Etymologiadata talk:imsm:isek

Pidättekö mahdollisena Rédein (vrt. tutkimushistoriataulukko yllä) selitystä permin a-alkuisuudesta tarttumana toislähtöisestä suppletiivisesta muodosta? Voisiko tällöin koko uralilaisen sanueen selittää *i-alkuiseksi? Eteläviron e- on toki outo, mutta mahdollisesti selittyy jotenkin asemasta *c:n edellä samoin kuin sanassa esä < *icä, vaikka esä kirjakielessä esiintyykin vasta vuosisatoja myöhemmin kuin esiq. --Sjunttila (keskustelu) 28. huhtikuuta 2023 kello 00.53 (EEST)

a-:lle kuulostaa ihan mahdolliselta selitykseltä, mutta sitten pitäisi vielä kai selittää miksi ć eikä lähes kaikkien vastineiden nojalla odottama ś (näkyy olevankin murteissa). UEW:n rekonstruoima variantti *ć:llä ei oikeastaan vielä auta, tästäkin odottaisi kai pikemmin (d)ź.

Minulle tämä herättää epäilyksen, onko taustalla mm. komin eta(ja) 'tämä' -pronominin t-aines (josta en kyllä heti tiedä onko uudehko sanaliitto *e- + *ta, vai vastaisiko suomen että-asua), siis ać- < a-t-s-, jossa lopulta mikään ei olisi peräisin itse-sanueesta. Liudennus syntyy yhtymään *t + *s normaalisti. Uudemmissa morfologisissa asemissa se on tosin yleensä jäänyt nykykielissä geminaataksi ćć, ja pronominissa 'tänne' on parissa udmurtin murteessa säilynytkin asu ts: tatsy ~ taććy, joten ei tämäkään mikään läpihuutoidea ole.

*i-alkuisuutta toisaalta haittaavat muutkin vastineet kuin permin, selvimmin mansi jossa *i on lähes aina < kur. *e, jolla perusteella olen epäillyt tätä tapauksiksi jossa ims. *i- < *je-. --J. Pystynen (lähetä viesti) 28. huhtikuuta 2023 kello 02.30 (EEST)

Eikös koko komissa ja udmurtissa ole samanlainen paradigma, ać- yksikön ja aś- monikon possessiivisuffiksien edellä? Näistä pitäisi kai olettaa toisen syntyneen toisesta, mutta kumpi on ensisijainen? --Sjunttila (keskustelu) 28. huhtikuuta 2023 kello 23.39 (EEST)

Saamen vastinehan on myös vokaaliltaan outo: kantasaamen *jieće̮- < esikantasaamen *äći-. Eivätkä sitä paitsi obinugrinkaan muodot näytä viittavan *i-alkuiseen kantamuotoon (säännöllinen kehitys on ural. *i > kantahantin ja kantamansin *ä). --Ante Aikio (keskustelu) 29. huhtikuuta 2023 kello 23.22 (EEST)

Itämerensuomessa voinee primaaria muotoa edustaa suomen keski- ja pohjoispohjalaismurteista kirjattu ihti (SMS), josta muodostettuja yhdyssanoja tunnetaan hieman laajemmaltikin. --Sjunttila (keskustelu) 1. toukokuuta 2023 kello 18.06 (EEST)

Ei näytä minusta miltään vanhalta *e-vartalolta, vaan Himangan tiedon ihtik_kuki nojalla *ik-päätteisiin adverbeihin sopeutuneelta uudismuodosteelta. --J. Pystynen (lähetä viesti) 1. toukokuuta 2023 kello 18.49 (EEST)

Noissa yhdyssanoissa (ihtipäinen ym.) ei kuitenkaan näy merkkiä *-k:sta. Myös pohjoisviron murteissa isi on tavallinen. Siitä on tietenkin mahdoton sanoa, palautuuko se *ik- vai *i-päätteiseen asuun. --Sjunttila (keskustelu) 1. toukokuuta 2023 kello 19.23 (EEST)

Turun käsikirjassa (n. 1630) on itz (on henes itz teman eddest andnut...). Sitä kai yleensä pidetään suomalaisperäisyytenä, mutta se voi olla myös < *icci virossa. Etelävirossa on variantti esś, joka saattaa perustua vanhaan *k-ttomaan asuun, vaikka voi olla lyhenemänkin tulosta.

Setosta EMS antaa muitten ohessa muodon ?eids. Jos sen affrikaattaedustus on aito, se voi edustaa sulaumaa *icci + *esi(k) tai jopa yhdysmuotoa *esik-icci. Võron murrealueelta on muitakin ei-alkuisia muotoja (eisś, `eisiq), eikä siellä ole depalatalisaatiosyntyisiä diftongeita. Leivusta on sekä (j)eži että jiži, mikä osoittaa, että i- on etelävirossakin alkuperäinen eikä pohjoisvirolaisuus. --Sjunttila (keskustelu) 5. toukokuuta 2023 kello 14.56 (EEST)

ihtiriekko

Ehkä ei niin olennaista itse-sanan kannalta, mutta ei ole mitenkään itsestään selvää, että ihtiriekko 'metsässä huutava surmatun tai kastamatta kuolleen lapsen henki' kuuluu tähän yhteyteen. Haavio (Sananjalka 1966) on kiinnittänyt huomiota sanan suureen muotovariaatioon (jihti-, ihki-, ilkiriekko, lehtikelikko ym.) ja päätynyt esittämään, että nämä olisivat väännöksiä germaanisesta/skandinaavisesta lainasta, vrt. kgerm. *wehtiz > ruotsin murt. vit(t)her, fäärin vættur 'haltia' ym. (loppuosa taas yhteydessä vastaavanlaista uskomusolentoa merkitsevään sanaan liekkiö). Toisaalta Kalevi Koukkunen on Virittäjän SSA-arvostelussa (1993: 286) ihtiriekon kurittomasta lapsesta käytettynä yhdistänyt alkuosaltaan sanaan ihta mm. 'vapaus, kiire', Agr. ihdhoijlam- 'valloillamme' ja loppuosan verbiin riekata 'riehua, teutaroida'. Muistelen, että Johanna Laakso olisi jossain (netissä?) myös tästä kirjoittanut, mutta en nyt pikaiseltaan sellaista löydä. --Juha Kuokkala (keskustelu) 7. toukokuuta 2023 kello 01.36 (EEST)