FinnFrameNet:Ingestion

Sanatista

ahmia

  • Jim ahmi voileipänsä ja pihvinsä ja hörppäsi kahvinsa ja nousi silten ylös.
  • Tarjosinpa hänelle teetäkin ja nautin nähdessäni, miten hyvällä halulla hän ahmi pikkuleipiä.
  • Kilvan he ahmivat ruokaa ja vitamiineja ja keräävät voimia vastaisen varalle.
  • Benno ei ollut kotona, ja minä ahmin illallistani, jota äiti oli pitänyt lämpimänä minulle, päästäkseni mahdollisimman pian kertomaan Riitalle uutista.
  • Minä ahmin aamiaiseni ja jätän kauniin nuoren naisen tehdäkseni sinulle palveluksen, ja sittenkin sinä epäilet hyvää tarkoitustani.

herkutella

  • Välistä kirjoittaja suorastaan herkuttelee aikalaiskielen rohkeilla ilmaisuilla, joista on tullut 60-lukulaisuuden tavaramerkki.
  • Dj Harri Kukkola herkuttelee mielellään mämmillä.
  • Floyd käy mm. 'Tuulen viemää " -tyylisellä miljonäärin maatilalla ja herkuttelee pitkäsarvisen karjan lihalla.

hotkaista

  • Mikkeli-seura se hotkaisi kuin ajokoira lihapalan tiedon Otto von Fieandtin " uudesta " syntymäpaikasta, ja eikös vain kerrankin alettu takoa, kun rauta ( kupari ) oli kuumaa ja hommattiin oikein muistomerkki...
  • Se hotkaisi munan, ponnahti takatassuilleen ja lähti juoksemaan vastapäivään talon ympäri hirvittävästi läähättäen, eikä päässyt taiasta ennen kuin auringon laskiessa.

hotkia

  • Hotkin kaikki, mitä sain käsiini.

hörppiä

  • Taas puolentoista vartin paussi, jonka aikana ei muuta kuulunut kuin naisten alituista teen ja kahvin hörppimistä ja herrain yhtämittaista nuuskaamista, sitten uskalsi vihdoin nuori rouva kysyä toiselta: Onko rouva tyytyväinen imettäjäänsä?
  • Täti hörppäsi teetä väliin ja pudisti päätään.
  • Useissa myymälöissä oli vain yksi ainoa henkilö tyhjissä suojissa, hörppien teetänsä ja ilmottaen ostajille kaikki tavarat myydyiksi.
  • — Mitäs se Lipposka oikein toimittaa, en minä ole kuullut mitään, sanoi Strömberska hörppien kahvia.
  • » Ääneen! » naureskeli tyttö hörppien kahviaan nautinnolla.

hörppy

  • loisen pommin ja otti hörpyn lasistaan ennen kuin ehdimme toipua edellisestä järkytyksestämme.

hörppäillä

  • - Juomareiden tarvitsee vain hörppäillä säännöllisesti lähteen vettä, niin he pääsevät eroon turmiollisesta tavastaan, uutistoimisto korosti.

hörpätä

  • Berard hörppäsi viiniä ja otti sitten taskustaan revolverin, jonka merkityksellisesti laski pöydälle.
  • Tommy hörppäsi kahvinsa.
  • Kiireesti hän hörppäsi kahvit ja painui ulos.
  • Teppo Salopuro hörppäsi maitoaan miettiväisenä.
  • Tommy hörppäsi kahvinsa.
  • Sitten se hörppäsi pitkän horaisun vettä, ei koskenutkaan ruokaan.
  • Raimo hörppäsi olutta lasistaan.
  • Hän hörppäsi 0,4 litraa vetävän eurotuopposensa 2,04 sekunnissa.

