FinnFrameNet:Stimulus focus

From Sanat

ahdistava

  • Arkinen harmaus oli piirittänyt Kurkelan mahtavan talon elämän jo monet vuodet painostavalla, ahdistavalla olemassaolollaan.
  • Hän tunsi toisinaan ahdistavalla levottomuudella, että häneltä vaadittiin yhä suurempia ponnistuksia pysyäkseen poikansa rinnalla, hän tunsi puuttuvansa poikansa nuoruuden tuoreutta, kesytöntä voimaa kehittyäkseen.
  • Psykiatri ryhtyy tutkimaan eräiden potilaiden ahdistavia muistikuvia.
  • Novelli herättää myös ahdistavia kysymyksiä, ja siinä onkin sen suurin teho.

epähauska

  • Ja kirkon voit hyljätä, se kun on mielestäsi niin epähauska — sen penkitkin niin epämukavat — ja kun ei siellä vietettävä jumalanpalvelus ole sinun hienon makusi mukainen.
  • Meitä sisuttaa niin sanomattomasti, kun yllämme nyt juuri pitikin olla tuo epähauska puku, tai kun tuo malliemäntä nyt meillä joutuu saamaan vain kahta lajia kahvileipää ja kuivahkoa sittenkin, tai kun Pojulla nyt juuri vierasten aikana sattuu olemaan nuo ihan liian suuret housut jalassa.

epämiellyttävä

  • Jakainen tietää kokemuksesta, että jos tinkimisjärjestelmä on kaupanteossa epämieluista myyjälle, niin on se vielä epämiellyttävämpää rehdille ostajalle.
  • Ei ole epämiellyttävämpää tapausta kuin se, että joku erikoinen kohtaus yleisön metelöimisen johdosta otetaan uudestaan.
  • Ei ole epämiellyttävämpää työtä kuin kalansuomujen poistaminen.
  • - Maku on täsmälleen sama, ehkä vähän miedompi, mutta se ei jätä epämiellyttävää jälkimakua eikä - ennen kaikkea - itsepintaista tuoksua, Ozsoy kertoo.
  • Jordanin epämiellyttävää oloa ei ole parantanut, että häntä epäillään nk. uhkapelinarkomaaniksi.
  • Ne näet alkavat helposti pilaantua ja aiheuttavat epämiellyttävää hajua maljakkoveteen.
  • Metoodi on paremmin hallittavissa ihonalaisen menettelyn avulla; niinikään olisi subkutaanimetoodia käyttäen paremmin vältettävissä se epämiellyttävä mahdollisuus, että lapsi saisi basilleja arimpaan elimeen, keuhkoihin, ja immuniteetti tulisi todennäköisesti täydellisemmäksi.
  • Tunnette kai jo äänestä, että täällä on teidän epämiellyttävä naapurinne.
  • Hänen jäljessään asteli mies, joka laajalti Valloissa tunnettiin nimellä Tony Cone, keskisarjan mestaruuden puolustaja ja muutenkin epämiellyttävä mies.
  • Sellaisia ovat jatkuva puristava kipu tai epämiellyttävä tunne rintalastan alla.
  • Mutta kaikkein epämiellyttävintä oli seurojen kassanhoitajilla.
  • Ei ole epämiellyttävämpää tapausta kuin se, että joku erikoinen kohtaus yleisön metelöimisen johdosta otetaan uudestaan.
  • Onko mikään epämiellyttävämpää kuin olla ihmisen seurassa, joka on viekas ja epärehellinen.
  • Tuskin voi ajatella mitään epämiellyttävämpää asiakirjaa, kuin tällainen paperipala on.
  • Mutta ei siinä kaikki, hänet jopa esiteltiin tälle palvelushengelle, ja silloin hänen vaimonsa ilmoitti epämiellyttävän totuuden, että hän oi. kerran ollut kihloissa vahtimestarin kanssa.
  • Tämä olisi sopinut Hellan isäksi, — paksu, epämiellyttävä mies, — mutta hän rakastui tuohon keimailevaan naiseen, ja tämä taas — purki kihlauksensa ja meni neljä viikkoa myöhemmin naimisiin tilanomistajan kanssa.
  • Täytyypä katsoa, mitä voin tehdä asialle — todella epämiellyttävä tapaus... »

epämieluisa

  • prostituoitua painaa usein moraalinen halu ja mielikuva kurjasta tulevaisuudesta jne. Johtuipa pelko minkälaisesta ulkonaisesta syystä tahansa, pyrkii tajunta sen aina torjumaan, koska se on epämieluisa tunnetila.
  • Lapsikin tuntee vaistomaisesti, että haavoitettu omatunto on epämieluisa seuralainen.

epätietoinen

  • Älkäämme olko niin tinkimättömän varmoja epätietoisista tulevaisuutta koskevista asioista.

harmillinen

  • — Hypätkää yli ne harmilliset sivut, jotta säilytätte mielenrauhanne.

hassu

  • Minun täytyi lähteä kesken kaiken sinua tapaamaan, kun näin sinusta niin hassua unta. »

hauska

  • Meillä on keskenämme hauska ja rento meininki.
  • Täällä olisi lapsien hauska leikkiä piilosta
  • Laulu oli juuri alkanut ja se oli keskeytettävä välillä, joten syntyi seuraava aika hauska juttu:
  • Oli hauska katsella sitä ehyttä ja särkymätöntä jumalanlapsilaumaa, joka siellä tekee matkaa iankaikkista kotia kohti kaikessa rakkaudessa ja hengen yhteydessä.
  • Onko sinusta hauska käydä koulua.
  • Mutta tiedustelulennolla lentueemme löysi leirin ja sitten alkoi hauska leikki.

hermo käyvä

  • ja syynä tähän joka suhteessa valitettavaan tosiasiaan on se, että ilmoituksia koskevien vuosisopimusten saanti on nyt ollut aivan hermoille käyvää odottelemista.
  • Usein kuulee valitettavan, että konttorityö on väsyttävää ja hermoille käyvää.

hermo raastava

  • - Tilkkutöiden teko on hermoja raastavaa ja vaatii tarkkaa paneutumista.
  • Jos sattuu olemaan isojalkainen nainen, nättien ja sirojen kenkien ostaminen on hermoja raastavaa.
  • - Kolme viikkoa nyt on lyhyt aika kärsiä, naurahtaa hermoja raastavaa dieettiä noudattava Hämäläinen.
  • Remontti lähes 200 vuotta vanhassa talossa voi olla hermoja raastava kokemus, mutta ylitsepääsemättömiä ongelmia ei ole ollut.
  • Tiukka ja hermoja raastava ottelu päättyi kahden tunnin hikisen uurastuksen jälkeen lopulta PiPy:n
  • Tämä taas poistaa hermoja raastavat avainetsinnät.
  • hermoja raastava jännitys on vihdoin ohi.
  • Moni opettaja pakkaa kesän alkaessa matkalaukkunsa ja lähtee rasittavan ja hermoja raastavan lukukauden päätteeksi joko kesämökille, ulkomaille tai minne mahdollisuudet milloinkin ulottuvat.
  • Onneksi pystyin kuitenkin kokoamaan itseni ja heittämään finaalipaikkaan tarvittavan siivun, Aki Parviainen kertoili tuntojaan suomalaisittain hermoja raastavan karsinnan jälkeen.
  • Hermoja raastava räksytys saadaan loppumaan sitruunan avulla, väittävät ranskalaistutkijat.
  • Suomen EM-joukkueessa oli ampujia, jotka eivät edes halunneet hermoja raastaviin loppukilpailuihin.

hilpeä

  • Nyt oli työmiesraukoilla hilpeä hetki edessään.

hirveä

  • Lukijoista ne eivät ehkä tunnu niinkään hirveiltä.

hullunkurinen

  • Siinä on jännityskertomuksia, hullunkurinen näytelmä, vinhoja koulukaskuja Ja kuvia, telttasaunan rakentamisohjeet, hämmästyttäviä taikatemppuja, pelejä Ja leikkejä kukkurakaupalla!

huolestuttava

  • Ihminen toimii ainoastaan silloin täydellisesti ja moraalisesti, kun hänen aivonsa ovat vapaat huolestuttavista asioista eli lyhyesti sanoen vain huolista.
  • Kun nykyisin tulee puhe kansamme siveellisen tason alentumisesta ja kaikista niistä huolestuttavista ilmiöistä, mitä siinä yhteydessä on nähtävissä, tullaan elämää eteenpäin ajatelt&cssa jokseenkin eira samaan lopulliseen tulokseen ettei tule parannusta muuta kuin nuosevan polven kera.
  • Anttolan kunnanhallitus totesi maanantaina, että varsinkin käyttötalouden kehityslinja on huolestuttava.
  • Onkohan tuo maksa-arvo huolestuttava?
  • - Itämeren ekologisesti varsin huolestuttava - joskaan ei toivoton - tilanne on jo sinänsä merkittävä yhteistyöhön haastava ja pakottava tekijä.
  • Erään huolestuttavimman kohteen muodostavat Mikkelin kaupunki ja maalaiskunta.
  • Nykyisen, mitä huolestuttavimman tilanteen vuoksi on äskettäin koolla ollut Piispainkokous katsonut suotavaksi, että maamme kaikissa seurakunnissa olisi vietettävä erityinen rukouspäivä, jolloin isänmaan tuleva kohtalo sekä kansamme sisällinen ja ulkonainen hätätila yhteisissä ja yksityisissä rukouksissa Jumalan eteen kannettaisiin ja katsoi mainittu kokous Uudenvuodenpäivän sopivammaksi tähän tarkoitukseen.

hurmaava

  • Siksi nykyisin voidaan vanhojakin kuvituksia käyttäen saada aikaan entistä hurmaavampia korukirjatuotteita.
  • Näyt ympärillä vaihtelevat lakkaamatta ollen toinen toistaan hurmaavampia.

huvittava

  • Tyypit ovat sattuvia ja vuorokeskustelu sujuu mitä huvittavimmalla tavalla.
  • John Barrymorella, jolla ennen oli harvinainen ennätys » huvittavimmalla reklaamilla », on nyt superlatiivi » paras come back ».
  • Huvittavalta vaikuttava tapa saa selityksensä, kun muistamme, että nykyään on alettu kiinnittää huomiota lehtivihreän merkitykseen lääkkeenä monenmoisiin sairauksiin.
  • Huvittavalta tuntuu kuvaava esimerkki silloisten kuntalaisten kouluharrastuksesta.

huvittua

  • Monet vanhemmat ovat pelkästään huvittuneita, kun lapsi haluaa juoda saunaolutta tai maistella viiniä aikuisten mukana.

hyytävä

  • Uhrilampaiden olennaisin ja hyytävin aine sisältyy kuitenkin haastattelijan ja haastateltavan välisiin suhteisiin.
  • Serbien psykologia näet muistuttaa hyytävällä tavalla Yhdysvaltain Texasissa majailleen Daavidin oksa -uskonlahkon tuhon odotuksesta versovaa itsemurhaviettiä.
  • Toisessa jaksossa kerronta alkaa vetää ja uhkaava ilmapiiri tiivistyä: luvassa on hyytävä jännäri, joka tuntuu vain lisäävän kierroksia edetessään.
  • Kyseessä on Ukrainaan sijoittuva hyytävä kauhukertomus, jossa pahat henget ja noidat riehuvat estoitta.

hyökkäävä

  • - Kolme kirkasta väriä voi tuntua hyökkäävältä, mutta ikkunoista tuleva valo voittaa hyökkäyksen ja niin saan pitää värini.

hälyttävä

  • Eräänä iltana tyttö, joka ilmeisesti käytti taiteilijanimeä Fujiko Naharana, sai eversti Osakilta hälyttävän viestin.
  • TOKIO, 2. 11. ( STB ) Nisihi Nishi julkaisi tänään hälyttävän kirjoituksen, jossa sanotaan, että Yhdysvaltain meri- ja ilmavoimat alkavat koitua Japanille yhä uhkaavammaksi vaaraksi.

