrin tarkkuudella.
  • Pintamittari paikantaa kosteuden, ja piikkimittari ilmoittaa kosteusvaurion suuruuden.
  • Se saatiin muutamia vuosia sitten siviilikäyttöön, ja se paikantaa kohteen muutaman metrin tarkkuudella.
  • Pintamittari paikantaa kosteuden, ja piikkimittari ilmoittaa kosteusvaurion suuruuden.

panna merkki

  • On yleensäkin syytä panna merkille, miten hyvin suurmiehemme uusimman kulttuurihistoriallisen arvioinnin vaaassa säilyttävät asemansa ja arvovaltansa.
  • Kirjoittaja ei halua korostaa liikaa heidän merkitystään, mutta toteaa, että on kiintoisaa panna merkille heidän esiintymisensä Norjassa välittömästi ennen Thrane-liikkeen syntyä.
  • Jokaista kottaraista ei bongauksesta piittaamaton ehdi panna merkille.
  • On lisäksi merkille pantavaa, ettei kummassakaan tapauksessa nähty tarpeelliseksi erikseen lausua palauttamisvaihtoehdon poissulkeutumisesta.
  • Kahdella aluksella tapahtuva ns. pientroolaus näyttää lisääntyvän voimakkaasti Erityisen merkille pantavaa on Perämerellä voimakkaasti kehittyvä muikun troolaus.
  • Dan Fortune, yksityisetsivä, pani merkille tämän yhteensattuman ja joutuu tosissaan tekemään työtä vaivaisen viidenkymmenen dollarin edestä. jonka kadonneen pojan toveri on koneöljyn tahraamasta kourastaan antanut.
  • Sen sijaan sulhaseksi pyrkivä katseli mielitiettyään ja pani merkille, minne nainen meni illalla nukkumaan.
  • Brittiläinen historioitsija Eric Hobsbawm pani merkille, että 1900-luvun lopulla älymystö turvautui herkästi pieneen apusanaan post eli jälkeen.

rekisteröidä

  • Niin pian kuin heidän itse rakentamansa kiertoantenni rekisteröi poikkeamia tekokuun tiedotuksissa, lähetetään tämänmukaisia varoituksia maa-radioasemilta kaikkialle maailmaan.
  • Nurmijärven geofysikaalisesta observatoriosta kerrottiin, että seismografi rekisteröi räjähdyksen klo 10.34 Suomen aikaa.
  • Käyttämällä hyväkseen ultraviolettivalon hajasäteilyä se rekisteröi saastelajit ja saastemäärän jokivedessä.

saada selville

  • Merkillistä: hän ei muuttanut nimeään, mutta ei kuitenkaan halunnut meidän saavan selville, että oli kotoisin Bostonista. "
  • Jos pahantekijät vaan saavat käsityksen poliisin kykenevän saavan selville nopeasti kaikki asiat estää se montaa rikosta tapah-
  • Risti ja ympyrä — salatieteen pohja — joita mietiskelemällä sanottiin pyramiidioppilaan saavan selville kaikkeuden salaisuudet.
  • Ensimmäisenä päivänä luin askelet huolella saadakseni selville matkan pituuden.
  • Katsoin akkunasta saadakseni selville syyn.
  • Vasta kysyttyään tuottajalta tämä itsepäinen asiakas sai selville, että ei ollut ollenkaan vaikeaa saada varaosia tai palvelua.
  • AQUA-tietokoneohjelmalla puolestaan sai selville kesämökkiä tai kotia lähinnä olevan vesistön tilan.

