FinnFrameNet:Food

Sanatista

banaani

  • Tarkista nyt kuitenkin hyvä ihminen zloty-nippusi paksuus, sillä kullankeltaiset banaanit maksavatkin melkein kullan hinnan.
  • Jälkiruokana friteeratut banaanit ja jäätelö vievät kielen, joka tosin yleensä on hukkunut jo paljon aiemmin.

basilika

  • Etenkin pikkuvihanneksista, kuten tuoreesta basilikasta ja korianterista löytyi liikaa torjunta-aineita.
  • Paistetun juuston kanssa Sirpa tarjoaa leipää ja salaattia, joka on sekoitettu kotimaisista tomaateista, mustista oliiveista ja basilikasta.
  • Galambosi luuli sitä kuvatessaan kuvaavansa punaista basilikaa, mutta myöhemmin ilmeni, että kasvi olikin tumma veripeippi.
  • 1 tl kuivattua basilikaa

bataatti

  • Hänen mukaansa järjestäytyneen ruokamafian toiminta on puolittanut maissin hinnan ja kaksinkertaistanut banaanien, maniokin sekä bataattien hinnan.

etikka

  • Kaikki, mitä hän söi, maistoi happamelle etikalle.
  • Yllämainitut hinnat on määrätty sen vuoksi, että etikalle on tähän asti vähittäiskaupassa pidetty, jopa samoilla paikkakunnillakin, kovin erilaisia hintoja, jotka eräissä tapauksissa ovat olleet aivan kohtuuttoman korkeita.
  • Sitten en muista siitä kerrasta mitään muuta, kuin että suistuin jostain hyvin korkealta päälläni viertotiehen - ja kun taas avasin silmäni, olin seljallani ruohonurmella erään pienen mökin edustalla ja muuan vanha ruotsia puhuva eukko valeli päähäni jotain kylmää, joka haisi etikalle.
  • - Jos haluaa hapanimelämaun, voi lisätä hunajaa, etikkaa ja soijaa.

hedelmä

  • Pohjolan kylmä talvi on hedelmän ja marjanviljelyn kannalta varsin edullinen.

herne

  • Onneksi oliwat jo useimmat kerinneet leikkaamaan ohransa, herneensä ja osittain kauransakin.
  • Alue, joka vielä pari vuotta sitten oli ollut vanhaa suoperää, oli nyt pienokaisten työn kautta muuttunut hedelmälliseksi viljelysmaaksi, joka oli jaettu pieniin neliöihin ja lavoihin missä kullakin » puutarhurilla " oli hänen porkkanansa, punajuurensa, lanttunsa, herneensä, rediisinsä ja kukkansa.

hummeri

  • Dario Moreno voitti tämän arvonimen kilpailussa onnistuttuaan ahtamaan sisäänsä kuusi suurta hummeria.
  • Ruokalistalla oli hummeria, vasikanfileetä, metsästäjänvuokaa, salaattia ja ohukaisia a la normandais.

hunaja

  • ( Koko sana: väsyttää hevosta; poista ensimmäinen kirjain: rakastaa hunajaa; ota vielä kaksi kirjainta pois: viihtyy loassa, mikä se on?
  • Tuleva laki koskee muun muassa kaloja ja kalavalmisteita, kananmunia ja hunajaa.
  • - Jotkut kotitaloudet lämmittävät kovettunutta hunajaa mikrossa.
  • Mitähän lapset saavat irti Nallesta, joka lievien seikkailujensa lomassa etsii hunajaa ja miettii syvimpiä syntyjä?

ihra

  • Maksa, ihra, perunat, anjovikset ja sipuli jauhetaan viiteen kertaan lihamyllyllä.
  • Suolaton ihra on poikaa näin

juusto

  • Mikkelissä tuotetaan juustoa kotimaan kulutukseen, mutta toisaalta Parikkalan emmental on yksi harvoista laadukkaista ja maailmalla halutuista suomalaisista maitojalosteista.

