FinnFrameNet:Personal relationship

Sanatista

asua yhdessä

  • Sen sijaan on jo ongelmallista, muodostuuko yhteisvastuu silloin, kun nainen ja mies asuvat yhdessä avioliittoa keskenään solmimatta.
  • Puolisoita ovat parit, jotka asuvat yhdessä ja tunnustavat olevansa puolisoita
  • Mutta niitä suoritettaisiin ainoastaan sellaisille eläkkeensaajille, joiden vuotuiset tulot eivät nouse 1800 — 2400 markkaan ( riippuen asuntopaikkakunnan kalleusryhmästä ) tai jos yhdessä asuvien aviopuolisoitten tulot eivät nouse 2700 — 3600 markkaan.
  • Japanilais-amerikkalainen Rei Shimura opettaa englantia Tokiossa, jossa hän asuu yhdessä kollegansa kanssa.
  • Ruumiin löysi Tomin tytärpuoli Arlene, joka asuu yhdessä työttömän poikaystävänsä kanssa asuntovaunussa.

avioliitto

  • Seija ja Reijo Hammarin avioliiton tarina.
  • Kerstinin on totuttava elämään ilman miestään 20 vuoden avioliiton jälkeen ja poikien ilman isäänsä.
  • Mitä tapahtuu, kun aviopari huomaa ettei heidän avioliittonsa olekaan laillinen?
  • Heidän avioliittonsa kesti kahdeksan vuotta.
  • Kirja ja elokuva kertovat heidän avioliittonsa ensimmäisistä kymmenestä vuodesta.
  • On paljon viitteitä siitä, että heidän avioliittonsa oli pakkoavioliitto.
  • Juuri kun pappa Spencer Tracy on toipumassa Elizabeth Taylor -tyttärensä avioliitosta, on edessä vaariksi tulon järkytys.
  • 28 vuoden avioliitosta jäi pysyvä ystävyys ja kolme upeaa tytärtä.

aviomies

  • Eduskunnan oikeusasiamies Lauri Lehtimaja arvostelee lääninsyyttäjä Kari Hemmingin päätöstä jättää syyttämättä oikeusneuvos Eeva Vuorta ja hänen aviomiestään professori Ilkka Vuorta huvilakaupoissa, joissa osa kauppahinnasta maksettiin pimeästi.
  • Poliisi ei kertonut Helle, mistä hänen aviomiestään syytetään.

aviopari

  • Omavastuiden jälkeen yksinäinen voi vähentää korkokuluja enintään 20 000 markkaa ja lapseton aviopari enintään 22 000 markkaa.
  • Vuonna 1987 valmistunut australialainen elokuva oikeustaistelusta, jota eroava aviopari käy lastensa holhousoikeudesta.

aviopuoliso

  • Toisaalta tulottomasta tai pienituloisesta puolisosta valtionverotuksessa myönnettävä puolisovähennys on poistettu, ansiotyössä olevien aviopuolisoiden yleisen lapsenhoitovähennyksen myöntämisperusteita on rajoitettu, lapsivähennysten porrastuksesta on luovuttu ja lapsilisien porrastusta on supistettu.
  • Darnellin mukaan aviopuolisoiden pitkä erilläänolo ja sodan aiheuttama stressi ovat syynä ilmiöön.

avoliitto

  • Vuonna 1987 liikennevakuutusyhtiö oli lakkauttanut eläkkeen lesken osalta, koska katsoi hänen nyttemmin kykenevän elättämään itse itsensä käytettävissään olevien tulojen ja jo yli kymmenen vuotta jatkuneen avoliiton vuoksi.
  • 26 Tanskassa Gomard, Civilprocessen 1980 s. 550 samaistaa kihlauksen ja avoliiton, lain mainitessa vain aviopuolison.

ero

  • Minä en ole vielä lähtenyt ja jos sinä jatkuvasti kiusaat minua tuolla sietämättömällä hyväntuulisuudellasi, jossa ei näy jälkeäkään surusta meidän eromme takia, niin minä yksinkertaisesti jään tänne.
  • Hän kertoi minulle, että pian meidän eromme jälkeen hänen isänsä oli kuollut.