saada tietää

  • Jotta saisimme tietää kuinka paljon vettä aikayksikössä putkessa virtaa, kytkemme siihen painemittarin, kuten kuvamme 5 osoittaa.
  • Näin saisimme tietää etukäteen esineiden laadun ja määrän voidaksemme suunnitella niille arvonmukaista paikkaa.
  • Lakialoite pistettiin liikkeelle pikavauhtia sen jälkeen kun kansanedustajat saivat tietää, että hallitus aikoo päättää rakentamisluvan antamisesta vielä tällä viikolla.
  • Viranomaiset saivat tietää asiasta vasta tiistaina iltapäivällä, sillä kesämökillään olleet silminnäkijät eivät halunneet ilmoittaa tapahtuneesta.
  • Rouva oli varmaankin hyvin iloinen saadessaan tietää, että lopultakin löytyi mahdollisuus pelastaa miehellenne elämä?
  • Hän ei kokeile sitä, ei tingi, hän on tyytyväinen jo kymmenen askeleen päässä saadessaan tietää, että takki on olemassa, ja kuullessaan sen hinnan.

tajuta

  • Säikähtynyt Saijonmaa ei ehtinyt edes jarrua painaa, kun kamalan kolahduksen jälkeen tajusi hirven olevan konepellin päällä.
  • Ranskan hallitus tajusi pian jäävänsä yksin laivastoltaan ylivoimaisia brittejä vastaan, sillä Pietarista ei tukea luvattu.
  • Juhani tajusi, ettei tästä voinut seurata hyvää.

tavata

  • Me olemme tavanneet matkailijoita, jotka aivan mitättömästä tapauksesta saavat kokoon huvittavan tarinan.

todeta

  • Kun käsiin osui Lottopotti, hän totesi sen sopivan omalle ryhmälleen.

tunnistaa

  • Lisäksi tunnistamme kanttorin johdolla eri aikakausien musiikkityylejä.
  • Yhteiskuntamme etiikasta, moraalista ja hyvinvoinnista kertoo parhaiten se, miten me tunnistamme lasten kaikki tärkeät tarpeet ja huolehdimme niistä.
  • Siksi, että itsemme heissä tunnistamme.
  • Lapsena tunnistin lintuja kahden kirjan avulla.
  • Radiosta kuultuna biisiä ei varmasti tunnistaisi näiden kanadalaisten tekemäksi, koska samanlaista pehmoilua tulvii listoille Amerikassa liikaa.
  • Ei sen takia ettei kristillismielinen nuoriso tuntisi ja tunnistaisi täydellisesti tämän työn ja suurta merkitystä, mutta sen takia, että tämä työ kaipaisi uusia ja entistä lukuisampia työvoimia- Viinanvillilys on kärsämme keskuudessa suuri, se on suurempi kuin moivn paikoin Juuliaankaan, ja todellisten raittiustyöntekijäin luku on vähäinen.
  • Kuusi englantilaismiestä pidätettiin torstaina iltapäivällä Malmössä, kun poliisi tunnisti heidät jalkapallo-otteluita häirinneiksi huligaaneiksi.
  • Kantatiellä vastaan tullut taksimies tunnisti auton ja ihmetteli sen outoa kuljettajaa.
  • Muslimit tunnistavat ihmiset ennen kaikkea uskonnon perusteella, eivätkä kykene edes käsittämään, että joku voisi olla kokonaan uskonnon ulkopuolella.
  • koulun Meles-kerhoa, joka rahoittaa kerhotyöllään ja tempauksillaan leirikoulun vuosittain ulkomaille, missä kerholaiset tunnistavat lintuja ja kasveja sekä tutustuvat myös muihin nähtävyyksiin.
  • Ei ole tiedossa, oliko kuljettaja tunnistanut prinsessan.
  • He näyttivät mailasta otettuja kuvia ja kahvan merkkejä, mutta aikaa kului, eikä kukaan tunnistanut mailaa.
  • Hän oli unohtanut kysyä miehen nimeä, mutta eihän sillä ollut väliä, kun tämä ei ollut tunnistanut Leivosta.
  • Viime kädessä pitäisi kyllä pyrkiä siihen, että palveluammattilaisen tunnistaa palvelun tasosta eikä rintanapista tai liikkeen oveen liimatusta tarrasta.
  • Laitteisto tunnistaa koodin siihen liitetyn merkinnän avulla.
  • Kun puhuja lausuu yksittäisen sanan, kone tunnistaa äänteet salamannopeasti yksi kerrallaan ja piirtää kartalle po-
  • Niinpä hän tunnistaa asiakkaansa hiustupsun vilahduksesta.