juustokakku

  • Kukin vieraista tuo maljallisen blinejä sekä pyöreän juustokakun ( tuara ) lahjaksi juhlataloon.
  • Tarjoa kylmänä esimerkiksi juustokakun, suklaajälkiruokien tai jäätelön kanssa.
  • Juustokakku tasoitellaan pyöreäksi juustolaudalla.

kaali

  • Halkaisemalla kaalin ja työntelemällä vartaat siihen saa vappupöytään myös näköä.
  • Sipulin, porkkanoiden ja kaalin lisäksi palstalla kasvaa myös perunaa, jota vuosien paussin jälkeen saa taas kasvattaa.

kahvi-

  • Marttojen kahvi- ja ateriapalvelut olivat suosittuja ja vetivät 23 315 kävijää.
  • Jumalanpalveluksen jälkeen kahvi- ja voileipätarjoilu, klo 12 päivätilaisuus; Kutsu elämään seurakuntakodilla.

kakku

  • - Leipokaa mieleisenne kakku, jos sairaansijat eivät lisäänny, sanoo osastopäällikkö Lauri

kala

  • Muissa kirjolohta tuottavissa maissa tuotetaan Norjaa lukuun ottamatta lähinnä annoskokoista kalaa ( 150-300 g ).
  • NOPEA KALAKEITTO RANSKALAISEEN TAPAAN ( 5-6 annosta ) n. 300-400 g fileoitua kalaa ( kuhaa, ahventa, kampelaa, turskaa tai seitä ) 1 rkl öljyä

kalkkuna

  • Kaikki syövät tänään kalkkunaa, mutta koska minä olen koira, saan koiranruokaa.
  • Erikoisuutena tarjoiltiin lisäksi kalkkunaa.

kana liha

  • Aivan vanhojen kanojen lihaa ei keittämälläkään tahdo saada mureaksi, vaan se on paras jauhaa jauhelihaksi tai käyttää hienon lihaliemen valmistukseen.

kananliha

  • Tarjotaan kylmän kananlihan, keitetyn riisin ja lehtisalaatin kanssa.
  • Suomesta on nyt saatu alkuun kananlihan vienti Italiaan ja Länsi-Saksaan.
  • Muihin maihin verrattuna on kananlihan osalta kulutus vielä kuitenkin melko vaatimaton, n. 0,5 kg henkeä kohti vuodessa.

kananmuna

  • - Kun ottaa raa'an kananmunan ja panee sen pöydälle pystyyn, niin juuri näinä tasaushetkinä se pysyy pystyssä, mutta muuna aikana vuodesta se ei pysy, kuuluu nerokas viisaus.
  • Lehtinen tarkoittaa jyrkällä kasvissyöjällä ihmistä, joka ei syö eläinkunnan tuotteista edes maitovalmisteita tai kananmunia.
  • Tavallinen kansa lahjoitti toisilleen maalattuja kananmunia tai vaatimattomia puumunia, varakkaampi väki taas posliini-, lasi tai hienosti koristeltuja puumunia, jotka ripustettiin ikonin alle tai joita pidettiin koristeina pöydällä.

karamelli

  • Lokeroihin voisi laittaa vaikka karamelleja tarjolle.
  • Konsertissa ei tarvinnut pelätä lentäviä pulloja, karamelleja sen sijaan sateli silmille yhtenään.
  • Kaupoissa joulun aikoihin karamelleja jakelevat joulupukit selittyvät lasten suussa varapukkeina.

