Etymologiadata talk:imsm:heittä-

Tälle sanalle ei ole täällä esitetty varhais- tai keskikantasuomen rekonstruktiota, vaikka sanalle on kuitenkin varsin uskottava germaaninen lainaetymologia, joka vaatisi palautumista vanhempaan *š:lliseen asuun. Hyväksymmekö Koivulehdon germaanietymologian kuitenkin, vai onko vastaväitteitä? LÄGLOS hyväksyy. Tietysti johdosetymologia, jossa vain ensitavu on lainaa on aina väkisinkin hieman hypoteettinen, mutta en itse pitäisi tätä suurena ongelmana. --Sampsa Holopainen (keskustelu) 6. helmikuuta 2021 kello 01.58 (EET)

Varmuutta tästä on hankala saada, mutta sikäli kyllä lupaava selitys, että tällaisen yliraskaan vartalon täytyy muutenkin olla johdosperäinen. Jonkinlaiseen √hei-vartaloon tuntuvat muuten viittaavan myös heija ja heilua; voi olla että kyse on samasta kuin tässäkin — riippumatta siitä onko se alun perin germaanista vai ei. (Toisaalta varoittavana esimerkkinä löytyy samaa merkityskenttää vielä heivata, joka onkin nuori ruotsalaislaina ihan eri sanueesta.) --J. Pystynen (lähetä viesti) 7. kesäkuuta 2021 kello 23.54 (EEST)

Ehdotan harkittavaksi, että heittää-tyyppiset verbit olisivat lainautuneet samoin kuin loistaa-tyyppiset, mutta ennen kuin germaanisen kantakielen yksikön toisen persoonan pääte *-z kantaskandinaavissa laajeni yksikön kolmannen tehtävään ja syrjäytti *-þ-päätteen. Lähtömuotoina olisivat siis aiempi preesensin yks. 3. *sējiþ, josta → *še(j)it-tä- ja myöhempi preesensin yks. 3. *glōjiz, josta → *lo(j)is-ta-. Tällöin ei tarvitsisi olettaa verbilainojen integroituneen kausatiivijohtimella tai millään muullakaan kuin tavallisella tA-verbistimellä.--Sjunttila (keskustelu) 31. lokakuuta 2022 kello 16.08 (EET)