illastaa

  • Asianajaja hämmästyi niin ettei tiennyt mitä illastaisi.
  • Sillä välin kun isä illastaisi, hän hiihtäisi hirven!
  • Niin, tällaista se oli ennenkin muutama vuosi sitten, jolloin hän nuoren miehen poksissaan iltaisin toimesta kotiin tultuaan ajatteli, missä ravintolassa hän tänä iltana illastaisi, omassa kantaravintolassaan, tai antaisiko lompakko myöten, tehdä poikkeuksen, ja illastaa vähän komeammin.

juoda

  • Katselin tässä eräänä päivän silmät ymmyrkäisinä kuin Iltalypsyn karjakko kahviseurassani olleita nuorten eriskummallista tapaa: lähes jokainen joi kahvinsa lusikka kupissa törröttäen.
  • Tiina joi kahvia ja mursi suklaata katsellen Nikkeä.
  • Ensin minä join viiniä ja senjälkeen juoksentelin Irja olkapäillä pitkin kattoja.
  • Mutta kun tuotiin toinenkin, niin sanoin että johan minä join kahvia.
  • Mikkelissä klo 20.21 Jeesus joi viinin ja sanoi: " Se on täytetty. "
  • 10 ) Miten paljon keskiverto suomalainen joi maitoa viime vuonna?
  • ta, ja Tonavasta keisarin maljan se joi.
  • Hän joi 89 kiloa tavallista vettä, 12 kiloa vichyvettä ja 3 kiloa rautavettä sekä poltti ison joukon kanverttisikaria.
  • Kuusi ensimmäistä päivää, jolloin ternimaitoa saadaan, pitäisi vasikan juoda sitä runsaasti.
  • Italialaisten rakastama tapa juoda kupponen kuumaa kahvia aamuisen työpäivän virkistykseksi on herättänyt närää pohjoisessa Comon kaupungissa.
  • On suuri ero juoda lasi viiniä ruoan yhteydessä tai langeta kroonilliseen alkoholismiin, selitti eräs isännistä, kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Adme Brousset.
  • Suomi joi olutta 439 miljoonaa litraa
  • Keskivertosaksalainen joi lähes 145 litraa olutta vuonna 1990 ja pääsi tuolla määrällä kirkkaasti Euroopan oluttilaston kärkeen.
  • — Tietenkin, sanoi tarkastaja juoden teetä, jota hänelle tarjottiin.
  • Hän joi tyhjäksi teekuppinsa ja siveli sitten hellästi jotakin, mikä riippui tuolin selustalla ja minkä minä pala kurkussa totesin vanhaksi tupakkatakikscni.
  • Nainen joi tottelevaisena, suu väristen, hampaat kalisten lasia vasten.

juopotella

  • Sitä paitsi on hän juopotellut viime päivinä, kuten Georg kertoi.

kulaus

  • Kun tämä kääntyi hetkeksi, sieppasi Kongo pullon kouraansa, kapusi salaman nopeudella ylimmälle kaidepuulle, otti korkin pullon suulta ja tyhjensi sitten sen sisällyksen pitkillä kulauksilla.
  • Saatuaan selville, ettei vänrikki Ståhlkrantz vielä ollut saapunut niitten ratsumiesten kanssa, joitten tuli olla päivystäjinä kuninkaan luona, missä päivystyksessä hänenkin tuli olla osallisena, läksi hän » janoiseen munkkiin, » missä hän useilla kulauksilla vahvisti väsynyttä ruumistaan.

kulauttaa

  • lua? kysyi John sitten kun hän oli kulauttanut pitkän ryypyn koko Blackwillin kuivimpaan paikkaan.
  • Puustinen on kulauttanut parempiin suihin 0,5 litran tuopin ajassa 1,99 sekuntia.
  • Hunt kulautti groginsa ja meni ulos.
  • Ned kulautti juoman kurkkuunsa yhdellä siemauksella.
  • Salatakseen niielenliikutuksensa hän kulautti whiskyryypyn kurkkuunsa.
  • Silloin tällöin kulautimme siemaisun syvistä olutlaseistamme...
  • Sitten hän kulautti whiskynsä yhdellä siemauksella ja nousi ylös.

