FinnFrameNet:Social interaction evaluation

Sanatista

ajattelematon

  • On ajattelematonta jättää lähteiden hankkiminen niihinkin sen varaan, mitä teoksia oppilailla on kotonaan käytettävänä.
  • Mutta toiselta puolen « i kiellettäne, että se yritys, jonka tarmokas Fan, ny Churberg aikoinaan pani toimeen, on tuottanut siksi kauniita tuloksia, että on wähintäin ajattelematonta sanoa sen olleen. main teorttttista kansallista hommaa " (! ), niinkuin hra I. N:n sanat kuulumat.
  • Kukapa tällaisena aikana ehdoin tahdoin haluaisi jättää vakuutustaan raukeamaan, ellei siihen ole aivan äärimmäisen pakottavia syitä tai ellei vakuutettu ole aivan ajattelematon yksilö.
  • Asiasta on jo pidetty poliisituttiuto, mutta sen tuloksista emme ole wielä tietoa saaneet, Warmaa tuitentin lienee, että tuhoa tuottanut laukaus oli ainoastaan perin ajattelematon teko eitä murhayritys kosta ampuja lcti parhaansa pelastaakseen ammutun henkeä, Haawoittunecn tila on wielä aiwan cpäwarma.

armollinen

  • 7: 13, 14 ) Elämä on Jumalan armollinen lahja Kristuksen Jeesuksen kautta, ja kun joku, joka on oppinut tuntemaan elämän tien, lähtee sille ja sitten kääntyy takaisin, niin hän menee kadotukseen, tuhoon; sellainen on hänen kohtalonsa.

barbaarinen

  • Archaos lainaa ulkoasunsa Mad Max -elokuvista ja sulauttaa tähän barbaariseen uhoamiseensa akrobaatteja ja muita tutumpia sirkustemppuili joita.
  • Kuullessaan sanan » Karjala " useimmat ulkomaalaiset varmaankin ajattelevat sitä Suomen maakuntaa, joka sai traagillisen kuuluisuuden kaksi vuotta sitten, kun bolshevistinen imperialismi sen Moskovan pakkorauhassa riisti muun Suomen yhteydestä ja kun sen lähes puoli miljoonaa asukasta vapaaehtoisesti yhtenä miehenä mieluummin jättivät isiltä perityt kotinsa kuin alistuivat Stalinin barbaariseen hirmuvaltaan.
  • Ei edes koulujen ankara — suorastaan barbaarinen kuri herättänyt korkeim * pienkään piirien paheksumista, pikemmin päinvastoin.
  • Ruokolahden leijonasta on tullut suomalaisuuden symboli ja sen tappaminen olisi barbaarinen teko.

diplomaattinen

  • Kiessling oli diplomaattisempi.
  • Kasvaiva sukupolvi on varmaankin mielellään kansainvälisempi ja diplomaattisempi kuin minun aikalaiseni, hän jatkoi.
  • Lähin diplomaattinen taistelu tulee olemaan, kumpi: Ranska vai Italiako
  • LONTOO, 4. 10. „ Daily Telegraphin diplomaattinen toimittaja kirjoittaa: Kun Italia on selittänyt, että sen sotatoimia Abessiniaa ivastaan on pidettävä ainoastaan poliisi- ja suojelutoimenpiteinä, ei se voi vaatia itselleen sotaa käyville valloille kuuluvia oikeuksia.

epäkohtelias

  • Ei tämä epäkohteliasta olisi ollut, kuten akateemikko nyt ujostelee.
  • Minusta on äärimmäisen epäkohteliasta urkkia toisen yksityisasioita ja ihmettelen kerta toisensa jälkeen tätä ominaisuutta.
  • Se, että tuntematonta ihmistä katiteltiin puhelimessa, oli epäkohteliasta asiakaspalvelua.
  • - Yleensä lavoilla ei näe kuitenkaan koskaan niin tylyä ja epäkohteliasta käytöstä naista kohtaan kuin monesti tanssiravintoloissa joissa monet miehet kohtelevat naisia kuin karjaa.
  • Hänestä tuntui epäkohteliaalta puhutella pikalähettiä istualtaan.