kastike

  • Kaada kastiketta salaatin päälle tarjolle vietäessä.
  • Perunat ja salaatti tulisi voida saada myös ilman rasvaista kastiketta.
  • Sirkka ja Jaakko valmistavat hanhea ja sille herkullista kastiketta.
  • Annokseen kuuluvat myös pikkupurkit jalopenoa - pientä vihreää paprikaa muistuttavaa voimakasta chilipippuria, salsaa - punaisista chilipippureista, tomaatista ja sipulista tehtyä kastiketta ja valkosipulilla maustettua ranskankermaa.
  • Maustamattomat porsaan kyljykset annetaan muhia marinadissa, jossa on öljyä, tilkka hunajaa, tuoreita yrttejä ja chilikastiketta.

katkarapu

  • Onkijat ostavat syöteiksi kuorittuja katkarapuja.

keitto

  • Latvian parlamenttitalon edustalla vartioiva miliisi nautti lautasellisen keittoa.
  • Leikkaajille ei uutispuuro vielä ehtinyt, vaan taloissa syötiin useimmiten jotakin keittoa.
  • Aluksi keittoa purkitettiin lähes käsityönä.
  • Suuressa muuripadallisessa keittoa oli 10 kiloa Ahvenanmaalla kasvanutta lohta, 2 kiloa voita, 2 litraa kermaa, 4 sangollista perunoita sekä suolaa, sipulia, pippuria ja tilliä.
  • Viron Punainen Risti on toimittanut pakolaisille keittoa ja kaakaota.

keksi

  • Dominokeksin täyte nuollaan tai nakerretaan hampailla keksistä irti.
  • Kuluttaja saattaa löytää hyllystä rauhanomaisesti rinnakkain usean valmistajan versiot samasta keksistä.
  • Taiteilija teki kotonaan kuvanheittimen ja ruutupaperin avulla luonnokset vaikkapa suklaapatukasta tai keksistä.
  • Erikoisherkku näissä kemuissa oli savoury, ( neiti Aspin kekseliäs suomennos = suolainen suupala ): keksille sirotettu raastettua juustoa, keskellä pikkuinen viipale tuoretta ananasta.
  • Kukin omena asetetaan pyöreälle keksille ja reikä täytetään hillo- ja manteliseoksella.
  • Pane puolimakealle keksille sokerilla, sitruunalla ja vanilliinisokerilla maustettua sekä vatkatulla kermalla pehmennettyä maitorahkaa.
  • Liedes sanoo, että sortimentti tulee olemaan keksejä ja rinkeleitä lukuunottamatta kattava.
  • Kun kotimaisille tuotteille on keksitty ulkolaisia nimiä, niin itsekin olen erehtynyt ostamaan hollantilaisia keksejä kotimaisina.
  • Niin myös Elli Rautio ( oik. ), jolle hyvä tuuri antoi kuitenkin kilon kilon sokeria, puolitoista kiloa kahvia ja kaksi pussia keksejä.
  • Kirkot kuljettavat Somaliaan pääasiassa proteiinipitoisia keksejä ja valkuaisainepitoista unimix-jauhoa, joka valmistetaan Keniasta saatavista tarvikkeista.
  • Kaupat tarjoavat vaatteita joka makuun, tekokukkia, iranilaisia keksejä, tuhkakuppeja, leluja, jalokiviä, käytettyjä televisioita ja ilmanvaihtolaitteita.

kerkkä

  • Viimeksi löydetyn mammutin vatsassa oli kuusen ja männyn kerkkiä ja hienoksi pureskeltuja kuusen käpyjä.
  • Lehmät, jopa hevosetkin söivät havupuun neulasia ja myöskin männyn kerkkiä eli vuosikasvaimia erittäin mielellään niissä niukoissa ja yksipuolisissa ruokintaoloissa, jotka viime talvena monin paikoin olivat vallitsevia.
  • Niille, jotka sairastavat seuraavia tauteja, esitettiin tällaisia yhdistelmiä: suolaheinän lehtiä 3 osaa, emäkkiä, suonenättiä ja männyn kerkkiä yksi osa kutakin, keripukkia poteville.

