FinnFrameNet:Participation

Sanatista

osallistua

  • Saksalaisten osallistumista kohtaan tunnettu epäluulo on hänen mukaansa historian valossa ymmärrettävää, mutta Kohl korosti saksalaisten ja ranskalaisten olevan nyt osa yhteistä eurooppa-
  • Vastustus kommunistipuolueen hallitukseen osallistumista kohtaan on kuitenkin voimakasta, varsinkin kristillisdemokraattien taholla.
  • Man kohtalon kokivat myös eräät Ruotsin esitykset, jotka koskivat mm. vaihtopelaajien määrän vakiinnuttamista kahteen ja jäällä makaavan pelaajan osallistumista peliin.
  • Filmi kertoo miljoonien ihmisten osallistumisesta nälän torjuntaan teknillisin keinoin.
  • Ammattiosaston vastuu työtaistelusta jäsenkunnan enemmistön osallistumisen perusteella, tehdyn päätöksen perusteella ja vastuuhenkilöiden osallistumisen perusteella.
  • Yhdysvaltain osallistumisesta sotaan.
  • Kysymys Neuvostoliiton osallistumisesta sotaan Japania vastaan on Pariisin radion tietämän mukaan käytännöllisesti katsoen ratkaistu.
  • Kalevi Sorsan mukaan murros Itämeren alueen yhteistyössä tapahtuu, kun kaikki alueen kansat voivat itsenäisinä vapaasti päättää osallistumisestaan yhteistyöhön.
  • Kristillinen liitto on valmis jatkamaan neuvotteluja osallistumisestaan hallitusyhteistyöhön.

osallistuja

  • Kisan kaikkiaan 375:sta osallistujasta oli kelpuutettu SMfinaaliin parhaat seitsemän.
  • WWW-sivujen surffailijat saavat myös äänestää oman suosikkinsa missikisan 29 osallistujasta.
  • Hän muistutti kesäpäivien osallistujia sanattoman viestinnän tärkeydestä huomauttamalla, että jos ihmisen sanat ja olemus ovat ristiriidassa, toiset uskovat meistä sen, minkä näkevät.
  • 5 luku käsittelee yhtiökokoukseen osallistujia.
  • Koulutuspäivään osallistujia muistutettiin myös molemmin Kolisen kiittelemisen tehoudesta ja rohkaistiin käyttämään sitä entistä enemmän hyväksi terapiassa.
  • Viime vuoden kuninkuuskilpailun osallistujista puuttuu viisi, Aatami, Arafat, Jäavin-Poika, Ponseri ja Vejari.
  • Suurin osa leirien osallistujista on kouluissa elämänkatsomustietoa opiskelevia.

osapuoli

  • Kansallisen oikeudenkäynnin osapuolet olivat turva-alan yrityksiä, joiden kaupallinen toiminta muodostui pääosin hälytysjärjestelmien ja hälytyskeskusten valmistuksesta ja myynnistä.

???

  • Somalian kansallinen liike fSNM ei osallistunut neuvotteluihin.
  • Sodan kolmas osapuoli, muslimijohtoiset Bosnian joukot, ei osallistunut neuvotteluihin.
  • Neuvostoliiton pääministeri Aleksei Kosygin ei osallistunut neuvotteluihin
FEE 
event (kuvaus)
means (kuvaus)
participant_1 (kuvaus)
participants (kuvaus)