FinnFrameNet:Abounding with

Sanatista

ahtaa

  • Vuosina 1963 — 64 Englanti pelasi nykyistä MM-tittelin haltijaa Brasiliaa vastaan tasatuloksin I — l. Samalla kaudella täyteen ahdettu katsomo näki Englannin lyövän Muun Maailman joukkueen ottelussa, joka samalla juhlisti Englannin jalkapalloliiton satavuotista toimintakautta.
  • Tehdasseutuna paikkakunta on kuitenkin kohta 1 00-vuotias, ja siitä sen matalat puurakennukset ja täyteen ahdettu asemakaava.

ahtaa täyteen

  • Bäkkärihuuma alkaa sillä sekunnilla, kun täyteen ahdettu Areena imaisee fanit uumeniinsa.
  • Paikka oli täyteen ahdettu kansaa ja jälkeenpäin tulijoiden oli mahdotonta päästä kohtaamaan Jeesusta.
  • Bensiinikannuja täyteen ahdettu turistiauto muodostaa vakavan vaaran maanteillämme.

kaakeloida

  • Kukin huoneisto on pinta-alaltaan 108 m 8 käsittäen 3 makuuhuonetta, ruokailuhuoneen, keittiöri, olohuoneen, kaakeloidun pesuhuoneen sekä saunan.

kansoittaa

  • Yhteensä 86 000 talviurheilun ystävää kansoitti Lahden hiihtokeskuksen katsomot tämänkertaisissa Salpausselän kisoissa.
  • Juhlavieraat kansoittavat torikahvilaa ja maistavat ehkä elämänsä ensimmäistä kertaa lörtsyjä.
  • Se kertoo omituisten ihmisten kansoittamasta kylästä, jonne saapuva kaunis neito rakastuu köynään nuorukaiseen.

kaunistaa

  • Prinsessa Sibylla oli itse valinnut ja järjestänyt päivänkakkara-, iiris- ja kannuskukkakimput, jotka kaunistivat alttaria. Sää oli pilvinen ja varsin kolea, mutta se ei estänyt öolantilaisia ja paikalle matkustaneita matkailijoita kokoontumasta taajoin joukoin kirkon ulkopuolelle nähdäkseen edes vilahduksen häävieraista ja hääparista.
  • Timgadissa Pohjois-Afrikassa kaunistivat laitosta lehväseppeleiden kehystämät villieläinten kuvat.

koristaa

  • Sormusta, jota koristavat riviin asetetut timantit, voisi kutsua jopa vihkisormusten klassikoksi.

kuhista

  • Joka nurkassahan niitä kuhisi ja kihisi.
  • Tamperelaisia oli kokouksessa jo nyt hyvä joukko, ja seuraavina päivinä niitä tuli vieläkin lisää, niin että jo ylivoimaisiksi olivat käydä — kaikkialla niitä kuhisi.
  • Syksyn saapuessa hiljenee Mäntyharjunkin tori, mutta vielä lauantaina se kuhisi elämää maalaismarkkinoiden merkeissä.
  • Kuljetaan näin muodoin hyvää kyytiä tuossa kuhisevassa muurahaispesässä, jossa on väliin lähes kymmenkunta ajoneuvoa rinnatusten.
  • Kolme vuotta työtä kisojen onnistumisen eteen tehnyt talouspäällikkö ja Mikkelin Kilpa-Veikkojen puheenjohtaja Mauno Keto jaloitteli sunnuntai-iltana purkutöitä kuhisevassa Urheilupuistossa väsyneenä mutta onnellisena.
  • sa vuosikausia talvet ja kesät vailla kesämökkejä, järvialueita, taajoja metsiä, villejä koskia ja aavoja tunturimaisemia kyllästyneinä parin lomaviikon viettoon etelässä lojumassa hiekkarannoilla tai kulkemassa ihmisiä kuhisevassa kaupungissa tai kiertelemässä jossakin taidemuseossa.
  • Kolmannen osan toiminta tapahtuu v:n 1905 vallankumouksen kiihoittuneessa jai aatteita kuhisevassa ilmapiirissä; se on rakenteeltaan ja tunnelmaltaan sarjan epäyhtenäisin osa.
  • Tämän iloisen kesäkirjan tapahtumain keskuksena on rikkaan leskirouvan huvila, joka kuhisee täynnään emännän nuoruuden ystäviä ja sukulaisia.
  • Kansalaisten mielikuvissa Sota-arkisto oli pitkään paikka, joka kuhisee salaisia asiakirjoja.
  • Edessä on kuitenkin mittaamaton työsarka, ennen kuin ihmisiä kuhisevat hökkelikylät ja kuoppaiset tiet muuttuvat vauraiksi asuinalueiksi.
  • En ollut oikein tyytyväinen paikkaani ja tiedustelin sen vuoksi naapuriltani, mitä maksoivat katospaikat loppusivulla, missä ihmisiä kuhisi suurena merenä.