ketsuppi

  • Kotiruoan lisäkkeeksi suomalaiset puristavat 7,5 miljoonaa kiloa ketsuppia vuodessa.
  • te voitte jatkuvasti virkistää vieraitanne ketsupilla: joskin ulkolaiset merkit ovat » pannassa », on toki saatavana suomalaista ketsuppia, Jalostajan Tomaattikastiketta, joka on lisäksi huokeampaa kuin vastaavat ulkolaiset olivat rauhanaikana.
  • Yhä useammissa ravintoloissa ja kodeissa pidetään pöydässä suolan, sinapin ynnä muiden mausteiden lisäksi erilaisia kastikkeita ja tomaatti- " ketsuppia ".
  • Palveluun pettynyt mies menetti itsehillintänsä rippeetkin, kun hän pyysi ketsuppia ja tarjoilija osoitti paikan ravintolan perältä, mistä sitä sai hakea.
  • Miehen tie 2 rkl voita tai margariinia silavaa paistilihaa iso sipuli 2 rkl vehnäjauhoja 1 rkl ketsuppia 1 tl sinappia suolaa vettä
  • Ritavuorten tilan tuotteisiin kuuluvat kotimaisista marjoista valmistetut marmeladit, marmeladimakeiset ja oman puutarhan luomutuotteista valmistettu ketsuppi.
  • Meiran ketsuppi 1 kg

kääryle

  • Käännä kääryleet puolentoista tunnin kuluttua ylösalaisin ja kypsennä vielä toiset puolitoista tuntia.
  • Kaalista syntyvät monet syysherkut: perinteiset kääryleet tai terveellinen hapankaali.
  • Kuluttajan ei enää välttämättä tarvitse itse perata sitä, sillä kaupassa on jo varsin hyvin tarjolla kypsennysvalmiiksi käsiteltyä kalaa: nahallisia ja nahattomia fileitä, leikkeitä, kyljyksiä, medaljonkeja sekä monenlaisia puolivalmisteita, kuten jauhotettuja leikkeitä, täytettyjä rullia sekä kääryleitä.
  • Paista kääryleet 200 asteessa noin 40 minuuttia.

lampaanliha

  • Lampaanlihaa tulee sen sijaan markkinoille vähän, vaikka kysyntä olisi hyvä, ilmenee tuottajajärjestöjen lihamarkkinakatsauksesta.
  • Lampaanliha on maukasta, mutta silti siihen sopivat voimakkaat ja eksoottiset mausteet kuten esimerkiksi rosmariini, timjami, minttu ja valkosipuli, joita on tarjolla kotimaisinakin tuotteina Lammaspaistin voi tarjota lämpimänä tai kylmänä.
  • Turkkilainen maustettu lampaanliha istuu kuitenkin hyvin savolaisen väkäleukojen väliin.
  • Suomalaisia lampaankasvattajia rassaa juuri Uudesta-Seelannista Suomen markkinoille tuleva halpa lampaanliha.
  • Lampaanlihaa suomalaiset söivät jopa 43 prosenttia aiempaa enemmän, mutta kokonaiskulutuksesta ison osan tyydytti ulkomainen lampaanliha.
  • Runsaasti kiitosta ovat saaneet uusiseelantilainen lampaanliha ja marmoroitu fileliha.

lampaanliha-

  • Okroschka, pienistä vasikanliha-, lampaanliha-, liikkiö-, häränkieli-, kananliha-, pyy-, riekko- ja kurkkukuutioista valmistettu kylmä venäläinen keitto, jossa kovaksikeitettyjä munia sekä hapanta kermaa; tarjoillaan jääpalasten kanssa; kall rysk soppa på små tärningar av kalv-, får-, skinka-, oxtunga, höns, hjärpe, rapphöns, gurkor och hårdkokta ägg samt surgrädde; serveras med isbitar uti.