törmätä

  • Missään en tosin ole vielä törmännyt siihen, että vastustaja käyttäisi hyväkseen tätä hippaleikkisääntöä, lasetti tulemaan närkästynyt Dufva, joka piti Aa- Koon tekoa yleisön halveksumisena.
  • Jokainen on kuitenkin jossakin vaiheessa elämäänsä törmännyt siihen ongelmaan, että puhelimessa kerrottu nimi tai asia muuttuu luurin toisessa päässä täysin toiseksi.

ymmärtää

  • Historioitsija ei toisin sanoen saanut pitäytyä faktaan, vaan hänen oli pyrittävä ymmärtämään toimijan ajatusmaailmaa, motiiveja ja vaikuttimia, niitä inhimillisen kokemusmaailman peruselementtejä, jotka ainoastaan varjomaisesti jättivät jälkensä historialliseen lähteeseen.
  • Timi ymmärsi sen siitä, ettei selkäsaunaa tullut tapahtuman johdosta.
  • Jopa Carter ymmärsi asian ja vaihtoi puheenaihetta.
  • Vankilan johto ymmärsi tarkoituksen ja päätti, että ihmisten pitäisi ymmärtää mistä on kysymys.

???

  • Huippujen menetelmät tunnetaan varsinkin harjoitusmäärien osalta kohtuullisen hyvin, mutta on vaikea saada selville, miten heidät on saatu huipulle.
  • Toisessa tarinassa Pikku-Hippo yrittää saada selville, kenen kunniaksi salaperäisiä juhlia oikein vietetään.
  • Kumpulaisen mukaan luonnonsuojelijoiden ensisijanen päämäärä on saada selville, kuka itse asiassa vastaa Rauhala-Kutunivan tien rakentamisesta.
  • Maailmalla Kirstistä on ollut mukava huomata, miten kuuluisat poliitikot ja muut vaikuttajat ovat lopulta aivan tavallisia ihmisiä.
  • Voimme myös huomata, että jumalten kerrotaan rakastuvan sellaiseen rajalliseen hyveeseen, jota heillä itsellään ei voi koskaan olla, ikään kuin sillä kuitenkin olisi erityistä eikä vain alempiluokkaista arvoa.
  • Historiantutkijat saivat huomata, että heitä kohdeltiin erityisvieraina.
  • Henry sai pian huomata, ettei mukautuminen Englannin valioliigaan olisi helppo.
  • Siinä tapauksessa, että nuoremman tavaramerkin haltija on saanut tietoonsa vanhemman merkin olemassaolon vasta sen jälkeen kun, hän jo oli tehnyt rekisteröintiä koskevan hakemuksensa, ei hänen katsota olevan vilpillisessä mielessä.
  • Kanteen myöhäistä nostamista mies perusteli sillä, että hän vasta toukokuussa 1975 oli ensi kerran saanut tietoonsa seikkoja, joiden nojalla hänellä oli perusteltua aihetta epäillä isyyttään.
FEE 
circumstance 
circumstances (kuvaus)
cognizer (kuvaus)
containing_event (kuvaus)
degree (kuvaus)
depictive (kuvaus)
duration (kuvaus)
evidence (kuvaus)
explanation (kuvaus)
ground (kuvaus)
instrument (kuvaus)
manner (kuvaus)
means (kuvaus)
particular_iteration (kuvaus)
phenomenon (kuvaus)
place (kuvaus)
purpose (kuvaus)
state (kuvaus)
time (kuvaus)
topic (kuvaus)