FinnFrameNet:Remembering experience

Sanatista

muisto

  • Sodan muistoihin veljespiirissä tuon tuostakin palataan.

olla unohtaa

  • Tätä kaikkea hän ei ollut unohtanut ollessaan monien muiden asetoveriensa kanssa maanpakoon ajettuna.
  • Sanoisi tyynesti ja rauhallisesti, niin että Tapani unohtaisi millainen hän oli illalla ollut.
  • Ja Georg toivoi että hän unohtaisi menneen ja taas awaisi huoneensa heille ja heidän pojalleen.
  • On aika unohtaa metsien huminat ja tupailtojen turinat; lieden lämmöt ja muut takametsien tavat.
  • Emme voi koskaan unohtaa sitä rakkaudella suoritettua palvelua ja kaunista uhrimieltä, millä Kyyhkylän invalidikodin henkilökunta nyt ja aina on meitä invalidiveljiä kaikkia

unohtua

  • Näille yhtye paukutti perusheviään sitten siihen malliin, ettei se äkkiä unohdu.
  • Tunnepohjainen elämys ei hevin unohdu.

???

  • Vuosiluvut olen unohtanut, mutta sitä paremmin muistan sen, miten siinä säveltäjän jalanjäljissä kulkiessa veti mietteliääksi.
  • En muista milloin viimeksi meillä oli näin hyvä tilanne.
  • Taksinkuljettaja muisti vieneensä tosi pahanhajuisen matkustajan erääseen Fort Lauderdalen hotelliin, missä ryöstäjä pidätettiin vain muutama tunti pankkiryöstön jälkeen.
  • - Roy ja Stuart ( Pearce ) pitivät meidät pystyssä vaikeina aikoma, enkä minä unohda sitä, lupaa Clough.
  • Issakainen ei unohda sitä näkyä milloinkaan.
  • He eivät kuitenkaan koskaan unohda sitä lämpöä, kiitollisuutta ja rakkauta, joka tuli yleisön puolelta.
  • Kaikin puolin jää hyvä mieli, enkä tule koskaan unohtamaan tätä suurenmoista aikaa.
  • Opettajien syrjimiksi joutuneet eivät ole pystyneet unohtamaan kokemiaan nöyryytyksiä.
  • Mutta kun perheessä päätettiin lopulta näyttää hankkeelle vihreää valoa, hän unohti epäröintinsä.
  • Sodan jälkeen hän muutti Amerikkaan ja unohti entisen elämänsä ja sen kauhut.
FEE 
cognizer (kuvaus)
experience (kuvaus)
experiencer (kuvaus)
manner (kuvaus)
time (kuvaus)
vividness