kukkurallaan

  • Yhteenpur istuneet ihmislaumat lakoavat kahdenpuolen kärryjen tieltä, umpeutuen taas jälleen paketteja ja laukkuja kukkurallaan olevan kärryn ohi mentyä.
  • Niin ollaan yhtäkkiä herkkuja kukkurallaan olevan juhlapöydän ääressä.
  • Siirtoväkeä on moni kunta kukkurallaan, koko kesä on mennyt.
  • Keskellä huonetta oli suuri pöytä, joka oli kukkurallaan kaikenlaisia herkkuja.

kullata

  • Tämä kullattu miespatsas on maailman tavoitelluin elokuvapalkinto.
  • Esimerkiksi lautasen kullattu reunus voi vaurioittaa laitteen magnetronia.
  • Tunnustuksena Urho Kiukkaalleon myönnetty poliisin kullattu ansioristi.
  • Kuuluisaa maalausta ei voitu pelastaa; kangas oli jo tuhon oma, ja kullattu kehys, joka oli kolmesataa vuotta riippunut kartanon kuvasalissa, oli muuttumassa harmaaksi tuhkaksi.

kylpeä

  • Nyt myöhäissyksyllä Kreikka ja sen lähisaaret kylpevät auringonvalossa, joka ei enää ole liian pistävä eikä polttava, lämpömittari kiipeilee parinkymmenen asteen korvilla, ja helmeilevä merivesi tuntuu melkein yhtä lämpimältä.
  • Vanhojen linnojen ja seraljien rauniot kylpevät auringonvalossa ja nauttivat luonnon rauhasta aivan Istanbulin kiihkeän ja meluisan elämänhyörinän äärellä.

lakata

  • " TALON PUOLESTA " jaettiin joka vartiolle kaksi penkkiä, mahongista tehty lakattu pöytä, värikäs ruokailukatos, savesta valmistettu leiriuuni ja " verkkokassi " ruuan hakua var. ten sekä roskapöntöt.
  • Samaten niinestä valmistetut pöytäliinat luovat koristeellisia väriläikkiä huoneeseen, jossa kalusto on esim. honkaa, tammea tai lakattua puuta.

lasittaa

  • Julkisivut on verhottu keraamisilla, lasitetuilla laatoilla.
  • Säiliöryhmän ulkosivut päällystetään lasitetuilla laatoilla, jotka vapauttavat harmillisista maalaushuolista ja ovat jatkuvassa hoidossa helposti puhtaina pidettäviä.
  • Siitä tavattiin kaksi hienoa siniseksi lasitettua ruukkua.
  • Tämä sen vuoksi, että valmiiksi lasitetut kuvat rautateitse lähetettyinä saapuvat varmemmin ehjinä perille.
  • Emoliset ja lasitetut astiat, jotka ovat tummuneet tai palaneet, saavat takailin kältonso, kun. ne pannaan, muutamaksi tunniksi kylmään veteen, johon on sekoitettu soodaa.

liata

  • Hietikko on kauttaaltaan ajautuneitten puunjätteitten ja meriruokojen likaama.

