FinnFrameNet:Wearing

From Sanat

alasti

  • Mikä tuolle omenapuulle oli luonteenomaista, näkyy siitä säkeistöstä, missä aviopari oli hedelmää maistanut: „ Heidän molempain silmät avautuivat, ja he tiesivät moniaita ja paljon sen lisäksi, että he alasti olivat ".

alastomuus

  • He sanoivat, etteivät he sen vuoksi voineet käsittää, mikä hänet heistä eroitti, paitsi viitta, jonka he sanoivat luulevansa jonkun hänen naapureistaan hänelle antaneen peittämään hänen alastomuutensa häpeää.
  • Heille ei riitä Kristuksen halpa muoto, ei hänen köyhyytensä eikä hänen alastomuutensa sisälliseksi esikuvaksi.

alaston

  • Sitä paitsi museossa on ilman eri varoitusta näytteillä myös alastomia miehiä esittäviä kreikkalaisia patsaita sekä Courbetn ja Renoirin maalaamia lemmenkohtauksia.
  • Mikkelin taidemuseo on nyt täynnä alastomia ihmisiä.
  • Silloin seisoo ihminen alastomana totuuden edessä.
  • Mutta juuri kun vääpeli alastomana oli astunut saunan puolelle, töytäsee sinne muuan sotamies kiivaan näköisenä ja paloletkua perässään vetäen.
  • Kyynelkaasun täyttäessä huoneen hyppäsi mies alastomana ikkunasta alla odottavien palomiesten palopurjee-

asu pukeutua

  • Pyörähdin penkillä täyskäännöksen ja näin kuinka joukko hassuihin asuihin pukeutuneita nuoria ryntäsi ovesta sisään.
  • Suomen ja Ruotsin välisessä maaottelussa oli tavattoman paljon sinikeltaisiin asuihin pukeutuneita onnistujia.
  • Muista äänistä pitivät huolen orkesteri sekä monisatapäinen joukko kirjaviin asuihin pukeutuneita kaupunkilaisia, jotka kolistelivat kattiloita, puhalsivat torviin ja pilleihin sekä lauloivat Jaakko kultaa.
  • Paljon samanlaisiin vihreisiin asuihin pukeutuneita miehiä, jotka tuntevat tarkasti arvohierarkian.

hansikoida

  • Hänen pienet, hansikoidut kätensä pitelivät vielä kiinni ohjaustangosta, ja hennon jalan varpaat olivat lähellä poljinjarrua.
  • Hänen kätensä olivat tiukasti hansikoidut ja nenäliinalla hän yritti suojata suutaan.
  • Nuori mies tarttui arasti Anna-Liisan hansikoituun käteen ja puristi sitä hiljaa.
  • Elaine puisti jälleen päätään ja tarttui toisen hansikoituun käteen.

hattupäinen

  • Kynnyksellä seisoi vähänläntä, ruma, hattupäinen mies, jonka kasvot olivat parroittuneet ja likaiset ja joka yrittäessään jotain hymyn tapaista paljasti rivin kellastuneita hampaita.
  • Hattupäinen on pastori Hytönen ja oikeanpuoleinen mies eteläisen pallonpuoliskon ainoan suomalaisen lehden, » Suomi » -lehden, latoja.
  • Pohjoiseen tyyppiin kuuluvat 160 — 195 sentin pituiset, hattupäiset, vapaasti seisovat tai selkäpuoleltaan selustaan kiinnitetyt ukot.