hämmentävä

  • Reposen kuvagallerian tutustuneet alan harrastajat puhuvat hämmentävästä itsekritiikistä.
  • Filmikertomus aikuisten suuresta ja hämmentävästä maailmasta sellaisena kuin pieni lapsi sen näkee.
  • Blossom yllättää isänsä hämmentävässä tilanteessa.
  • Tässä hämmentävässä tilanteessa on välttämätöntä, että kaikki rauhanomaiset voimat liittyvät yhteen estääkseen suuronnettomuuden, joka saattaa nielaista koko maailman.
  • NYT OVAT sitten vakaan taloudellisen kasvun turvaamisneuvottelut virallisesti pyörähtäneet käyntiin, mutta melko hämmentävin saatesanoin.
  • Pöyhösen opintomatkan ehkä hämmentävin kokemus oli tyttövankila, johon on sijoiteltu 14-18-vuotiaita tyttöjä.
  • Kaikista maailmankolkista hämmentävin suksee on Patrician mukaan entisessä neuvostotasavallassa Kazakstanissa.
  • Tutkimukset johtavat hämmentävään lopputulokseen: näyttää siltä, että Caliph ja Magda ovat yksi ja sama henkilö!
  • Huomio kiinnittyi hämmentävään kadunvarsimainokseen: " Mikään ei tuo Frankia takaisin, mutta Omerta + vei tahrat ".
  • Rousseau kertoo tämän luettuaan tunteneensa » tuhansien valojen välähtävän » sielussaan, uusia aatteita tulvasi hänen mieleensä hämmentävällä voimalla, hänen päätänsä pyörrytti, hänen sydämensä rupesi läpättämään, mielenliikutus pakotti hänet heittäytymään puun juurelle itkemään...
  • USA:sta on lauantaiksi saapunut mielenkiintoinen Mueky Pup. joka sekoittelee tyylilajeja hardcoresta jazziin hämmentävällä tavalla.
  • Sähkömarkkinoille on syntynyt pienkuluttajien kannalta hämmentävä tilanne.
  • EU-kansanäänestyksen tuloksia koskevaa TV-lähetystä 16. 10. seuratessa tuli esille muutama hämmentävä asia.
  • Nyt on kuitenkin tai oikeastaan neljä vuotta sitten tämä rotututkimus saanut uuden ja hämmentävän käänteen.
  • Maailmantaloudessa tapahtuneet muutokset, joiden vakavimmat seuraukset ilmenevät maksutaseongelmina ja inflaationa, ovat aiheuttaneet hämmentävän tilanteen.
  • Se toi hämmentävän ristiriidan kaiken ylväyden keskelle.
  • - Olihan se hämmentävää, kun kaikki kolme raatia nostivat kärkeen aivan eri kappaleita.

hämmästyttävä

  • Mutta hämmästyttävimmät keksintönsä teki Galilei kuitenkin tähtitieteen alalla.
  • Jokapäiväisen elämän mitä hämmästyttävimmät pikku yksityiskohdat ovat tänä keväänä erikoisesti.
  • Yhdennäköisyys oli hämmästyttävä.
  • Wellesin sekä sääliä että inhoa herättävä tulkinta Quinlanin roolissa on hämmästyttävä, mutta myös muuten elokuva sisältää vahvan näyttelijäkaartin: Charlton Heston, Janet Leigh, Joseph Calleia, Marlene Dietrich, Akim Tamiroff, Zsa Zsa Gabor, Joseph Cotten ja monet muut tekevät erinomaista työtä rooleissaan.
  • Pahimman sodanjälkeisen taloudellisen kriisinsä kourissa kamppailevat englantilaiset kuulivat äskettäin hämmästyttäviä uutisia: he ovatkin onnellisempia kuin koskaan aiemmin.
  • 9 Saatte kuulla hämmästyttäviä uutisia, jotka koskevat todennäköisesti erästä tuntemaanne henkilöä.

hätkähdyttävä

  • Viime vuosina on paljastunut hätkähdyttävällä tavalla, mitä kaikkea tehokas ja vaikutusvaltainen mafia on saanut aikaan Italiassa.
  • 14 esitetystä diagrammista, joka suorastaan hätkähdyttävällä iskevyydellä osoittaa, kuinka yhtäkkisesti liikeyrityksen maksuvalmius huononi jo vuonna 1939, jolloin likvidien varojen enemmyys lyhytaikaisten velkojen suhteen putosi 6,13 milj. mk:sta 3,34 milj. mk:aan.
  • Kokonaisuus valottaakin hätkähdyttävällä tavalla niin unelman kääntöpuolta kuin kulissien takaista mädännäisyyttäkin.
  • Jokainen asia, mitä tämän hetken hätkähdyttävin supertähti Madonna tekee, tuntuu olevan sensaatio.
  • Ehkä hätkähdyttävin oli kuitenkin valtiovarainministerin viittaus suhdannejärjestelmän luomiseen, etenkin kun hän samaan hengenvetoon totesi, että valtiontalouden puitteissa ei ensi vuonna tule olemaan mahdollisuuksia tällaisten varauksien tekemiseen.

ihastuttava

  • Kahvilassa soitti orkesteri, ja sävelet kantautuivat ihastuttavina heidän korviinsa.
  • Rannikkoseutu on satoja peninkulmia pitkä ja siellä kohoaa suuri määrä vuosisatoja vanhoja, arvokkaita kaupunkeja ylen hienostuneen kulttuurin ihastuttavina muistomerkkeinä.
  • Kun kaikki täten oli saatu kuntoon mitä ihastuttavimmalla ja puhtaimmalla tavalla, laskeutuivat he kaikki neljä polvilleen verkon ulkopuolelle ja löivät taas päänsä lattiaan.
  • Vakuutatte, ettette tässä yhteydessä, enempää kuin muussakaan, välitä » Aatun » » haukkumisista », ja kuitenkin on Teidän onnistunut liottaa hänet juttuun mitä ihastuttavimmalla tavalla..
  • Syyskauden monipuolisten, mielenkiintoisten elokuvien sarjan Warners lopetti elokuvalla » NELJÄN TYTÖN SANKARI », ( » Four Daughters » ), yhdellä mitä ihastuttavimmalla elokuvalla, mitä ylipäänsä on tehty.
  • Eräs ihastuttavimmista tutustumisen kohteista oli hopeapajun, joka on eräs tämän hetken muotiväreistä, värinen noppagalon käsilaukku joka muotoilultaan noudatteli nykyistä kookasta ja eleganttia linjaa.
  • Eräs ranskalaisen elokuvan kaikkein ihastuttavimmista näyttelijättäristä on epäilemättä Corinne Luchaire, joka esittää pääosaa elokuvassa » Rakkaus kautta aikojen ».
  • Näen aivankuin jotain ihmeellisiä, kauniita kuvia mitä ihastuttavimmista käsitöistä.

ihmeellinen

  • 19.10 Disneyn ihmeellinen maailma: Baseballin pyörteissä.

ikävyys

  • Kaikkihan oivaltavat työttömyyden ja säännösteltyjen palkkojen aiheuttamat ikävyydet, joten niihin ei ole aihetta tässä yhteydessä syventyä.
  • Ketterän joukkueesta suurimmat ikävyydet pieksämäkeläisille aiheuttivat neljä maalia tehnyt Arto Saarinen sekä ikinuori puurtaja Timo Ovaska, joka nautti kaukalossa kahden maalin ja yhden syöttöpinnan arvoisesti.

ikävä

  • Päättyneeltä vuodelta kirjataan ikäviä uutisia.
  • Vaikka päätiet saattavat päivisin olla sulia ja kuivia, äkilliset sään muutokset voivat aiheuttaa ikäviä yllätyksiä kesärenkailla ajaville.

ilahduttava

  • Ja tulokset työstä ovat mitä ilahduttavimmat.
  • Moottorialalla oh meillä äsken kerrottu, ilahduttava uutinen.
  • — Kotimainen siliinpyynti on; kirjoitetaan meille, ilahduttava ilmiö etenkin lamakautena, jolloin yritteliäisyys näyttää kokonaan loppuneen.
  • Voidaan kyllä sanoa, että tässä ilmenevä luotonannon lisääntyminen on ilahduttava merkki, sillä sehän osoittaa tuotantotoiminnan vilkastuneen.
  • VAAKA 23. 9. -22. 10. Ilahduttavia uutisia, mieluinen vieras ja hänen mukanaan kenties lahjakin ovat tämän viikon onnelliset viestit.
  • Tutustumiskierroksemme Hällinmäen kylään ja sen asukkaisiin osoitti siellä vallitsevan tyytyväisyyden sekä rauhallisen rinnakkaiselon, mikä vilkkaaseen liikenteeseen ja kiireiseen elämänrytmiin tottuneelle kaupunkilaiselle muodosti ilahduttavan kokemuksen.
  • Varsin monivivahteisen ja ohjelmaltaan nuorekkaan elojuhlan järjestivät eilen Kuvalan maatalouskerholaiset, ja kaikkien ilahduttavinta niin järjestäjien kuin yleisönkin kannalta oli, että juhlapaikkana ollut koulun juhlasali täyttyi kylän väestä, elonkorjuutöistään jo päässeistä viljelijöistä.

iljettävä

  • Kun A. I. V. -rehu joutuu olemaan vedessä, saa se iljettävän hajun.
  • Se muodosti Kansainliiton, joka on se iljettävä asia, mikä vastustaa Jumalan valtakuntaa ja on sen sijainen; sitten seurasi Pariisin liitto eli Pariisin rauhansopimus, joka on vastoin Jumalan sanaa ja joka koettaa aikaansaada rauhan maahan vastoin Jumalan toimenpiteitä.
  • Ja miksi, miksi olimme niin kiinnostuneita rouva A:n avioeron iljettävistä yksityiskohdista, rouva B:n tyhjästä rakkauskirjeestä, siitä, minkälaisia savukkeita rouva C. käytti ja rouva D:n alusvaatteiden väristä!
  • Aion sanoa totuuden heidän likaisista, iljettävistä, sairaista naisistaan.
  • Ikävä on nähdä sitäkin kirjallisuutta, jota rautatieasemilla tarjoillaan, ja sisältää rakkausseikkailuja tai poliisihistorioita iljettävistä rikoksista.

ilo

  • Iloa siitä on vain sille, joka on tehtäväänsä kiintynyt ja joka tahtoo lähimäisilleenkin antaa osan siitä hyvästä ja edusta, jonka henkivakuutus tarjoo.
  • Iloa siitä lapsille riitti.

ilo aihe

  • Edellä viitatuista syistä on OTL Heikki E S Mattilan väitöskirjan julkaiseminen ollut suomalaista oikeustutkimusta ajatellen ilon aihe kahdestakin syystä.
  • Jos hinnat ja korot nousevat mutta palkat laskevat, on kyseessä inflaatio, joka ei ole palkansaajalle vähäisinkään ilon aihe vaan suoranainen kuolinisku.

iloinen

  • Muutamat ovat alkaneet iloisen leikin, johon sisältyy tanssia ja leikkiä, mutta toiset eivät ole tahtoneet sitä.
  • Näimme miten palmujen latvat huiskuttivat meille hyvästiä, näimme lentokalojen iloisen leikin, näimme smaragdinvihreää vettä ja hopeaista vaahtoa ikuisen auringon kiillossa.

jännittävä

  • Vuonna 1926 oli jäsenmäärä jo 25.000. Asia alkoi näyttää tytöstä ja pojasta yhä jännittävämmältä.
  • Turun kokouksen jännittävimpänä kysymyksenä näyttää olleen suunnitelma kansakoulun soveltamisesta pohjakouluksi.
  • Eräänä jännittävimpänä vierailukohteena oli Korkeasaari.
  • Halusit aina lähteä kovimpaan paikkaan ja jännittävimmille partiomatkoille.
  • Kilpailujen jännittävyys vetää vertoja jännittävimmille elokuville.
  • Kukaties katkesi lukemisesi jännittävimmältä kohdalta.
  • Mutta kun hän sitten mieluisasti ojenteli ruumistaan pehmeillä patjoilla hiljaisessa pikkuhuoneessaan ja ajatuksissaan kertasi eletyn illan, tuntui tyttöjen tarina tuosta omituisesta miehestä kuitenkin kaikkein jännittävimmältä, ja nukahdettuaan uneksi hän purjehtivansa « lentävän hollantilaisen « myötä auringon valaisemalla merellä, valssin sävelten kaikuessa pilvistä.
  • Sanna-Kaisa Palo tuo sisarussarjaan aimo annoksen jännittävää maskuliinisuutta ja on vastakohta Niina Nurmisen säikylle hauraudelle.
  • Sixten Lundberg lukee Maj Bylockin jännittävää romaania.