erota

  • Keaton esittää eronnutta naista, joka ensimmäistä kertaa löytää myös erotiikan ihmissuhteissa.
  • Miesnäytelmä leninki tonkii eronneen miehen tuntoja

etääntyä

  • Hän on lähettänyt tänne elävän sanansa, jolla houkuttelee meitä etääntyneitä likemmä Herraa.

jäädä leski

  • Martti Kolari ja Yrjö Lötjönen ovat eläkeläisiä, molemmat jo vuosia sitten leskeksi jääneitä.
  • » Väestötilastopa osoittaa, että leskivaimoja on yhteiskunnassa paljon enemmän kuin leskeksi jääneitä miehiä. »
  • Yksinäisyys oli jonkin verran yleisempää leskeksi jääneiden miesten kuin naisten keskuudessa.
  • Kaikki kirjeet on päivätty samaisessa maalaiskartanossa, johon kirjoittaja aikanaan tuotiin emännäksi ja jonka hän leskeksi jäätyään luovutti toisiin käsiin pidättäen kuitenkin itselleen oikeuden elää siellä elämänsä ehtoopäivät.
  • Kymmenvuotisen avioliiton jälkeen jäi Sofia Kolehmainen leskeksi.

kaveri

  • Ulrika Skoogia, 15-vuotiasta Coman kaveria näyttelee Maria Kranz, joka käy ruotsalaista balettikoulua ja on ollut pienissä sivuosissa Oopperassa.
  • Pelin juoneen kuuluu myös toinen poika, Spiken kaveri Buzz, jonka Spectre hypnotisoi puolelleen.
  • Mun kaverini Moriz on aika pulassa.
  • - Kyllä tuo korvaus tuntui lähinnä pilkanteolta, totesi kaverini, joka kävi ostamassa palautuskuorta varten postimerkinkin parin kilometrin päässä kodistaan, presidentti Taija Halosen puoliso Pentti Arajärvi on valittu Kelan tutkijaksi.
  • Otimme kaverini Tanelin kanssa tehtäväksemme etsiä Savonlinnasta elämää.
  • Parhaan kaverinsa Vekan kanssa hän ryhtyy varastelemaan autostereoita.
  • Puukotuksesta epäillyt mies ja hänen kaverinsa on pidätetty.
  • Ulko-oven vieressä olevan pojan kaverit huolehtivat tarkoin, että tämä pysyy pystyssä, eikä loukkaa kaatumalla itseään.
  • Mun kaverit oli käyny mua kattomassa ja kuulin, että ne on yhä kylällä.

kaveri keskenään

  • Kaverisi ottaa mailan poikittain rinnalleen.
  • Kaverisi Ben Hogson. "
  • Autonkuljettaja Kai Hemminki ja hänen kaverinsa olivat tulleet Mikkeliin tarkoituksenaan anastaa sopiva auto käytettätetun
  • Hartikaiselle oli kerrottu vasta myöhemmin, että hänen kaverinsa oli elossa.

kihlata

  • Kihlattuni on yli 2 metriä pitkä ".
  • « Kihlattuni pitäisi olla hyvin vaaleaverisen ja hyvin lempeän ».
  • Englannin ulosajettu keskikenttäpelaaja David Beckham on leimattu yhdeksi syypääksi saarivaltion häpeään, ja hän sattuu olemaan juuri " Posh Spice " Adamsin kihlattu.
  • Tämä nuori mies on tytön kihlattu, Bruce Norton.

kihlaus

  • Pitäisikö hänen luopua realistisista ihanteistaan, pitäisikö hänen ryhtyä kirjoittamaan mielikuvituksellisia tarinoita vain siksi, että hänen kihlauksensa ei purkautuisi?
  • Uskonnollisten syitten vuoksi oli hänen kihlauksensa purkautunut, kun sulhanen oli maailmanihminen.