litkiä

  • Puari on täynnä paikallisia ihmisiä, jotka kiireettömänä litkivät kaljojaan.
  • Ja kun he joivat, he litkivät vettä tai maitoa niinkuin eläimet tapaavat tehdä.
  • Ja silloinkin kun Biskayn lahdesta oli päästy, niin rommitynnyrin tappi oli auki kolme päivää, ja Parbummi ja hän litkivät rommia kuin sienet.

lounastaa

  • Capson lähti, ja ennenkuin Hank ehti laittautua niin kuntoon, että olisi lähtenyt hotellista, sinne saapui Curtis Norman, joka järjesti asiat niin, että he lounastivat yhdessä. Tiima oli jälleen outo asia, sillä Norman oli tunnettu siitä, että hän ei lounastanut ulkona, vaan söi omenan konttoripöytänsä ääressä ja vaati apulaisiaan tekemään samoin.
  • Sima oli lounastanut pikkuruisessa ravintolassa, joka hänen mielestään oli oikea löytö, ja käveli nyt joustavin, kevyin askelin aurinkoista katua.
  • Torstaina päättyneen seminaarin jälkeen Ahtisaari lounasti Elysee-palatsissa presidentti Jacques Chiracin vieraana.
  • Etelä-Vietnamin sotatoimialueelle suorittamansa pikaisen vierailun aikana presidentti Johnson lounasti sotilastukikohdan kanttiinissa, mistä tilaisuudesta kuvamme.

maistella

  • Suomi maisteli johtomaaliaan runsaan minuutin, kunnes puolustaja Toni Lydman unohti omalla puolustusalueella tshekkihyökkääjän vapaaksi B-pisteelle.
  • Eritrealaista ruokaa maisteli sormin myös kolmasluokkalainen Lauri Kekkonen.
  • Anna maisteli sampanjaa hitaasti, hyvää ainetta oli turha kaataa kurkustaan alas samalla vauhdilla kuin halvempia lajikkeita.

mutustella

  • Pikku prinssi seisoi sen vieressä ja sanoi isä-kuninkaalle, joka juuri saapui keittiöstä ensimmäistä kaakkuaan mutustellen.
  • Kun äiti tuli kotiin oli lamppu sytytetty, tuli loimusi uunissa ja Heikki makasi vuoteessaan tyytyväisenä mutustellen ranskanleipää.
  • Pieni Muk-Muk istui mutustellen baobab-hedelmäänsä. \v säkenöivät mustat silmät katselivat uteliaina Suuren Joen pienokaista, jolloin sen silmät äkkiä laajenivat kauhusta ja hämmästyksestä.
  • Räätälin vaimo oli sytyttänyt valkean lamppuun ja lieteen ja lapset mutustelivat tyytyväisinä joulukakkuansa.
  • — Vou, vou vou! sanoi kettuisä, kun poikaset mutustelivat herkkuaan.
  • MERCURY-PROJEKTIN astronautit puristivat alumiiniputkiloista suuhunsa liha-hedelmämuhennosta ja mutustelivat maitotiivistetabletteja.
  • Kerran toin lapsille karamellin kummallekin, mutta Aina oli poissa, ja Miikka kuului mutustelevan nurkassa yksinään, minun kirjoittaessani » herttuatarta ».
  • Ennenkuin puolitropiikin hämärä on heittänyt esirippunsa tien ylle, näemme Sampsan ja Sakarin kaikessa sovussa mutustelevan kaniininsäärtä.
  • pauksissa on tehokkuutta, joka muuttaa jopa tavallisen purukumia mutustelevan konttorirotan vietteleväksi ja salaperäiseksi ilmestykseksi.
  • » Kun kuulijakunta näki minun syödä mutustelevan sitä kaakkua », sanoi hän, » minut heti hyväksyttiin näyttämölle!