epäkunnioittava

  • Olenko kohdellut teitä epäkunnioittavasti?
  • 6. Esiinny lapsen läsnäollessa epäkunnioittavasti hänen äitiään kohtaan.
  • Niinikään on muistettava, että jos valituskirjelmässä käytetään epäkunnioittavaa tai sopimatonta kirjoitustapaa taikka kohdellaan vastapuolta siivottomilla tahi pilkallisilla sanoilla, seuraa siitä rangaistus.
  • Niinpä myymälässäkin, jos myyjä pyrkii kirjakieltä puhumaan, ostaja enimmäkseen tuntee sen johdosta eräänlaista vaivaantuneisuutta, ellei se sitten vallan herätä salattua, epäkunnioittavaa hymyä myyjän tuskallisen yrittelyn johdosta olla » hieno ».
  • laulajaveljes Noel Gallagher on järkyttänyt Dianan lähipiiriä ladeltuaan edesmenneestä prinsessasta epäkunnioittavia lausuntoja bändin Australian kiertueella.
  • Ehkä tässä on syy monen hurskasluontoisen ihmisen epäonnistumiseen, siinä, että on oltu tylyjä ja epäkunnioittavia vanhempia kohtaan.

epäystävällinen

  • Kadar arvosteli AFP:n mukaan puheessaan Yhdysvaltoja sen epäystävällisistä tunteista Unkaria kohtaan.
  • Hän on lempeyden olemus, eikä hän koskaan halua sinun olevan epäystävällisen vähempiä kohtaan Hänen veljistään, jos haluat palvella Häntä antaumuksella.
  • Tätä koskevia kanteita ei näin muodoin saa pitää missään tapauksessa vastaajavaltioon kohdistuvina epäystävällisinä tekoina.
  • Naapurien epäystävällisinä pitäminen melkein aina johtuu omasta itsestämme, sillä useimmiten ystävällisyys palkitaan samalla mitalla, niin että tässä asiassa tutkikaamme itseämme.
  • Reinola väittää, että Mikkelistä on vuosi vuodelta tullut yksityisautoilijalle yhä epäystävällisempi kaupunki.
  • Äitiä kohtaan poika oli vielä epäystävällisempi kuin toisille, sillä hän ajatteli, että äidin, joka itse oli antanut nuken hänelle, ainakin olisi tullut pitää sen puolta eikä sallia hänen erota siitä.

epäystävällisesti

  • Teidän ylhäisyytenne, sallikaa onnettoman naisen palata omaistensa luo näiden epäystävällisten ihmisten luota, minulla on selässäni haava, jonka tuo kurja roisto ja maansakavaltaja iski minuun.
  • Todellinen rakkaus ei sammu epäystävällisistä sanoista.
  • Jännitys ei purkaudu epäystävälliseen sanatulvaan.
  • Heidän jalkansa ovat kiinnitetyt vähäksi ajaksi tähän vieraaseen epäystävälliseen maahan, mutta Kristuksessa uskon kautta jo vapautettua henkeä ei siihen voida sitoa: mittaamattomien avaruuksien läpi kohoaa se joka piiivii uskonrukouksen enkelisiivillä kotiinsa tuolla ylhäällä ja elää siellä yl-
  • ten muiden olemassaoloa, paitsi joskus puhuakseni heille epäystävällisesti ja ilkeästi siinä on käsitys, jonka suurin osa vieraista ihmisistä minusta saa...
  • KKO 83.0125 Työnantajan edustaja oli ajoittain suhtautunut työntekijään asiattomasti ja epäystävällisesti.