liian täynnä

  • Onhan ollut niin ahdasta, että esim. potilaan on täytynyt ryömiä sängyn alitse päästäkseen pois; huone on ollut liian täynnä sänkyjä.
  • Jos perunavarastot ovat liian täynnä, on sieltä perunamäärää vähennettävä.
  • Ilta oli liian juhlallinen, liian täynnä fraaseja ja imartelevia kohteliaisuuksia, korujen väikettä, silkin kahinaa ja frakkien ahtautta, rouvien tutkivia katseita ja salamyhkäisiä kuiskutteluja, herrojen humaltunutta rohkeutta ja itsetyytyväistä kerskailua.
  • Tänä jouluna pidetään kirkossa ensimmäistä kertaa kaksi jumalanpalvelusta, ensimmäinen alkaen klo 6 ja toinen klo 7. Uudella järjestelyllä päästään siihen, ettei kirkko ole liian täynnä sanan kuulijoita ja kenties isät ja äidit voivat myöhäisempänä ajankohtana alkavaan kirkkoon tuoda myös lapsensakin.
  • Ruukku on liian täynnä multaa, kasteluvesi valuu väkisinkin pois.
  • Sairaalat ovat liian täynnä kaikenlaisia potilaita, joten uusia suuria sairaaloita tarvitaan kcvin kipeästi lisää.
  • Kirkkoherra Viljo Kalola päätteli kuitenkin, että Lapin metsät ovat nykyisin liian täynnä vaeltavia rippikoululaisia.

liian täysi

  • jestäminen yleisissä ammattikouluissa ei käy päinsä senkään vuoksi, että maamme koulut ovat jo terveistä oppilaista aivan liian täysiä.
  • Kaikki oli, kuten ennenkin, ja hän koetti kuvitella itselleen, että painajainen yöllä olikin johtunut vain liian täydestä vatsasta. •
  • Kyllä Jumala mielestäni tekisi väärin, jos hän heittäisi kadotukseen hyvin eläneen ihmisen, esimerkiksi sellaisenkin sankarin, joka Titanicin upotessa heittäytyi mereen liian täydestä pelastusveneestä pelastaakseen muita.

maalata

  • Arvo Paukun Sauvasirkka, maalattua puuta, on näppärä oivallus luonnosta löytyneen oksahaarukan hyödyntämisestä.

paneloida

  • Sauna on paneloitu, mutta kiuas ja lauteet puuttuvat.
  • Sauna sekoittuu hyvin luonnon sekaan, sillä sen ulkokuori on paneloitu käsittelemättömällä puulla,
  • JULKINEN HUUTOKAUPPA Myytävänä mm. raivaussahoja, roudansulattimia, ruohonleikkuri, kuumailmapuhallm, liimapuupalkki ( 115 x 810 x 11430 ), vaatenaulakotta ( lattiamalli ), loistevalaisimia, sähköliesiä, huonekaluja, sähkömoottori 37 kW 1420 k., liukuovi paneloitu, kippiovi, ym. käytöstä poistettua irtaimistoa.
  • Hän makaa yksinään pienessä huoneessa, joka on puulla paneloitu ja siniseksi maalattu.
  • Alakerran katot on lähes kokonaan paneloitu ja seinät ovat pohjamaalissa, yläkerran pintatyötkin edistyvät ja ulkoasukin on enää parvekkeen kaiteita vaille valmiina.
  • Parvekkeellinen 1. krs asunto, parkettilattiat, paneloidut seinät ja katto.
  • Apteekkimaisuuteen kuuluivat usein paneloidut seinät ja niitä kiertävät hyllyt ja kaapit, joissa säilytettiin lääkeaineita.
  • Söimme päivällisen suuressa huoneessu, jossa oli hienot paneloidut seinät.

parveilla

  • Pienet, kaikissa sateenkaaren väreissä kimaltelevat koiraat parveilevat itseään suuremman, yksitoikkoisenharmaan naaraan ympärillä.

peitto

  • Pyhäinkuvat, vanhain mestarien maalaukset seinillä muistuttavat isäntämme uskonnollisista mietiskelyistä, kirjasto sekä asiakirjojen ja käsikirjoitusten peitossa oleva työpöytä työskentelystä, jota olemme tulleet haastattelukäynnillämme häiritsemään.

