FinnFrameNet:Stinginess
Ulkoasu
antelias
- Vaikka hänen toimeentulonsa oli äärimmäisen niukka, oli hän antelias köyhiä kohtaan.
avokätinen
- Myös palvelusrahoja hän sai riittävästi, sillä toimittajat ovat tunnetusti avokätistä väkeä.
- Raha- ja pääomamarkkinani keventämiseksi on Saksassa, kuten muissakin sotaakäyvissä maissa, viime kuukausina harjoiteltu hyvin avokätistä rahapolitiikkaa.
- Syntipukkina kauppataseen alijäämään on mainittu pankkien liian avokätistä luotonantoa.
- Sosialistihallitus on puolentoista vuoden aikana noudattanut niin avokätistä valuuttapolitiikkaa, että Tanska on nyt suoranaisen kriisin kourissa.
kitsas
- Myös kaupan alan Stockmann oli kitsas palkanmaksaja.
- SKORPIONI 23. 10. 21. 11. Tällä hetkellä teillä ei ole oikeaa asennetta raha-asioihin Olette vuoroin tuhlaavainen, vuoroin taas äärimmäisen kitsas.
- Meillä verolainsäätäjä on ollut kitsas myöntämään helpotuksia osakeyhtiöiden kahdenkertaisesta verotuksesta.
- On halventavaa Jumalan valtakunnalle se, että näiden ihanien armonaarteiden jakelu riippuu hitaista ja kitsaista ihmisistä.
- Ylä- ja Kiima-järvi, jotka useimpana talvena antavat yhden suuremman lahnasaaliin nuotalla, olivat nyt kitsaita antaessaan.
kitsastella
- Se tulee käymään kuin tanssi, enkä minä kitsastele pikkurahojen kanssa.
- - Koska tiesin Jumalan rakastavan näitä naisia suuresti kukin sai päänsä ympärille kultaisen kehän ja kun Jumala ei varmasti rakkaudessaan kitsastele, laitoin sädekehän koko joukolle eläimiäkin!
saita
- Menoja arvioitaessa on oltu hyvin saitoja, joten eräinä vuosina on siirroksi jäähyt velkaa.
- Aili ja Helge Nordman eivät ole saitoja.
saituri
- Vanhan rikkaan saiturin kertomus elämästään, vihastaan perhettään kolttaan ja päiviensä lopulla tapahtuvasta kääntymyksestään, joka ulkonaisesti merkitsee luopumusta yrityksestä riistää lapsilta heidän isänperintönsä j; i sisäisesti mielen tyyntymisenä ja katkeruuden sulamisena.
- Hänen silmänsä kiiluivat ja hänen suupielissään väikkyi saiturin hymy, kun hän tunnusteli setelinippua toisensa jälkeen laihoilla, koukkuisilla sormillaan.
???
- Juho Kovero ymmärsi nyt hyvin, että jos vaimo olisi ollut laiskempi ja avokätisempi, ei koskaan olisi päästy omalle konnulle.
- Tässä suhteessa valtion pitäisi olla paljon avokätisempi.
- Olen lähettänyt ne jo kolmena vuonna, ja joka vuosi olen väitellyt hänen kanssaan ja yrittänyt taivuttaa häntä olemaan avokätisempi lähimpiään kohtaan.
- Fosforihapon suhteen on maanviljelijän oltava avokätisempi, sillä sitä suoviljely tarvitsee.
- Vaikka hallitus onkin tunnetusti onnistunut luomaan erinomaiset suhteet lähes kaikkiin öljymaihin, lienee turhaa odotella Suomelle mitään poikkeuksellisen avokätistä kohtelua näiden maiden taholta öljyn hinta-asiassa.
- Raha- ja pääomamarkkinani keventämiseksi on Saksassa, kuten muissakin sotaakäyvissä maissa, viime kuukausina harjoiteltu hyvin avokätistä rahapolitiikkaa.
- Yksityis-, yritys-ja julkinen talous vilisee esimerkkejä omaisuuden realisoinnin johtaneen löyhäkätiseen varainkäyttöön.