kihloissa

  • Aaron suoritti koko joukon valmisteluja, ennen kuin Pieree saapui, mutta Valeria antoi hänen ymmärtää olevansa kihloissa Piercen kanssa ja ettei hänen pitäisi toivoa mitään.

kihloissa olla

  • Sormuksensa luovuttivat, avioparit vihkisormuksensa, kihloissa olevat kihlasormuksensa ym. Valtion puolesta annettiin kullan luovuttaneille sijaan terässormus, johon oli kaiverrettu „ kultaa annoin raudasta ".
  • Ja kihloissa olevat tytöt ovat aina ikäviä.
  • He näyttivät nuoremmilta kuin kihloissa olevat parit yleensä.
  • Eräillä paikkakunnilla seurakunnat ovat järjestäneet avoliitossa tai kihloissa oleville kehitysvammaisille pariskunnille asuntoja.
  • V. 1796 meni 17-vuotias neitonen Mathilda Jansson kihloihin erään miehen kanssa, joka kumminkin ennen pitkää kuoli.
  • Nainen kihloihin mökin omistajan kanssa, hylkäsi kuitenkin Kälviäisen ja meni joka nyt istuu vankilassa miestaposta.

kosija

  • Kauniille ja rikkaalle neidolle oli kosijoita saapunut läheltä ja kaukaa.

kosiskella

  • Parhaimmillaan Ilkka Hämäläinen on Margaretaa kosiskellessaan, mutta yllättää oopperan myötä usein äänivaroillaan.
  • Koiras koettaa mitä innokkaimmin mielitellä naaraita niitä kosiskellessaan.

kumppani

  • Sopivan kumppanin löytäminen ei ole helppoa.
  • Päätös on myös helpompi purkaa, jos vaikka perhetilanne muuttuu ja mies haluaakin perustaa perheen uuden kumppanin kanssa, sanoo Koskimies.
  • Eläimiä pienestä asti puolustanut Anja sai sopivan kumppanin.

kumppanukset

  • Ovela Jack on kuitenkin varautunut tilanteeseen, ja kumppanukset pääsevät pakenemaan.
  • Lopulta kumppanukset liukastuvat vahingossa banaaninkuoreen, ja sairaalassa he houreissaan uneksivat itsensä ihmissyöjien pariin, sotilaskasarmille ja villiin länteen.

leski

  • Harjavallassa hukuttautui 70- vuotias teurastajan leski Aleksandra Kinni.
  • TekijäL 27 § 2 määrää, että tilauksesta tehtyyn muotokuvaan tekijä ei saa käyttää oikeuttaan tilaajan tai tämän kuoltua hänen leskensä ja perillistensä suostumuksetta.
  • Jos farmari kuolee Alabamassa tänään, saa hänen leskensä henkivakuutussumman postitse huomenna.
  • Sen jälkeen siellä asui hänen leskensä arkkitehti Elissa Aalto.
  • Sir Winston Churchillin pronssipatsas, jonka hänen leskensä Lady Spencer-Churchill äsken paljasti kuningatar Elisabetin ja kuningatar-äidin läsnäollessa, hallitsee nyt Lontoou Parlamenttiaukiota.

leskimies

  • Koska tohtori Burgner on leskimies, aiheuttaa hänen tulonsa seudun vapaissa naisissa arvattavaa vipinää.
  • Eronneita ja leskimiehiä oli aineistossa mukana vain 15. Jos tulos lasketaan vastanneiden mukaan oli jokainen eronnut ja leskimies lukenut pornoa.
  • Onko sellaisia leskimiehiä ja pojanhuiskaleita, jotka uskaltaisivat ryhtyä noottienvaihtoon vanhemman leskirouvan ja kunnollisen tytön kanssa?
  • Oletteko koskaan kuulleet, että Suomessa on leskivaimoja 100,000 enemmän kuin leskimiehiä.

