Etymologiadata:imsm:särke-

*särke-

Vastineet:

• Suomi: särkeä
• Karjala: särkie
• Vepsä: särkta
• Vatja: särtšiä
• Pohjoisviro:
• Eteläviro:
• Liivi:

mksm. *särke- < kksm. *särke- < vksm. *śärkǝ- (P.K.)

SSA:n sana-artikkeli

särkeä (Agr) ’koskea, kivistää, pakottaa (melko yl.); rikkoa (itämurt. Pohjanm Kymenl) / schmerzen; zerbrechen, zerschlagen’, särkyä (itämurt. Pohjanm PSm) ’mennä rikki’, särky ’kolottava kipu’; ks. erikseen särö
~ ink särkiä ’särkeä; lyödä, iskeä, koputtaa; ennen varsinaista puintia lyödä ruislyhteet, jotta jyvät irtoavat; kivistää; loukata’ | ka särkie ’pilkkoa, halkoa; rikkoa, särkeä; (sm >) kivistää, särkeä’, särkyö ’haljeta; rikkoutua, särkyä’ | ve särkta ’särkeä, halkoa, kiskoa (esim. päreitä); (harv.) kolottaa, jomottaa’ (va (Kukk) särkiä ’särkeä, lyödä’, vi murt. särgedä ’halkoa, rikkoa, pirstoa’ < sm)

= lpN čērgiidit (U Pi Lu In) ’puutua (käsi, jalka)’ (lpN særˈgât ’särkeä, kolottaa, tehdä kipeää; olla sairas’ < sm) | ?? tšerL šärγəm, I šerγem ’avata, hajottaa’ | vogE t́śärk-, I śɔ̈̄rγ-, L śarr-, P śārγ- ’valittaa, olla pahoillaan’, P śāriγ- ’tehdäkipeää’ | ostjI t́erəγ-, E t́ärəj-, P śarĭ- ’särkeä, tehdä kipeää’ | unk (murt.) sér ’särkeä, tehdä kipeää’, sér (vanh.) ’haava (?)’, sért ’haavoittaa; loukata; olla sairas’. — Tähän on yhdistetty myös lpN čiergâ (Lu) ’sahattu, halkaisematon pätkä ohuehkoa lehtipuun runkoa’ ja lpN čærgĕtit (In) ’leikata poron sarvi irti niin, että osa kalloa seuraa mukana’ ja lpN čærˈgot (In Ko Kld T) ’jyristä (ukkonen), rytistä; huutaa kovasti; (Ko myös) kivistää, särkeä’.

Lähdekirjallisuus:

• Lindahl & Öhrling 1780 LL 451 (sm ~ lp särjitet)
• JuslP 335, 335a (+ unk)
• Strahlmann 1816 Sprachlehre 249 (unk)
• Sjögren 1832 (esitelmä 1830) GS 1 486 (+ lp sarget ’leikata (rikki)’)
• Ahlqvist 1859 Anteckn 104 (+ ve)
• MUSz 1873–81 184, 233–34
• T. I. Itkonen 1918 SUSA 32:3 55 (~ lp čærggat)
• Toivonen 1928 FUF 19 83
• Tampere 1938 VanaK 3 393 (sm ~ vi)
• E. Itkonen 1953–54 FUF 31 173 (tšer ? ~ sm md votj)
• MSzFE 1967 176
• SKES 1969 1170–71 (+ ka; vi < sm; useita lp sanoja, ? mdE seŕed́ems, M śäŕäd́əms, votj seri̮ni̮)
• MSzFE 1978 551–52 (vog ostj unk)
• *Honti 1978 NyK 80 377–78, 380 (+ sm)
• T. Itkonen 1980 CQuiIFU 3 230 (sm ink ka ly ve ~ lp čiergâ, čærˈgot, ? md tšer votj)
• UEW 1988 32–33 (sm lp ?? tšer vog ostj unk), 756 (md votj + syrj sere̮d < *särᴈ)
• DEWOS 1991 1535 (sm vog ostj unk)
• EWUng 1995 1322

[särkeä Álgu-tietokannassa]

EVE:n sana-artikkeli

EVE:särkeä

Keskustelu

Siirretty keskustelu sivulta Etymologiadata talk:imsm:särke-/th:

Kantasuomen verbin *särke- taustasta on viime aikoina esitetty uusia näkemyksiä UED-käsikirjoituksessa, joka löytyy Academia.edusta, mutta tämä ei muuta varhaiskantasuomen rekonstruktiota, joka on perinteisesti ollut *śärki- ~ *ćärki-. Martin Kümmel on vuonna 2009 ojenteessaan Verwandre des Indogermanischen? (löytyy myöskin Academia.edusta) rinnastanut *ćärki-sanueen indoeurooppalaiseen juureen *ḱerh₂- ‘murtaa’. Tästä on peräisin sanskritin śar(i)- 'murtaa' (i:n pitäisi olla yläindeksissä, siis seṭ-juuri eli vanhaa laryngaaliloppuista juurta jatkava tapaus kyseessä), lisäksi vastineita näkyisi olevan keltissä ja tokaarissa. Indoeurooppalaisesta sanueesta löytyy lisätietoja mm. seuraavista lähteistä: LIV: 327–328; EWAia II: 617–618.

Kümmel pitää tätä mahdollisena alkusukutapauksena, mutta itse olen taipuvainen olettamaan, että jos jotain tekemistä näille sanoilla on keskenään, niin kyseessä olisi pikemminkin lainautuminen, ja tällaista olen myös yhdessä esitelmässä alustavasti esittänyt. Ihan tarkkaa lähtömuotoa en nyt osaa heittää, aktiivin indikatiivin preesensmuoto arjassa olisi nasaali-infiksin sisältävä, ja sikäli varsin huono lainan lähtömuoto (siis vartalo *ćrnaH- tms.). Mietin siis, että uralin *ć ~ arjan *ć on tietysti lainasanoissa tunnettu vastaavuus, samoin uralin vokaali *ä voi selittyä arjan *a:sta (joskin vanhoissa lainoissa tai itämerensuomeen asti ulottuvissa ei hirveästi ä-tapauksia ole). *rk pitäisi selittää *rH:sta, mikä on foneettisesti toki aivan mahdollista, mutta vakuuttavia rinnakkaistapauksia ei erityisemmin ole.

Kyseessä ei siis ole mikään selvä etymologia, mutta koska nämä indoeurooppalaiset ja uralilaiset sanat on kuitenkin rinnastettu, on tämä ainakin keskustelun arvoinen tapaus. Tämä on tietysti myös sellainen perusverbi, jolle ei ole myöskään mitään pakottavaa tarvetta löytää lainaetymologiaa. --Sholopainen (keskustelu) 20. huhtikuuta 2020 kello 20.20 (EEST)

2. tavu *-kə- periaatteessa olisi katsottavissa vanhaksi inkoatiivis-frekventatiiviseksi johtimeksi (näin myös TESz), josta on vanhastaan tunnettu todisteita etenkin obinugrissa ja samojedissa; mielestäni harvakseltaan muuallakin. Tässä on tosin reilusti lisääkin selvitettävää. Marin *Särγe- (sibilantti ei selvä) viittaisikin asuun *särkä-, merkityskin on lähinnä 'avata, irrottaa' mikä ei välttämättä vaadi muiden sanojen kanssa yhteen kuulumista ensinkään. Obugrissa sana on harvoja *ć:n säilyttäviä tapauksia ja vokaaliedustus hantissa (Tremjugan e ~ länsihanti *ää) viittaa harvinaiseen *ɔ̈ɔ̈:hön. Unkarin sér- ei taas taida olla säännöllinen sen koommin sibilantista (odottaisi *ś- > sz-) kuin affrikaatastakaan (odottaisi *ć- > cs-).

UEW tuntee sitten lopuksi vielä mordvalais-permiläisen sanueen *särɜ- 'rikkoa, särkeä' (permin edustuksen nojalla luultavammin = *särä-). Ehkä itämerensuomen 'rikkoa' ja 'sattua' ovatkin kahta eri sanuetta, joista edellisessä oli *s-, jälkimmäisessä *ć-? Vai olisiko tässä uudempia lainasanoja samasta mainitsemastasi ieur. lähteestä? Iranissa atteastaatio on tosin hyvin heikkoa, vain avestassa ja nykypersiassa. --J. Pystynen (lähetä viesti) 10. kesäkuuta 2021 kello 17.55 (EEST)