nakerrella

  • Kettu nakertelee jo mätänevän ruumiin sormia.
  • Mikä oli sen kahvila-ravintola-kapakka -jutskan nimi, jonka nakkikioskin-yrityksen " huvimajassa " allekirjoittanut ystävänsä kanssa nakerteli ranskalaisia ja ryypiskeli kokista, kun Dj suuresta maailmasta tuli ja valtasi katoksen?

napostella

  • Sensijaan kuumia makkaroita ja muurinpohjalettuja oli mukava napostella ilman tumppuja kilpailuhenkisen ohjelman ohessa.
  • Ruokavalion muutokset pitää kyllä tehdä varoen, mutta esimerkiksi porkkanoita ja omenoita voi napostella melko huoletta, ja niitä minäkin saan jouluna.
  • Lauantaina syömme vihannespaketin ja illanistujaisissa voimme napostella vaikkapa hampurilaisia, joihin on tällä kertaa käytetty hieman erikoisempia aineita.
  • Mutta kuinka monella meistä on pastilliaski taskussa ja miten usea napostelee aterioiden välillä karamellejä tai suklaapaloja?
  • Miksi maikat hörppii kahvia ja napostelee pullaa kun me oppilaat joudutaan pihalle?
  • Loppukesän kasvun voi huoletta jättää pystyyn jänisten naposteltavaksi.
  • Paikallinen väki napostelee namuja.
  • Koska ateriat ovat yksipuolisia, joutuvat bodaajat napostelemaan melkoisen kasan lisäravinteita päivittäin.

nappailla

  • Umpihumalaan Pekko ei kuitenkaan itseään hörppinyt, mitä nyt vähän soittonsa lomassa nappaili.

nautiskella

  • Itse nautiskelin jäätelövohvelista kauemmin, kahvin kera.
  • Kuten näet, olen nimeni mukainen, ja se johtuu siitä, että aikoinani kouluevään asemesta nautiskelin makeisia.

nielaista

  • Nielaisen alas sappeni ja jatkan kynän teroittamista.
  • Nielaisen tyhjää samassa, kun kysyn.

niellä

  • Ensimmäinen ajatukseni oli, että verenvuotoa jatkuu kielihaavasta, mutta koira nielee vuodon sitämyöten kun sitä tulee, tämän jälkeen oksentaa sen ulos.
  • — TALOUDELLINEN. Lapsenhoitaja: Herra Abrahamsson, herra herra Abrahamsson, pikku lisak on niellyt kymmenpennisen.

näykkiä

  • Mutta pitkin erästä polkua läheni metso, näykkien rauhallisena puolukoita mättäiltä.
  • Nimensä sai se jo pienenä pentuna, kömpelömäisesti juosta luntustellessaan, repien hampaillansa naisten hameita ja näykkien poikien koipia.

pureskella

  • Sir Jeremy pureskeli mainitun Inkiväärin peukaloa, jonka tämä kelpo herrasmies käsittämättömässä kiihtymyksessä oli työntänyt hänen suuhunsa.

rouskuttaa

  • Aidan ääressä rouskuttaa hevonen lähestyvästä miehestä välittämättä.
  • Hän oli verissä ja näytti pelottavalta karhulta, joka syödä rouskuttaa veristä saalistaan.
  • Keskiarvotallaaja rouskuttaa keräkaalia nelisen kiloa vuodessa.

ryypiskellä

  • Miehet istuskelivat pienten pöytien ympärillä, toiset pelaten pokeria, toiset ryypiskellen viskyään.
  • Mutta jo kaukaa Erkki kuuli, miten kaksi humalaista istui ryypiskellen ja loilotellen hänen penkillään.
  • Toverukset ystävystyivät isännän kanssa jopa ryypiskellen saman pullon antimia niinkuin Matti ja hänen matkatoverinsa, muudan kisälli.