pursuta

  • Västerlanggatan ja sen pienet putiikit ovat nähtävyys jokaisena vuodenaikana, mutta nyt ne suorastaan pursuavat vanhaa joulutunnelmaa.
  • Taideopetustilat Jääkärinkadun varrella pursuavat kuvataidetta, opiston tilat Savilahdenkadulla muita taitavien käsien tuotteita, tekstiilitöitä, puutöitä ja kiviäkin.

reunustaa

  • Ruotsin ralli ajetaan Värmlannin jäisillä metsäteillä, joita reunustavat jäiset lumipenkat.
  • Ensinnäkin ovat ne niin kirkkaasti valaistut, ettei New- Yorkissa missään ole valoisampaa päiväsydännäkään, ja toiseksi eivät nuo tunnelit ole mitään synkkiä betoniseinäisiä holveja, vaan » katuja », joita reunustavat mitä monipuolisimmat liikkeet kaikin mahdollisin tavaroin varustettuine näyteikkunoilleen.
  • Claypole Crescent oli puiden reunustama katu, jonka korkeiden kaiteiden ja tiheiden pensasaitojen takana oli erityylisiä suuria rakennuksia.
  • Onko edes jokin sen huviloista säästynyt f Jokaiseen oli kerran, kauan sitten, johtanut oma puiden reunustama kujansa, joka vielä puolituin metsittyneenäkin tarjosi kulkijan mielikuvitukselle kiehtovaa aineistoa.
  • Juhlallinen, puiden reunustama vesitie, jonka rannat ovat peittyneet pommeista ja korventuneet napalmista, muuttui 365 sissin hautausmaaksi koko

riippua

  • Taulun keskellä en puu, jossa riippuu kypsiä omenia.
  • Sillä on niin mukavat töpöjalat ja töpöhäntä ja töpökuono, jossa riippuu pitkiä, kankeita haituvia.

roikkua

  • Kapteeni Suomalainen tuumi, että sattuipas juuri pyykkipäivä, sillä jokseenkin joka talon ikkunoissa, parvekkeilla ja seinillä roikkui pyykkiä kuivamassa, ahtaammilla kaduilla narut oli vedetty katujen ylikin.
  • Se oli täynnä ruumiita, patjapusseja, rikkoutuneita huonekaluja, lasinsirpaleita, tyhjiä ammuslaatikoita, pulloja y.m. Seinillä roikkui verenkarvaisia julisteita repaleina.

ruuhkainen

  • Edessä on jo Savilahdenkadun ruuhkainen risteys.
  • Tällainen valotauluin ohjattu määrävs on voimassa muun muassa ruuhkaisimmassa Saksan kaupungissa.

ruuhkautua

  • Liikenne valtatiellä ruuhkautui onnettomuuden jälkeen pahoin ja poliisi ohjasi autot kolaripaikan ohi kiertoteitse.
  • Osanottajien paljoudesta johtuen kenttä ruuhkautui ja kilpailu venyi yli 13-tuntiseksi.

tapetoida

  • Lautaverhoiltu, harjakattoinen, v. -91 valm OK-talo käsittäen 4 H + K + S, 122 / 135,5 m 7 Lautalattiat, tapetoituja seinäpintoja.
  • Saunan panelointia lukuunottamatta seinät ovat maalattuja tai tapetoituja.
  • Lautaverhoiltu, harjakattoinen, v. -91 valm OK-talo käsittäen 4 H + K + S, 122 / 135,5 m 7 Lautalattiat, tapetoituja seinäpintoja.

tulvia

  • Hellille, jonka silmät lähtöpäivän aamuna tulvivat kyyneleitä, hän sanoi: » Älä itke, minä olen vain renki, jonka pian unohdat. »