huppupäinen

  • Teboil-huoltamo oli jo suljettu ja työvuorossa ollut myyjä oli poistunut huoltamosta, kun kaksi huppupäistä miestä pakottivat hänet aseella uhkaamalla avaamaan oven uudelleen, sulkemaan hälytyslaitteen ja avaamaan kassakaapin oven.
  • Kansanedustaja Pentti Tiusanen ( vas. ) arvioi, että poliisin toiminnasta nousi päällimmäiseksi kuva pamputtavista huppupäistä, joiden taipumus väkivallan käyttöön oli ilmeinen.
  • MIT julkaisi myös valokuvan, jossa kaksi turvallisuusmiestä auttoi huppupäistä miestä alas pienkoneen portaita.
  • Pienehkö, tumma ja huppupäinen nuori mies ilmaantui Sukevan säästöpankin konttoriin noin kello 15.40. Paikalla oli vain yksi pankkivirkailija eikä yhtään asiakasta.
  • Kaitsorin konttoriin tullut huppupäinen mies pakotti aseella uhaten virkailijan luovuttamaan hänelle rahat.
  • Yksin liikkunut huppupäinen mies sai postista saaliikseen poliisin mukaan jonkin verran rahaa.
  • Harjavallan keskustassa sattuneessa ryöstössä huppupäinen mies pakeni tummalla Mazda 323 F -merkkisellä autolla.
  • Kuuluisan kauhukirjailijan elämä saa rajun käänteen, kun häntä alkaa vainota huppupäinen hahmo kylpyhuoneen peilistä.

ilman takki

  • Hän oli ilman takkia, paitansa hihat olivat käärityt kyynärpäitten yläpuolelle ja työssä käyttämänsä molskikankaisen esiliinan mänttinauhavyöllä lepäävät työn voimistamat kätensä olivat väsymyksestä suonittuneet.

kengätön

  • Askeleet kuuluivat ruokasalista, kengättömän jalkaparin raskaat askeleet.
  • Hämmästyneenä rääsyisen ja melkein kengättömän mierolaisen ulkomuotoa, kysyi viulujen valmistaja mitä naapuri halusi.
  • Jos Meriläinen on maalannut kengättömät jalat, on Eeva-Liisa Mölsä tehnyt vastapainoksi paljon kenkiä.
  • Kun kaviot lisäksi ovat kengättömät, ei haavoittumisenkaan vaaraa ole.
  • Maantieajoja on kengättömällä hevosella koetettava välttää.

käyttää

  • Vaikka kone maahan tullessaan pyörähti ympäri ja vaikka ohjaaja ei ollut käyttänyt varmuusvyötä, ei hän loukkaantunut.
  • Mahdolliset terveysriskit esimerkiksi sairaaloissa näyttävät selvitysten mukaan olevan torjuttavissa varsin yksinkertaisin keinoin, esimerkiksi siten, että viruksen kantaja käyttää kumihansikkaita.

olla yllä

  • Tavallista ärtyisempiä tuntuivat olleen silloin kun ylläni oli sama puku, jota kannoin tuona epäsovun aiheuttamana aamuna.
  • Olin parhaimmalla tuulellani, ylläni oli uusi iltapukuni, sinistä silkkisamettia.

paljas

  • Amerikan kirjoittajakillan puheenjohtaja George Schnee sanoo: " Hollywoodilaista tuotantoa eivät ole ne tuntemattomien valmistajien paljasta ihoa kuvaavat filmit, jotka on tehty takahuoneissa ja syrjäisillä hiekkarannoilla Elokuvateollisuuden maineelle on hyvin tärkeätä, ettei sellaista tuoteta eikä esitetä Kaliforniassa. "
  • Oikeastaan ei miehestä näkynyt paljasta ihoa muualla kuin kasvoissa, jotka olivat tummanruskeat tuulesta ja auringosta.

paljas jalka

  • Yöpukeissaan ja paljain jaloin hän syöksyi ulos ja saattoi tällöin havaita rakennuksen toisen pään,
  • HAAPARANTA, 11. 1. ( STTTT ) 20 asteen pakkasessa saapui sunnuntaina eräs mieshenkilö paljain jaloin Vuonossa erääseen taloon pyytäen lääkärinapua.
  • Vajaan tunnin koluttua juoksi Ari paljain jaloin navettaan äitinsä luokse ja kertoi huoneessa olevan paljon
  • Kuukauden parin kuluttua palasi kauppamatkustaja takaisin ja teki synkän raportin esimiehilleen todeten mm, ettei sinne kannata yrittää mitään myydä, siellä on niin lämmintä, että kaikki kävelevät paljain jaloin.

