FinnFrameNet:Setting out

From Sanat

lähteä

  • Emme tiedä, milloin hän lähti Kosista ja miten hän päätyi Persian kuninkaan henkilääkäriksi;
  • Nuorena miehenä Toivonen lähti Yhdysvaltoihin, ja siellä hankkimansa omaisuuden avulla hän ryhtyi liikemieheksi Suomessa.
  • Tenholalainen Karl Augustson lähti viemään tavaroita kahden poikansa kanssa.
  • Hän lähti Ruotsiin harjoittelemaan kukkataidetta, kun Suomesta ei löytynyt sellaista paikkaa, jossa olisi voinut oppia perinteisestä poikkeavaa tapaa tehdä kukkatöitä.
  • Hän lähti ensimmäisenä
  • Illan myötä sulanut joulupukki lähti hiivatinmoiselle salotaipaleelleen.
  • Nainen lähti ylittämään tietä linja-auton takaa, jolloin kirkonkylän suunnasta tullut henkilöauto tönäisi hänet tiehen.
  • Niin Joukokin lähti verolle pantavaksi, kihlattunsa Marjan kanssa, joka oli raskaana.
  • Kaivostyöläiset lähtivät perjantaina patikkamarssille kotikaupungistaan Zonguldakista, joka sijaitsee Mustan meren rannalla.
  • Amerikkalaiset lähtivät Wengenistä ensimmäisellä junalla heti kun
  • Amerikkalaiset taistelukoneet lähtivät myöhään torstaina turkkilaisesta Incirlikin tukikohdasta ja palasivat sinne varhain perjantaina todennäköisesti harjoituslennolta, kertoi uutistoimisto Anatolia.
  • Minun lapsuudessani me lähdimme isän kanssa eläintarhaajoihin ja äiti kertoikin, ettei hän koskaan unohda niitä juhlapäiviä, kun kotona oli niin rauhallista.
  • Suomesta hän lähti liki kolmekymmentä vuotta sitten.
  • - Minä lähdin sieltä pois terveydellisistä syistä.
  • - Minä lähdin puoleksi vuodeksi
  • Pohjois-Amerikan työläiset lähtivät Neuvostoliittoon ei vain parempien työ- ja elinmahdollisuuksien haussa, vaan myös periaatesyistä.
  • Rauhanturvaajien omaiset lähtivät Israelista Suomalaisten rauhan- on edelleen liki tuhat suoturvaajien omaiset pois- malaista rauhanturvaajaa, tuivat Israelista maa- Libanonin pataljoonan vahnantaina iltapäivällä, vuus on 543 ja Golanin pa- Suomalaisten poistu- taljoonan 411 miestä, minkä minen Israelista perus- lisäksi alueella on 21 suotui YK:n sihteeristön malaista sotilastarkkailijaa, pääföltiiffii, joka koskee Rauhanturvajoukkojen eva « roilclria alueella olevien kuoimisesta tekee tarpeen YK-joukkojen « " naida. vaatiessa päätöksen YK, jolla on olemassa valmiit evakuointisuunnitelmat, ker- rotaan puolustusvoimain Suomalaiset siirtyivät aa- YK-toimistosta. mulla linja-autolla Pohjois- Israelista Tel Aviviin, josta he iltapäivällä lensivät Kyp- YK-toimiston mukaan rokseen.
  • Vanhaan tapaan autokunnat lähtivät perjantaina eri puolilta Keski-Eurooppaa Kohti Monte Carloa.
  • - Me lähdimme toiseen suuntaan.
  • P. S. Albin Stenroos lähti matkaan kello 17.21, Armin Harj matkusti Rooman kisoihin liftaamalla ja brittien Queen Mary upotti vahingossa oman risteili- Erik Toivasen mielestä kysymys triskaidekafobiasta ei ole hyvä kilpailukysymys, sillä sanaa jän Curacoan. ei löydy lähdeteoksista.
  • la noin kello kolmelta, jolloin he lähtivät ulos Vim-hotellista keskikaupungilla.
  • tämään Mikkeliin samaan aikaan kun täältä monet lähtivät Lappiin, missä oli vähemmän lunta ja nuonommat ladut!
FEE 
cotheme (info)
depictive (info)
direction (info)
duration_of_final_state (info)
explanation (info)
intended_goal (info)
path (info)
place (info)
purpose (info)
self_mover (info)
source (info)
time (info)
vehicle (info)