FinnFrameNet:Luck

Sanatista

onnekas

  • „ Autuus " ja „ autuas " sana merkitsee raamatussa maallista onnea, esm.
  • Suomella oli onnea, kun nouseva kotimarkkinateollisuus 1800-luvun lopulla kompensoi vähenevää Venäjän menekkiä.
  • Kalaonnensa turvaamiseksi myös tulevaisuudessa pyysi onnekas kalamies pitämään saaliin tarkemman pyyntipaikan ja nimensä salaisena.
  • On muistettava, että onnekas Ruotsi ei ole ainoastaan Hannu Hanhen ominaisuuksilla varustettu porukka, vaan huipputaitava joukkue, joka koostuu nyvin yhteen pelaavista superyksilöistä.
  • Suomen maatalouden sopeuttaminen Euroopan liiton ehtoihin olisi ilmeisesti vesien tilan kannalta onnekasta, sillä kustannusten karsiminen edellyttäisi lannoituksenkin vähentämistä.
  • - Luulen, että minä olin tänä iltana tarpeeksi onnekas tekemään voittomaalin, Momesso vähätteli taituruuttaan.
  • Olisi onnekasta, kun kokonaisbudjetin puitteissa saisimme entistä enemmän siirtymään taloudellisia mahdollisuuksia myös tänne syrjäseuduille.
  • Alttoviulisti Anna Turunen oli onnekas: hänen tarvitsi odottaa omaansa vain noin vuosi.
  • Ranskan kilpailusta karsiutunut Mika Häkkinen ei ollut yhtä onnekas.
  • - Olin onnekas saadessani ajaa viimeisen kierrokseni tyhjällä radalla.
  • Pieksämäen Metsäoppilaitos on ollut onnekas saatuaan mukaan projekteihin kansainvälisen ammattilaisen, joka paitsi tietää, myös osaa.
FEE 
degree (kuvaus)
descriptor (kuvaus)
protagonist (kuvaus)
state_of_affairs (kuvaus)
time (kuvaus)