FinnFrameNet:Accomplishment

Sanatista

saada

  • Hän sanoi, että tosiasiat saatiin sopimaan kehityskaavoihin vain turvautumalla mielivaltaan.
  • Näillä keinoilla tilannetta saatiin tasaantumaan.

saada aika

  • on täysin ymmärrettävä pyrkimys siihen, että koti ja koulu saisivat aikaan pysyvän kosketuksen voidakseen tällä tapaa entistä tehokkaammin kasvattaa ja kehittää jokaista nuorta yksilöä.
  • Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton vetosi keskiviikkona YK:n Millennium-huippukokouksessa pitämässään puheessa Israeliin ja palestiinalaisiin, jotta nämä saisivat aikaan lopullisen rauhansopimuksen.
  • Jos tähän tilanteeseen, mihin HM 14 § velvoittaa, halutaan parannusta, ei sitä ainakaan saada aikaan supistamalla ruotsin kielen opetusta suomenkielisissä kouluissa, kuten yleisesti on tapahtunut viime vuosikymmenen aikana.
  • SaiPa:n oli erittäin vaikea saada aikaan yhtään kunnon ylivoimamyllytystä.
  • Mikäli valitus täyttää tutkittavaksi ottamisen edellytykset, pyrkii ihmisoikeustoimikunta ensin saamaan aikaan sovinnon osapuolten kesken ( 28 art. ) 32.
  • Metalliliiton lisäksi ainakin SAK:lainen Rakennusliitto on pyrkinyt saamaan aikaan oman alansa sopimukset ennen sopimuskauden päättymistä.

saada aikaan

  • Uusien ajatusten kannattajat eivät voineet saada aikaan sellaisia esityksiä, joilla olisi tuolloin ollut menestymisen mahdollisuuksia.
  • ginMTiglgjgjalkapaHnilijniden ongelma on perinteisesti ollut, että maaleja ei saada aikaan.
  • Ostaja voi saada aikaan huutokaupan kumoutumisen myös muulla tavoin.
  • Tuomarineuvosto halusi saada aikaan urheilullisen ratkaisun, joka varmasti oli kaikkien osapuolille mieluinen, totesi kilpailujen tiedottaja Juha Korhonen.
  • Tämä onkin luonnollista, kun Ruotsi ainoana Pohjoismaana on saanut aikaan uudenaikaisen kulutusluottolain.
  • Ainakaan se asianosainen, joka on oikeudessa esittämällä väitteen välityssopimuksesta saanut aikaan sen, että tuomioistuin on jättänyt kanteen tutkimatta, ei enää voi vaatia, että tuossa kanteessa tarkoitettua riitaa koskeva välitystuomio julistettaisiin pätemättömäksi sillä perusteella, ettei riidan ratkaiseminen ole kuulunut välimiehille.
  • Häirikkönä hän aiheutti suurta huolta holhoojilleen kotitanhuvilla, pillasi tietämättään sisarensa ja sai aikaan hämminkiä aina Lappia myöten.
  • Lopulta Hellström sai aikaan ratkaisuneuvottelujen pohjakaavan, mutta piirsi siihen samalla liian suuret ja täsmälliset prosentit.
  • Lyötiin päät yhteen ja saatiin aikaan kaksi vaihtoehtoa.
  • Myynti kiellettiin vuonna 1926, ja täysrauhoitus saatiin aikaan 1952.
  • - Mitään kovin vaarallista he eivät kuitenkaan saaneet aikaan.
  • Itse ne eivät ole kuitenkaan saaneet aikaan juuri mitään.
  • Naishistorian tavoitteena ei myöskään ole tunnettujen naisten historia tai kaiken sen dokumentointi, mitä naiset historiassa ovat saaneet aikaan.
  • Sutton lähti kuitenkin jahtaamaan palloa saaden aikaan kulmapotkun.

saada päätös

  • Työ on tarkoitus saada päätökseen syksyyn mennessä.

saada valmis

  • Suomi ei aio ottaa kantaa siihen, pitäisikö EY-jäsenyyttä hakea ennen kuin EY:n ja Eftan välinen ETA-sopimus on saatu valmiiksi, painotti Aho useaan otteeseen.
  • Eräs saneerausvaihe on juuri saatu valmiiksi ja kartanon vastaanotto saniteettitiloineen on saatu uuteen uskon.
  • Vastikään on näet saatu valmiiksi uusi eduskuntatalo Heikinkadun, nykyisen Mannerheimintien varrelle.
  • Tyttötusina oli infon aikanakin työn teossa, päättötyöt pitäisi saada valmiiksi, vaikka vapun jälkeen alkanut matka kuinka painaa.
  • Uuden aikataulun mukaan rauhansopimuksen luonnos on tarkoitus saada valmiiksi toukokuuhun mennessä.

saavuttaa

  • 19 Mutta varmaa on, että Romanian kansakunta oli toteuttanut yhden kaikkein tärkeimmistä tavoitteistaan: se oli saavuttanut itsenäisyyden.
  • Ja kun Suomi oli saavuttanut itsenäisyytensä ja kansanvalta voitiin kaikilla valtioelämän aloilla täydellisesti toteuttaa, ovat talonpojat esittäneet valtion johdossa osaa, jolle mistään maasta ei voitane löytää vastinetta ja joka huipentui pohjalaisen talonpojan Kyösti Kallion nousuun tasavallan presidentin istuimelle.
  • Kun Suomen kehitysyhteistyöpanos vuonna 1970 eli YK: n toisen kehityksen vuosikymmenen alkaessa oli niin alhainen kuin 28,6 miljoonaa markkaa, ei edes 40 % vuotuisella korotuksilla pystytä saavuttamaan tavoitetta, johon Suomen hallitus on YK. ssa sitoutunut.

suorittaa

  • Myös valvoja suoritti tehtävänsä pääasiallisesti hiihtämällä.

toteuttaa

  • Tämä ilmenee vammaisten palvelujen tarvetta kartoittaneesta tutkimuksesta, joka toteutettiin viime vuonna Hämeenlinnassa ja kahdeksassa muussa Kanta-Hämeen kunnassa yhteistyössä Sosiaalikehitys Oy:n kanssa.
  • Väitöskirjatyö kuului Kansanterveyslaitoksen tupakkaprojektiin, joka toteutettiin Kuopion yliopiston farmakologian ja toksikologian laitoksella.
  • 78-vuotiaana hän toteuttaa unelmansa: hän tekee hurjan pyörämatkan - tosin simulaattorissa.

???

  • Jos valtuustot eivät saa aikaan yksimielistä ratkaisua, hallintoa ratkaisemaan asetetaan ulkopuolinen selvitysmies.
  • Mitterrand kertoi toivovansa, että pyrkimyksissä saada aikaan vuoropuhelu Irakin kanssa onnistuttaisiin ennen tammikuun 15. päivää.
FEE 
agent (kuvaus)
depictive (kuvaus)
goal (kuvaus)
manner (kuvaus)
means (kuvaus)
place (kuvaus)
purpose (kuvaus)
time (kuvaus)