FinnFrameNet:Withdraw from participation

Sanatista

vetäytyä

  • Maan kolme yleisurheiluliittoa keskeyttivät yhdistymisneuvottelunsa kun valkoisia edustava järjestö SAAAU vetäytyi niistä.
  • Kulttuurin tukemisen kaudella rahasto vetäytyi yhteiskuntapoliittisesta keskustelusta, mihin keskeisenä syynä oli yhteiskunnan uudenlaisen politisoitumisen aiheuttama kuohunta.
  • Järjestäjät joutuivat kuitenkin perumaan kilpailun, koska kilpailun markkinoinnista vastannut yhtiö J. J. Activities vetäytyi järjestelyistä televisioinnissa ilmenneiden ongelmien takia.
  • Oksanen vetäytyi kuitenkin kauppakirjan velvoitteista, ja yhtiön omistuspohjaa muutettiin tämän vuoden toukokuussa.
  • Kaupunki katsoi, ettei edes tammen siirtäminen kuulu sille, kun Työväenyhdistyskin vetäytyi hankkeesta.
  • Hän totesi puheessaan, etta nämä Isolan ystävät eivät ole olleet sellaisia, jotka olisivat vetäytyneet pois seurakuntatyöstä, vaan he ovat panneet alttiisti olkansa yhteisen kuorman alle ja auttaneet seurakuntatyötä eteenpäin.
  • Suomen joukkueen kirkkaimmista tähdistä Tom Hahl vetäytyi kilpailusta viime hetkellä.
  • Sitä valittivat myös kuvataiteilijat, sillä esimerkiksi Yhdysvalloissa opiskellut Zoltan Popovits vetäytyi kilpailusta, koska ei saanut veistostaan kokonaan valmiiksi.
  • Hän vetäytyi kilpailusta ennen välieriä loukkaantumisen takia.
  • Inarilainen Teuvo Niemelä vetäytyi kisasta jo ennen äänestyksiä.
  • Sairauden takia hän vetäytyi vähitellen luottamustoimista.
  • Sulkavan Osuuspankki vetäytyi fuusiosta, koska jäsenistö haluaa pitää pankin itsenäisenä rahalaitoksena.
  • Maajoukkuetehtävistä Augenthaler vetäytyi jo viime kesän voittoisan MM-lopputurnauksen jälkeen.
  • Vain yksi yhteistyökumppani vetäytyi pois, sanoo Tuloisela.

???

  • Pankkitarkastus määräsi silloin pankin hetimiten luopumaan tästä toiminnasta.
FEE 
activity (kuvaus)
explanation (kuvaus)
manner (kuvaus)
participant (kuvaus)
time (kuvaus)