järisyttävä

  • Berlioziu Fantastinen sinfonia, tuo hourailun mailla liikkuva, järisyttävä illusioni sai hra E:n partituurista irronneissa käsissä tehokkaan alleviivailun.
  • Suomen lohkovastustajista isäntämaa Saksa ei Itä- ja Länsi- Saksaan jaettuna kovinkaan järisyttäviin saavutuksiin yltänyt, edellisissä EM-kisoissa 1989 Itä- Saksa oli yhdeksäs ja Länsi-Saksa yhdestoista.
  • Alkaa keksinnön toinen vaihe, joka yhtä usein on johtanut järisyttäviin murhenäytelmiin kuin loistaviin, koko maailmaa kiinnostaviin tuloksiinkin.

järkyttävä

  • Tositapahtumiin perustuva, järkyttävä draamadokumentti 17-vuotiaan tytön kuolemasta huumeisiin.
  • Voin vain yhtyä niihin laajalti esiintyneisiin toiveisiin, ettei tämä järkyttävä teko vaikeuttaisi rauhanprosessin etenemistä ja Israelin ja PLO:n neuvotteluja, ulkoministeri Haavisto totesi lausunnossa.
  • Ylimielisen esiintymisensä tähden hän oli joutunut tälle järkyttävälle matkalle, ja pysähtyi hän lähteen reunalle miettimään elämänsä ongelmia — tarkastelemaan mennyttä ja tähyilemään tulevaa: Mistä tulet ja minne menet?
  • Karjala muistojen maa » kansamme järkyttävää historiaa tuntui liikuttavan todelliselta juuri Karjalakuoron laulamana ja siinä kuoron naisäänet ja bassot jälleen, kuten ennenkin, osoittivat kestävyytensä.
  • Päivällisten aikana ei Lisbethille sentään sattunut mitään järkyttävämpiä ikävyyksiä.
  • Maailmaa mullistavien tapahtumien sarja on hirvittävällä voimallaan vyörynyt, aiheuttaen toinen toistaan järkyttävämpiä kokemuksia.
  • Sanomalehdet kertovat toinen toistaan järkyttävämpiä seikkoja.
  • John Krakauer kirjoitti tapahtumista raportin, johon ohjelma perustuu näyttäen katsojalle dramatisoidut versiot tapahtumista, jotka tosipohjaisina ovat järkyttävämpiä kuin tavalliset draamasarjojen juonenkäänteet.
  • Tohtori Torreyn kirja, jossa puhutaan kadotuksesta, on taas parhaimpia ja järkyttävämpiä herätyskirjasia, mitä koskaan on kirjoitettu.
  • Suurempiakin ahdistuksia ja järkyttävämpiä menetyksiä on täällä koettu ja sittenkin on niistä selvitty.

kamala

  • Me kyllä saamme inkaan kamalan melun, eikö totta. "
  • Hän haparoi käsilaukkua, avasi sen ja päästi sitten kamalan huudon.
  • Mutta nyt sain kokea kuinka kamalia juopot ovat.
  • Muita nuo kamalat unet jatkuivat.
  • Kun kesätuulen kevyet henkäykset halkoivat kuumaa ilmaa ja värisyttivät hentoja lehtiä, kun versova vihreys todisti uudesta ihanuudesta ja kukkaisloistosta tässä luonnon ujossa idyllissä, silloin sodan sameitten päivien kamalat muistot tuntuivat ikäänkuin mielikuvitukselliselta todellisuudelta, ne olivat jotakin, jota ei olisi voinut esiintyä tässä kauniissa maailmassa.

katkera

  • Nyt hän sai kokea katkeria seurauksia.
  • Muussa tapauksessa edessä häämöttää katkeria ristiriitoja ja työtaisteluja.

kauhea

  • Vastustaja on erinomaisesti onnistunut selittäessään asioita tuntemattomille työläisille, että sosialistit ovat joitakin kauheita olioita, joita on pelättävä.

kauheus

  • Muutamassa sukupolvessa sodan kauheudet unohdetaan.
  • 26-vuotias Jasmin Sivac on kokenut keskitysleirein kauheudet

kauhistuttava

  • Aina ja kaikkialla ilmenee ihmisissä tuo persoonallisuuden kaksinaisuus, josta mm. Tagore puhuu jossakin kirjassaan: Yksityisinä ihmisinä he ovat, keskimäärin ottaen, kunnon perheenisiä, äitejä, poikia ja tyttäriä; mutta jonkin virallisen yhteisön jäseninä samat ihmiset saattavat olla vallan kauhistuttavia petoja.
  • Jutun selvittelyyn kietoutuu rakkautta, huimia seikkailuja, kauhistuttavia tilanteita ja vapauttavaa huumoria.

kiehtova

  • Me tulemme vähitellen tietämään paljon siitä, mitä maailmassa tapahtuu osaamme kertoa niistä ystävillemme ja aprikoida niiden johdosta muun joutavan jaarituksen asemasta Olisi vahinko että sellaiset uutiset, kertomukset ja tiedot tosielämästä jäisivät hukkaan kehenkään huolehtimatta niiden talteenottamisesta, sillä tosielämä tapauksineen kaikessa maailmassa on useinkin paljon romanttisempi ja kiehtovampi kuin hurjinkaan mielikuvitus.
  • Tässä tarjotaan lukijoille seikkailuromaani tavallista paljoa jännittävämpi ja kiehtovampi.
  • Jordan on Salon vaihtoehdoista kiehtovampi.
  • Mutta kiehtova työ, kerta kaikkiaan, Kari Pasanen riemastuu.
  • - Tämä on kiintoisa ja kiehtova tarina.
  • ( The Third Man. ) Harry Lime karttelee etsijöitään sodanjälkeisen Wienin kiehtovissa varjoissa - yksi kaikkien aikojen kuuluisimpia jännityselokuvia!
  • » Puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovissa inhimillisen viisauden sanoissa, vaan Hengen ja voiman osoituksessa. »
  • Jos Mikko puukhollari kylämme » alapäässä " hyvin osasi puheillaan ostajia miellyttää ja saada näitä myymäläänsä tulemaan, sai » Parviaisen Heikki " » yläpäässä " vieläkin kiehtovamman tenhon aikaan ostavassa yleisössä, kuin hänen mainittu kilpailijansa.
  • Jos meillä joku suurmies on painanut puumerkkinsä johonkin harjuun, vuoreen, taikka veteen, niin syöksyvät kaikki sinne ja tallaavat toistensa varpaat, vaikka vapaa vaeltaja voi parin kivenheiton päästä löytää paljon kauniimman ja koskemattomuudessaan kiehtovamman näköalan.
  • Teidän on paettava markkinoilta, missä jokaisella pöydällä myydään koruja, jotka ovat valmistetut lihanhimojen hienoimmista ja kiehtovimmista soluista.
  • Ihmisiä lattian alla Yksi näyttelyn kiehtovimmista töistä on Shu-Min Linin Lasikatto.
  • Nimi juontuu Murillon maalauksesta " Enkelin keittiö " ja sen lähtökohtana olevasta tarinasta —. Tapahtumapaikkana eksoottinen ja kiehtova tropiikki, jonka lavastuksen on suorittanut Olavi Laaksonen.
  • Kuvaamantaiteissa tähän yhteiskuntapakoonliittyvät nuo tuona aikana niin lukuisat ja pakanallisen kiihkeästi uneksitut arkaadiset ( paimen- ) ja herooiset ( sankari- ) maisemat: niiden sosioloogisen estetiikan luominen on kiehtova tehtävä sinänsä.

kiinnostava

  • Vaatimus on outo, sillä toisaalla mietitään, miten nuorille voitaisiin tarjota kiinnostavaa tekemistä tasapainoisen kasvamisen tueksi.
  • - Se on mieluumminkin tietoisku siitä, että Itä-Suomessakin tehdään kiinnostavaa taidetta.

kirvelevä

  • Kasvattiemme itsetehostustarve pyrkii purkautumaan hetkellisissä tilanteissa, he tavoittelevat tilapäistä huomiota ja vähäinenkin nolaus tai syrjäytys tuntuu heistä kirvelevältä tappiolta.

kiusa

  • Minulla on ollut siitä saakka aina jotain vaivoja kiusanani.
  • Joskus on kylmyys kiusana, joskus haittaa halla.

kiusallinen

  • Apulaisten kannalta katsottuna on kaupanteko kiusallista ja hermoja kysyvää vaatien maltillista suhtautumista asiakkaisiin sekä tarkkaa hintojen ja vahvistettujen jakomäärien laskemista.
  • Koska tässä on tullut sanotuksi erinäisiä kiusallisia totuuksia ihmisen heikkouksista, niin tulkoon nyt sitten vielä julki eräs kaikkein kiusallisimmista puutteellisuuksista: Ihmisillä ei ole häntää!
  • Olemme saaneet yhden laajakantoisimmista ja samalla kiusallisimmista alaamme koskevista kysymyksistä tyydyttävään ratkaisuun.
  • Sen kiusallisempia kumppaneita Ville ei osannut uneksiakaan.
  • Mutta ottamatta huomioon tätä seikkaa, on ilmennyt paljon kiusallisempia asioita tässä tilitysjutussa.

kiusallisesti

  • Kreivittären vangitseminen teki sitä kiusallisemman vaikutuksen, kun hän aina on esiintynyt ylevänä, nuhteettomana naisena.

kiva

  • Alueen asukkaita odottaa keväällä kiva yllätys.
  • RIVITALOH. LAUNIALA 3 H + K + S 74 m 1 Uudessa rivitalossa Saimaan äärellä kiva huoneisto.

koominen

  • Anne ja Maarit Tauschi esittävät pääosia Kirsti Hakkaraisen kirjoittamassa koomisessa rapsodiassa kahdesta orpotytöstä, jotka joutuvat järjestämään äitinsä hautajaisia.
  • Jordanian hallitus kielsi maanantai-iltana Arabian Lawrence-elokuvan esittämisen Jordaniassa, koska " arabit esitetään siinä koomisessa valossa ja naurettavina ".
  • Esityksen koomisin tilanne on europarlamentaarikon nouseminen talon katolle puhumaan kännykkäänsä, sillä siellä kuuluvuus taataan.
  • "Siirtolainen omassa maassa" on inhimillisin ja koomisin kääntein etenevä erään suomalaisen perheen tarina, perheen, jonka alituisena painajaisena on työttömyys.

koskettava

  • Kiitettävästi elokuva myös välttää väkivallalla mässäilyn pysyen silti jännittävänä ja koskettavana kuvauksena sinänsä karmeasta aiheesta.
  • Eija Immosen herkkä Aikuiseksi-novelli jää mieleen koskettavana lapsuuden kuvauksena, Olavi Uusitalo taas antaa hienon näytteen vaativasta vuoropuhelun kirjoittamisen taidoistaan.
  • Koskettavaa roolityötä ja uskomatonta tositarinaa Marsha Normanin ohjaama tv-elokuva kyllä tarjoaa.
  • Koskettavaa viihdettä kaikille niille, joilla ei ollut heilaa helluntaina, tarjoaa amerikkalainen elokuva Toivoton tapaus ( 1984 ).

lannistava

  • Sataa liian paljon, vettä virtaa kaikkialla, ilma on raskasta ja lannistavaa.
  • Erittäin elävästi kuvautuu lukijan eteen osa niistä riennoista, jotka liikkuvat maamme kansakoulujen opettajistossa, heidän työskentelynsä, heidän taistelunsa lannistavia vastuksia vastaan, heidän kiusauksensakin.
  • Minä haluan olla rauhassa, sillä minä olen tullut Ranskaan lepäämään, selitti hän toisille, ja tämänsuuntaisia lannistavia vastauksia sai jokainen, joka vähänkin pyrki ravitsemaan sydäntään luinen katseillaan.
  • Gallouedec tunsi pettymyksen lannistavan mielensä.
  • Juuri tuo matala, rauhallinen puhetapa teki lannistavan vaikutuksen rikollisiin.