liehitellä

  • Vaikka hänen terveytensä oli käynyt huonoksi, oli hänen kuuluisa kauneutensa säilynyt yhä, ja siksi hän oli kaikkien juhlatilaisuuksien kaunein ja eniten liehitelty nainen.
  • Mutta joskus, kun hänen miehensä oli virastossa, hän istui ikkunan edessä ja muisteli noita iltakutsuja,, noita tanssiaisia, joissa hän oli ollut niin kaunis ja niin liehitelty.
  • Niin liehitelty kuin Felicitas tiesikin olevansa, antoi hän kui; enkin arvelematta myöntävän vastauksen, silli kolmannestatoista vuodestaan asti oli hän ollut varma päätöksessään tyytyvänsä arvelematta ensimaiseen parhaaseen.
  • Häntä raivostutti se tapa, millä Taru puhui minusta, ja häntä raivostutti myöskin se, että Taru liehitteli Kalervoa, sillä Toivo piti Kalervosta.
  • — Mutta sinä, sinä liehittelet vain tuota Vätystä koko ajan. »

naida

  • » Tavallinen nainut nainen », hän sanoo, » uskoo lujasti, että hän osaisi hoitaa miehensä liikeasiat paremmin kuin mies, ja on hyvin mahdollista, että hän on oikeassa.
  • Kahdeksasta miehestä hän olisi voinut naida kenet tahansa, ellei hän olisi aina joutunut lähtemään ulkomaille ainakin kerran kihlauksen aikana.
  • Hän olisi voinut naida kenet tahansa tusinasta muita tyttöjä, jos olisi halunnut, multa hän oli valinnut Lindan heidän kaikkien joukosta; hän oli...

naimisiin

  • Ulkomaalaisen kanssa naimisiin mennyt wieniläinen morsian vuokrasi raitiovaunun vihkimisen jälkeen esitelläkseen miehelleen kaupunkia.
  • Niinpä sieltä käy selville, että eräs nuori, äskettäin naimisiin mennyt mies otti vakuutuksen siltä varalta, että avioliitossa sattuisi syntymään kolmoset.

naimisissa

  • Graves ja Francisco ( 1962 ) kiinnittivät huomiota siihen seikkaan, että jos väkisinmakuun kohteena oli naimisissa oleva nainen, joka oli ollut aikaisemmin sukupuolisessa kanssakäymisessä, liittyi tapahtumaan vähemmän vammoja, ellei oltu käytetty huomattavaa väkivaltaa.
  • Ryhmään kuuluu vanha mies, kaksi lasta, saksalaisen kanssa naimisissa oleva nainen ja sotilas.
  • Naimisissa olevan kahden lapsen huoltajan marginaalivero eli montako prosenttia naimisissa oleva kahden lapsen isä maksaa veroa
  • Opetusministeriö on nyt aloittanut voimakkaan kampanjan houkutellakseen naimisissa olevat naiset takaisin kateederin taakse, heti kun heidän perheensä ei enää välttämättä tarvitse heitä.
  • Vuoteet olivat toista metriä leveät, sillä useimmat naimisissa olevat ottavat ainakin kerran vuodessa vaimonsa ja perheensä mukaan merimatkoille.
  • Tilaston mukaan 29,7 pros. naimisissa olevista miehistä saavuttaa 80 vuoden iän, mutta poikamiehistä vain 23,4 pros.
  • Diskriminoinnin erästä muotoa kuvaa myös Länsi-Saksassa voimassa oleva laki, jonka mukaan naimisissa olevan naisen aviolliset ja perhevelvollisuudet rajoittavat hänen vapauttaan ammatin harjoittamiseen.
  • Siinä tuomioistuin katsoi, viitaten evolutiiviseen tulkintaan, että Belgian lainsäädännön mukainen naimattoman äidin ja hänen avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsensa huonompi asema verrattuna naimisissa olevan äidin ja hänen avioliitossa syntyneen lapsensa asemaan oli sopimuksen 14 artiklan vastaista syrjintää.