tupata täynnä

  • - Ne kerrat kun olen käynyt siellä, juna on ollut aina tupaten täynnä ihmisiä, kuvailee Jyrkämö, laskettelun aktiiviharrastaja
  • Italian Sestriere - lento Torinoon - on sekin ensimmäisellä viikolla tupaten täynnä, mutta toisella löytyy tilaa melko runsaasti sekä koneessa että hiihtokylässä.
  • Santos kiersi ympäri maailmaa ja missä tahansa joukkue pelasi, olivat katsomot aina tupaten täynnä brasilialaisen jalkapalloilun ihailijoita.
  • Katiska oli tupaten täynnä särkiä.
  • The Better Life on tupaten täynnä jäyhällä otteella esitettyä grungahtavaa raskasta rockia, jonka jäljet vievät suoraan Seattle-buumin alkulähteille, etenkin Pearl Jämiin.
  • Tampereen Tullikamarin klubi oli tupaten täynnä yleisöä ja sali suorastaan tihkui tunnelmaa, jota nyt lauantaina klo 16.00 pyritään välittämään myös TV 2:n katsojille kauden kolmannessa Q-klubi-ohjelmassa.
  • Kotimaan hiihtokalenteri on jälleen tupaten täynnä eritasoisia kilpailuja.
  • Niinpä tanssinäytökset ovat aina olleet tupaten täynnä yleisöä.

täynnä

  • Kohta Ilmestyi näkyviin hain verinen kolmikulmaisia teräviä hampaita täynnä oleva kita laivan partaan äärelle.
  • Iloinen ja nuorta elämää täynnä oleva juhannusaatto päättyi traagiseen onnettomuuteen.
  • Luodinreikiä täynnä oleva kauluspaita hohtaa rouvan käsissä kirkkaan valkoisena.
  • Ja eteläläiset nostivat päänsä lautasista ja lauloivat Nakelle suu lohta täynnä ja pohjalaiset olivat hurmaantuneita.
  • Kontit oliwat lohta täynnä, kiulut kulkurillaan.
  • Se, joka käy Andrei Bannikovin luona ensi kerran, muistaa parhaiten hänen työhuoneensa sisustuksen: käsikirjoituksia täynnä olevan kirjoituspöydän, kirjahyllyt pullollaan luontoa koskevaa kirjallisuutta, irvistelevä täytetty susi, metsästyskivääri, metsästyspuukkoja seinillä.
  • Hälyytyskellon soidessa me sieppaamme välineemme ja laskeudumme kiviportaita alas kellariin kuuden kerroksen verran, päällystakki hartioille heitettynä, oikovedoksia, valokuvia, piirroksia ja käsikirjoituksia täynnä oleva salkku sylissämme hyvässä sovussa kaasunaamarin, voileipäpaketin ja käsityön kanssa.
  • Tulija oli talon nuorin tytär, vain neljatoistavuotias, suloinen, elämää täynnä oleva olento.
  • Päinvastoin on Madiran temppeli eloa ja elämää täynnä ja se on nykyajan maailmanihmeitä.
  • Sinä, joka ennen olet ollut leirillä, tiedät kyllä, ettei missään niin tunne elävänsä kuin leirillä; ei missään ole järvi niin sininen, ei missään taivas niin kirkas, ei missään metsä niin elämää täynnä kuin leirillä!
  • Pian ovat matkalaukut linjurin takaosassa ja Alli itse istuu ihmisiä täynnä olevassa vaunussa.
  • Vähän puolen yön jälkeen ihmisiä täynnä oleva auto ajoi rakennuksen ohi ja autosta alettiin tulittaa konekivääritulta.
  • Ampuminen tapahtui ihmisiä täynnä olleessa kahvilassa.
  • Nykyaikaisessa tuoksujen laboratoriossa on tuhansia pulloja täynnä erilaisia kalliita eteerisiä öljyjä, esansseja ja muita hajusteita.
  • Kadulla tuolla on myymälä oiva, Ikkunat pulloja täynnä.
  • Hammond nousi ja meni laseja ja pulloja täynnä olevan pöydän luokse.
  • Ensiksi olisi » omat nurkat » puhdistettava ja sitte mentävä toisten nurkkiin käsiksi, sillä niinkauan kun omat nurkat ovat pulloja täynnä ei voida toisten nurkkia tyhjentää.
  • Syyskuussa näkee niiden taukoamatta aamusta iltaan lentelevän edestakaisin, toisilla suu täynnä pähkinöitä, joita ne lähtevät viemään harjulle.
  • Hyvin usein hän unohti ruoan nielemisen ja painautui takaisin vuoteeseen suu täynnä ruokaa.
  • Rakkaat ystävät Jeesuksessa Kristuksessa, uskokaamme siioinkin, kun elämämme taivas on pilviä täynnä ja kaikki tunteet ovat poissa, että Jeesus puhuu joka aika sanassa ja lohduttaa meitä!
  • He eivät näe, että hänellä on kori täynnä mitä ihmeellisimpiä rahoja, joita hän jakelee ympärilleen.
  • Runoilija naurahtaa hiljakseen: — Ei, ei muistaakseni, vaikka nuorena runoilijalla saattaakin olla pääkoppa täynnä mitä mahdottomimpia kuvitelmia.
  • T yö voimaopiston rehtori Pasi Haikola varoittaa suomalaisia tulevaisuuden työelämästä, joka on riskejä täynnä.
  • ajavan bussin ikkunasta nähnyt Tykkyläisen pihan täynnä kummallisia veistoksia, sekä Lapin Kansassa julkaistu lehtijuttu " Poliisi tarkasti Tykkyläisen näyttelyn Turussa ".
  • Ministeriöön tuli ensin Keskon auto ja toi jääkaapin täynnä leikkeleitä.
  • Kuumaa ruokaa täynnä olevat kulhot ja kattilat muodostavat aikamoisen vaaramomentin.
  • Ennen pitkää on pöytä ruokaa täynnä ja emäntäni pahoittelee kun ei satu olemaan enempää.
  • - Maailmahan on ruokaa täynnä!
  • Pihamaa papereita täynnä, palanutta ja vasta tullutta, lumen peitossa.
  • Kassakaappi oli avoinna ja lattia papereita täynnä.
  • - Varsovan kaupat ovat täynnä länsieurooppalaisia tuotteita,
  • Esimerkiksi Kaihunlahden pohjoisrannat, nykyiset ohikulkutien aluspenkat ovat täynnä vanhoja ratapölkkyjä.
  • eteen kaloja täynnä olevan verkon, jonka hän oli hoksannut mukaansa ottaa.
  • Mutta Kotikivi ei tahtonut lähteä, vaikka eihän se asiaan vaikuttanut, sillä kahden tunnin kuluttua, kun he palasivat retkeltään veneenpohja kaloja täynnä, oli Virtanen näkeyinään kaksi nuorta ihmistä kiertelemässä suurta tammea —
  • Ruuhen pohja oli jo sätkiviä kaloja täynnä ja Liu käänsi kokan kotirantaa kohden, mutta silloin hän näki ajelehtivan puun tulevan virtaa alas.