lepyttävä

  • Mutta hänellä oli erikoinen lepyttävä kyky sanoa se.
  • Mutta hänellä oli erikoinen lepyttävä kyky sanoa se.
  • Olisin leppynyt, jos hän vain olisi lausunut yhdenkin rauhoittavan, lepyttävän sanan.
  • Hän halusi saada sanoa puolisolleen lepyttävän sanan, mutta laamanni oli kuuro ja sokea muille paitsi everstin rouvalle.

liikuttava

  • Yksi vaikuttavimmista ja liikuttavimmista tosiasioista ihmiskunnan historiassa on, että eräät ihanteelliset harrastukset ovat kaikkien kansojen keskuudessa ikäänkuin erittäin arvossa pidettyinä saaneet erikoisaseman.
  • Joan Plowright uskottoman vaimon osassa antaa erään loistokkaan uransa liikuttavimmista roolisuorituksista.
  • Useimmat Raamatun herkimmistä, sydäntä liikuttavimmista kohdista ovat kirjoitetut suuren murheen aikana.

lohdullinen

  • Maatutkimuksen lohdullista tietoa on se, että eurooppalaiset isät näyttävät kuitenkin viettävän yhä enemmän aikaa lasten kanssa.
  • Tupakoinnista ei ole aivan yhtä lohdullista kerrottavaa.

lohduttava

  • Vakavaa puhetta ja lohduttavaa leikkiä vuorotellen on niissä kirjeissä. »
  • Mutta hän oli oppinut lähestymään Herraa ja saamaan häneltä uskossa uutta voittovoimaa, lohduttavaa armoa, ihanaa apua ja varmaankin Daavid nytkin muisti entisiä aikoja, jolloin Herra oli häntä auttanut.
  • Varhaisina aamuhetkinä julistaa nuori pastori hätäiselle syntiselle evankeliumia, ikuista, ihanaa, lohduttavaa sulosanomaa.

lumoava

  • Päästäkseen täysin siemauksin nauttimaan tuon salaperäisen satumaailman lumoavista aarteista mehiläisemme kohotti hennot siipensä ja nousi lentoon.
  • Pian olemme uudessa saarisokkelossa, jonka läpi kaunis, lumoavista maisemista rikas Hästönsalmi johtaa Hvitsandiin.
  • Mutta saatanan lumoava kiljunta ja suruttoman ympäristömme soraäänet tekevät työlääksi Kristuksen huudon tuntoon painumisen, varsinkin jos usein ennen olemme sille ummistaneet korvamme.
  • Kohta kuitenkin voitti sen jatz-orkesterin lumoava soitto.
  • Koko perheen lumoava seikkailu, jossa on jännitystä, romantiikkaa ja Iloa oikeissa suhteissa.

lystikäs

  • Mitä tällainen lystikäs matka maksaa?
  • - Paljon muuta. mm. lystikäs tarina maannoususta.

masentava

  • Se ei ollut odottamaton, mutta silti masentava surusanoma.
  • Tähän lauseeseen tuntuu ensi kuulemalta kätkeytyvän sellainen yllättävä ja nimenomaan pienten kansojen kannalta masentava ajatus, että vääryyskin on sallittua rauhan nimessä.
  • Naapurit taas osaltaan ovat ystävällisyydellään ia vieraanvaraisuudellaan valmistaneet laitoksen henkilöille monta virkistävää tilaisuutta, ja myötätunnollaan kannattaneet heitä vaikeassa ja usein mieltä masentavassa tehtävässään.
  • Kaikessa masentavassa toivottomuudessaankin on viime vuosi tuonut meille paljon.
  • Kun setä näki minut terveenä, hän tuli sangen hilpeäksi, rupatteli ja kertoi kaikenlaista, m.m. sen tätejä masentavan tosiseikan, että hänen mielestään minun kaunis Kalleni, jonka kustannuksella tädit olivat rakentaneet minulle kokonaisen romaanin, olikin julmetusti rakastunut sinuun, Ann-Lis!
  • Mutta maailmassa on kyllä myös sydämen tyhmyyttä, inhimillisesti masentavaa kykenemättömyyttä tuntea oikein.

mielenkiintoinen

  • Kämpin legendaarinen hovimestari Mauri Lindgren avaa mielenkiintoisen näkökulman lähimenneisyyteen.
  • Enrico Riva ( 1990 ) on tehnyt sveitsiläisestä oikeudesta mielenkiintoisen tutkimuksen.
  • Wimbledonin viides pelipäivä perjantai tarjosi mielenkiintoisen yksityiskohdan, kun Andre Agassi otti ensimmäisen voittonsa turnauksessa kautta aikojen.
  • Vihreillä on toinenkin mielenkiintoinen aloite sisällä.
  • Tässä on avoimena erittäin mielenkiintoinen tilanne, sillä yhtäaikaa on ollut avoimena kaksi samanlaista virkaa ja niihin on hakenut vielä lähes samat henkilöt, sanoo Rissanen ja viittaa Mikkelin läänin liiton vs. maakuntajohtajaan Antti Mykkäseen, joka hävisi äänestyksessä Mikkelin läänin liiton maakuntajohtajan paikan Rissaselle.

mieli ylentävä

  • Eikä Liebknechtin tarina ole ensinkään mieltä ylentävämpi.
  • Juhla jätti hyvän ja mieltä ylentävän muiston.
  • Eritoten antaa rantaäyräs mieltä ylentävän näyn.
  • Vainajien kaupungissa " vallitsi harras ja mieltä ylentävä tunnelma.
  • Näky ei ollut kovinkaan mieltä ylentävä.
  • Ei juuri ole mieltä ylentävää kuunnella peräkkäin neljää rautalankaorkesteria kuten alussa tapahtui.
  • Kauppiaalle tämä tilanne ei ole kovinkaan mieltä ylentävää, sanoo apulaisjohtaja Pekka Kovanen.
  • Tämän mieltä ylentävän juhlan päätyttyä vietettiin iltaa reippaiden emäntien kattamien, makuhermoja hivelevien pöytien ääressä.
  • Nämä muistelmat eivät suinkaan ole hauskoja tai mieltä ylentäviä, vaan päinvastoin masentavia ja sydäntä kirveleviä.
  • Ajo-opetusuudistuksen tutkimustulokset eivät ole kovinkaan mieltä ylentäviä.

miellyttävä

  • Kun sitten aamulehdet tulivat tilaajille, alkoi jo postilaatikosta alkaen levitä huoneisiin oikein miellyttävä tuoksu.
  • Sen aiheutti ehkä monenlaisista ruokatavaroista tuleva miellyttävä tuoksu.
  • Aarnio oli kaiken huoltanut, kuorolaisten majoituksen y.m. myöten niin hyvin, että laulajat aina pitävät näitä ensimmäisiä juhlia miellyttävimpinä.
  • Karjalan hyvät ihmiset, joita monet ulkomaalaiset pitävät maan miellyttävimpinä isäntinä, olivat paluumatkalla mielessämme.
  • En toki tarkotakaan tässä sen suurempia etuja kuin sitä, että saksalainen kuluttaja voi tehdä ostoksensa monta vertaa miellyttävämmässä myymälähuoneessa kuin esim. meidän maassamme ja muutenkin tyydyttävämmällä tavalla.
  • Lääkärit ovat sitä mieltä, että pinaatilla voidaan mainiosti korvata lapsille näihin asti yleisesti syötetty kalanmaksaöljy ja paljon miellyttävämmässä muodossa.
  • JOS TEILLÄ ON OLLUT RAHAHUOLIA sen i noksi, ettei ole ollut rahaa riittävästi, on varmasti miellyttävää vaihtelua, tuulen olevansa pinteessä ra hojen sijoiltnmispulman lakia.

miellyttää

  • Kissat " yhdessä Laajalammen upean luonnon kanssa varmistavat sen, että tänä päivänä Laajalampi eittämättä on Mikkelin miellyttävin asumalähiö.
  • Missä päin on mielestäsi miellyttävin yleisö?
  • Huoneiston ilmastoimisella ( ilman käsittelyllä ) tarkoitetaan sitä, että huoneistoon puhalletaan riittävä määrä raitista ilmaa, jolla on ihmiselle miellyttävin kosteus, lämpötila ja puhtaus.

mukaansatempaava

  • Kirja on kirjoitettu tekijän tunnettuun helppotajuiseen ja kevyeen, mutta silti mukaansatempaavaan tyyliin.
  • Harvoin yhdistyy tieteellinen tarkkuus ja perinpohjaisuus niin onnistuneella tavalla vilkkaaseen ja mukaansatempaavaan kirjoitustapaan ja loistavaan ja tarkasti huoliteltuun ulkoasuun kuin tässä teoksessa on tapahtunut.
  • Valion johtaja Parviala piti juhlapuheen kuvaten mukaansatempaavaan tapaansa osuustoiminnan merkitystä henkisenä yhdyssiteenä sekä lausuen samalla Pellervon ja Valion parhaimmat onnittelut.

mukava

  • Kansainvälisessä vertailussa Suomen korkotaso alkaa olla suorastaan mukavaa luettavaa.
  • Eikö ois mukavaa kirjoittaa, kun sade ikkunaa rapistaa?
  • Sattuu olemaan mukava iltatuokio, jolloin voi kaikessa rauhassa vetää tohvelit jalkaan ja etenkehtaisessa lukuasennossa silmäillä vaikkapa nyt kuvalehteä.
  • KUUMA. Jos kävelette Mikkelissä oikein kuumana kesäpäivänä ( sellaisiakin oa ollut, muistatte kai? ) Savilahdenkatua, sen eteläistä katukäytävää, ja menette linja-autoasemalta tulevan ( läntisen ) ajokadun yli, niin huomaatte, että asfaltti on mukavan pehmeätä — ja jos teillä on " piikkikorot ", niin ne jopa uppoavat asfalttiin.
  • Toivomme vain lopuksi, että Vappu olisi ollut mukavan keväinen niin lehtemme toimitukselle kuin lukijoillekin ja että jo hyvään alkuun päässyt kevään tulo yhteisten toivomusten mukaisesti edistyisi ja toisi pian oikean kesäisen mielen — vaikeuksienkin keskellä.

mystinen

  • Selviytyjät näkevät unia kahdesta hahmosta: joko mystisestä vanhasta naisesta tai pelottavasta miehestä.
  • 95058 16.10 Kuoleman imperiumi Muinaisen Nubian mystisestä kuoleman kultista kertoivat jo keskiajan arabimatkaajat.

nautittava

  • Vaikka Suomi voitti taktisesti onnistuneella puolustuspelillään, oli Ranskan esitys joukkueena nautittavampi.
  • Ja eikö laaja väriskaala sellaisenaankin ole nautittavampi kuin jokin määrätty väri yksinään?
  • Viime kevään näytelmä, Maria Pacomen Valmennetaan varas, oli nautittavampi kuin monet ammattiteatteriesitykset.
  • Hilja Valtosen kirjat ovat tietysti yhtä oikeutettuja kuin ulkomailta tuotetut ajanvieteromaanit, ja ne ovat kielellisesti ja tyylillisesti nautittavampia kuin monet niiden ulkonaisista sisartuotteista.
  • Muuten ovat nähdäkseni dosentti Jaakkolan aikaisemmat teokset tyylillisessä suhteessa nautittavampia kuin myöhäisemmät.
  • Siellä on oivallinen kuva vanhasta, rehellisestä saksalaisesta kauppiaasta ja koko hänen kauppaliikkeestään, kaikkine apulaisineen, mutta vieläkin nautittavampia kuvia on siellä siitä suuresta juutalaisesta keinottelijajoukosta, joka on yleinen ei ainoastaan Saksan, vaan kaikkien muidenkin maiden kaupungeissa.
  • Hän aloitti niinä suurina " nuorten kirjailijain " vuosina yhtenä vähimmistä, mutta nyt, kun melkein kaikki hänen huudossa olleet kirjailijatoverinsa ovat saaneet enemmän tai vähemmän hiljaisen hautauksen, hän vuosi vuodelta esittää yhä kypsempiä ja nautittavampia teoksia.
  • Parempi laulaja tekisi kiekosta vielä nautittavamman.
  • Omena — mantelinyytit tekevät sunnuntain päiväkahvihetkestä entistä nautittavamman.

