Etymologiadata:imsm:vingErtA-

*vingErtA-

Vastineet:

• Suomi: vingertää
• Karjala: vinkerteä
• Vepsä:
• Vatja: viŋgõrtõlla
• Pohjoisviro: vingerdama
• Eteläviro: vingõrdama
• Liivi:

mksm. *vingErtA- (P.K.)

SSA:n sana-artikkeli

vinkura (paik. murt.) ’kiemura, koukero; kiemurainen, vänkkyräinen; pahankurinen, juonikas / Schlangenlinie, Schnörkel; schlängelig, voller Krümmungen; ungezogen, listig’, vinkkura (paik. hämmurt.) ’kiemurainen, vänkkyräinen; kiemura, vänkkyrä’, vinkkuri: heittää vinkkuria (Gan 1787; ei murt.) ’oikutella’, vink(k)uroida ’mutkitella, kulkea vaappuen; niskoitella’, vingertää (paik. Savo ja ymp.) ’kulkea t. liikkua kiemurtaen t. vaivalloisesti; puhua t. kirjoittaa epäselvästi; panna vastaan’
~ ink viŋkertǟ ’kiemurrella, vääntelehtiä, kieriskellä’, viŋkerrellä | ka vinkura ’kiero t. vino kohta’, vinkuroija ’mutkitella; kieroilla’, vinkuroittuo ’kieroutua; alkaa mutkitella’, vinkerrelläkseh ’kiemurrella; keinahdella; kieroilla’, vinkeröitteä id. | va (Tsv) viŋge̮rte̮- ’kiemurrella, vääntelehtiä’ | vi vingerdada ’kiemurrella, luikerrella, vinkuroida’.

Deskr. sanoja, joiden pohjana on mahd. vino, ks. tätä. — LpN viŋgaldet, viŋgardet (Lu) ’kulkea mutkitellen; (Lu viŋkartit myös) kirjailla (vaatetta) koukeroisin koristein’ ovat ainakin ositt. < sm, ositt. ehkä < nr vingla ’huojua, hoippua, luikerrella, vehkeillä, kujeilla, viekastella’.

Lähdekirjallisuus:

• Qvigstad 1893 NL 348 (lp ~ norj)
• SKES 1978 1775–76 (sm ~ ink ka va vi; lp ositt. < sm, ositt. ehkä < nr)

[vinkura Álgu-tietokannassa]

EVE:n sana-artikkeli

EVE:vingertää