ryyppäillä

  • Severi oli alkanut ryyppäillä.
  • Mutta meidän suomalaisemme alkoivat hyvän tilaisuuden sattuessa ryyppäillä ja mellastella.

ryypätä

  • Vanha civis ryyppäsi piimää ja jatkoi sitten katkera vivahdus äänessään, että hänellä ei muuten olisi mitään tällaista maailmanjärjestystä vastaan, mutta miksi sitten väitetään, että naiset valmistuvat säännöllisemmin kuin miehet, koska ovat muka näitä paljon ahkerampia ja tunnollisempia opinnoissaan.
  • Hetken kuluttua hän ryyppäsi kahvia ja sanoi: — Ettekö käsitä, minkälaisessa pulassa olen?

ryystää

  • Yhtenä aamuna se kökkäili tyynesti pihamaan poikki, kun perhe ryysti aamukahviaan.
  • Ikkunasta näimme miten Henttu ryysti tassilta kahvia.
  • Oluen hän ryysti mennessään loppuun, muovituoppi lensi vauhdista roskikseen.

siemailla

  • Porrassalmen pikamatkan sankari Juhani Repo siemaili kilpailun jälkeen mietteliäänä kuumaa mehua voitonmaljaksi.
  • Etualalle aivan rannan tuntumaan sijoittuu tilava terassi, jossa voi ensi juhannuksesta lähtien käydä siemailemassa vaikka lasillisen viiniä, mikäli asianmukainen anniskelulupa vain järjestyy.
  • Nyt saa Eerik Akselinpoika Tottin rakennuttamien muurien varjoissa vain 1 200 ihmistä kerrallaan olla pirtelöitä siemailemassa.
  • Wähän väliä hän ottaa povellansa pullottavasta taskumatista siemaillen ja päättäväisesti puhelee:
  • Kauppaneuvokset A ja B, molemmat jo liike-elämästä syrjään vetäytyneitä vanhemman polven herroja, istuivat tapansa mukaan tässä eräänä iltana ravintolassa siemaillen rommitotejaan he olivat sitä tervaksista rommitoti-ikäpolvea ja virkahtivat silloin tällöin toisilleen sanan pari.
  • Siinä hän istuu kuin kuka tahansa reilu parikymppinen suomalaisnuorukainen siemaillen sunnuntai-iltapäivänä kahvia isosta kupista.

siemaista

  • KATAJAINEN kansa siemaisi viime vuonna kieltämättä mahtavan kulauksen keskiolutta, kuten tiedetään: 2,3 kertaa enemmän kuin edellisenä vuonna 1968.
  • Hänellä oli nytkin pullo kädessään ja hän siemaisi siitä kulauksen tämän tästä.
  • Bill siemaisi kuppinsa nopeasti tyhjäksi ja astui kadulle.
  • Lasker siemaisi hermostuneesti lasistaan, eikä hän voinut pidättäytyä tekemästä kysymystä, joka nyt kiihkeästi temmelsi hänen mielessään.

siemaus

  • Hän joi viiniä siemauksen, asetti lasin vierelleen pienelle pöydälle ja sulki silmänsä.