huomaavainen

  • — Muuten tytöt saisivat olla huomaavaisempia ja huomauttaa jos esim. jonkun kaverin kravatti on vinossa ja muuta sellaista.
  • Miespuolisten perheellisten pitäisi olla vaimojaan kohtaan tavallista huomaavaisempia.
  • Ainakin hän nyt oli mitä huomaavaisin isäntä, joka teki kaikkensa, että vieras viihtyisi ja saisi suotuisan muiston vierailupaikastaan.
  • Tämä iäkäs vanhapiika oli mitä herttaisin ja huomaavaisin emäntä.
  • Kaupungin julkiselle sanalle antoi puheenjohtaja lopuksi aivan erityisen tunnustuksen myötämielisestä ja huomaavaisesta suhtautumisesta tähän kokoukseen.
  • Koistinen kiitti puheenjohtajaa tasaisesta, huomaavaisesta ja osanottavasta kokouksen johdosta.
  • William Jamesin käsitys oli: Kokonaisvaikutelma, jonka huomaavainen opettaja saa kasvattinsa kyvyistä hänen yleisen luonteensävynsä ja tapojensa nojalla sekä ottaen huomioon, miten hän koulutyönsä suorittaa, on paljon arvokkaampi kuin nuo todellisuutta vierovat kokeilut ja nuo turhantarkat väsymyksen, muistin, assosiation, tarkkaavaisuuden y.m. mittaukset, joita nykyään vaaditaan muka aito-tieteellisen kasvatusopin pohjaksi.
  • Kuoron huomaavainen vastaanotto ja viihtyisä 010 maassamme jätti vieraisiin, kuten he avoimesti ilmaisivat, mielestä lähtemättömän muiston.
  • Hän on niin ihmeen huomaavainen, jatkoi Tora.
  • Hänen huomaavainen rakkautensa sai minut jumaloimaan häntä.

huonotapainen

  • Todennäköisesti hän olisi otta- nut ruumiinsa terveydeksi ja henkisen hyvinvointinsa edistämiseksi pienet nok- kaunet, ellei eräs peräti huonotapainen kärpänen olisi häntä häirinnyt.
  • Apuun joudutaankin kutsumaan huonotapainen arkkikummitus Beetlejuice.

hyvä

  • Andy Morrison oli hyvä minulle.
  • Leila oli hyvä minulle ja Rodneyllealuksi.
  • Toista vuotta sitten pidin hänestä paljon, en voi sanoa rakastavani, mutta hän oli hyvä minulle sekä lapsilleni.

häijy

  • Kauppias on poikamies, jota varsin häijy ja hienosteleva äiti sekä tuhlailevuuteen taipuvainen sisar vartioivat ja määräilevät.
  • Kohta tulee häijy kalastaja ja lopettaa puuhat lyhyeen.

häijysti

  • Joka on kohtuuttoman häijysti sanottu.
  • Tämän nähdessään ohiajava postimies virnistää häijysti.

ilkeä

  • Ymmärrämme, että Iris Lehtinen olisi aivan ihana elokuvasankaritar. varsinkin lopussa, jolloin hän " helmenharmaassa automebiilitakissaan ja englantilaismallisessa huopahatussaan " jättää hyvästit ilkeille pankkitovereilleen ja filmisankari-miehineen astuu oven edessä odottavaan Buickiin.
  • Sarahia ja Kellyä kielletään menemästä metsään, jossa kummittelee kolme vanhaa akkaa ja ilkeä vartiomies.
  • Elokuvan lennokkaasti ohjannut Stephen Sommers vakuuttaa, että tarinan Muumio ei suinkaan ole mikään nastamuumio, vaan sangen ilkeä heppu.

julma

  • Giuditta ei tahtonut olla julma sisarensa hääpäivänä ja tyytyi vastaamaan, että tuokin voi olla hyvä tapa...
  • Mutta olen kuitenkin peloissani, sillä isäpuoleni on julma vihapäissään.
  • Tämä majori Affleck mahtoi olla julma mies, sillä Lieksassa muistetaan däutä » vaan Simo Hurtan nimellä Lieksassa muistetaan häntä » vaan Simo Hurtan nimellä ja hänestä kerrotaan hirmuisia juttuja.
  • Sota julma vielä riehuu, mailla Vienan Aunuksen.
  • Onko oikeamielinen perheenpää julma murhaaja?

