FinnFrameNet:Ratification
Ulkoasu
ratifioida 🔎
- Latvian odotetaan ratifioivan sopimuksen vuoden 1997 alkupuolella, esimerkiksi Venäjän vasta myöhemmin.
- Nähtävästi odotettiin myöskin maailmansodan ratkaisevimman tekijän, Yhdysvaltojen ratifioivan rauhansopimuksen.
- Pohjoismaiden parlamenttien odotetaan ratifioivan sopimuksen kesäkuun alkuun mennessä, sanoi Tanskan pääministeri Hilmar Baunsgaard.
- Yhdysvaltain senaatin odotetaan lähiviikkoina ratifioivan Länsi-Saksan yleissopimuksen ja Euroopan puolustusyhteisöä koskevan sopimuksen.
- Clinton toivoo Intian allekirjoittavan ja ratifioivan kansainvälisen ydinkoekieltosopimuksen.
- tavoin vaatinut, että parlamentti ratifioi Start-1-sopimuksen ja kansainvälisen ydinsulkusopimuksen.
- EU ratifioi sopimuksen viime vuoden lopulla, ja myös muut keskeiset laivanrakentajavallat ovat hyväksyneet sen.
- Presidentti ratifioi sopimuksen maaliskuun alussa, ja kansainvälisen työtoimiston pääjohtaja rekisteröi ratifioinnin viime huhtikuun 23. päivänä.
- Vuoden 1997 tammikuun loppuun mennessä ratifiointeja oli 30. Suomi ratifioi pöytäkirjan viime vuoden alussa.
- Britannian korkein oikeus, parlamentin ylähuone, katsoi kuitenkin maaliskuussa, että kenraali voidaan luovuttaa ainoastaan rikoksista ajalta ennen kuin Britannia ratifioi kidutuksen vastaisen sopimuksen vuonna 1988.
- Portugali, Puola ja Latvia ovat asettaneet ratifiointinsa ehdoksi sen, että S. Britannia ratifioi sopimuksen ensin.