syödä

  • Ohjelmassa näytetään, miten pienetkin hyönteiset syövät hämmästyttävän paljon ja pystyvät tuhoamaan jopa neljä viidesosaa sadosta.
  • Ruoka on myrkytettyä ja hyönteiset syövät itsensä kuoliaiksi.
  • Useat hyönteiset syövät mielellään mesikastetta, jonka vuoksi esim. muurahaisia nähdään yleisesti kirvaisissa hedelmäpuissa ja marjapensaissa ".
  • Mutta, häpeä sanoa, setä sai kyllä yksin mennä metsäänsä ja mitä taas retiisimaahan tulee, niin oli työnjako se, että täti piti retiisimaansa rikkaruohoista vapaana ja me söimme retiisit.
  • Nökö ja minä söimme pääsiäismunia ja mämmiä, niin että olimme haljeta.
  • me söimme puuroa perjantaina hyvää se oli, ei sitä saakkaan aina.
  • Kun villieläimet olivat syöneet kauempaa arolta ruohon loppuun, alkoivat ne lulla ihan kulimme nurkille, jossa ruohoa oli vielä jäljellä.
  • Syö joulukinkkusi varovasti sillä hammaslaboratorio avataan seuraavan kerran 2.1, 1975 kello 8.30. Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta Juvan Hammaslaboratorio ja Tmi Leena Loppukaarre Kauppatalo puh. 587
  • Syö särkeä, että saisit järkeä!
  • Itämeren 5 000 norppaa ja 3 000 harmaahyljettä verottavat kalastajien mielestä liiaksi kalakantoja: jokainen hylje syö kolme, neljä kiloa kalaa vuorokaudessa.
  • Äkkiä käykin niin, että keittiössä on jos jonkinlaista konetta ja härveliä, mutta perhe syö kuitenkin pääateriansa muualla kuin kotona.
  • Nykyisin unilääkkeitä syö säännöllisesti noin kuusi prosenttia naisista ja kolme-neljä prosenttia miehistä.
  • Ne osoittavat suomalaisten syövän veden viljaa aivan liian vähän.
  • Viime vuonna me söimme 7,7 litraa jäätelöä asukasta kohti.
  • Ateriat söimme keittiön pitkän pöydän ääressä.
  • Hän aivan hehkui sinä päivänä, kun minä tapoin villisian ja me söimme kuin kuningas ja kuningatar sinä iltana.
  • Eläinten vakuutuksissa on ollut ongelmia, sillä yksi koira söi keinutuolin jalan.
  • Monet tyydyttävät päivän kalsiumintarpeensa juustotuotteilla ja esimerkiksi viime vuonna suomalainen söi noin 13 kiloa juustoa.
  • Neuvostomestarit söivät suurella ruokahalulla ja voivat mainiosti, kun sen sijaan kokit itse alkoivat osoittaa ruokamyrkytyksen oireita, nielty ään 11. siirrossa suuren palan hevosenlihaa. "
  • Mutta korkokulut söivät viime vuonna keskimäärin 9,2 prosenttia liikevaihdosta, kun toissa vuonna niiden osuus oli 5,1 prosenttia.
  • Ilma oli lämmin ja hyönteiset söivät piilokojussa vimmatusti.
  • Saksalaiset söivät sotavuosina täällä variksia suurella mielihalulla.
  • Siellähän Kekkonen piipahti Persian juhliin lentäessään, sen jälkeen kun oli syönyt koneessa karjalanpiirakoita ja munavoita.
  • Hukka oli syönyt lehmivasikan etupään kokonaan.
  • - Palasimme metsään ja Tuomas näytti paikan, josta oli syönyt marjat.
  • Virolahden pitäjän Säkäjärvellä kuuluvat vaeltelevat hirvet syövän orasmaat aivan puhtaiksi.
  • Tilanne merkitsee sitä, että kaupunki syö rahastojaan koko ajan.
  • Taloudellisen toimeliaisuuden laantuminen syö kiihtyvällä vauhdilla valtion verotuloja.
  • Tulin vakavaksi, sillä tiesin, ettei hän niitä nälkäänsä syönyt vaan oli hänellä maailmansodan muistona joku tauti, joka pakoitti hänet paperia syömään.
  • Joku karppilaji syö kasveja ja vähentää näin vesien rehevöitymistä.
  • Tämän mummon tuvan ja keittiön lähistöltä se syö marjoja ja hunajaa, kertoo Ruuskanen.
  • Rantapensaikossa kukkii kaunis Karjalan ruusu, löydätpä sieltä syödäksesi viinimarjojakin.
  • — Tahtoisit markan ostaaksesi makeisia — mutta sinä olet liian suuri poika syödäksesi makeisia.

