Bosnia- Hertsegovinan muslimipresidentin Alija Izetbegovicin edustajan mukaan jakelu voi alkaa uudelleenmyöhään lauantai-iltana tai sunnuntaina.
Partanen sanoo, että jos yritykselle löydetään jatkaja, toimintaalkaa uudelleentodennäköisesti vasta ensi vuoden puolella.
Pohjoismaista kokonaan loppunut ajoneuvonostureiden valmistusalkaa uudelleenSuomessa.
aloittaa uudelleen
Niin Toivo ja minäaloitimme uudelleenyhteiselämämmeymmärtäen nyt paremmin toisiamme ja rakastaen toisiamme suuremmalla, kirkastuneella rakkaudella, Mutta viimeiseen elinpäiväämme saakka Toivo ja minä olemme tie-
Sota keskeytti toimintamme joksikin aikaa, mutta keväällä 1940aloitimmeuudelleen.
Siksi olemmealoittaneet uudelleenlounastoiminnankin, vaikkei se erityisen kannattavaa ole.
Käkisalmessa ilmestynyt Käkisalmen Sanomat, Sortavalassa ilmestynyt Karjalan Ääni ja Hangossa ilmestynyt Hangö eivät ole aloittaneet uudelleentoimintaansa.
Syyria ja Israel eivät ole aloittaneet uudelleenyli kolme vuotta sitten katkenneita neuvottelujaan.
esittää uudelleen
Silloinkantajaesitti uudelleenkanteensa ja vaati vastaajalle herjauksesta ankaraa syytettä.
Venäjä aikoo aloittaa uudelleenydinkokeet Novaja Zemljan saarella Barentsinmerellä.
jatkua
Yhdysvaltain entisen presidentin George Bushin vastaisesta salamurhayrityksestä syytetyn 14 ihmisen vastainen oikeudenkäyntijatkuimaanantainaKuwaitissa.
Suomalaisopiskelijoiden ja Tarton yliopiston välinen oikeudenkäyntijatkuiperjantainaTarton käräjäoikeudessa, jossa selvitettiin osapuolten välistä opintomaksukiistaa.
käynnistää uudelleen
Neuvottelut työtaistelun lopettamisesta edistyivät kuitenkin keskiviikkona siinä määrin, että valtakunnansovittelija Jorma Reini arvioi voivansa käynnistää uudelleenvirallisen sovittelun.
Keskiviikkona päätettiin käynnistää uudelleenmetsäalan pysähdyksissä olleet työehtosopimusneuvottelut.
Englannin hallitus yrittää parhaillaankäynnistää uudelleenneuvotteluja osittaisen itsehallinnon sallimisesta Pohjois-Irlannissa.
Valintaprosessi pitää käynnistää uudelleen ja mieluiten niin, että hakijoiden papereita voitaisiin käsitellä jo ennen lomakautta, sanoo liittovaltuuston puheenjohtaja Pekka Selenius.
Hän ei kuitenkaan pystynyt sanomaan vielä, milloinvarsinainen sovittelu voidaan käynnistää uudelleen.
palata
Sittenhänpalasitouhuiluunsa.
Saveniuspalasisoittamisen pariin jaon ihan tyytyväinen elämäänsä.
toistaa
Diplomaattilähteiden mukaan Englannin, Kiinan, Ranskan, Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain edustajattoistivatvaroituksensatavatessaan Irakin YK — lähettilään Abdul Amir al-Anbarin perjantaina.
Nokiatoistipyrkimyksensä laajentua yritysostoin, joten vajaan viiden prosentin loikalle saatiin ponnahduslautaa.
uusia
Matti Laine tarkastelee mm. naisten rikollisuutta ( s. 84 — 87 ja s. 106 — 108 ) selvittäen kolmea erityispiirrettä: naiset tekevät merkittävästi vähemmän rikoksia kuin miehet, naisten rikokset ovat luonteeltaan vähemmän vakavia kuin miesten vastaavat ja naisetuusivatrikoksiamiehiä selvästi vähemmän.
Nuoret vangituusivatistumisensamuita nopeammin ja useammin.