FinnFrameNet:Unattributed information

Sanatista

huhu mukaan

  • Roger Corman on amerikkalainen ohjaaja, joka huhujen mukaan valmistaa elokuvan viikossa tai jopa kaksikin.
  • Nimeiri sanoi, että huhujen mukaan monet muutkin maat, esimerkiksi Bulgaria, Englanti, Neuvostoliitto ja Kiina olisivat olleet osallisina kaappaushankkeessa.
  • Vastaus: hän on huhujen mukaan kuulema rakastunut nuoreen pianistiin.
  • Viimeisimpien huhujen mukaan odotetaan Kentin herttuaperheessä iloista perhetapahtumaa.

huhuta

  • Gorbatshovin on viime päivinä huhuttu olevan eroamassa.
  • 91-vuotiaan Kiinan talousuudistusten isän terveydentilan on jo jonkin aikaa huhuttu olevan heikkenemässä.
  • VAATIMATON TOIVE. Ikäneito: Voi kunpa kerran huhuttaisiin, että minäkin olen kihloissa

kuulema mukaan

  • Sitten eräänä päivänä he päättävät haudata kansallisuutensa ja lähteä Amerikkaan, koska siellä kuuleman mukaan yleisö nielee mitä tahansa paskaa.
  • Tiedot, taidot ja henkinen pääoma auttavat kuuleman mukaan meidät ylös lamastakin.

kuulemma

  • Siellä on kuulemma toista tuhatta toimitusta odottamassa, mutta minä yritän kiirehtiä tätä: yleinen etu vaatii, sanoo Reinsalo.
  • Tienvarsikuuset ovat kuulemma syväsuolattuja, ja siksi ne ovat ruskeampia kuin metsän keskeltä haetut.

muka

  • Aate velvoittaa muka jatkamaan itsenäisenä järjestönä, vaikka samainen aate onkin käytännön tasolla ohentunut lähes olemattomiin.
  • - Rakastettuni sanoo, ettei voi tulla, koska ei pystyisi muka lähtemään enää pois.
  • Muka todistuksena asutuksen vanhuudesta siellä kerrotaan seuraavaa: Peninsaaresta Lavansaaren itäpuolella olivat tytärsaarelaiset tuoneet itselleen vaimoja.
  • Muka saataviansa pois velkomaan.

sanoa saada

  • Muistissa on myöskin, miten Matti Kurikan sanottiin saaneen 10,000 ruplaa epäisänmaallisiin tarkoituksiin, ja tuon valeen johdosta käytettiin häntä kohtaan isänmaallisuuden nimessä ruumiillista väkivaltaa.
  • Kansalliskokouksen sanottiin saaneen useita asiaa koskeneita alotteita edustajilta.

väittää

  • Oikein ohjattuna painnosto ei ole vaarallista, lääketiede on asiaa tutkinut eikä väitetyille vaaroille ole löytynyt todisteita.
  • Myöhemmin ei ole ilmoitettu, mitä näille väitetyille " tappajille " on tapahtunut.
  • Maailman vanhimmaksi väitetty ihminen floridalainen Carrie White on kuollut 116 vuoden ikäisenä kertoivat paikalliset viranomaiset Palatkassa.
  • Tsaarin väitetty perillinen kuoli Venäjän tsaarin ainoaksi perilliseksi julistautunut espanjalainen prinssi on kuollut.
  • Suomen tuhlailevaksi väitetty sosiaaliturva paljastuu pohjoismaisessa vertailussa perin keskinkertaiseksi turvaksi ja rahanjaoksi.

???

  • Roca oli ensimmäinen hallitsija, jonka sanotaan kantaneen Inkan arvonimeä, aikaisempien ollessa lähinnä vain sinchejä — päälliköitä.
  • Ja Etelä-Korealla on huolena pohjoinen naapurinsa, jonka sanotaan hankkivan ydinaseita hinnalla millä hyvänsä.
FEE 
reported_fact (kuvaus)
time (kuvaus)