FinnFrameNet:Recovery

Sanatista

elpyä

  • Päivittäistavarakauppakin elpyi hieman viime vuoden shokista; silloin se kuihtui ensimmäisen kerran vuosikymmeniin.
  • Hänkin elpyi, vaikka lämpötilan laskua jo 33 asteeseen pidetään hengenvaarallisena.

palautua

  • Liikunnan riemuista helppo palautua kylän lukuisissa ravintoloissa ja yökerhoissa.
  • Parempi, että hän saa nyt kunnolla palautua torstain kilpailusta, Pusa perusteli Marja-Liisan poisjääntiä.

parantua

  • He koettivat keinoa — ja ihme tapahtui, kaikki parantuivat melkein heti.
  • Käsittely kohdistui kaikkiaan 7:ään sairastuneeseen eläimeen, ja kaikki parantuivat.

parata

  • — Mutta sinä paranet varmasti, ja se on pää asia.

parata puolesta

  • Rakkaat lapset, rukoillaan yhdessä Helenan silmien paranemisen puolesta.
  • Mutta Pentti oli tervepohjainen ja hänen paranemisensa edistyi nopeasti.
  • Ja kun hän parani sairaudestaan, teki hän pyhiinvaellusmatkan Roomaan: se oli kuin pantti siitä, että hän tahtoi alkaa uutta elämään.
  • Ainetta koetettiin poikaan ja hän tosiaankin parani sairaudestaan.
  • Kuningas parani sairaudestaan, niinkuin Jumala ilmoituttanut oli.

toipua

  • Hän on kertonut pystyvänsä jo liikuttamaan käsivarsiaan ja uskoo itse toipuvansa täydellisesti.
  • Saksan jalkapallomaajoukkueen kapteeni Lothar Matthäus uskoo toipuvansa pelikuntoon puolivälieräotteluihin mennessä.
  • Sairashuoneelta kysyttäessä eilen illalla klo 8 ei lääkäri woinut Koposen toipumisesta sanoa sitä eikä tätä.
  • Juhlimme toipumistani menemällä elokuviin tuona iltana.
  • Luulen varkaan toivoneen minun pysyvän tajutonna niin kauan aikaa, että hän saa ne maihin ennen minun toipumistani.
  • - Riihimäkeläisillä oli mahdollisuudet tehdä ottelu jännittäväksi, kun joukkue kuudennen tasoittavallaan teki tilanteeksi 3-7. Maila-Jussit toipui kuitenkin nopeasti kavennuksesta ja latoi seuraavassa vuorossa hyvillä lyönneillä peräti viisi juoksua.
  • Potilas toipui leikkauksesta hyvin ja vietti vuosikausia täysin normaalia elämää.
  • Hän toipui vammasta yllättävän nopeasti.
  • Eläinlääkärin hoidossa koira toipui nopeasti, mutta sen takajalat jouduttiin amputoimaan.
  • Mies on kuitenkin hyvää vauhtia toipumassa ja pelannee jo lauantaina Neuvostoliittoa vastaan.
  • Etualalla Norjan kakkosen ankkuri Sture Siversen toipumassa kilpailun rasituksesta.
  • Teiskolaisessa tallissa pari päivää toipumassa ollut naarashirvi kuoli tiistain vastaisena yönä.
  • Onnellinen se ihminen, joka sairastaessaan ja sairaudesta toipuessaan omistaa kodin ja hoivan.
  • Mutta toipuessaan sairaudestaan hän alati uutterana ja tarmokkaana muokkasi matkoilta koottuja tietoja ja kirjoitti tutkimuksia sekä kyhäili silloin tällöin kirjeitä tuttavilleen sekä Suomeen että Pietariin.
  • Hoidin Boulsonia erikoisen huolellisesti, muistellen muuatta kirjettä, jonka olin saanut hänen toipuessaan viime vammastaan.
  • Hänen toipumistaan odotellessa joukkue oli vajaana, kun Jani Honkavaara ampui taukonumeroiksi 2-1 vieraiden eduksi
  • Molempia yhdistää hoitokoti Skogholm ja dokumenttiohjaaja Solveig Nordlund, joka seurasi vuoden ajan heidän toipumistaan hoitolassa, joka on samalla ravitalli.
  • Puolustuslaitos ensi sijassa vaalii heidän toipumistaan sotasairaaloissa.
  • Hänen toipumistaan pdotellessa, kutsuttiin kassakaapin tarkastajat paikalle.

???

  • Potilas toipui päivä päivältä yhä enemmän, ia toimenpide, jonka tarkoitus oli ollut lievittää hänen viimeisiä hetkiään, koitui hänen pelastuksekseen.
  • Äiti oli varma, että lapsen viime hetket olivat käsissä, mutta hän saikin kokea sen ihmeen, että jonkin ajan kuluttua yskä oli mennyt ja tyttö toipui päivä päivältä.
FEE 
FEEM 
affliction (kuvaus)
body_part (kuvaus)
company (kuvaus)
degree (kuvaus)
duration (kuvaus)
manner (kuvaus)
patient (kuvaus)
place (kuvaus)
time (kuvaus)