Etymologiadata:imsm:vinka¹

*vinka

Vastineet:

Suomi: vinka
Karjala: vin(k)ka
Vepsä:
Vatja:
Pohjoisviro: ving←
Eteläviro: M?
Liivi: vingõr←

mksm. *vinka (P.K.)

SSA:n sana-artikkeli

vinka¹ (Gan 1787; melko laajalti murt.) ’kylmä, pureva tuuli, viima; pureva, kylmä (tuuli) / kalter, schneidender Wind; schneidend, kalt (Wind)’, vinkka (itämurt. Kymenl KPohjanm ja ymp., paik. EPohjanm) id., vinkeä ’kylmä, pureva (tuuli, pakkanen; Gan; EPohjanm, paik. häm- ja itämurt.); kiukkuinen, kiivas (paik. länsimurt.); nopea, rivakka, reipas, näppärä (EPohjanm kaakkmurt. ja ymp.); hauska, mukava (paik. Karj)’
~ ink viŋkiä ’kylmä ja kuiva, pureva (pakkanen, tuuli)’ | ka vinkka ’viima, kylmä tuuli’ | vi ving (g. -u) ’kauna, närä’, vinge, (murt.) vingel ’nopea; pureva, kirpeä (tuuli)’ | li viŋgər(z) ’jäykkä, luja; ryhdikäs, reipas’.

Onomat.-deskr. sanoja; ositt. ilm. samaa alkuperää kuin vinkua, ks. tätä.

Lähdekirjallisuus: