Etymologiadata talk:imsm:orava

*orava vai *oraba

Tämä on tällä hetkellä vielä hieman käymistilassa: itse laitoin tähän lemma-asuksi *oraba, Petri on toisaalta laittanut tähän jo vksm. *ora-wa. En tunne kuitenkaan mitään vanhaa *-wa-johdinta, ja tässä *p-aineksesta todistavat ensinnäkin liivi, samoin etäisemmin matori. Vepsän-lyydin orav uskoakseni päin vastoin osoittaa, että näissä(kin) *b > v on jälkitavuissa itse asiassa äännelaillinen. Samaa osoittavat lyydissä vielä myös 3. persoonan *-bi ja partisiipin *-ba, ja vepsän -b lienee siis, esim. viron tapaan, paritontavuisten vartaloiden analogiaa.

Ante on hiljattain vielä esittänyt Oxfordin-oppaassa denominaalista johdinta *-ŋa, josta esimerkki olisi väkevä ~ mordva *wijəŋ, hanti *wä̆γəŋ ~ *wä̆kəŋ, mutta pitäisin itse etäsukukielten adjektiivijohdinta *-ŋ jo alkuperäisenä konsonanttivartalona (miksi muutoin mordvassa konsonanttivartalo ja hantissa säilynyt yksittäis-*ŋ?), jolloin ims. sana ei näiden yhteyteen sovi. Vieläpä itähantin *wä̆kəŋ oikeastaan näyttäisi olevan jonkinlainen erillinen johdos *wä̆γ + *-γəŋ, ja viitannee siis myös muiden vastineiden olevan erillisiä johdoksia. Tämän sanan kohdalla liivin vastinetta ei ole, mutta muissa vanhoissa denominaalisissa -va-sanoissa liivi jälleen todistaa siitä että tämä on peräisin asusta *-ba ja siis lienee vain deverbaalisen *-pa-johtimen muuta käyttöä: jo Setälä esittää esimerkit ikävä, kirjava, lihava, terävä ~ liivi igāb, kērabi, lī'ebi, tierāb (mutta mm. lyydi igäv). --J. Pystynen (lähetä viesti) 24. tammikuuta 2023 kello 17.11 (EET)

Analogiaselitys voi vepsän osalta hyvinkin pitää paikkansa. Tästä seuraa kysymys, että pitäisikö myös saamessa olettaa painottomien tavujen välissä muutosta *p > *v, ja sitten *p:n analogista palautusta taivutuspäätteisiin. Saamessakin nimittäin oravan vastineet ovat *v:llisiä, esim. saE åeruve, saKo vuä´r'rev < *oarēvē.

Melkoisen johdonmukaisesti olisi kyllä sitten vepsään osattu palauttaa päätteiden konsonantismi juuri verbikantaisiin muotoihin ja johdoksiin, myös sellaisiin, jotka eivät suoranaisesti liity synkronisiin verbiparadigmoihin, esim. tutab 'tuttu, tuttava', madalatab 'matalahko, "matalattava"'. Lyydin osaltahan edustus on kahtalaista: Kuujärven murteessa on vanhastaan verbipäätteissä ollut vepsän tapaan b, mutta (Turusen LyMÄH:n mukaan nuoremmilla) on esiintynyt myös v (~ u) -muotoja, jotka pohjoisemmassa lyydissä ovat yksinomaisia jopa painollisen tavun jäljessä (viev, lüöu), ja näyttävät näin ollen aunuksen vaikutukselta, joka lyydissä muutoinkin on vahvaa.

Saamen osalta pitää huomioida myös sukulaisuusjohdostyyppi, joka kantasaamen tasolla palautuu asuun *-pē pohjois- (ja luulajan-)saamen perusteella; muissa saamelaiskielissä johdinkonsonantti edustuu v:nä. Esim. saE jiekuve, saLu iehkev ~ ähkeb, saP eahkit (: eahkiba), saIn eehiv, saKo jiẹ´ǩǩev, saT jieɢ͕k͕ev '(nuoremman) veljen lapsi (sedälleen)' < *eakēpē ← *eakē 'setä, isän vanhempi veli'. Olisi aika vaikeaa perustella, minkä analogian nojalla tähän tyyppiin olisi -p- jälkikäteen palautettu. (Johdostyypin esisaamelainen tausta on kyllä toistaiseksi hämärä.) --Juha Kuokkala (keskustelu) 25. tammikuuta 2023 kello 03.20 (EET)

Varmaan tosiaan on niin, että tuo ims. -vA-adjektiivijohdin ei palaudu asuun *-ŋa, ja uralilainen adjektiivijohdin pitäisi sen sijaan vain rekonstruoida *-ŋ(i). Muistaakseni tuo rekonstruktio ja ims. johtimen liittäminen vastinesarjaan oli Sammallahden jossakin esittämä ajatus, mutta en nyt saa lähdettä mieleeni.

Itähantin *wäkəŋ ei käsittääkseni kylläkään sisällä johdinta *-γəŋ, vaan ihan tämän saman johtimen *-əŋ. Klusiili *k johtuu säännöllisestä äänteenmuutoksesta *γ > *k /_(ǝ)ŋ; tämä on varmaan ihan synkronisestikin olemassaoleva morfofonologinen sääntö, sillä muistaakseni *γ-loppuisten vartaloiden adjektiivijohdokset ovat kaikki k:llisia. --Ante Aikio (keskustelu) 24. tammikuuta 2023 kello 19.15 (EET)