nolo

  • Ruotsin eteneminen tenniksen Davis cupin loppuotteluun päättyi noloin tappiolukemin 0-5 Saksaa vastaan.
  • Zverevan uran noloin tappio tuli aikoinaan juuri Grafia vastaa.
  • Paul asui Mossenshoffstrassella, kapealla kadulla, jonka molemmilla sivuilla sijaitsi maailman noloimman näköisiä vanhoja rakennuksia pienine ikkunoineen ja kapeine ovineen.

nöyryyttävä

  • Hienolla ivalla, pistävällä pilkalla ja nöyryyttävällä kylmyydellä voi heidät paljon paremmin masentaa. «
  • Norja aloitti EM-karsinnan nöyryyttävällä kotitappiolla Latviaa vastaan.
  • Tapauksessa oli heille monta nöyryyttävää kohtaa: heidän voimattomuutensa, farisealaisten ivalliset katseet sekä pilkka, kansan pettymys ja lisäksi Jeesuksen ankarat sanat: — Voi sinä epäuskoinen sukupolvi-, kuinka kauan minun täytyy olla teidän luonanne?
  • Mutta ajattele, mikä nöyryyttävä elämys tytölle, jolla ei ollut muuta syntiä kuin se, että kohtalo ei ollut suonut onnea syntyä perhetytöksi, jonka elämän polku on pönkitetty, vaan tipauttanut matalaan majaan ja suureen pahnueeseen, jonka joka jäsenen on tultava toimeen itsekseen maailmalla jo paljon ennen kuin korvan takuset kuivuvat.
  • Onnellinen so kristitty, joka tiiman vaaran huomaa, Se on kyllä nöyryyttävä havainto, mutta se ajaa kristittyä uudestaan siilo lähteelle, josta kaikki kristillisyyden voimat pulppuavat ja muistuttaa sila suurta, totuutta, että kristitty oi koskaan ole valmis, vaan aina uudestaan alottelija.

palkitseva

  • - Dementiaa sairastavat kiintyvät vilpittömästi omaan hoitajaansa ja vuorovaikutuksen hetket ovat hyvin palkitsevia puolin ja toisin.
  • Hänen on pystyttävä avaamaan joukkueen henkiset lukot ja saatava miehet sellaiseen tahtotilaan että niitä paljon puhuttuja ja palkitsevia onnistumisia syntyy.

pelottava

  • Venäjänkielen asettamisen maamme virastoihin täytyy näyttää paljon pelottavammalta kansalle, sillä 1900 vuoden manifestin mukaan on yksityistenkin asianomaisten pakko Viipurin läänissä kahden vuoden ja maan muissa osissa viiden vuoden kuluttua 1 p:stä tammik.
  • - Liikenne on kaikista pelottavinta.
  • Tuo on minusta Pariisin ajossa pelottavinta.
  • Kun meilläkin yhä \iseammalla paikkakunnalla, maalaiskylissäkin nykyisin valtion tuella rakennetaan vesijohtoja ja viemäreitä, lisääntyy likavesisaastutus pelottavaa vauhtia, lausui Asumajätetoimikunnan sihteeri toht. Toivo Rautavaara.
  • John Finkelmahin pelottavimpia ominaisuuksia on se, että hän myrkyttää mielikuvituksen ja laahaa ystävänsä huumaavassa tilassa kuolemaa kohden.
  • Rutto ja kolera lienevät pelottavimpia sairauden nimiä, mitä ajatella saattaa siitä huolimalta, että näitä tauteja ei ole meillä esiintynyt kahteen ja puoleen sataan vuoteen.
  • Lapsiryhmiä varten on tehty oma tekstinsä, josta pelottavimmat kohtaukset on poistettu.
  • Jos Saksassa olevat joukot, joihin monia epäluotettavia upseereita on Algeriasta siirretty, yhtyvät kapinallisiin ja vallan kaappaus onnistuu, ovat kapinan todennäköiset seuraukset mitä pelottavimmat.
  • Mitä pelottavimmat koston rukoukset seuraavat siinä toinen toistansa.

pelästyttävä

  • Tämän vuoden talousarvio osottaa äkkiä pelästyttävää tappiota, 14,750 mk.
  • He saivat nähdä pakanuuden, joka oli vielä elinvoimaista ja pelästyttävää.
  • Knsin luulin, että hän näki jotain pelästyttävää.

piinaava

  • 22.00-22.15 Kymmenen Uutiset 828155 22.15-22.30 Tulosruutu 1038068 22.30-00.05 Kauhun kuiskaus ( K ) 1269906 ( Whispers, USA ) Piinaava kauhuelokuva naisesta, joka itsepuolustukseksi tappaa miehen - mutta onko tämä sittenkään kuollut?
  • Piinaava trilleri perustuu chileläisen Ariel Dorfmanin näytelmään.

piristävä

  • Kiitos vain piristävästä tervehdyksestä!
  • Muuten hän oli maailman piristävin ihminen.
  • Päivän piristävin yllättäjä oli 22-vuotias Kuisma Taipale, joka hävisi Myllylälle 16 sekuntia.
  • Nykyisin on vaatevaraston uusiminen ja suunnitteleminen oikeastaan paljon hauskempaa ja piristävämpää hommaa kuin ennen.
  • Epätasainen huolettomuus on usein paljon piristävämpää.

pistelevä

  • Hänen laatimansa omaelämäkerta on sekin omalaatuinen: tyyliltään eloisa ja yllättäviä käänteitä täynnä, sekaisin välitöntä, suorastaan lapsellista innostusta ja ylimielistä, pistelevää arvostelua.
  • Useat Janitorin uhreista — sanomme uhri, koska Janitorin huumori on vähän pistelevää, — ovat jo ennättäneet hoitaa tärkeitäkin virkoja.

pistävä

  • Kuningas New Yorkissa on pistävä satiiri tyhjätaskusta eurooppalaisen Estrovian pakolaiskuninkaasta, joka joutuu New Yorkin vierailullaan tekemisiin amerikkalaisen elämänmuodon kanssa.

raivostuttava

  • Seinämuratissa tirskuvat varpuset raivostuttavasti.
  • Yleensä jugurtinsyöjät vielä ruopivat raivostuttavasti purkinpohjaä, tuijottavat kuin sinne olisi kirjoitettu jokin pyhä viesti.
  • Kun hän karkaa paikaltaan, kun hän karkaamisellaan ilmisaattaa kokonaisen vaivalloisesti kudotun ja kalliin verkoston ja hän typerästi pitää jonkinarvoisina vanhoja sotakoulutehtäviä ja kirjallisia taktiikkaharjoitelmiä, hänen raivostuttava menettelynsä oikeuttaa kaiken, — arvottomampi kuin, tyhjä säilykerasia.

rasittava

  • Tyyne Haarla oli saanut mainiosti esille Hermanin vaimon arkisen realistisen ja samalla naiivin luonnonlapsimaisen mielenlaadun eksymättä liioitteluun esittäessään porvarisvaimon rasittavaa yritystä olla hienostunut pormestarin rouva.
  • Hänessä ei ole rahtuakaan rasittavaa juhlallisuutta tai tärkeäksi tekeytymistä, ja hänen raikas huumorintajunsa jo sellaisenaan rakentaa padon kaikelle paatoksen paisutukselle.

raskas

  • Maanviljelyksestä, rakennustöistä ja savotoista leipänsä ansainnut Viljo Puumalainen kertoi juhlaruokailun lomassa, että raskaat työt ja sotavamma ovat jättäneet merkkinsä, mutta silti elämä on ollut Mäntyharjulla ihan kelvollista.

ratkiriemukas

  • Seuratkaa kahden muusikon ratkiriemukkaita seikkailuja.
  • Kilpailujen lomassa ratkiriemukkaita välipaloja joita kuplettimestari TEPPO TURUNEN y.m. ohjelmaa.
  • Geraldine on räväkkä, elämäniloinen nainen, joka keksii kepposia ja veistelee ratkiriemukkaita juttuja nunnista.
  • Ohjelman välissä kuultiin Sivi Korhosen esittämää ratkiriemukasta huumoria.
  • Ulan ohjelmasta mainittakoon kuuden miehen rakettihyppy kolmelta eri tasolta, ratkiriemukasta vesihulluttelua ja ei-heikkohermoisille tarkoitettu palava mies 10 metrin telineeltä, ym. hauskaa, oh- Matt.
  • Sanokoon tosikot mitä sanovat, mutta minä ainakin olen tyytyväinen, ettei luparahojamme törsätä pelkästään turhuuteen, vaan niillä tehdään myös ratkiriemukasta huumoriviihdettä, juuri sellaista kuten Lääkärit tulessa.

rauhoittava

  • On huoneessa sentään Mikkelin Maaseurakunnan lahjoittamia virsikirjoja, ja virrestä 670 löysin ihmeen rauhoittavia säkeitä.
  • Eikä hän halunnut kuulla heidän rauhoittavia sanojaan.
  • Tunsin hänen rauhoittavan kätensä käsivarrellani huoneen tanssiessa silmissäni.
  • On kuin äiti panisi virkistävän ja rauhoittavan kätensä otsalle.
  • Olisi miellyttävämpää ja rauhoittavampaa keskustella kahvikupin ääressä.
  • Mutta piispainkokoukselta ja tuomiokapituleilta pyydetyt lausunnot olivat rauhoittavampia kuin mitä kirkolliskokouksessa oli esitetty.
  • Kaupunkiin saapui myös rauhoittavampia tietoja.
  • Tilaisuudessa vallitsi toimitusjohtajan mukaan tyytyväinen tunnelma, eikä Hakkarainen muutenkaan ollut tekemässä mitään " rauhoittavaa maakuntakierrosta ".
  • Niinpä sanamme usein ovatkin ulkonaisesti suruista poisviittovaa, valoa etsivää ja rauhoittavaa puhetta.
  • Tuskin on rauhoittavampaa näkyä kuin itsensä kylläiseksi syönyt sika.
  • Voiko olla rauhoittavampaa rantamaisemaa?
  • Kesken kiireittenkin äidin piti pistäytyä tuon tuostakin katsomassa pienen potilaan vointia, koetella viilein, rauhoittavin käsin polttavaa otsaa ja huolestunein äänin tiedustella, vieläkö kovin koski.
  • Leukaa, otsaa, nenää ja poskia kulkevat ne kevyin rauhoittavin liikkein ja sivelevät nenä- ja suupielen juovia hyvällä, hienolla voiteella.

rentouttava

  • Vapaa-aika ja harrastukset ovat elämän suola, rentouttavia hetkiä arjen lomassa.
  • Mieluummin katson rentouttavia ajanvieteohjelmia, joihin ei tarvitse ottaa kantaa.
  • Tämän jälkeen pidettiin rentouttava voimisteluhetki ja hengähdystauko, jonka jälkeen vedettiin lujaa 400 m matka.
  • Elokuva on ihmiskuvauksessaan hyvin aito ja rehellinen ja sen kautta katsomiskokemus on hyvinkin rentouttava.
  • KESÄTARJOUKSEMM E SISÄLTÄÄ: PESUN, RENTOUTTAVAN HIERONNAN, HOIDON HÖYRYKONEESSA JA LEIKKAUKSEN MUOTOON KUTVATUKSINEEN. NAUTITAAN KESÄSTÄ JA SYYSTUULISSA LIEHUVISTA TERVEISTÄ HIUKSISTA.
  • Jumppa koostuu irroittavista, venyttävistä ja rentouttavista liikesarjoista.
  • Finnen SYSMÄLÄINEN on täynnä toimintaa, reippaita miekkailukohtauksia, tanssinumeroita, lyhyesti sanottuna rentouttavaa kesäviihdettä.

