Etymologiadata talk:imsm:huttu/KBL

Morfologian kannalta huttu itse asiassa hieman näyttää fossiilistuneelta konsonanttivartaloiselta partisiipilta, tyyppiä kettu < *ket-tu, tuttu < *tunt-tu; näinpä ehkä laina-alkuperää on ainoastaan osa *hut- < *šut-.

Tämä itse asiassa myös palauttaa harkinnan arvoiseksi permiläisen rinnastuksen: voitaisiin olettaa taustalle verbiä *šuNtV- 'keittää, hautua jne.' ja tästä rinnakkaisia nominalisaatioita. --J. Pystynen (lähetä viesti) 2. maaliskuuta 2020 kello 17.58 (EET)

Eli verbivartalo *šuNtV- olisi lainattu baltista ja lainautunut kantasuomesta edelleen kantapermiin? Ei kuulosta lainkaan mahdottomalta, mutta sopivatko komin ja udmurtin sanojen äännesuhteet selitykseen? Mikä mahtoi olla Uotilalla syynä hylätä nuo esitetyt komin ja udmurtin vastineet? Minulla ei tuota vuoden 1939 Virittäjää nyt ole saatavillani. --Sjunttila (keskustelu) 24. maaliskuuta 2020 kello 22.48 (EET)

Permin *ši̮d tulisi säännöllisesti aikaisemmasta asusta *šuntV (tai myös vaikka *šumtV); mutta ajattelin pikemmin kyllä että jos segmentoitaisiin huttu = *hut-tu, niin taustalle voitaisiin valita joko balttilaisperäinen *šut- tai sitten kotoperäinen permiin rinnastettavissa oleva *šunt-. Voin tsekata Virittäjän 1939 kun käyn ensi kerran laitoksella, mutta epäilisin että Uotila ainoastaan huomauttaa että *tt ~ *d ei sellaisenaan olisi säännöllinen. --J. Pystynen (lähetä viesti) 25. maaliskuuta 2020 kello 00.48 (EET)

Ajatus permin palautumisesta verbivartaloon *šuNtV on äänteellisesti ihan mahdollinen, ja kantapermissä on tunnetusti ollut runsaasti nomen-verbum-sanoja. Tämän sanan osalta ei kuitenkaan tietääkseni nomen-verbum-käytöstä ole viitteitä. Permin sanan voisi periaatteessa ajatella edustavan alun perin kolmitavuista asua esim. deverbaalista johdosta *šutV-nta 'keitto'. Niklas Metsäranta (keskustelu) 4. joulukuuta 2020 kello 14.50 (EET)

Huomasin nyt muuten tuon lounaismurteista mainitsevasi merkityksen 'huono, mitätön': tämä on kai kokonaan eri sana, muistuttaa pikemmin pesuetta huti (murt. myös hutti, hutoi), hutaista, hutiloida yms. --J. Pystynen (lähetä viesti) 25. maaliskuuta 2020 kello 00.56 (EET)

hutoi nyt lienee selvä nuorehko venäläisyys, joka on tyypilliseen tapaan sekaantunut mahdollisesti omaperäiseen sanueeseen. --Johanna Laakso (keskustelu) 18. huhtikuuta 2020 kello 10.45 (EEST)

Niinpä muuten varmaan onkin. Houkuttaisi oikeastaan yhdistää koko huti-sanue tuohon slaavilaislainaan, mutta merkitys ei taida antaa myöten. Poistan siis tuon hutoi-muodon tähän liittymättömänä.--Sjunttila (keskustelu) 18. huhtikuuta 2020 kello 12.59 (EEST)

Tarkemmin verbilainoja tutkittuani en enää usko lainaan ba *šunta → kksm *šunta-dak, josta ⇒ *šuttu, koska a-vartaloisista verbeistä ei muodosteta konsonanttivartaloisia muotoja. Jos kantaindoeuroopan vartalo on tosiaan ollut *ḱseut- (eikä *tḱeut-), niin kantabaltoslaaviinhan voidaan rekonstruoida > *kseut- > *kṣeut- > *ṣeut- ja jos verbillä on ollut nasaalipreesens kuten itäbaltissa, se on ollut muotoa > *(k)ṣunte- Tästä on voinut lainautua ims–pe verbi *šunti-, josta selittyvät kauniisti sekä mksm huttu (< *šut-tu) että kpe *ši̮d (< *šunti-(?tu)). Kbsl *ś (< kie *ḱ) toki edustuisi > ur *ś, mutta sitähän tässä ei ole, kuten germaanin vastineet osoittavat.--Sjunttila (keskustelu) 8. toukokuuta 2021 kello 16.20 (EEST)

Nykysuomessa ei muodosteta, mutta aikaisemmin kyllä, vrt. yhä reliktinä tietty < *teet-tü. Vanhasta kirjasuomesta löytyy paljonkin muita tapauksia kuten alettu, käätty, parattu ('alennettu', 'käännetty', 'parannettu'); kieltty, löytty, pyytty, siirtty; lisää esim. VVKS. Näille ja muille vastaaville konsonanttivartaloisille muodoille löytyy vastineita myös karjalan–lyydin–vepsän alueelta, kuten jo Setälä on todennut (ÄH: 389–392). (Vepsässä useimmat tapaukset selittyisivät myöhempänäkin sisäheittona, edellisessä kahdessa sen sijaan eivät; kommentoin itse lyydin tapausta lyhyesti toissasyksynä.) Ei ole sinänsä ihme, kun passiivissahan A-vartalot joka tapauksessa korvautuvat e:llisillä (tiedetty, parannettu jne.)

Sen verran tästä kyllä seuraa, että jos partisiippiselitys on oikeilla jäljillä, niin verbin täytyy olla ollut joko *huntV- tai *hute-; asu **huta- ei kävisi, sillä avotavuisista *A-vartaloista konsonanttivartaloisia tai edes sekundäärisesti sisäheittoisia taivutusmuotoja tosiaan ei saada koskaan. --J. Pystynen (lähetä viesti) 9. toukokuuta 2021 kello 02.01 (EEST)

Näinhän noita näyttää löytyvän. Vielä ei siis voi balttilaista selitystä sulkea pois. Kantabaltoslaavilainen näyttää silti todennäköisemmältä, jos se selittää myös permin muodot. En tosin tunne permiläiskielten verbimorfologiaa: onko siinä vastine -(t)tU-partisiipille? Myös itse verbillä on sitä enemmän ollut aikaa kadota, mitä vanhempi laina on.--Sjunttila (keskustelu) 9. toukokuuta 2021 kello 02.10 (EEST)

Ims. -(t)tU-partisiippia on lähinnä pidetty passiivin tunnuksesta (< teettojohdin -ttA) ja teonnimijohtimesta muodostuneena. Suoria vastineita ei ole tietääkseni muista uralilaisista kielistä osoitettu. --Juha Kuokkala (keskustelu) 2. kesäkuuta 2021 kello 02.31 (EEST)