FinnFrameNet:Sentencing
Appearance
.*kautinen
- Wennerström anoi vakoilusta saamansa elin kautisen vankeustuomion muuttamista määräaikaiseksi vankeudeksi.
.*kautinen tuomio
- Dahmer sai viisitoistakertaisen elinkautisen tuomion 1992 kaikkiaan 17 nuorukaisen ja pojan murhasta.
- Miehensä myrkyttäjä sai elinkautisen tuomion Heinolassa
määrätä
- Oikeus määräsi suorittamaan korvaukset yhteisvastuullisesti niin, että lääkäri joutuu maksamaan korvauksista sen määrän, jota ei voida kuntayhtymältä saada.
- Nuori rikoksentekijä, jonka vankilaoikeus on määrännyt kärsimään rangaistuksensa nuorisovankilassa, joutuu uuden lainsäädäntömme mukaan monessa kohden toiseen asemaan kuin tavallinen kuritushuone- tai vankeusvanki.
- TUKHOLMA 17. 1. ( STT — TT ) Kirkuvat teini-ikäiset kamppailivat tiistaina käsin ja jaloin päästäkseen lähelle poplaulaja-ihannettaan 25-vuotiasta Jimi Hendrixiä, jonka eräs göteborgilainen tuomioistuin määräsi maksamaan 40 kruunun päiväsakkoa 80 päivän ajan törkeästä vahingonteosta eräässä hotellihuoneessa tammikuun 4. päivän vastaisena yönä.
- Heidät määrättiin lähtemään Bagdadista, koska viranomaiset " eivät voineet taata asiallisia elinolosuhteita ".
- Vankeustuomion lisäksi mies määrättiin maksamaan sakkoa 1 300 markkaa varkaudesta, teräaseen luvattomasta hallussapidosta ja huumausainerikoksesta.
- Lisäksi mies määrättiin maksamaan korvauksia uhrin omaisille ja valtiolle yhteensä 46 000 markkaa.
tuomita
- Kuusi äärioikeistolaista tuomittiin kuolemaan
- Harris, 39, tuomittiin kuolemaan vuonna 1979 kahden nuoren pojan surmaamisesta.
- Robert Wisen 1958 ohjaama Antakaa minun elää! on tositapahtumiin perustuva elokuva prostituoidusta Barbara Grahamista, joka 32-vuotiaana lavastettiin murhaajaksi ja tuomittiin kuolemaan kaasukammiossa.
- Hänet tuomittiin kuolemaan viime vuoden lokakuussa.
- Prostituoitu Aileen Wuornos tuomittiin kuolemaan seitsemän miehen murhasta, jotka hän oli tehnyt vuosina 1989-91. Hänestä tehty dokumentti ja elokuva toimivat erilläänkin, mutta yhdessä niistä muodostuu kiinnostava katsomiskokemus
- Vain viisi kuolemaantuomittua oli läsnä oikeudenkäynnissä ja loput tuomittiin kuolemaan poissaolevina.
- Ihmissyöjäjengi tuomittiin kuolemaan Etelä-Koreassa
tuomita vankeus
- Inga Kruus tuomittiin vankeuteen elinkaudeksi teknisen tutkimuksen perusteella.
???
- Vakoilusta vankeuteen tuomittu Stig Bergling vapautettiin keskiviikkoaamuna Ruotsissa.
- „ Tapahtui eräänä päivänä, että eräässä vakavien miesten seurassa esitettiin kysymys: Minkä kirjan elinkautiseen vankeuteen tuomittu ihminen mieluimmin valitsisi, jos saisi ottaa vankikoppiin mukaansa vain yhden kirjan.
- Elinkautiseen vankeuteen tuomittu Hella Wuolijoki nousi sodan jälkeisessä Suomessa Yleisradion johtoon.
- Todistajat tuomittiin vankeuteen väärän valan vannomisesta.
- Äänekkäät vastustajat saivat syytteen kongressin halventamisesta ja heidät tuomittiin vankeuteen vuodeksi tai puoleksi.
- Juutalaisisä ja -poika tuomittiin vankeuteen juutalaisvastaisten töherrysten tekemisestä Floridassa.
- Tähän mennessä on 38 syytettyä tuomittu vankeuteen.
- päättivät yksimielisesti evätä Clayn matkustusluvan, koska hänet oli kolme vuotta sitten tuomittu vankeuteen asepalveluksesta kieltäytymisen vuoksi.
- Rikoksen tekohetkellä alle 18-vuotiaan Matvialan käräjäoikeus tuomitsi vankeuteen 11 vuodeksi ja 5 kuukaudeksi.
- Pentti Juhani Stenroth Seinäjoelta tuomittiin vankeuteen 6 vuodeksi.
- Muista syytetyistä varapuolustusministeri Fritz Streletz tuomittiin vankeuteen kuudeksi ja puoleksi vuodeksi sekä Suniin alueen puoluejohtaja Hans Albrecht neljäksi ja puoleksi vuodeksi.
- Samana päivänä myös viisi sveitsiläistä tuomittiin vankeuteen graffitien maalaamisesta junanvaunuihin.
- Syytetty tuomittiin vankeuteen viideksi kuukaudeksi.
- Väkisinmakaamisesta tuomittavan vankeusrangaistuksen määrääminen ehdolliseksi oli esillä seuraavissa tapauksissa.