FinnFrameNet:Imprisonment

Sanatista

sulkea

  • Hänet suljettiin kaupungin vankilaan ja Nick Russ, apulaissheriffi, ryhtyi vartijaksi.

vangita

  • Skotlannin levottomuuksien yhteydessä hänet vangittiin.
  • Mutta prinssin saavuttua Moskovaan hänet vangittiin ja asetettiin tuomioistuimen eteen.
  • Hän suoritti huomiota herättäneen lentonsa Skotlantiin v. 1941, jolloin hänet vangittiin.
  • Ylioppilaaksi hän tuli 1917 ja samana vuonna hänet vangittiin jääkäriliikkeeseen osallistuneena.
  • Hän vangitsi Nolanin neljä vuotta sitten ja aavisti, että rosvo oli kätkenyt rahat jonnekin taloni lähelle.

vankeusrangaistus

  • mät ovat taipumassa elinkautisen vankeusrangaistuksen kannalle sen jälkeen kun on käynyt ilmeiseksi, ettei kuolemanrangaistukseen ole mahdollista turvautua rauhan aikana.

???

  • Miehen kohtalo riippuu lääkärien lausunnosta, jos hän on vähämielinen eikä anna vaimonsa olla rauhassa, voidaan hänet sulkea vankilaan tai » sterilisoida " taikka on vaimolla oikeus hakea avioeroa.
  • 21 pnä 1920. apunaan kenraali Ludendorff, Ernst Röhin ja eräät muut yritti Hitler marraskuussa 1923 „ marraskuunvallamknimouksen " vuosipäivänä kaataa nurin Saksan tasavallan. •Hitlerin vallankaappaus epäonnistui ja sen tekijä suljettiin vankilaan.
  • Moni meistä suljettiin vankilaan... kylmään huoneen tapaiseen, aivankuin silakoita tynnöriin..
  • Lopuksi hänet suljettiin vankilaan petkuttajana, ja yliopiston professori hävitti nopeasti kirjansa. "
  • Sain kuitin rahoistani, joita voin käyttää oman harkintani mukaan, mutta vapauteni menetin ja minut suljettiin vankilaan Huelcossa, jonne toisetkin kontrabandistit joutuivat.
  • simmäisessä sodanjälkeisessä hallituksessa, mutta vuonna 1953 hänet suljettiin vankilaan silloisen kommunistijohtajan ja pääministerin Matyas Rakosin määräyksestä.
  • Miia Gruber, eräs Lappeenrannan innokkaita naisia, jonka punaiset ensin sulkivat vankilaan ja sitten pitivät 7 viikkoa koti arestissa.
  • Pyrkimyksenä on, että yhä vähemmän lapsia ja nuoria suljettaisiin vankilaan.
  • Ja vaikka hänet suljettaisiin vankilaan, ei hänen sanansa lakkaisi kuulumasta; se käy läpi vankkojen muurien
  • Siitä suljettiin hänet vankilaan.
  • Näistä taika-asioistansa suljettiin hänet 10 vuodeksi vankilaan.
  • Hän kertoi, ettei hän ollut allekirjoittanut mitään tunnustusta ollessaan vankilassa, mutta myönsi eräälle kuulustelijalle tiistai-iltana, että neuvostoliittolaiset kuulustelijat olivat " pikemminkin paahtaneet kuin kuulustelleet häntä ".
  • Kate Barker tunsi ne kaikki ja lähetti hänelle kirjeitä hänen ollessaan vankilassa tai yrittäessä pakoilla poliisia.
FEE 
authorities (kuvaus)
charger 
charges (kuvaus)
containing_event (kuvaus)
duration (kuvaus)
offense (kuvaus)
place (kuvaus)
prison (kuvaus)
prisoner (kuvaus)
suspect (kuvaus)
time (kuvaus)