kaikkein kohtelias

  • Ja vasta sitten äiti suuteli minua otsalle ja sanoi näkemiin, kun lähdimme hautausmaalta pois, ja kaikkein kohteliaimmatkin saattovieraat olivat pyyhkineet viimeisen kyyneleen kasvoiltaan ohuilla, valkoisilla nenäliinoillaan.
  • Puhuttiin kaikesta taivaan ja maan välillä ja muistan, että kaikkein kohteliain joukosta oli mainittu vanha herrasmies, jonka nimi muuten oli Barry.

kamala

  • Saaden neuvon saatanalta valmis ompi väkivalta kamalaksi kasvamaan, tuskaisuutta tuottamaan.

kammottava

  • Usein tapahtuu mitä kammottavimpia rikoksia ja poliisin tuloksettomat ponnistelut rikollisten tavoittamiseksi vaikutta\at masentavasti kansaan.
  • Tässä tilassa he saattavat tehdä mitä kammottavimpia rikossarjoja, rikoksia, jotka tavallisesti kohtaavat aivan sivullisia henkilöitä.
  • Monet näistä rikollisista ylittävät heille myönnetyn loma-ajan ja tekevät juuri tänä aikana kammottavimmat verityönsä, mistä niin ikään viime aikoina on saatu todisteita.
  • Juuri kuluneen viikon aikana oli tapahtunut kaikkein kammottavimmat tihutyöt.

karkea

  • Jos nainen on suora ju rehellinen rakkausasioissa, on hän karkea ja sydämetön, mutta jos hän on petollinen, on hän sydäntcnmursknajti ja vampyyri.

kauhea

  • — Ellen vain olisi sanonut noita kauheita asioita hänelle eilen illalla... kunpa vain voisin unohtaa hänen katseensa hänen näytellessään tuota rakkauskohtausta äsken... luullen, että me vihasimme toisiamme...

kiltti

  • Hän sanoi, ettei maailmassa ollut kiltimpää poikaa kuin toveri Vili.
  • Joka tapauksessa ei sinun akkasi näytä olleen aivan kilttiä laatua.
  • Minä en ollut kiitti hänelle, kun hän eli. vaikka hän oli aina kiltti minulle ».
  • Reino oli aina kiltti minulle, enkä minäkään olisi voinut pitää hänestä enemmän, vaikka hän olisikin ollut täysi veljeni eikä vain velipuoli.
  • 2 kilteintä poikaa sokerikuskiksi.
  • Eräs ystäväni, joka on opettaja, kertoi, että kerran kaksi luokan kilteintä tyttöä tahallisesti hankki muistutuksen kiinnittääkseen hänen huomiotaan itseensä, koska » kiltteys » usein on liian näkymätön ominaisuus.

kohtelias

  • Voinko aina odottaa häneltä kohteliasta pyyntöä?
  • käveli hän palmujen jo kukklvain kasvien välitse ajattelematta loinkaan ettei se ollut häneltä kohteliasta isäntäväelleen eristäytyä niin pitkäksi aikaa.
  • Täytyy olla ystävällinen ia kohtelias pieniä tyttöjä kohtaan, jotka tuloval vieraisille..
  • Sellaisten asiakkaiden kanssa tekemisissä oltaessa on parhaimpia keinoja kohtelias, mutta päättävä torjuminen, joka kerta kaikkiaan katkaisee tinkimisyritykset.
  • Tvlies oli kohtelias tavoiltaan ja hypähti heti seisomaan tervehtien kunnioittavasti apottia.
  • Barryä vanhempi, kaunis kuin Apollo ja kohtelias tavoiltaan.

kunnioittava

  • Erotessamme oli kädenpuristukseni entistä kunnioittavampi.
  • Äänessä oli jo 30 % kunnioittavampi sävy kuin äsken.
  • Niissä kuolee hyvän omantunnon rauha, ja nuoren miehen ja naisen väliltä katoaa se kunnioittava hienotunteisuus, joka on varjelevana ja suojelevana voimana nuorten
  • 18 §. Tasavallan Presidentille päätettiin lähettää sähköteitse kultaseppäkunnan kunnioittava tervehdys ja toivomus, että maan hallitus entistä enemmän kiinnittäisi huomiotaan käsityöläisten aseman parantamiseksi maassamme.