syödä lounas

  • 11.30 — 12.00: Titov syö lounasta, lepää ja suorittaa sitten pientä voimistelua.
  • Eleanor Powell syö lounasta kotinsa puutarhassa Beverly Hills'illä, jos työ ei pidätä häntä studiossa.
  • Ja hän oli syönyt lounaaksi ainakin puoli haukea ja lisäksi monia muita herkkuja, joiden valmistamisessa hänen sisarensa oli niin taitava.
  • Sinä päivänä me söimme lounasta kiusallisen hiljaisuuden vallitessa.
  • Me söimme lounasta raitiovaunussa ja jokaisella siellä oli kettuja tai muita eläimiä narussa talutettavanaan.

syödä päivällinen

  • Hän tuli kanssani kirkosta kotiin ja söi päivällistä luonamme.
  • Kello kaksitoista hän söi päivällistä, puki ylleen yönutun ja nukkui kaksi tuntia.
  • Pian oppi Helmi myöskin tietämään, milloin hän palasi työstä; se tapahtui siihen aikaan, kun herrasväki söi päivällistä.
  • Kello kuudelta hän oli tavallisuuden mukaan tullut kotiin Hamsteadissa sijaitsevaan taloonsa, syönyt päivällistä puolta tuntia myöhemmin, antanut lapsilleen iltasuudelman kello seitsemältä, asettanut esille sikaarit, parannellut pieluksilla mukavimman nojatuolinsa ja ottanut käteensä jännitysromaanin.
  • Olin syönyt päivällistä hänen leskeksi jääneen veljensä kotona.
  • — Mutta äiti, mehän söimme päivälliseksi kalaa.
  • Ludvig XVI, joka saavutti kuitenkin melko kunnioitettavan iän, söi päivälliseksi viisi lautasellista keittoa, kolme tai neljä annosta paistia, yhden kanan tai fasaanin.
  • Koko aamupäivän hän istui nojatuolissaan ja poltti tupakkaa, ellei ollut siihenkin liian laiska tai töllisteli ikkunasta ulos, mutta söi päivälliseksi kuitenkin kuin riihimies ja naapurit sanoivat usein: » Tuuleeko ulkona, vai läähättääkö se naapuri niin. »
  • — No niin, sitten tulee se osa suunnitelmasta, joka vaatii älyä, ja jos olisin ajatellut murhata sinut, olisin valinnut siihen sellaisen illan, jolloin tiesin sinun syövän päivällistä klubissasi, niinkuin tänä iltana teitkin.
  • Viimeisessä kuvassa näemme lasten syövän päivällistä, joka ihanassa metsässä varmaankin maistuu monin verroin paremmalta kuin kotona pimeitten takakatujen varsilla.
  • Hän oli aikonut syödä päivällistä ulkona ja antanut senvuoksi palvelijattarelleen vapaaillan.
  • Seuraavana iltana eversti Twelvetrees ja hänen vaimonsa söivät päivällistä ulkosalla.
  • Vähän matkan päässä hänestä istui näet pari miestä, jotka parhaillaan söivät päivällistä.

???

  • Mitään puhumatta jokainen ahmi ruokaa suuhunsa sen kun ennätti peläten ruokien loppuvan, mikä pelko kuitenkin osottautui turhaksi.
  • Hän haukkasi palan ja katsoi merkitsevästi Mikkiin.
  • Heidät jaettiin neljään ryhmään, joista yksi söi beetakaroteenia eli A-vitamiinin esiastetta.
FEE 
FEEM 
circumstances (kuvaus)
degree (kuvaus)
depictive (kuvaus)
duration (kuvaus)
frequency (kuvaus)
goal (kuvaus)
ingestibles (kuvaus)
ingestor (kuvaus)
instrument (kuvaus)
internal_cause (kuvaus)
manner (kuvaus)
place (kuvaus)
purpose (kuvaus)
result (kuvaus)
source (kuvaus)
time (kuvaus)