täyttyä

  • maaseudun kirkot täyttyivät seurakuntalaisista sekä aattona että joulupäivinä ja kirkonkylien sankarihaudoilla seisoi monin paikoin
  • Ennen tyhjät kirkot täyttyivät tungokseen saakka kuulijoista.
  • Täyteen lastattuja, kahden veturin vetämiä junia on lähtenyt jo meidän tässä seistessämme pari,, yksi täyttyy juuri ja saa lähtömerkin, uusi tyhjä vaunurivi työntyy laiturin ääreen.

täyttyä yli

  • Itsenäisyyspäivän juhlat huipentuivat illalla presidentti ja rouva Kekkosen suureen juhlavastaanottoon presidentin linnassa, joka täyttyi yli kahteen tuhanteen nousevasta kutsuvierasjoukosta.
  • Koko laaja kenttä täyttyi yli 1,500 suojeluskuntalaisesta.

vilistä

  • Mutta parilla harppauksella oli tämä jo ennättänyt alas portaista ja huusi vastaan: » En ota! kuinka sinä uskaltaisit tulla metsään, jossa vilisee koppakuoriaisia ja punaisia etanoita? »
  • Toinen, mielestäni oikeampi vaihtoehto olisi Kalevankankaalla jossain notkelmassa, jossa vilisee itikoita ym. eläviä.
  • Kaupunginkatu, jossa vilisee ihmisiä ja ajoneuvoja.
  • Hän oli ottanut asunnokseen poislähteneitten tovereittensa luolan, mutta huomasi, että siellä yön aikana vilisi rottia, joita vastaan hän oli puolustuskyvytön.
  • Hollyvvoodin naiset on tainnuttava 4-osainen dokumenttisarja, jossa vilisee vaaleanpunaisen avoauton huippunopeudella blondeja, silikonirintoja, korkokenkiä, takapuolia, tuntemattomia ja tunnettuja naisnäyttelijöitä.
  • Ajattelevat äidit ja isät jossain vaiheessa varmasti miettivät, miten lapseni selviytyy tällaisessa kasvuympäristössä, jossa vilisee huumeita ja huumerikollisia.
  • Halki loputtomien rämeiden, joissa vilisi myrkyllisiä matelijoita ja hyönteisiä, oli hänen matkansa kulkenut.
  • Etenkin elokuun alussa tapasi hän esim. Göhren'in luona tuollaisia luonnollisia akvarioita, joissa vilisi kampeloita.
  • Ihania, ihmeellisiä satuja, joissa vilisi milloin prinssejä ja haltiattaria, milloin hevosia ja lehmiä.