riipaiseva

  • Samalla se nousee riipaisevaksi tragediaksi elämän hiljaisesta, joka joutuu syyttään kärsimään.
  • 'Kirkas hetki' on perhedraama, jossa jo alkuotteessa tunnelma on tiivis ja kehittyy toisessa osassa riipaisevaksi kohtalontunnuksi.
  • Siinä on vaipuvaa murhetta ja raskasta surumielisyyttä sekä aktiivista mietiskelyä ja sielun kärsimystä, jotka realismin voimalla ja monumentaalisen suuruuden pakottamina kasvavat riipaisevaksi tragediaksi, ihmiskunnan äänettömäksi kohtalonnäytelmäksi.
  • Helmikuun numerossaan se sisältää seuraavat jännittävät, riipaisevat kertomukset: Kuolemaa halveksien.

riipaisevasti

  • tuksista on jäänyt erityisesti mieleen taitavasti ja tyylipuhtaasti näytelty aatelistyttö Joseph Loseyn riipaisevassa elokuvassa Sanansaattaja.
  • Heikki Nousiainen ja Pekka Laiho ovat pääosissa Klaus Haron ohjaamassa riipaisevassa lyhytelokuvassa mielisairaalan johtajalääkärin ja pitkäaikaispotilaan treenipäivästä, joka ei noudata odotettua reittiä.

rohkaiseva

  • Ihmeellisiä ja mitä rohkaisevimpia ovat todellakin ne tiedot, joita jatkuvasti saapuu meille Intiasta, tuosta maasta, mitä kauan on pidetty oikeana pakanuuden Gibraltar-linnoituksena.
  • Kun nämä oli asianomaiselle osoitettu ja hiukan selitetty itse-erittelyä ja itseluokittelua, niin että hän kykeni häiritseviä aineksia ymmärtäväisesti käsittelemään, tapahtui näissä tapauksissa parantuminen melkein heti, ja tiedot, joita jonkun ajan kuluttua sain, olivat mitä hyödyttävimpiä ja rohkaisevimpia.
  • Alustavat kokemukset ja viestit vaikuttavat kuitenkin rohkaisevilta.
  • 19:nnen vuosisadan luonnontieteellinen maailmankatsomus on vihdoin särkenyt kaikki entiset lääketieteen kehitystä ehkäisevät kahleet ja viime aikojen saavutukset varsinkin bakteriologian alalla ovat antaneet sen harjoittajille mitä rohkaisevimpia toiveita vastaisen varalle.
  • Mitä rohkaisevimpia kertomuksia edistyksestä saapuu Väli-Amerikan Osastosta, niissä jäsenmäärän lisäys on noin 3,000 vuosittain.
  • Tältä kannalta ovatkin kurssien tarjoamat kokemukset mitä rohkaisevimmat.
  • Parhaat ja rohkaisevimmat työterveiseni koko lehtemme ystäväpiirille.

sapettava

  • Sellaista hirveän tylsää ja sapettavaa naurua.

sekava

  • Varsinaisten asiain tultua käsitellyksi selosti johtaja Toivo A. Nieminen sekavaa kysymystä puolustusvoimille luovutettujen autojen korvauksista sekä niitä toimenpiteitä, joihin AK:n taholta on ryhdytty tässä asiassa.

selkäpii karmiva

  • Ja miten se on yksinkertaista, lopetti hän nauraen taas tuota selkäpiitä karmivaa nauruaan...
  • Sen jälkeen kuului selkäpiitä karmivaa räkätystä.
  • Alkoi kuulua selkäpiitä karmiva narina.
  • Kuului selkäpiitä karmiva kiljahdus.
  • Suorastaan selkäpiitä karmivia ovat kuvaukset Rockefellerin häikäilemättömistä keinotteluista.
  • Yhtäkkiä kuuluu selkäpiitä karmivia vihellyksiä.
  • Viereisessä kuvassa näemme neuvokkaan pojan, Viekas-Villen, selkäpiitä karmivassa tilanteessa.
  • Transsylvanialainen vampyyrioperetti oli selkäpiitä karmiva kauhutarina siitä, mitä tapahtuu verenhimoisen kreivi Draculan autiolinnassa, kun sinne joutuvat kaunis vrieniläislaulajatar, rakastunut kapellimestari, manaaja-pappi sekä seerumtutkija.
  • Kaamea ja jukuripäiden selkäpiitä karmiva totuus on se, että esivalta voi, äskettäin ilmestyneen uuden liikenneohjesäännön mukaan, nyt ottaa ja palkita sakolla kansalaista, niin miestä kuin naista, jos kansalainen seistä töllöttelee paikoissa, kussa hän häiritsee toisten esteetöntä kulkua.
  • Tarkoitukseni oli ollut saada herra alikersantilta jokin sotamuistelma, jännittävä, selkäpiitä karmiva tosikertomus rintamalta.

stimuloiva

  • Loppuviikko on stimuloivaa aikaa.

stressaava

  • - Jos elämäntilanne on niin stressaava, että syntyy tarve käyttää lääkkeeksi alkoholia, niin juuri silloin sitä ei pidä käyttää, työelämä esimerkiksi rääkkää ihmisiä, mutta on yksilöllä itselläänkin osa vastuusta.
  • Kohta sunnuntai olisi kaikille tavallinen stressaava päivä, joka ei erotu millään tavalla.
  • - Ruotsissa on tutkimus miltei juuttunut eettiseen komiteaan ja keskusteluun siitä, kuinka valiingollista ja stressaavaa nukuttaminen hirville on, Ripatti selvittää.
  • - Monille on päivätyö niin stressaavaa ja vaativaa, että ilman liikuntaa ei jaksaisi.
  • Avuksi siihen, että yrittäjä kestää stressaavaa työtään Toivanen totesi elämykselliset harrastukset.
  • - Henkilöiden vaihtuvuus on kehitysvammaisille stressaavaa ja haitallista.
  • - Kyllä tämä on liian stressaavaa touhua.
  • - Kyllähän tämä työ valtavan stressaavaa on.
  • Puskurissa roikkuminen on molemmille kuljettajille stressaavaa ja lisää huomattavasti vakavien onnettomuuksien mahdollisuutta.
  • Sisäoppilaitoksena se on lapsia stressaava ja tulee taloudellisestikin kalliimmaksi.
  • Myös kuljetus teurastamolle on eläimille hyvin stressaava, uusi tilanne.
  • Huumori auttaa myös stressaavaa hoitotyötä tekeviä jaksamaan paremmin.
  • He ovat paenneet maalle suurkaupungin stressaavaa elämänmenoa.
  • - Kyllä tämä on liian stressaavaa touhua.
  • Salon mukaan liian stressaava ja kiireinen elämä näkyy nopeasti ihmisen yleiskunnossa.
  • Raskaassa työssä stressaava tilanne saattaa syntyä esimerkiksi työmenetelmien muuttuessa.
  • Elämänkaaren eri vaiheissa on jaksoja, jotka ovat yhteydessä lihomisen riskiin: perheen perustaminen, lasten syntymä, tupakoinnin lopettaminen, elinolojen muuttuminen, työttömyys ja stressaavat kriisit.
  • Sekunnilleen kellotetut, stressaavat urakkatyöt tulisi kieltää ja muuttaa työtahti normaaliksi.
  • Tahattomasti lapsettomia, hedelmällisessä iässä olevia pareja arvioidaan olevan noin 35 000. Lääketiede voi auttaa jo suurta osaa pareista, mutta stressaavat hoidot kestävät usein vuosia.
  • Hyvästä kasvusta huolimatta eläimet kokivat alhaisen lämpötilan stressaavana.
  • Joukkueen valmentaja Ilkka Paavilainen pitää tilannetta stressaavana.

surullinen

  • Kun tämä on tunnustettu aikamme nuorison elämässä surullisimmaksi seikaksi, niin ei se ole kuvastamatta tavalla tai toisella myös lapsimaailmassa, jolla on vapaus ja tilaisuus olla nuorison elämää seuraamassa.
  • — Niin, se on minun, vastasi tyttö ikäänkuin hän olisi todennut sen seikan maailman surullisimmaksi asiaksi.
  • Kunpa edeUäesitetyt seikat tulisivat yleisesti tunnetuiksi, niin säästyisi monen moni ihminen surulliselta kohtalolta!
  • Luulin ensin, että rauhanteko masensi hänet niin, sillä hänen varakas, kaunis kotinsa jäi luovutetulle alueelle, hänen äitinsä kuoli ja — no niin, se on surullinen tarina.
  • Hän lisää, että jokainen lomautusuutinen on surullinen uutinen kaupungin johdolle.
  • Sillä ei hekumoitu, eikä siitä juuri puhuttu: se vain todettiin, joillekin se oli jopa surullinen tapahtuma: eläintä kunnioitettiin, sen kauneus ja viisaus ajattelutti miestä kuin miestä.

sydän lämmittävä

  • Äitienpäivää vietetään tänä vuonna myös Waltonin perheen kotivuorella sydäntä lämmittävässä elokuvassa, joka perustuu suosittuun tv-sarjaan.
  • Hamstraus on rumaa, hyvin rumaa, siitähän ei tarvitse kiistellä ja siksipä kai sitä ei ympäröikään sydäntä lämmittävä huumori, vaan korkeintaan juuri rumuuteen vivahtava, raa'anpuoleinen koomillisuus.
  • Mikä sydäntä lämmittävä kaiku onkaan näillä sanoilla!
  • kaikille niille ystäville, järjestötovereille ja järjestöille, jotka näiden päivien aikana ovat muuttaneet ympäristöni työpaikassani, asunnossani ja Mäntyniemessä kukkaistarhaksi, monista sydäntä lämmittävistä sanoista, joita henkilökohtaisesti ja puhelimitse olen saanut kuulla yllättävän monilta tahoilta ja jotka erikoisesti ovat sykähdyttäneet sydäntäni ja antaneet uutta uskoa työhön senvuoksi. että edelliset viikot olivat elämäni raskaim.
  • Kiitä niistä monista kauneista, sydäntä lämmittävistä kirjeistä ja korteista, joita olen tämän lehden välityksellä saanut vastaanottaa, samoin kuin niistäkin, tuntemattomilta ystäviltäni tulleista, jotka ovat tulleet suoraan luokseni, pujahtaneet postiluukustani sisään, minua virkistämään ja iiahduttamaan.

sydäntäsärkevä

  • Hänellä oli kerrottavana sydäntäsärkevä tarina: jo kolmantena päivänä alusten lähdön jälkeen myrsky oli upottanut kaksi niistä.

sähköinen

  • Omaperäisen irlantilaistytön sähköinen konsertti kuvattiin Rotterdamissa ja Brysselissä viime syksynä.
  • Kakkoseksi seiväskisassa sijoittui Neuvostoliiton Nikolai Ryzhenkov tuloksella 580. Tunnelma oli sähköinen myös miesten 1 500 metrin finaalin aikana, vaikka viikko sitten Sevillassa matkan halli-ME:n juossut Algerian Noureddine Morceli ei lauantaina keskittynytkään muuhun kuin voittamiseen.

sähköistävä

  • Yleisö luuli näkevänsä aina uutta, sillä sävel oli todella kaunis ja kuvioissa oli mielikuvitusta ja salaperäistä, sähköistävää kauneutta.

säälittävä

  • Niinpä koulu ilmoitti — ei tietenkään julkisissa päivälehdissä, vaan maanalaisissa piireis. sä — että se kykeni muutamassa viikossa tekemään tavallisesta kerjäläisestä mitä säälittävimmän raajarikon.
  • Kaksi tämän piirin kyvykkäintä, tunnollisinta ja parhaissa työvoimissa ollutta opettajaa on joutunut mitä säälittävimmän kohtalon alaiseksi.
  • Mutta vielä säälittävämpää oli nähdä, kuinka vanhuksen murtunut mieli menetettyään suuren tukensa ja turvansa, joka makasi sen alla kuin rikki lyöty epäjumala, kuitenkin ponnisteli ja suotta koetti saada lohdutusta kukistuneesta uskostaan.
  • Nämä kaksi, jotka eivät nauraneet säälittävälle kulkijalle, olivat punalippulaiset, Aarno ja Irja.
  • Mutta väkijuomien käyttäminen juuri edistää naisten painumista tälle säälittävälle elämäntasolle.