pariskunta

  • Tuttu juttu on visailusarja, mutta pariskuntien keskinäisestä tietoudesta.
  • Sekä keskenään että pariskuntien kesken.

poikamies

  • Väinö Hakala oli syntynyt Rantasalmella ja hän oli poikamies.
  • Reese ( Shannon Sturges ) on tarinan prinsessa, joka kunnioittaa perinteitä ja nai kaupungin tavoitelluimman poikamiehen.
  • Täytyykö poikamiehen, jolla ei ole taloutta, syödä 25 gramman päiväannoksensa lusikalla kotonaan tai kulkea vuotava voipytty taskussaan?

poikaystävä

  • Valmistusohje on yllättävän yksinkertainen ja tulos vekkuli joululahja tyttärelle, työtoverille - tai miksei vaikka poikaystävälle.
  • Lahjaideoita poikaystävälle
  • Mutta sitä en enää kestä, että nuori nainen opastaa oikein kädestä pitäen siskoaan, miten poikaystävälle teeskennellään, kun seksi ei suju.
  • Mikki pelkää menettävänsä Minnin uudelle poikaystävälle, joka sattuu olemaan mestarikokki.
  • Murtunut Dana purkaa huoliaan ystävälleen Lenkalle ( Jitka Asterovä ) ja tämän poikaystävälle Milanille ( Karel Koden ).
  • Seuraavana päivänä soitan kiltisti poikaystävälle 300 kilometrin päähän ja kysyn ohimennen neuvoa tukkiutuneen viemärin avaamiseen.
  • Tutkimusten tulos on järkytys paitsi Alisonille, myös hänen vanhemmilleen ja pitkäaikaiselle poikaystävälle.
  • Lehtien juorupalstat ovat tämän tästä kertoneet BB:n tiuhaan vaihtuvista poikaystävistä.
  • Ennen pitkää hän jakoi kanssani kaikkein yksityisimmätkin asiani: määräsi kylminä talviaamuina villahousupakon. ulkoilutti krapula-aamuina koirani ja antoi tuoreeltaan lausuntoja nuoruuteni poikaystävistä.
  • Chris saa myös ohimennen selville, että hänen poikaystävänsä pettää häntä toisen tytön kanssa.
  • Bobby Crawford on hänen poikaystävänsä.
  • Ja niin on hänen poikaystävänsä Kevinkin.
  • Brando tunnusti tappaneensa sisarensa poikaystävän Dag Drolletin.
  • Kun entisen mäkihyppääjän entinen vaimo löytää uuden poikaystävän, saamme siitä yksityiskohtaisen selonteon kuin Tokion pituushyppykilpailusta.

puoliso

  • Filippiinien lentokenttäviranomaiset estivät tiistaina maan entisen hallitsijan puolisoa Imelda Marcosta nousemasta Hong Kongiin menevään koneeseen.
  • Laila Räikkä esittää Tsaikovskin puolisoa Antonina Ivanovna Miljukovaa, jonka kanssa säveltäjän onni jäi lyhyeksi ja jonka liitosta homoeroottisuuteen taipuvaisen Tsaikovskin kanssa tuli fiasko.
  • Riippumattomuus puolison taloudellisesta tuesta ei tee puolisoita keskenään yhdenvertaisiksi.

rakastaa

  • - Noinko kaunis - noin jalo ja suuri on minun rakastettuni, hän ajattelee, ja tuskallinen onni saa hänet puristamaan ristityt kätensä sydäinelleen.
  • Miten saan siis tietää, millainen on minun rakastettuni?

rakastaja

  • Kannattaa tehdä niitä päätöksiä, että tahdon seurata omaa rakastajaani loppuun asti.
  • Kakkosen uudella leffapaikalla nähdään ensimmäisenä Peter Greenavvayn tyylitelty kertomus kokista, joka yrittää salata varkaan vaimon ja tämän rakastajan intohimoisia kohtaamisia huippuravintolan keittiössä.
  • Arthur oli hieman ennen Alanan kuolemaan saanut tietää, että tällä on suhde nuoren rakastajan kanssa.

