Etymologiadata:KBL:Sanakirjatyön tähänastiset tulokset

From Sanat
Jump to navigation Jump to search

Olen tähän mennessä käsitellyt 66 hakusanaa, siis noin kymmenennen osan koko aineistostani. Näistä varmoiksi balttilaislainoiksi ovat osoittautuneet (homonyymisissä tapauksissa ainakin yhden merkityksensä osalta) *ahtas, *ahtingas, *ankërijas, *ansa, *apila, *haimo, *haina, *hako ~ *haka, *haljas, *halla, *hambas, *hanhi, *hanka, *harja, *harmëi ~ *harmaga, *hauta, *heldeh, *heredä, *herhiläinen, *herneh, *hirvi, *hulas, *häi-, *häici, *härkä, *härmä ja *ëhva, yhteensä 27 hakusanaa.

Mahdollisia balttilaislainoja ovat *aisa, *angër-, *arto, *haara ~ *hara ~ *haro(i), *habën, *hala-, *halëda, *halmëh, *haraga, *hauki, *heühen ~ *heühein, *hinta, *huttu ja *hëlma, yhteensä 14 hakusanaa; ensin mainitun suhteen saattaa arkistotietoihin perehtyminen vielä tuottaa ratkaisun suuntaan tai toiseen. Lisäksi varmojen etymologioitten rinnakkaismuotoina käsitellyt *hërëda ja *hallëi saattavat olla erillisiä lainoja.

Tuskin balttilaisperäisiä ovat *aina, *ativo, *elki, *haastadak, *haava, *hapu ~ *havu, *hellä, *hooli ja *hoonëh, kaikkiaan yhdeksän hakusanaa. Varmuudella olen kyennyt kumoamaan 16 hakusanan balttilaisen alkuperänselityksen: *ahëro, *astra, *atkala, **haitta, *hakara ~ *häkärä, *haltia, *hatra ~ *hatru, *haukkudak, *hauru, *hihna, *hiiva, *hirci, *hirvas, *hukta, *huuru ~ **hutru ja *hähkä.

Varmoista balttilaislainoistani on jo Thomsenilla (1890) peräti 20 (/27), mutta mahdollisista vain neljä (/16). Tuskin oikeiksi arvioimistani balttilaisselityksistä Thomsen kannatti ainoastaan sanalle *aina esittämäänsä, ja varmuudella olen onnistunut kumoamaan vain kolme tässä käsittelemääni Thomsenin balttilaisetymologiaa (*hihna, *hiiva, *hähkä). Niistäkin *hiiva on oikeastaan eri selitys kuin Thomsenin esittämä, ja muille kahdelle olen joutunut balttilais-uralilaisten levikkisuhteitten takia ehdottamaan yhteistä alkuperää jostain sittemmin kadonneesta kielestä.[1]

Olen esittänyt useita uusia ei-balttilaisia alkuperänselityksiä tässä työssä käsittelemilleni sanoille. Tärkein yksittäinen havainto tähänastisessa työssäni liittyykin itämerensuomen vanhimpien slaavilaisten lainojen äännesuhteisiin ja ajoitukseen, joitten tueksi olen löytänyt uusia lainaetymologioita.

Aiemmin (Junttila 2015c: 243–5) olen kieltänyt ksm muutoksia ti > ci ja š > h vanhempien slaavilaisten lainojen mahdollisuuden tai ainakin epäillyt vahvasti niitten oletusta, jonka tukena on ollut vain kaksi etymologiaa, ksm *hauki ← ksl *ščaukā ja ksm *hirci ← ksl *žirdi (Junttila 2016: 229). Olen pitänyt esillä kummallekin sanalle esitetyn balttilaisen laina-alkuperän mahdollisuutta. S:n *hirci balttilaislähtöisyyttä tukenut teesi kahdesta samalähtöisestä, vain satem-/kentum-edustukseltaan eroavasta baltoslaavi-laisesta sanueesta on kuitenkin kumottu sananpainon perusteella, vrt. EDBIL, AlEW s.v. žardas. Slaavilainen alkuperä taas on saanut voimakasta tukea hakiessani tässä työssä vaihtoehtoisia selityksiä epävarmojen balttilaisperäisten etymologioitten tilalle. Sanojen *hakara, *hooli ja *häkä lähtömuodoiksi esitän tässä (myöhäis)kanta-slaavilaisia muotoja *ďźāgādla, *ďźā̾hli ja *ďźegāh. Vastaavasti *hirci palautuisi (myöhäis)ksl muotoon *ďźirdi ja *hauki muotoon *śťa·wh|kāh.