traumaattinen

  • Itsemurhia tehdään maassamme yhä enemmän, toissa vuonna 1 512, joista miesten tekemiä oli 1 192. Tyypillinen itsemurhaan keskeytyvä elämä sisältää itsetuntoa rakentavien kokemusten sijasta traumaattisia tapahtumia.
  • Vallankumoussodat ja mannermaansulkemus olivat olleet traumaattisia kokemuksia omia metsävaroja vailla olleille briteille, ja tilanne, jossa laivaston ja koko imperiumin tulevaisuus olisivat alttiina ulkopuoliselle kiristykselle, päätettiin raivata pois päiväjärjestyksestä.
  • Joillekin sotilaille kokemukset olivat niin traumaattisia, että heidän oli vaikea sopeutua
  • Heille jäi saksalaisajasta sekä hyviä että niin pahoja ja traumaattisia muistoja, ettei niistä ole aiemmin pystytty puhumaan.
  • Ranska oli ensinäkemältä kaunis kuin satumaa, mutta Lyonin arkistot tarjosivat masentavan yllätyksen: " Ensimmäiset päiväni kaupunginarkiston himmeiden lamppujen alla olivat traumaattisia. "
  • Mutta lapset voivat yrittää selviytyä myös toistamalla traumaattista tilannetta.
  • Yhtä traumaattista saattaa olla lapselle se, kun hän näkee vaikkapa perheen isän kuristavan äidin tajuttomaksi.
  • siis koko väestön valtaenemmistön tietoisuudessa oli 1930-luvulta kaksi traumaattista kokemusta, jotka vaikuttivat sodan jälkeen heidän valmiuteensa poliittisiin ja yhteiskunnallisiin muutoksiin: suuri talouskriisi ja Münchenin sopimus.
  • Hän korostaa, että rakkaan ihmisen pahoinpitelyn näkeminen on lapselle yhtä traumaattista kuin hän olisi itse uhri.
  • Underground kuvaa Kusturican henkilökohtaista näkemystä Jugoslavian traumaattisesta menneisyydestä ja nykyisyydestä.
  • Selitys löytynee osittain viime vuosien kasinotalousvuosista, pitkästä, syvästä lamasta ja taloudellista nousua ennustavasta, mutta edelleen traumaattisesta epävarmuuden ajasta.
  • Kaiken kaikkiaan Suomi selviytyi erittäin nopeasti vuoden 1918 syvästä ja kaikille osapuolille traumaattisesta kriisistä.
  • Samilla on hieman traumaattiset muistot Tampereen aikaisista bändeistä, koska kitaristi ei saanut bändejään kunnolla musiikillisesti toimimaan.
  • Dokumenttiprojektin Igor Alimpievin ohjaama dokumenttielokuva Venäläisen elämän fysiologia tuo järisyttävän kiehtovalla tavalla aistittavaksemme niin Pavlovin elämänkaaren ja -työn kuin hänen analysoimansa venäläisen kansan traumaattiset kokemuksetkin.
  • Kunta suunnittelee kaukolämpöön siirtymistäja taustalla kummittelee varmasti myös 1980-luvun traumaattiset kokemukset Lapaniemen Lämmöstä.
  • Chris Mengesin 1993 ohjaama Koeaika ( Second Best ) on lämminhenkinen elokuva yksinäisestä keski-ikäisestä miehestä, joka päättää adoptoida orpokotiin sijoitetun, traumaattisen varhaislapsuuden kokeneen pojan.
  • Münchenin sopimus oli jättänyt Tsekkoslovakian sodanjälkeisille poliitikoille traumaattisen germaanikammon: lyötyäkin Saksaa oli syytä varoa.
  • LM Taylor istuu hyvin traumaattisen lapsuuden omaavan sankarittaren rooliin.
  • Useimmat antavat vastaukseksi lapsuudessa koetun kivun tai muuten traumaattisen hammaslääkärikokemuksen, kun kysytään pelon aiheuttajaa.
  • Stefanie huomaa tytössä vakavia psyykkisiä oireita ja saa selville tytön traumaattisen menneisyyden.
  • Ei ollut sattuma, että ranskalainen psykiatria syntyi Ranskan-Saksan sodan traumaattisen kokemuksen jälkeen, ja että se otti degenerescencen avainkäsitteekseen.
  • Joskus insestin uhreilla on traumaattisen lapsuutensa vuoksi tavallista enemmän ongelmia omien lastensa hoidossa.
  • Perinnäisen elämänmuodon nopea murros näyttäytyy näissä teoksissa, joiden kerronta urautuu helposti sovinnaiseksi, vaikeana, miltei traumaattisena kokemuksena.
  • Saksan jakoa hän ei pidä länsi-saksalaisten kannalta lainkaan niin traumaattisena kokemuksena kuin mitä se oli itäpuolen asukkaille.
  • Päinvastoin hänestä on vapauttavaa havaita, että suomalaisten traumaattinen suhde venäläisiin voidaan nykyään taivuttaa jopa komediaksi.

turruttava

  • Sävelradio on ihmiselle turruttava tapa ja useinkin liian helposti valittu vaihtoehto.
  • Se oli tavaton tunne, hyytävää, turruttavaa pelkoa.
  • Seurasi turruttava taival liejun ja veden seassa.
  • Pohjois-Irlanti ja Lähi-Itä ovat turruttava esimerkki jo useamman sukupolven ajan jatkuneista verisistä yhteenotoista ja osapuolten kyvyttömyydestä kierteen katkaisuun.

tuskallinen

  • Omasta kokemuksestaan kai useimmat tuntevat tuon tuskallisen kivun, joka aiheutuu hyttysen pistosta tai maneetin puremasta.

tylsä

  • Nämä näyttävät olevan tylsiä kirjoja ", sanoi Antti ja jatkoi selailemista. »
  • » En ollut vielä katsellut filmiä loppuun, kun minuun äkkiä iski ajatus, että on tylsää istua sisällä elokuvissa huonossa ilmassa, kun voi muutenkin aikaansa kuluttaa.
  • Ja mikä kiire: saada jokin tylsä mainoskuva valmiiksi, kehumaan ties mitä!
  • Tenniksestä tulossa tylsä peli katsoa
  • Sää on aina turvallinen, mutta Englantia lukuunottamatta tylsä aihe.
  • Ainoa ero ryhmien välillä lienee se, että kaikkein tylsimmät kasvonilmeet tavataan vankien joukosta.
  • Miksi ihmeessä kaikki maailman tylsimmät asiat tuodaan valtavin otsakkein esille sanomalehtien etusivuilla?
  • Sillä tavalla syntyy takapajulla olevia ja täysin tylsiä yksilöitä.
  • Hyviä keinoja piristää tylsiä koulupäiviä ihan sallituissa puineissa?
  • Vihdoinkin oli tiedossa jotain toimintaa tylsien talvipäivien lomassa.

tyrmistyttävä

  • Tyrmistyttävä masennus valtasi poikien mielen.
  • Tyrmistyttävä näky kohtasi jokaista, joka kurkisti hänen aitansa yli.

työläs

  • Tai jos hän ei viitsi lukea enää lehtiä tai postin avaaminen tuntuu liian työläältä.
  • Kaikkien näiden korvaaminen uusilla sopimuksilla tuntui melko työläältä.

uhkaava

  • Pormestari Rudy Giuliunin aikana tapahtunut kehitys on tehnyt kaupungista vähemmän uhkaavan ja entistä vetoavamman tapahtumapaikan tv-sarjojen henkilöhahmoille.

upea

  • - On upeaa, että yrittäjät voivat esittäytyä näin laajasti yhteisellä rintamalla.
  • - Tämä on upeaa talkootyötä.

vastenmielinen

  • Suuren sotapäällikön rumat kasvot saivat vielä vastenmielisemmän muodon siitä synkästä ilmeestä, joka niille kuvastui.
  • Rouva Pauhosen henkilökuva tekee lukijaan vastenmielisemmän vaikutuksen kuin miksi Te lienette sitä ajatellut.
  • Toinen vaihtoehto voisi olla myöntää jotakin paljon pahempaa kuten neuroosi, depressio ja vastenmielinen mies.
  • Minusta jo pelkkä ajatus autossa rakastelusta on vastenmielinen, koko ajan saa pelätä jonkun näkevän.
  • Perheen isä haluaisi naittaa tyttärensä insinöörille, eikä ajatus ole tyttärellekään vastenmielinen.

vertahyytävä

  • Jokaisen vertahyytävän seikkailun seremoniamestarina on karmeita kaskuja kertova Kryptanvartija, erikoistehoste-ekspertti Kevin Yagherin ( Painajainen Elm Streetillä -elokuvien olioiden isä ) luoma nukkehahmo.
  • Bändin jäsenet maalasivat kasvoilleen vertahyytävän sotamaalauksen, eikä heistä alkuajoilta ole saatu yhtään kuvaa ilman maskia.
  • Jo ensimmäisenä yönä hän murhasi mitä raaimmalla tavalla kolme ihmistä. Murhat tapahtuivat aina pimeän tultua. Liikkuessaan kaduilla ihmiset saattoivat joskus lähistöllä kuulla vertahyytävän kirkaisun ja sen jälkeen murhaajan " tunnussävelen " sian röhkinää muistuttavan mörinän.
  • Hän kaatui lattialle, mutta kömpi heti pystyyn vertahyytävästi ulvoen.
  • Poltettuaan pari kertaa sormensa kaapin tulikuumassa pinnassa sekä kiroiltuaan vertahyytävästi hänen ponnistuksensa vihdoin palkittiin, ja kaappi aukeni paljastaen koko sisältönsä molemmille miehille.

viehättävä

  • Kansankatu 2:ssa avointen ovien päivä tänään perjantaina kello 10-15. Vierailijat saavat äänestää viehättävimmän asunnon.
  • Esiripun avauduttua osoittautuivatkin keijukaisen sanat todeksi, sillä kaikkien ihmeeksi alkoivat sinikellot herätä keskellä kylmää Pohjolan talveamme ja yhdessä valkoisten lumihiutaleiden kanssa ne esittivät mitä viehättävimmän tanssin.

vieraannuttava

  • Tämä vieraannuttava tunne johtunee varmaan siitä, että emme ole omistaneet huomiotamme ympäristömme harrastuksille, vaan liljaksi arkatuntoisina sulkeutuneet omaan itseemme.
  • - Tekstin täytyy olla tietyllä tavalla tuttua, jotta lukija voi liittää kertomuksen omaan maailmaansa, mutta siinä pitää myös olla joku vieraannuttava piirre, jotta lukija voi katsoa elämäänsä uudesta näkökulmasta.
  • Ricoeurille tekstin ymmärtämisen yhtenä välttämättömänä momenttina on vieraannuttava etäisyys tekstistä.
  • Tavallaan vieraannuttava esitys on hyvä mutta ainakin itse jäin kaipaamaan siihen kuitenkin vielä hieman enemmän tunteita.
  • Nykymuodossaan ehtoollinen on Lehtiön mielestä vieraannuttava tekijä, koska juuri se tekee seurakuntayhteyden kokemisen vaikeaksi.
  • Liikeelämän ja hallinnon johtopaikoille eteneminen on usein hidasta ja vieraannuttavaa.
  • Lavastus on brechtiläisen vieraannuttavaa ja näyttävää valoja diakuvineen.