lasagne

  • arvoesineet, mutta veivät mukanaan 500 annosta kotitekoista lasagnea ja cannellonia.
  • Ruokatoiveita esitettäessä on kuitenkin muistettava, että ihmiset pitävät erilaisista ruoista, joten joka päivä ei voi tarjota lihapullia tai lasagnea, muuten syntyy helposti uusi tyytymättömien joukko.
  • Mikään " oikeakaan " ravintola ei pysty valmistamaan pizzaa, pihviä tai lasagnea kypsentävän laitteen rikkouduttua, ja laiterikon sattuessa korjaus vaatii yleensä aina tunteja.
  • Eurooppalaistuva suomalainen on sujuvasti siirtynyt Koskenkorvasta valkoviineihin, läskistä kevytlevitteeseen ja makaronilaatikosta lasagneen.

leipä

  • - Lisäämällä kutua tuotteisiin paranee leivän säilyvyys.
  • Hienonna keittoon runsaasti tilliä ja tarjoa rapean leivän kanssa.

leivonnainen

  • Myytävänä oli seurakuntalaisten ja seurakunnan työntekijöiden valmistamia leivonnaisia ja käsitöitä.
  • Siihen ei riitä pelkkä laulu, tarvitaan myös leivonnaisia.

leivos

  • Kahvipöydän herkut kruunaa juhlavuodeksi suunniteltu leivos, Marskin vadelmat.
  • Jos sinulla on leivos kahvisi seurana, niin kyllä naapuripöydän katseet kertovat, että hyi kamala!

lettu

  • - Kyllä niistä pitäisi taas olla vähäksi aikaa poltettavaksi, toteaa mies ja haukkaa viimeisen palan lettua ja hörppää kahvit päälle.
  • - Ihan mukavasti on mennyt, parisataa lettua menee keskimäärin päivässä, olen laskenut kun päätöikseni tätä teen.

liha

  • Tai odottaako vihannessyöjän jalostavan ne lihaksi ja tappaa sitten sen ruuakseen.

lohi

  • Suuressa muuripadallisessa keittoa oli 10 kiloa Ahvenanmaalla kasvanutta lohta, 2 kiloa voita, 2 litraa kermaa, 4 sangollista perunoita sekä suolaa, sipulia, pippuria ja tilliä.
  • Merenrantakaupungeissa isoa lohta on myyty 20-25 markan kilohintaan ja allekin.

maapähkinä

  • Guinea-Bissaun maatalous tuottaa pääasiassa riisiä, palmuöljyä, maapähkinöitä ja kaakaota.
  • Niin paljon saa mättää maapähkinöitä naamaan, että Mikkelin oravat kadehtisivat, jos tietäisivät.
  • Se on loistava pihvipaikka ja sieltä saa maapähkinöitä.
  • Paljonko maksaa kilo maapähkinöitä?

maito

  • Myös jatkossa osa juvalaisesta maidosta kuljetetaan täydennysmaidoksi pääosin Etelä-Suomeen.
  • Tähän asti on tarvittu eri temput kerman erottamiseen maidosta ja toiset temput kerman valmistamista varten voiksi.

majoneesi

  • Italialainen salaatti ja vihannekset majoneesissa ovat myös maukkaita ja koristeellisia.
  • Mutta jos uhrasi kaksitoista frangia ja tahtoi hieman juhlia, sellaistahan sattui joskus pyhäisin ja juhlapäivinä, muuttui pöytä satumaiseksi ja emäntä loihti esille ihmeellisiä chateaubriandeja, hummeria majoneesissa ja ties mitä.
  • Ja lopuksi tämänpäiväisten pitojen menu; voileipäpöytä: silliä vihannesten kera, italian salaattia, suolalihaa, kieltä, vasikanrullaa, keittokinkkua, kylmää kalaa majoneesissa, pieniä lihapyöryköitä, porkkanalaatikkoa, vasikanlihahyytelöä, maksalaatikkoa, pääruokalajina patapaistia vihannesten kera ja jälkiruokana appelsiiniriisiä kermakastikkeen kera.
  • Jos teet itse majoneesia ja se juoksettuu, kokeile seuraavaa keinoa: riko yksi keltuainen eri astiaan tai tehosekoittimeen.
  • Katkarapuja saa leivällä olla runsaasti ja päälle pursotetaan majoneesia sekä koristeeksi sitruunaviipale ja tuoretta tilliä.