lupsakas

  • Mutta keskustelkaa asiallisesti ja höystäkää puhettanne lupsakalla huumorilla, ettette pahoita ja suututa lähimmäisenne mieltä, sillä jokaisen mielipiteille, nim. rehellisille mielipiteille, on aina annettava kunnioitus, vaikkette itse mielessänne niitä hyväksyisikään.
  • Tuskinpa sitä paremmin voit sanoa kuin lupsakalla hymyllä tätä loppusyksyn lämpimien säiden tuomaa ylimääräistä kesän lisää.
  • Suosiota Ruotsalainen perustelee hyvillä liikenneyhteyksillä ja siisteydellä, mutta uskoo myös turvallisuudella ja savolaisen lupsakalla henkilökunnalla olevan osuutta asiaan.
  • Kun oli sellaisella lupsakalla miehellä kuin Eetu niin paljon ja monenlaisia ystäviä.
  • Laatokka oli tällä kertaa hyvin lupsakalla tuulella ja sen pienet laineet liplattivat nätisti laivan kylkeen.
  • Hetken kuluttua kuitenkin rupesi kuulumaan huutoa, että hän oli löytänyt miinan, oikein semmoisen merimiinan, joka on luonteeltaan aivan täydellinen vastakohta esim. jollekin lupsakalle savolaiselle emäntä-miinalle Ja että se varmasti oli miina, tarkasti hän sen joka puolelta, käänteli ja liikutteli, vaikka me rannallaolijat jokseenkin selvästi koetimme huudella ja selostaa tilanteen vaarallisuutta.
  • Hai naisimme sentään käyttää tilaisuutta tuodaksemme esiin alamaisimmat onnittelumme 15-vuotiaalle sotilasapteekille, sen tarmokkaalle luojalle ja järjestäjälle, aina vain — mikäli olen huomannut — yhtä lupsakalle, huumorintajuiselle, kaikkien alamaistensa suuresti kunnioittamalle ylipäällikölle, setä P. Fr.
  • Brittiläisesti lupsakkaat Mel Smith ja Griff Rhys Jones panevat tuulemaan ja siitähän hupia riittää.
  • Lupsakas savolainen taitaa olla myytti
  • Ne hoitavat tehtävänsä tyynen tasaisesti ja asiallisen ystävällisesti, ja jos tarttuu tarinoihin niiden kanssa, niin ne vetävät vertoja melkein Savon matkustajahöyryjen kapteeneille, joilla on kiistämätön maailmanennätys lupsakassa tarinoimisessa. )

lupsakka

  • Joukko lupsakoita oloneuvoksia tähyilee korkeuksiin, jossa killuu tulevan liikerakennuksen joku häkkyrä.

lämmin

  • Meillä Suomen järjestyneillä liiketyöntekijöillä on jo vuosikymmeniä ollut läheiset ja lämpimät suhteet skandinavisiin veljesjärjestöihimme.
  • Presidentti Kekkonen tervehti sydämellisesti vierastaan, jonka kanssa hän solmi erittäin lämpimät suhteet jo viimetalvisella valtiovierailullaan Osloon.

miellyttävä

  • - Presidentinvaalissa ei ole kysymys siitä, kuka on miellyttävin ehdokas, vaan siitä, kuka

miellyttävästi

  • — Täällä me olemme, Mike sanoi miellyttävästi hymyillen ja tervehtien.