rakastajatar

  • Hänen rakastajattarensa oli Inga Arvad- niminen tanskatar.
  • George, pääsuunnittelija, joka joutuu ryöstön jälkeen kiinni, hänen amerikkalainen rakastajattarensa Wanda ja pyssymies Otto.
  • Forrest Bedford tapaa jälleen rakastajattarensa Christinan.
  • Hänen surullisesta kohtalostaan, kun hän rakastajattarensa ilmiantamana joutui santarmin käsiin ja hirtettiin Pestissä v. 1862, lauletaan vielä nytkin pusztán paimenten keskuudessa.
  • Siksi toimitti hän rakastajattarensa erääseen Pietarin läheisyydessä sijaitsevaan luostarikouliiun.

rinnakkaiselo

  • Rinnakkaiselo kaiken aikaa toiminnassa olevan vanhan selluloosatehtaan 3000 työntekijän kanssa on sujunut kitkattomasti.
  • Rinnakkaiselo ei ole ongelma tavallisille ihmisille, mutta viranomaisilla on vaikeuksia päästä yhteisymmärrykseen, Jukovic vakuuttaa.

seuralainen

  • Tomin seuralaiset tulivat väliin, ja erehdys seivlsi.
  • Abesalonin seuralaiset kerääntyivät kuolevan päällikkönsä ympärille.
  • Papukaija ei ole mikään sopiva seuralainen naineelle miehelle.
  • Vain ajatus, tuo ihmisen uskollisin seuralainen, on seurannut mukana tähän valkoiseen yksinäisyyteen.

seurustella

  • Olivathan he seurustelleet jo vuosia.
  • Nämä naiset seurustelivat aikansa johtavien yhteiskuntatieteilijöiden kanssa, mm. Malthusin, Ricardon ja John Stuart Millin.
  • Sittemmin he seurustelivat muutaman lyhyehkön jakson, olivat välillä yhdessä, välillä erillään.

tapailla

  • Töiden jälkeen hän tapaili rakastajatartaan.

tyttöystävä

  • Kävijöitä riitti pitkin päivää ja usein vierailijana oli jonkin varusmiehen omainen tai tyttöystävä.
  • Yhden surmatun nuorukaisen tyttöystävä löysi heidät perjantaiaamuna kello 8.
  • Perhepiirissä niitä on useampikin, sillä Lappalaisen tyttöystävä Piia Pulliainen voitti samassa kilpailussa naisten sarjan Suomen mestaruuden.
  • Silloin soi ovikello ja eräs hänen tyttöystävistään ryntäsi sisälle.
  • Seuranneessa keskustelussa puhuin useista hänen tyttöystävistään ja huomautin, kuinka kauniita ja suloisia he ovat.

vaimo

  • Pahamaineiset ja väkivaltaiset amerikkalaiset kullankaivajat murhaavat meksikolaisen talonpojan vaimon ja veljen.
  • Sydän karrella perustuu Watergate-journalisti Carl Bernsteinin vaimon Nora Ephronin paljastuskirjaan.

yhteisasua

  • Millaista yhteisasuminen voi olla?

ystävä

  • Hänen päästyään sairaalasta kokoontui joukko ystäviä ja naapureita hänen kotiinsa, jossa talon vieraanvaraisuudesta nauttien ja virsiä ja hengellisiä lauluja laulaen vietettiin iltaa.
  • Järkkymätön lojaalisuutesi ystäviä ja tuttavia kontaan kaipaisi hivenen suurempaa kritisointia, vaikka yleensä et ole tottunut sellaisen tekoon.
FEE 
degree (kuvaus)
depictive (kuvaus)
descriptor (kuvaus)
duration (kuvaus)
partner_1 (kuvaus)
partner_2 (kuvaus)
partners (kuvaus)
source_of_relationship (kuvaus)
time (kuvaus)