paljas pää

  • Karkuun päässyt kuritushuonevanki Unto Onni Uolevi Repo liikkuu paljain päin ja hänellä on kasvoissaan verinaarmuja.
  • - Kyllä mies voi kulkea edelleenkin paljain päin.

paljas sääri

  • — Hiki oli, ja liikkeitä tehdessä otti vastaan sieltä ja täältä, ja sukan kannattimet painoivat » nappeineen » mustelmia lattialla kierittelyjä ym. suoritettaessa, ja joka voimistelutunnin jälkeen oli jokin vaatetuksen osa rikki ( sukkanauha, tahi paidan olkain eli muu katkennut ) jne. — Putosivathan ne sukat ajan mittaan pois kokonaan, joten pääsi siitäkin kiusasta liiveineen päivineen, tepasteltiin vain koltuissa paljain säärin ja menihän se jo niinkin.
  • Hänhän oli toivomuskirjeessään pyytän3't uusia sukkia, kun hän oli kuluttanut loppuun entisensä ja oli pakoitettu kulkemaan paljain säärin.
  • Pikkutytöt ovat sen sijaan paljain säärin ja hatutta päin, ainoastaan korvanlämmittäjät ja muhvi sekä lapaset puhuvat puolestaan talvesta.
  • Erään ruotsinmaalaisen lehden toimittaja tässä äskettäin meni ja kirjoitti Lontoon kuulumisinaan, että Englannin pääkaupungissa jo koristellaan täyttä häkää joulukatuja, vaikka naiset vielä kulkevat paljain säärin Itse asiassa sääret eivät olleet paljaat, vaan hyvin vaaleiden sukkien verhoamat.
  • Vastaanottajilla on sadelakit ja sateenvarjot, joten ilma on jonkunverran kolea, multa Gandhi vain astelee paljain säärin ja valkoisin viitoin, hymyillen kuin sfinksi.

paljasjalkainen

  • Sokea mies tunnisti paljasjalkaisen ryöstäjänsä koskettamalla tämän jalkoja.
  • Muistan vaatimattoman, paljasjalkaisen lotan kenttäkeittiön ääressä aivan etulinjassa.
  • Mutta se on niin hyvin kasvatettu, että antaa pahemmin vikuroimatta paljasjalkaisen poikasen taluttaa itsensä otsatukasta takaisin aitaukseen.

paljaspäinen

  • Pääkaupungin kaduilla wilisi paljaspäisiä senaattoreja ja waltiopäiwämiehiä.

paljasrintainen

  • Paljasrintaiset naisdemonit ja heidän orgiansa lakimies Reevesin kanssa tai Draculan ihmissusihahmo raiskaamassa naista hautapaadella, ovat sellaisia virityksiä, että kyllä vaan ne terästävät kuin vodka tomaattimehua.
  • Suurikokoinen, paljasrintainen merimies tuijotti häntä silmiin pistävin katsein.
  • Hätkähdyttävimpiin kuuluvassa kuvassa Madonna poseeraa kahden tatuoidun paljasrintaisen skinheadlesbon kanssa.

pukea

  • Kysymysmerkillä varustettuna esitetään tulevaisuuden sotilas, eli sotilasvarusteisiin puettu nainen.
  • Sen keskellä nukkui joku ihminen, pieni, vaatimattomasti puettu nainen, jonka vieressä oli laukku täynnä valkoista vehnäleipää.
  • Yksi tulijoista oli nelissäkymmenissä oleva mies, ja hänellä oli seurassaan ihastuttava, vaaleaverinen metsästyspukuun puettu nainen.

pukeet

  • Viidentoista minuutin kuluttua oli hän pukeissa ja meni alas kellariin katsomaan Fatiman ruumista.

