Etymologiadata talk:imsm:jumala

Varteenotettava on mielestäni Oskar Looritsan (1949: 392–8) ajatus, että *juma on aiemmin merkinnyt 'taivaan valoa' (ts. päivänvaloa) ja siitä on johdettu sekä *jumala adjektiivina 'valoisa' > 'taivaallinen' (josta substantiivistuminen > 'taivaanjumala') että viron jume, jumõ (< *-əš) ja jumi (< *-əj) 'väri, erityisesti kasvojen terve puna; ilme; elinvoima; väristys' eteläviron vastineineen. Koska viimeksi mainittuja sanoja käytetään yleisesti terveydestä ja toipumisesta puhuttaessa, on 'kasvojen päivänvalon' metafora mielestäni perusteltu.

Suomen -lA-adjektiiveista substantiivikantaisiksi on esitetty paitsi vetelää, myös hankalaa, katalaa, nokkelaa ja sukkelaa. Kaikki nämä selitykset eivät ole ongelmattomia, mutta jonkinlaisen pohjan ne silti antavat jumalan selittämiselle alun perin substantiivikantaisena adjektiivina.

Loorits esittää edelleen, että johdos *jumala merkityskehityksinensä selittysi balttilaisena käännöslainana, sillä baltissa ei 'jumalan' merkityksessä edustu kantaindoeuroopan *dyew- 'tuli, valo; taivas; päivä', kuten etelämmissä ie kielissä, vaan sen adjektiivijohdos *deywos (< 'valoisa; taivaallinen'). Samalla kannalla kuin baltti on germaanikin.

Toinen kysymys on, miten tämä selitys sopii arjalaisetymologiaan, jossa lähtömuodon vastineena on pidetty muinaisindoarjan adjektiivia dyuma- 'valoisa, kirkas'. Tulisi olettaa laina-adjektiivin ensin substantivoituneen 'päivänvalon' merkitykseen, jonka jälkeen siitä on johtamalla saatu uusi adjektiivi, joka puolestaan on substantivoitunut 'jumalan' merkitykseen. Kenties ensimmäisenkin substantiivistumisen voisi selittää sanan teonyyminen käyttö, josta ei kuitenkaan ole paljon todisteita Ante Aikion kumottua marin vastineen. Loorits esittää kyllä virosta tällaista säilymää tervehdyksessä tere, juma nime!, joka olisi kuitenkin syytä löytää jostain riippumattomasta lähteestä; myös kiitossanassa aituma on hänen mukaansa säilynyt juma eikä jumal.

Voisi pohtia hypoteesina, että *juma olisikin ollut adjektiivi 'valoisa, kirkas' samaan tapaan kuin *mata 'matala', jota olen esittänyt matalan kantasanaksi. Kumpikin olisi saanut *-lA-johtimen adjektiivikategoriaan kuulumisen vahvistamiseksi (muita lA-adjektiiveja ovat suomen käänteissanakirjassa ainakin tukala, kamala, kavala, ovela, vikkelä, imelä, äitelä ja hintelä, virossa on esim. kindel). Tällöin herää kuitenkin kysymys, miksei teonyymiksi sitten substantivoitunut tunnusmerkitön *juma; riittäisikö selitykseksi indoeurooppalaisten naapurikielten malli?

Mitä tulee ehdotettuihin mordvan vastineisiin Jumi[šipaz] ja jon[dol] 'salama', ne eivät ainakaan molemmat yhdessä voi kuulua tähän. Nimessä on ongelmana vokaalivastaavuus, oletettu yhdyssana taas on aivan hypoteettinen. Voisikohan 'salama' olla eufemismi 'hyvä tuli', jolloin alkuosana olisi ersän ëн 'hyvä, hyväntahtoinen'? --Sjunttila (keskustelu) 19. tammikuuta 2025 kello 23.44 (EET)

Juma ~ ilma

Tästä lienee syytä laittaa jokin laajempi kommentti jossakin vaiheessa esim. omaan blogiini, mutta varoitan ennakkotietona, että minusta Anten hyvä uusi selitys marin sanalle kumoaa samalla myös tämän sanueen kaikki ieur. selitykset — sillä tällöin minun nähdäkseni paremmaksi mahdollisuudeksi nousee katsoa se varhaiseksi lainaksi marista itämerensuomeen. Muotosuhde säilyy sanavartalon osalta moitteettomana, merkitys taas on jo valmiiksi juuri pääjumalan nimi eikä ainoastaan erään jumalan harvinainen epiteetti; -la-aineksen motivaatio pysyy epäselvänä mutta eipä huononekaan. Lainautuminen marista voisi selittää myös mordvasta esitettyjen vastineiden keskinäisen yhteensopimattomuuden, so. jumi uudempi ja jon- vanhempi laina? Mitään isompaa lainakerrostumaa marista sukukielihaaroihin tietysti ei ole (vielä?) esitetty, mutta uskoakseni juuri tällaisessa merkityskentässä "uudennäköinen" sana voisi hyvin nousta kulkusanaksi myöhäisiin yleis(länsi)uralilaisiin murteisiin. --J. Pystynen (lähetä viesti) 20. tammikuuta 2025 kello 03.04 (EET)