mikä suloinen

  • Näin vastasi empimättä suloinen hoitajatar ja niin oli avioliitto selvä.
  • Seuraasi jäi kaipaamaan suloinen kyselijä.
  • Anneli tulee olemaan jälleen sama suloinen olento kuin ennenkin. "
  • Te riisuudutte uimapukusillenne ja kuvittelette olevanne suloinen Eeva, ilman vähemmän suloista Aatamia.
  • — » Te sitten osaatte suloinen olla », — sanoi se, vaikka tarinoi toisin kuin ajatteli.
  • Oliko sitten ihme jos Pat O'Corrick, joka odotti kuolemaa, sanoi viimeisenä toivomuksenaan olevan, että hänen lähtönsä tapahtuisi sisar Iyillianin vuorolla, saadakseen viimeisellä hetkellään puristaa maailman suloisimman tytön kättä.
  • Ja, äiti, sinun vanhasta Henriikastasi olen saanut maailman suloisimman mummun.
  • Nyt olen kihloissa maailman suloisimman tytön kanssa, joka myöskin nyt polkee ompelukonetta, sillä hän valmistaa kapioitaan.
  • Jos jonkun ilosta olen iloissani niin juuri veli Merikannon ja hänen suloisen Liisansa...

moukkamainen

  • Näiden nimityksien sekoittaminen kaikuisi teidän dagmiuskoisten naisten korvissa juuri yhtä moukkamaiselta kuin erehtyminen lian ja hon pronomien suhteen ruotsissa, er ja sie saksasaa, he ja she englannin kielessä.
  • Samoin vaikutti nuorten naisten kanamainen esiintyminen hyvin moukkamaiselta.

mukava

  • - Hanks on todennäköisesti eräs viihdealan mukavimmista ihmisistä, vakuuttaa myös elämäkertakirjan kustantaja John Blake Hanksin luonteesta kertoo B laken mukaan sekin, että hän on elämänsä aikana harrastanut seksiä vain kuuden naisen kanssa -ja vienyt heistä vihille kaksi.
  • Kovasti mukava hän oli luonnossakin ja kuljetteli meitä autollaan ympäri kaupunkia.

myötätuntoinen

  • Tuntemattomalta mutta myötätuntoiselta ystävältä. "
  • Mies: Ei, mutta hän näytti niin kovin myötätuntoiselta, kun kerroin itse olevani naimisissa.

nenäkäs

  • Ja kun nyt itse olimme joutuneet barrikaadin toiselle puolelle, aloimme vasta oikein oivaltaa, mikä ero oli hyvällä sukkeluudella ja nenäkkäällä vastauksella.
  • usein kylläkin tehden sen kiusallisen nenäkkäällä ja kovakouraisella tavalla.
  • Leena, Leena! » huudahti hän ja ryntäsi vieressä vähän nenäkkäänä katselevan palvelustytön kaulaan. »
  • Mat Comeno olisi tahtonut lähteä pa » riksi päiväksi kaupungille, nujertaakseen liian nenäkkäiksi käyneet kilpailijansa...
  • Nenäkkäältä haiskahtava vastaus ei innostanut sillä kertaa keskustelua jatkamaan.

piitata

  • Yleensä oli sivistyneistö piittaamaton suomenkielisen rahvaan tarpeista.

ruma

  • Tekin lapset saatte uskoa kaikki rumat puheet ja saastaiset ajatukset ja teot anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
  • Kaikki rumat puheet ovat tyystin jätettävä pois; myöskin kaikki sanat, joiden takana piilee rivous, 5 ) iltamaan tulijan on oltava ehdottomasti raitis, 6 ) pyhäpäivisin ei tästäpuoleen kokoonnuta Petsisen kaupan luokse seisoskele-

röyhkeä

  • Vaikka siellä oli tapahtunut lukemattomia röyhkeimpiä ryöväyksiä, ei pahantekijöitä oltu saatu kiinni.
  • Tämä on röyhkeimpiä syytöksiä, mitä on olemassa, ja vailla minkäänlaista todistuspohjaa.