viihdyttävä

  • Tällä kertaa kysymys ei ole viihdyttävästä leikistä, vaan kankaalla nähdään tyrmistyttävä kuvaus Normandian maihinnoususta kesäkuussa 1944.
  • Kun MP vastasi kotijoukkueen huutoon, saivat katsojat nauttia viihdyttävästä jalkapallosta.
  • Elokuva voittaa meidät täydellisesti terveellä ja viihdyttävällä tuttavuudellaan.
  • — Elä nyt ujostele ollenkaan kreiviä — sanoi parooni viihdyttävällä äänellä, hän toivoi vihdoinkin pääsevänsä maaliinsa, ja saavansa asiansa oikealle tolalle.
  • Kun joku henkilö on viimeisillään, kokoontuvat hänen läheisensä hänen ympärilleen niin sanoen tuudittamaan häntä viimeiseen uneen kaikkein vähin kuolevalle sopivalla tai häntä viihdyttävällä laululla.
  • Päävalmentaja Hannu Aravirran mukaan peli oli vauhdikkaampaa ja viihdyttävämpää kuin tiistaina Kokkolassa.
  • Mikä on viihdyttävämpää ja kauniimpaa kuin lintujen laulu muuten hiljaisessa ja rauhallisessa metsässä.
  • Heidän mielensä tekee maailmalle hakemaan ehkä viihdyttävämpää toimintaa kuin on isän luona.
  • Jos pelkät kulttiarvot jätetään laskuista, se on näistä kahdesta viihdyttävämpi työ.
  • Oli totuus mikä tahansa, legenda on aina viihdyttävämpi.
  • Tuloksena on ohjelma, joka ei välttämättä ole kovin asiapitoinen mutta sitäkin viihdyttävämpi.
  • Yhdysvalloissa on siis vakavissaan ryhdytty periaatteelliseen talouskeskusteluun, ja kun tiedetään Amerikan kansantalousmiesten ja politiikkojen reipaspuheisuus, muodostunee näytelmästä vielä viihdyttävämpi kuin Euroopan hyvinvointikeskustelusta.
  • Vastapainona sille säilyy taas muistossa autereisen Adagion viihdyttävät säveleet.

viileä

  • Toivottavasti sieltä ei tule viileää vastausta, kuten turhan usein, kun on pyritty joustaviin ratkaisuihin.
  • Hänessä on viileää unelmointia ja naisellista pidättyväisyyttä, eikä hänestä puutu lämmintä temperamenttiakaan.

virkistävä

  • Yhdistyksen Naisosaston järjestämän virkistävän kahvitarjoilun kirvoittaessa kieliä tekivät sitten niin kutsuvieraat kuin sannat ja emännätkin molemminpuolista tuttajvuutta.
  • Nyt mekin tässä maakunnassa voimme- sen odotetun virkistävän kevätsateen vihdoin tultua yhtyä Mikael Agricolan Rukouskirjan sakeisiin, jotka hän sovitti toukokuun kohdalle: Koko luonto nyt virkoopi.
  • En tiedä mitä muut arvelevat, mutta ainakin tämän kirjoittajasta ovat Suomen Liikeapulaisten Liiton kesäkokoukset hauskimpia ja virkistävimpiä tilaisuuksia mitä yleensä pidetään, vieden siinä suhteessa voiton muiden yhdistysten yleisistä kokouksista, joilla olen mukana ollut.
  • Onhan selvää, että juuri sotaväessä virkistävimpiä hetkiä ovat kirjeidensaantitilaisuudet.
  • Todistukset olivat mitä virkistävimpiä ja rohkaisevia, jotka veli Suvannon johdolla koituivat kaikille läsnäoleville suureksi hyödyk-i ja siunaukseksi.
  • Tällaiset pienet kutsut ovat paljon virkistävämpiä kuin odottamattomat vierailut.

väsyttävä

  • Ennen keskusteltiin, jopa kinasteltiin pitkin, usein väsyttävin ottein erinäisten aineiden opetuksesta tai jostain kansak. työn kulkua määräävästä periaatteesta.
  • Kiihdyksissä ollen, kun koira on esim. pelästynyt tai saaliinhimoinen, käyttää se pakolaukkaa, mikä on nopein ja väsyttävin kulkutapa.
  • Jos joku teistä, pikku ystävät, on koskaan ollut muuttamassa majaa, niin tiedätte, että se on mitä vaivalloisinta ja väsyttävintä puuhaa.
  • Työ oli mitä väsyttävintä: puristaa ihmisten käsiä kymmenen tuntia yhtäpäätä, lepäämättä ja ruokaa nauttimatta — mutta hän ei koskaan osottanut mitään väsymyksen merkkiä.
  • Raittiuskokoushan on kaikkein kuivin, mitä olla saattaa ja raittiusesitelmä kaikkein ikävin ja väsyttävin.
  • Siihen onkin aihetta, sillä loma on monelle väsyttävin aika vuodesta varsinkin vaimoille, joiden osana on hoitaa niin sukulaiset, lasten vieraat kuin isännän ystävät.
  • Ei ole olemassa mitään väsyttävämpää kuin nainen, joka puhuu itku kurkussa menetetystä rakkaudestaan.
  • Olin kuullut tuollaisista väsyttävistä harjoituksista jo aikaisemmin!
  • Hoidon ajaksi irtautuu sairas muutamaksi hetkeksi erittäinkin väsyttävistä kotihuolista.
  • Ja niin alkoi mitä rasittavin ja väsyttävin matka.
  • — Sitten seurasikin matkan väsyttävin osa.

yllättävä

  • Tervehdykseen vastasi Itävallan jalkapallokenraali, pankkivirkailija Hugo Meisl, kiittäen puheessaan ystävällisestä vastaanotosta, sekä lausuen ilonsa sen johdosta, että vihdoinkin olivat tilaisuudessa vierailemaan maassa, jonka kansa viime aikoma on saavuttanut yllättävimmät urheiluvoitot.
  • Vaalit toimitettiin toukokuun 28 ja kesäkuun 6 päivän välillä ja niiden tulokset olivat mitä yllättävimmät.
  • Mitä yllättävimmät perspektiiviset vaikutelmat kohtaavat silmää joka taholta, parvekkeella sekä salissa, jonka lattia ei miltään kohdalta ole tasainen, ja jonka tuolirivit ovat kaarevat aina orkesteriin asti.
  • Viime vuosien ehkä yllättävimpänä tällaisena saavutuksena mainitsen keuhkotuberkuloosin kirurgisen hoidon ja sen ilahduttavat tulokset.
  • Lisäksi palkittiin kuvassamme näkyvät pojat: B-juniorit Antti Ronkainen ( keskikenttäpelaajana ), Kari Haapiainen ( puolustajana ) ja Teijo Purhonen ( kärkipelaajana ) sekä A-juniorit Jukka Kaarna ( parhaana ), Kari Laurikainen ( kärkimiehenä ), Seppo Hujanen ( positiivisesti yllättävimpänä ) ja Vesa Siivonen ( taistelijana ).
  • Tutkimuskeskuksen ylijohtaja, professori Jonko Vuorinen mainitsi retken yllättävimpänä seikkana havainneensa, että kasvu on edistynyt kaikkialla muualla paitsi Karjalan koeasemalla mainiosti.
  • Voisimmehan edelläolevan lisäksi valittaa hieronnan epäonnistumista ja saksalaisien yllättävää terävyyttä ja käy-päälle-isänmaan-puolestahenkeä.
  • Kukapa olisi osannut arvata tapahtumien yllättävää käännettä, mutta sillä ei toki ole mitään tekemistä sen kanssa, mikä oli tai

ällistyttävä

  • — Kyllähän täällä on työtä, mutta tämä on sentään mukavaa, sillä täällä vallitsee niin hyvä järjestys, oli ällistyttävä vastaus.
  • Sen jälkeen siirtyy puhe elintarvikekortteihin, joista kertyy todella ällistyttävä röykkiö.

ärsyttävä

  • Kaikkein ärsyttävimpiä ovat ne perässäroikkujat, jotka vain roikkuvat eivätkä edes halua ohi.
  • Tellu ikävällä, maneerimaisella tyylillä, jonka ärsyttävimpiä piirteitä ovat omituinen lausejärjestys, sanojen toisteleminen ja alituiset pistejaksot.
  • Oli sekä huvittavaa että ärsyttävää kuulla niitä kysymyksiä, joita minulle tehtiin Suomesta.
  • Tuo oli sentään meidän mielestämme liian ärsyttävää kuunneltavaa helsinkiläiselle ja niinpä pyysimmekin rouva Westerholmia kertomaan joistakin muista tukholmalais-erikoisuuksista.
  • Miksei niinkin, mutta jos moinen lähtökohta tuntuu ärsyttävältä, niin ei sitten.
  • Mutta sitten eräänä iltana oli Erkki ollut tavallista ärsyttävämpi, ja viittaillut tuohon lupaukseen.
  • Suomen kotiteollisuusmuseon tp. tutkija Marjo Soininen tunnustaa, että Jyväskylässä karsittiin jonkin verran pois ärsyttävimpiä esineitä, muun muassa hylkeennahasta tehdyt mirrit.
  • ikävimpiä ja ärsyttävimpiä askareita.
  • Hänen ärsyttävälle äänelleen ja leukavalle esitystavalleen kiristeltiin hampaita, hänen valheilleen taas naurettiin täyttä päätä.
  • Se voi ugeissa yksityistapauksissa olla liiankin voimakas ja yksipuolinen, henkisempiä harrastuksia liiaksi syrjääntyöntävä, mutta varmasti sillä on arvokas osuutensa poikien tiedottomassa itsekasvatuksessa ja se on ehkä tehokkain vastapaino ärsyttävälle kirjallisuudelle ja liukkaille huvitteluille.
  • Tässä on kohtaus, missä hän tanssii Gilbertin kanssa: mikä hekumallinen, raffinoitu, ärsyttävä tanssi.
  • Nauru — ärsyttävä pilkkanauru — oli ainoana vastauksena, kun hän päästi summamutikassa muutamia laukauksia sille suunnalle, mistä veitsi oli tullut.
  • Yhteentörmäyksiä ja ärsyttäviä lausuntoja on odotettavissa aiempaa vähemmän.
  • Eikä ihmekään: tämäntapainen näyttely tarjoaa katselijalle paljon ulkonaista koreutta, kaikenkaltaista liioiteltua tehostusta, ärsyttäviä väriyhdistelmiä, äärimmäisyyteen kehitettyjä huonekaluyksilöitä, kuten aivan luonnollista onkin, sillä näyttelyn päätarkoitushan on herättää huomiota eli tehdä reklaamia.

ärsyttää

  • Lovella Parsonin näkökulmasta ehkä ärsyttävin tapaus lienee Irene Dunne, josta tämä arvon täti ei ole vielä koskaan saanut pienintäkään skandaalinpoikasta palstoilleen.
  • Lisäksi kilpailuiden ärsyttävin piirre olivat nuo etelämaalaiset öljytyt ja suitut hammastahnahurmurit, jotka suoraansanoen ulisevat osuutensa kilvasta.
  • Råberghin puheen työväkeä ärsyttävin kohta on selostukseni mukaan tämä: » On valitettavaa, että työväenliikettä on koetettu ympätä meidän oloihimme vain siksi, että kaikessa seurattaisiin aikaa ja ulkomaiden usein vaarallista esimerkkiä. »
  • Ärsyttävä ääni ehkäisee luonnollisuutta ja vapautuneisuutta, tarpeettomat lihakset jännittyvät, liikkeet tulevat kulmikkaiksi ja kömpelöiksi.
  • Ärsyttävä on myös urheilutoimittajien tapa tentata haastateltaviltaan häikäilemättömästi sellaisiakin asioita, jotka kuuluvat intimiteetin piiriin.
  • - Ärsyttävä äijä, kuvaili puolestaan päävalmentaja Conny Evensson, joka kuitenkin myönsi Kanadan ansainneen parempana voittonsa.

???

  • Noella maalaaminen taisikin olla paljon uuvuttavampaa.
  • Uskon ottelun olleen mukavaa katseltavaa myös runsaslukuiselle yleisölle, vaikka kotijoukkue ottelun niukasti hävisikin.
  • Tällaisen ilmapiirin säilyttäminen on ikävää ja haitallista kaikille läänissä asuville.
  • Hän oli kaunis kultakutrinen tyttö, hyvin suloisen näköinen, mutta hänen sinisilmissään oli myrskyinen ilme ja hänen täyteläinen suunsa oli tiukasti supussa.
  • Kärkiparin Juhannus - Simppeli väsyttyä loppukurvissa irtosivat vertahyytävän jännittävään voittotaistoon Ulrik ja Hissun Tyttö.
FEE 
circumstances (info)
comparison_set (info)
degree (info)
experiencer (info)
manner (info)
parameter (info)
property (info)
stimulus (info)