Nämä etymologiat kasaavat kuitenkin ongelmia joko itämerensuomalaisten tai slaavilaisten kielten (tai molempien!) kronologian eteen. Klotz UsW 11 ajoittaa rekonstruoimansa kantaslaavin n. vuoden 600 tienoille ja näitten etymologioitten pohjana on vasta tätä seurannut, muutosten ē > ā ja ew > aw jälkeinen kielentaso. Näitä ehkä seitsemännen vuosisadan muutoksia nuoremmiksi meidän pitäisi siis rekonstruoida kantasuomen äänteenmuutokset š > h, (ti >) ci > si ja (a >) aa > oo, joitten jälkeinen taso edustuu kantaskandinaavisissa, yleensä välille 200–500 jKr. ajoitetuissa lainoissa.

Ensimmäisen ongelman ratkaisuna tarjoan muutoksen š > h väliasteeksi palataalista frikatiivia χ́ (ns. ich-äänne, IPA ç), jonka ääntämispaikka sijoittuu š:n ja h:n väliin ja ääntötapa on sama kuin näillä kummallakin. Toinen mahdollisuus on riikinruotsin sj-äänne, IPA ɧ, jota kuvataan yhtä aikaa ääntyvinä š- ja χ-frikatiiveina. Palataalinen frikatiivi χ́ ääntyy samasta paikasta kuin kantaslaavin ”ensimmäisestä palatalisaatiosta” syntyneet palataalinen sibilantti ś sekä palataaliset sibilantin ja klusiilin yhtymät ťś, śť, ďź ja źď, jotka vasta myöhemmin, luultavasti ”toisen palatalisaation” aikana siirtyivät postalveolaareiksi č, št ~ šč, ǯ ja žd ~ žǯ eli vastakkaiseen suuntaan kuin ksm š > h. Myöhäiskantasuomen äännerakenteessa ainakin χ́ olisi ollut odotuksen-mukainen substituutti ksl ś:lle ja yhtymille ťś, śť, samoin luultavasti myös palataalisen ääntöalueen kattava ɧ; soinnillisten yhtymien ďź ja źď kohdalla nousee kuitenkin kysymys j:n mahdollisesta sopivammuudesta, paitsi tietenkin *hirci-sanassa, sillä kantasuomesta puuttui ji-yhtymä. Joka tapauksessa sekä χ́ että ɧ sopivat myös kantaskandinaavin h:n (< kge χ) substituuteiksi, eikä näin ollen kantaslaavilaisia lainoja tarvitsisi pitää kantaskandinaavisia (sm hame, hartia ym.) varhaisempina.

Myöhemmissä slaavilaislainoissa kaikki ”ensimmäisestä palatalisaatiosta” syntyneet äänteet on korvattu s:llä, joten ne on varmasti omaksuttu sekä näitten äänteitten muututtua palataalisista alveolaarisiksi että ksm š > h -muutoksen päätyttyä. Väliin on kuitenkin oletettu lyhyt k-edustuksen kausi, johon Kallio 2006a: 157–8 sijoittaa sanat (esiksl *juges- >) sl *īžes- ksm *ikes (> sm ies) ja (esiksl *kimeli >) sl *čimeli ksm *kimala- (> sm kimalainen). Tämä k-edustus vaikuttaa h-edustusta nuoremmalta samasta syystä kuin s-edustuskin, mutta vielä ei tutkimuksessa ole esitetty syytä, mikä sai sen puolestaan väistymään s-edustuksen tieltä.

Toinen ongelma on (ti >) ci > si -muutoksen edustuminen *hirci-sanassa ja edustumatta jääminen sm hartia- ja tina-tyyppisissä kantaskandinaavisissa lainoissa. Uusi morfeeminsisäinen ti on kuitenkin voinut tulla lainojen mukana kieleen heti muutoksen ensimmäisen vaiheen jälkeen, kun taas sananloppuiset, taivutukselle alttiit elementit substituoituvat usein morfologisesti eli sopeutuvat kielessä tavallisiin tai lainoille tyypillisiin vartaloaineksiin. Tällainen aines on ollut myös mksm -ci. Niinpä slaavilaisen lainan sopeutumisen siihen voi selittää samoin kuin myöhempien ruotsalaisten lainojen kaali, tiili ja viini mukautumisen vanhojen e-vartaloitten taivutukseen suomen murteissa.

Ksm -ci-loppuisiin sanoihin on niin ikään sopeutunut myös sm paasi < ksm *paaci ← ksk spāþa-, jota ei siis sen perusteella tarvitse pitää muita kantaskandinaavisia lainoja vanhempana, vaikka vielä LägLoS pitää -aa- ja -ci-edustusten yhteen sattumisesta syynä epäillä koko sen lainaetymologiaa. Sanan tulisi päin vastoin olla nuorempi kuin *hooli, joka näyttää käyneen läpi ksm aa > oo -muutoksen, ja tässä on kolmas ongelma. Pystynen 2018: 74 jakaa kantasuomen saamat lainat lainanantajakielten pitkän ā:n edustuksen mukaan kolmeen kerrostumaan, joista *paaci sijoittuu nuorimpaan, *hooli taas vanhimpaan sellaisten balttilaislainojen kuin *toohi ← baP *tāši- kanssa.