sosiaalinen

  • Silloin alkoi entistä sosiaalisempi linja.
  • Ainakin toistaiseksi on kuitenkin niskan päällä sosiaalisempi ajattelutapa, jota edustaa muun muassa EY-komission ranskalainen puheenjohtaja Jacques Delors.
  • Kristillisen liiton mielestä kunnallisvaalien tulos edellyttää hallitukselta entistä sosiaalisempaa politiikkaa.
  • Se täytyy kyllä myöntää, että laumassa elävää kanaa sosiaalisempaa " yksilöä " on vaikea löytää.

suloisa

  • - Teemu on maailman suloisin ihminen, hellä isä ja ihana aviopuoliso.

suloisesti

  • Jokainen korsussa oli saanut kylläkseen kuulla luottamuksellista kertomusta hänen suloisesta vaimostaan ja tämän tulisesta rakkaudesta kertojaan, ja kun loma oli loppunut, palasi mies takaisin täynnä uusia kuvauksia täydellisen avioliiton ihanuudesta.
  • Minä olin kerran rakastunut poikaan, joka haaveili entisaikojen suloisesta naisesta, ja koska olin rakastunut, yritin jäljitellä hänen ihannettaan.

sydämellinen

  • On erittäin hyvä, että meillä ori sydämellisiä suhteita vasta perustetun postimiesjärjestön kanssa Espanjassa.
  • Epäilemättä olivat heidän kädenpuristuksensa sydämellisiä kiittäessään kokkia englanninkielellä » thänk you, very good ».

tahdikas

  • Muistoni eivät ole myytävinä » sanoi Euroopan tahdikkain nainen, huomaavainen ystäväänsä kohtaan kuolemaansa saakka.
  • Uusi tiedustelutapa on ainakin entistä tahdikkaampi.
  • Totta puhuen, juuri siilä syystä hän oli erikoisen viehättävä, mutta Jackin mielestä hän olisi kuitenkin saanut olla hiukan tahdikkaampi.
  • Hän olisi tarvinnut myöskin hiukan enemmän kunnianhimoa päästäkseen alallaan paremmin eteenpäin, hänen olisi pitänyt olla tahdikkaampi.

tunteettomuus

  • » Pieni lapseni, minä en moiti sinua tunteettomuudesta tai osanottamattomuudesta yleensä, mutta kun sinun omat halusi ja toiveesi ovat ristiriidassa ympäristösi kanssa, sinä otat enemmän huomioon omat toiveesi. »
  • - Suuttuneena sukulaisten tunteettomuudesta Albert poistui toiseen huoneeseen.
  • Mustan korpein, tuon toisen tunteettoman, innoittavan otuksen mukana joka jossakin ihiniskodissa kasvaneena osaa ihmisten kieltä, se lähetti kuninkaalle sanan, että prinsessa on vapaa, jos kuningas lupaa antaa joka vuosi lohikäärmeelle viisikymmentä kauneinta ja lihavinta pienokaista, mitä hänen maassaan syntyy, niin kauan kuin hän tai hänen sukunsa istuu Linimanin valtaistuimella.

töykeys

  • Matkalla ihmettelimme polkupyörien tavatonta runsautta ja ihmisten silminnähtävää töykeyttä kunnes monet tövtäykset saivat meidät huomaamaan, että olimme jalkaväelle varatulta tieltä astuneet polkupyörätielle, joka kulki eräänlaisessa syvennyksessä.

töykeä

  • Hän, johon näiden nuorten tulisi katsoa kuten ainakin rohkaisijaan, ohjaajaan, auttajaan, ei vastaakaan heille päivänpaisteisella hymyllä, vaan joko välinpitämättömyydellä tai töykeillä ja kylmillä huomautuksilla.
  • Larsonin ääni kuului hieman töykeältä.
  • Varsinkin silloin kun mieheni tuntuu töykeältä ja torpalta, ajattelen, että jospa heitän hanskat pöytään ja jätän kaiken koko ajan kuitenkin tietäen, etten voisi niin tehdä.

töykeästi

  • Kohteletteko töykeästi myyjättäriä, jotka eivät saa vastata samalla mitalla?

