FinnFrameNet:Inspecting

Sanatista

selvittää

  • Ensimmäisenä työnä selvitetään kuormituksen taso ja sitten kuormitusta pyritään vähentämään.

tarkastaa

  • Hyvät herrat, luovutan käsiinne nämä paperit todistuskappaleiksi ja samalla pyydän teitä tarkastamaan vastaako niissä näkyvä jälki kenenkään tässä huoneessa olevan henkilön kumikorkoja..
  • Niissä ei ole mitään tärkeätä, rouva Geldard sanoi. Tarkastin ne ennenkuin tulin teidän luoksenne.
  • Samalla hän tarkasti haavan ja leikkasi pienen palan verisestä kääreestä.
  • Hän tarkasti minut säälimättä: inventoi päästä jalkoihin, mittasi ja punnitsi ( suureksi

tarkastella

  • Käsitätkö: Hän asetti pistoolin pöydälle ja siirtyi tarkastelemaan haavoittunutta lähemmin.
  • Ensi töikseen hän lähti tarkastelemaan murhatun entistä asuntoa ja palasi parin tunnin kuluttua sieltä huulet omituisesti kurtussa.
  • Projektin johtoryhmä tarkasteli hanketta uudelleen tiistaina Mikkelissä; kirjastojen edustajat saivat luvan :atKaa suunnittelua.
  • Hän tarkasteli aluetta veneen kanssa ja löysi vuonna 1967 syntyneen kotiapulaisen, joka on Thaimaan kansalainen.

tarkastelu

  • Suomen poikkeavan kehityksen tarkastelu edellyttäisi tietysti perusteellista kansainvälistä vertailua.

tarkastus

  • Yhdistyksen toimesta kävi siellä rakennuksia tarkastamassa Rannikkotykistörykmentti 2:n rakennusmestari P. J. Leino ja antoi hän tarkastuksesta laajan kirjallisen lausunnon.
  • Tarkemmat tiedot tarkastuksesta saa paloasemalta puh. 12 864.

tarkkailla

  • Tutkimusten tulosten perusteella voidaan tarkkailla puhdistamon tehoa ja ryhtyä toimenpiteisiin, jos aihetta ilmenee.

tehdä ruumiintarkastus

  • Pankkiin ei Etelä-Afrikassa mennäkään noin vain, vaan vartijat tekevät ruumiintarkastuksen ennen sisäänpääsyä.
  • Hänen mukaansa tullilakiin pitäisi saada yksityiskohtaiset säännökset siitä, millä edellytyksillä matkustajalle voidaan tehdä ruumiintarkastus, ja kuka tarkastuksen tekemisestä päät-

tutkia

  • Lääkärit tutkivat hänet perusteellisesti.
  • Lääkärit tutkivat häntä kovasti, mutta eivät keksineet keinoa, millä olisivat saaneet hänet vaikenemaan — ja niin hän sitten kuoli.
  • Vuonna 1990 valmistuneen päiväkodin kunnostustarve selviää lopullisesti kaupungin teknisen toimen tutkittua tarkoin kiinteistön rakenteet ja kosteusongelman syyt.
  • Miki pääsi irtoamaan karilta perjantaiiltana klo 19.15. Se ankkuroitiin väljemmille vesille sammakkomiesten tutkittua vuotopaikat.
  • Vuosien ajan tuhoisaa mikrobia luultiin yksinkertaiseksi alkueläimeksi, mutta epidemian levittyä ja yhä useamman asiantuntijan tutkittua potilaita tai uhreja syyllinen varmistui viime kesänä tieteelle aikaisemmin tuntemattomaksi sienitaudiksi.

???

  • - Käännösehdotuksen tarkasteluun varattu aika on ollut aivan riittämätön.
  • Tarkastin kuolleen heti tultuani, tohtori vastasi.
FEE 
degree (kuvaus)
desired_state (kuvaus)
ground (kuvaus)
inspector (kuvaus)
instrument (kuvaus)
iteration 
manner (kuvaus)
means (kuvaus)
place (kuvaus)
time (kuvaus)