voidella

  • Kaada kastike voideltuun tulenkestävään vuokaan ja nosta päälle munanpuolikkaalt.

ääri myöten täysi

  • Mikäli sitä aiotaan edelleen laajentaa on muutto edessä, sillä nykyinen tontti on ääriään myöten täysi.

???

  • Parikymmentä senttiä korkea varjoyrttikasvusto leviää aluksi hitaasti, mutta ennen pitkää vaaleahko, nahkea lehdistö peittää kasvualustan ja latvuksiin ilmestyvät vaatimattomat, valkeat kukat.
  • Lumi peitti kaiken.
  • Kun lumi peitti maan joitakin aikoja sitten, ja kun kaupunki ei aurannut kumpaakaan väylää, niin ihmisten jäljet osoittivat sen, että mikkeliläiset käyttivät vanhaa väylää.
  • Puhdas lumi peitti puutarhan ja tienoot.
  • He ovat harmaita väsymyksestä ja lokakerroksen, voiteluöljyn ja parransängen peitossa.
  • Kuvassa esiintyvät hänen piirteensä vielä pehmeinä, ylähuuli on hienon parransängen peitossa, mutta tummissa silmissä on päättäväinen, melkeinpä kova loiste, joka ei oikein sovi yhteen kasvojen pyöreiden ääriviivojen kanssa.
  • Ja samoin kuin Haleyn olivat hänenkin kasvonsa tumman parransängen peitossa. »
  • Hänen leukansa oli pitkän parransängen peitossa.
  • Mahtavaruhoisena, piippu suussa ja leuka parransängen peitossa hän maailman silmissä näytti vanhalta merikarhulta, joka monista haaksirikoista huolimatta sittenkin on laivansa kapteeni.
  • Pankit lainailivat pienemmille seuroille käteisvaroje kevään pelejä vastaan, mutta toistaiseksi routa peittää maan ja toiminta pääsee vain hitaasti alkuun.
  • Pakaslahtien koti tulvii aurinkoa.
  • Tiskipöytä tulvii astioita, eteinen kenkiä ja likavaatekaappi likaisia vaatteita.
  • Puhvelinnahalla päällystetty upottava tuoli narahti heikosti ja siinä istuvan miehen vasemman käden nimettömässä hehkuva verenpunainen rubiini lähetti tulisen salaman vastapäiseen seinään.
  • Teatterin kaluston on valmistanut Schaumannin Faneeritehdas ja on ne päällystetty keinotekoisella nahalla ( Fabrikoidilla ).
  • Varsinkin viime mainitun monilukuiset, kirjoja täynnä olevat huoneet, herättivät ansaittua hämmästelyä.
  • Borge on tietysti erittäin lahjakas koomikko, ja hän pystyy edelleenkin lumoamaan täysinäisen konserttisalin pelkällä puheen voimalla, ja luonnollisesti jutut olivat poikkeuksetta hyviä.
  • Ovathan kaupat täynnä ruokaa, on kaljaa ja tupakkaa, eikä itse viinakaan niin kallista ole.
FEE 
FEEM 
containing_event (kuvaus)
degree (kuvaus)
depictive (kuvaus)
explanation (kuvaus)
goal (kuvaus)
location (kuvaus)
particular_iteration (kuvaus)
place (kuvaus)
result (kuvaus)
theme (kuvaus)
time (kuvaus)