ymmärtäväinen

  • Soittotaide ei ole vielä kehittynyt meidän kankaisessa Pohjolassamme niin pitkälle, että se olisi kasvattanut itselleen ymmärtäväisemmän, kiitollisemman kuulijakunnan.
  • Vesakin voisi ottaa hieman ymmärtäväisemmän asenteen.
  • Yrittäkää olla ymmärtäväinen toveri, hyvä ystävä ja esimerkillinen esimies, mikäli olette sellaisessa asemassa.
  • Tsäntä sattui olemaan maailmaa kulkenut ja ymmärtäväinen mies, ja kun Sulo näytti luotettavalta mieheltä niin sai hän ruokaa ja yökortteerin pitemmäksikin aikaa, sillä talonväki tuli piankin huomaamaan, että Hiltunen oli ahkera, hiljainen ja luotettava.
  • opiston ensimmäisen rehtorin, prof. Artturi H. Virkkusen, tunsi ylioppilaskunta kokeneeksi ja nuoria ymmärtäväksi mieheksi, jonka tukea tarvittiin, ja jota runsain mitoin myöskin saatiin.
  • Aivan yhtä ymmärtäväinen ei sen sijaan ollut Tallinnasta Suomeen saapunut vanhempi naishenkilö.
  • Sodan muistojen, pelon ja epävarmuuden täyttämässä elämässä on yksi valopilkku, kyläkoulu ja ymmärtäväinen opettaja.
  • Osansa saa kuitenkin myös ymmärtäväinen vaimo ( Katharine Hepburn ).

ystävällinen

  • - Ken olet, puhu, kehoitti kreivi nyt ystävällisemmällä äänellä.
  • - Suostuvathan kuluttajat maksamaan luomuruoastakin enemmän - samasta tässä on kyse, kun puuta käsitellään ympäristölle ystävällisemmällä tavalla.
  • Ensiksi tervehti tarkastaja Miina Sillanpää vieraita ystävällisellä puheella ja sitä seurasi maukas kahvi ja näyttelyyn tutustuminen.
  • Minusta luutui kuin olisi jokainen sana suunnattu minuun, ja kun ajattelin huonoa käylöslii ui sinua koillaan ja miten, ystävällinen sinä olil ollut minulle, nidn tunsin lulisel Jiiilel pääni päällä ja vieläkin pahempaa sydämessäni.
  • Ja myös - kun ulkonaliikkumisen kieltoa ei ole saatu yökulkijoille, säästyttäneen ovien automurroilta ja ikkunoista läpimenolta liikkeisiin, kun ovi olisi auki ja siellä ystävällinen yöpäivystäjä vastaanottamassa asiakkaita.
  • Nyt mielestäni mikkeliläisissä alkaa olla sitä parasta savolaisuutta, kun sanotaan jokin ystävällinen sana tai pelkällä ilmeellä osoitetaan, että tässä me menemme.
  • Vanha ja ystävällinen nainen muuttuu erittäin ilkeäksi, kun saa täydellisen vallan.

???

  • Ryhmän johtaja, apulaisrehtori Antoniina Medvecteva totesi apulaisrehtorin ja suomenkielenopettaja Klara Gruzovan tulkkaamana ensimmäisestä päivästä, että vastaanotto on ollut hyväntahtoista ja että ammatti-ihmisten kanssa on heti löydetty yhteinen kieli.
  • Kulta-ajan dekkarissa poliisit ovat lähinnä hyväntahtoisia hölmöjä, kovaksikeitetyssä rikostarinassa taas pahantahtoisia ja lahjottuja.
  • Viron talouden, ympäristön ja politiikan ongelmat ovat niin suuria, että suomalaisvieraan hyväntahtoiset neuvot alkavat maistua neuvojankin suussa puulta.
  • Budjettiriihestä tuli kuitenkin ulos tyly viesti.
FEE 
affected_party (kuvaus)
behavior (kuvaus)
degree (kuvaus)
depictive (kuvaus)
evaluee (kuvaus)
expressor (kuvaus)
judge (kuvaus)
manner (kuvaus)
protagonist (kuvaus)
time (kuvaus)
topic (kuvaus)