Osa samaa ongelmaa on myös *hakara, jossa ksl ā:ta edustaa ensi tavun lyhyt a samoin kuin eräissä balttilaislainoissa (*apila, *lava, *lapida, *vakka), joitten Koivulehto 1992b: 152 on tulkinnut lainautuneen ennen pitkän aa:n tuloa kieleen. Pystynen kuitenkin sijoittaa ksm a-edustuksen kerrostumista keskimmäiseen, aa > oo -muutoksen jälkeiseen vaiheeseen, jossa kantasuomesta jonkin aikaa puuttui pitkä aa. Lisäksi huomiota kiinnittää pitkien vokaalien harvinaisuus kantasuomen kolmitavuisissa lainoissa: vanhimmat tapaukset lienevät kantaskandinaavista lainatut sm tuokio ja tuomio. Ilmeisesti pitkät vokaalit tulivat vasta tässä vaiheessa mahdollisiksi kolmitavuisissa sanavartaloissa, mutta tällöinkin *hakara slaavilaisperäisenä olisi selitettävä niitä vanhemmaksi tai ainakin ne on sijoitetteva rinnakkain keskimmäiseen kerrostumaan, jossa ō ksm oo, mutta ā ksm a. Jos taas ajatellaan pitkien vokaalien mahdollistuneen uusissa kolmitavuisissa vartaloissa heti a > aa-muutoksen myötä, olisi oletettu johdossuhde *hooli → *halëda tulkittava vielä paljon vanhemmaksi, a > aa-muutosta edeltäväksi. Yhdellekään balttilaiselle lainalle ei voi osoittaa näin korkeata ikää.

Lähes kaikkia balttilaisperäisiä sanoja vanhempana slaavilaislainana pitäisi selittää myös *hauki, jos lähdetään Koivulehdon 1990: 151 selityksestä sl *ščeukā vksm *šäwkä > kksm šawki. Balttilaislainoista vain sanaan *hanhi on mahdollista (muttei siihenkään välttämätöntä) rekonstruoida muutos ä_ä > a_i, joka ainakin Pystysen s. 99 tulkinnan mukaan edeltää Lehtisen lakia a > aa > oo. Sama pätee myös vaihtoehtoiseen selitykseen, että sl *ščaukā olisi omaksuttu i-vartaloisena ennen pitkäensitavuisten A-vartaloitten yleistymistä, sillä jo arjalaislainoissa on A-vartaloita kuten *hukta, sm tarna ja varsa. Ei myöskään voida ajatella lähteeksi hypoteettista i-rinnakkaisvartaloa ksl **śťa̾wh|ťśi, sillä se olisi tuottanut kantasuomeen muodon **hauhi.

Vähiten ongelmallisiksi kantasuomen kronologian kannalta osoittautuvat siis *hirci ← ksl *ďźirdi, *hakara ← ksl *ďźāgādla ja *häkä ← ksl *ďźegāh. Jälkimmäisen vokaalisubstituutio on sama kuin vanhassa slaavilaislainassa sm päntä ← ksl *penhh. Huomiota herättää kaikkien kolmen ďź, jonka korvautumisen mksm χ́:lla totesin yllä ongelmallisemmaksi kuin kantaslaavin soinnittomien ś:n, ťś:n ja śť:n.

Jos kuitenkin unohdetaan päättelyn apuna toiminut hypoteettinen χ́ ja oletetaan kohdekieleen nykyitämerensuomen soinnillinen h, kääntyy asetelma päinvastaiseksi. Substituutiota ksl ďź (> ǯ) → mksm h sanoissa *hirci, *hakara ja *häkä voidaan pitää yhtä luontevana ja itse asiassa samanaikaisena kuin substituutiota ksl ťś (> č) → mksm k sanassa *kimala-, jos luovutaan muutenkin hankalasta *hauki-etymologiasta. Ikeessä taas sanansisäinen -ďź- ~ ǯ on korvautunut ksm -k-n soinnillisella heikon asteen parilla -g-, joka äänteellisesti tulee tätä vielä lähemmäs kuin -h- ja on yksikön nominatiivissa *iges täysin odotuksenmukainen. Myöhempään s-substituutioon siirtymisen aiheutti todennäköisesti slaavilaisen lähtökielen muutos ǯ > ž, jonka ulkopuolelle jäivät puola ja kašubi.


[1] Thomsen piti varmoina balttilaislainoina sanoja *ahtas, *ahtingas, *aina, *ankërijas, *ansa, *haimo, *haina, *haljas, *halla, *hallëi, *hambas, *hanhi, *haraga, *harja, *harmaga, *herhiläinen, *herneh, *hihna, *hähkä ja *härmä sekä mahdollisina sanoja *apila, *arta, *haara, *hako, *hirvi, *hiiva, *härkä ja *ëhva.