pukeutua

  • Hän oli pukeutunut mitä huolellisimmin.
  • Hän oli pukeutunut mitä ihastuttavimpaan pukuun, joka vallan erinomaisella tavalla toi esiin hänen ihastuttavan yhdeksäntoistavuotiaan vartalonsa.
  • Pauli näki salinovella häikäisevän kauniin naisen, joka oli pukeutunut mitä loistavimpaan juhlapukuun.
  • Suuressa kokoussalissa ystävyyden kadun varrella Leninin vuorilla sijaitsevassa Kiinan suurlähetystössä esiintyi kiinalaisia diplomaatteja kaksi keskiviikon välikohtauksessa mukana ollutta opiskelijaa ja valkoiseen takkiin pukeutunut lääkäri.
  • Autossa oli mies ja miesten vaatteisiin pukeutunut nainen.
  • Sietokyvyn rajat ainakin ylitettiin t-paitoihin pukeutuneiden uimareiden ilmeistä päätellen.
  • Mutta eikö minun pitäisi pukeutua pyhäpukuuni, sellaiseen, jota kaupunkilaistytöt käyttävät, herrasväkeni on lahjoittanut minulle sellaisen », sanoi hän naiivisti.

riisuutua

  • Tiana sanoo nauttivansa riisuutumisesta ja siitä, että asiakkaat kiihottuvat.
  • Mies riisuutui, mutta kun ei Elsan riisuutumisesta tullutkaan mitään, alkoi hän auttaa.

verhoutua

  • Siellä täällä näkyi valkoisiin vaippoihin verhoutuneita pappeja ja kauniita, solakoita naisia, joiden kasvot eivät olleet peitetyt.
  • Oranssinvärisiin kaapuihin verhoutuneita munkkeja näkee kaikkialla.
  • Viimein saapuu sk-talon edustalle joukko autoja, joista purkautuu ulos likaisiin lumipukuihin verhoutuneita, kantamuksilla Ja kivääreillä varustettuja miehiä.

yllä

  • Yllään hänellä oli kulunut sininen puku ja ruskea huopahattu.
  • Teille tulevaa arvoa ei kukaan kunnon mies toisaalta kiellä, olipa hänellä yllään siviili- tai sotilaspuku.
  • — Oliko hänellä yllään merimiesvaatteet?

yläosaton

  • Kysehän on luonnollisesti täkäläisessä ravintolassa yläosattomissa työskentelevistä tarjoilijattarista.
  • On toki hienoa, jos kansa unohtaa arkimietteensä nähdessään yläosattoman tarjoilijattaren.
  • Paparazzit kuvasivat kaljupään teksasilaisen imemässä yläosattoman Fergien varpaita uima-altaan äärellä.
  • Rohkeita poikia, todistaa isäkin ja näyttää lomakuvaa Teneriffalta, jossa pojat poseeraavat yläosattoman brittineitokaisen rinnalla, melkein kainalossa.
  • PE 5. 6. YLEISÖN PYYNNÖSTÄ yläosaton karaoke-emäntä LA 6. 6. ORKESTERINA SUOSITTU
  • Eräässä Pariisin uimalassa yläosattomat naiset on kuitenkin
  • Poissa silmistä, poissa mielestä Kaupallisen seksin yleistyminen ja sen hyväksyminen osaksi nykyistä päiväjärjestystä tapahtui Marjut Jyrkisen mukaan 1990-luvun alussa, jolloin seksiravintolat ja yläosattomat tarjoilijat aiheuttivat kohua yleistyessään.
  • Muuan autopesulan omistaja, joka oli luvannut asiakkailleen yläosattomia auton pesijöitä, joutui perääntymään New Yorkissa, kun poliisi varoitti häntä rikkomasta kaupungin lakia.
  • Perustettaisiin kiertävä sirkus, jossa puolet esiintyjistä taivastelisi yläosattomia tarjoilijoita ja puolet alaosattomia Aku Ankkoja.
  • Sisäministeri Mauri Pekkarisen ( kesk. ) mielestä yläosattomia naistarjoilijoita hakevat ns. topless-ilmoitukset ovat hyväksyttäviä.
  • Tarjolla on sekä yläosattomia tarjoilijattaria että jatkuvaa stripteasea.
  • Heitä seuraa rykelmä yläosattomia saksalaisvartaloita.
  • Ujoina yläosattomia miehiä.
FEE 
FEEM 
body_part (info)
clothing (info)
degree (info)
manner (info)
wearer (info)