makeinen

  • Kirkonvarkauden sillan kupeessa sijaitsevasta kioskista varastettiin savukkeita ja makeisia.
  • Ennen joulua ehtii vielä pyöräyttää omatekoisia makeisia.

makeutusaine

  • Hapanleipävanukkaaseen jauhamme kuivatut leivänkannikat lihamyllyssä ja panemme vedellä huuhdeltuun vuokaan kerroksittain leipäjauhelmaa ja makeutusaineella makeutettua puolukkasurvosta.
  • Seos maustetaan rahtusella suolaa sekä makeutusaineella.
  • Tätä tuoretta raparperimehua voimme lisäksi käyttää ruokiin ja sopivasti laimennettuna ja maustettuna sokerilla ja jollakin keinotekoisella makeutusaineella saamme siitä erinomaista juomaa.
  • Puolukoita ruisjauhoa ( paahdettua ) keinotekoista makeutusainetta suolaa ( maitoa ).
  • Ne voi makeuttaa keinotekoisesti, koska ne eivät vaadi paljoa makeutusainetta, kun ovat niin mietoja maultaan.
  • Joka kaipaa makeutta, voi lisätä appelsiinin mehuun hieman sokeria tai kaloritonta makeutusainetta, ennenkuin mehu kaadetaan maljaan.

manteli

  • Munat ja sokeri vaahdotetaan ja jauhetut mantelit lisätään.
  • ja kaada tarjoiluastiaan, lisää mantelit ja rusinat.
  • Viipaleet ladotaan tarjoilukulhoon kerroksittain karkeaksi rouhittujen pähkinöiden tai mantelin kanssa.
  • Sen toive toteutuu, joka löytää puurostaan mantelin.

marja

  • Valssi syntyi lopulta nopeasti sillä välin, kun Riippusilta-kuoron ja sen edeltäjän Itä-Hämeen Kuoropelimannien johtaja, Simo Moisio oli Salmisilla keräämässä marjoja.
  • Katajan marjoja on käytetty mausteena erilaisiin ruokiin ja varsinkin juomiin.
  • Nykyään nautitaan marjoja vain puolet tästä.
  • Hyytelöihin on valittava aina hiukan raakoja, happoisia marjoja tai hedelmiä, koska ne sisältävät pektiiniä eli hyytelöintiainetta.
  • Kotitekoisia makeisia on annettu myös lahjoiksi; esimerkiksi kuivattuja marjoja kauniiseen purkkiin laitettuna.

mauste

  • Lisää mausteet ja anna keiton hautua miedolla lämmöllä 5-10 min, kunnes kala on kypsä.
  • Sekoita mausteet ja jauheliha, ja lisää sen verran lihalientä, että seoksesta tulee löysää.
  • ei ole muita viinoja vahvempaa, saavat voimakkaat mausteet suussa palon aikaan.

mehu

  • 5 dl mansikkasosetta 5 dl sokeria 5 dl vettä 1-2 sitruunan mehua 2 valkuaista
  • Mausta suolalla ja pippurilla ja tilkalla sitruunan mehua tai valkoviiniä.

muhennos

  • Pienikin lihapalanen riittää antamaan makua muhennokselle; siinä tulee vain olla riittävästi perunoita ja myös jonkunverran lanttua ja porkkanaa.
  • Ei mikään vedä vertoja lampaan — kuinka te sanottekaan — muhennokselle?
  • Vai milloin olette viimeksi syöneet voikukan juurista tehtyä muhennosta?
  • Purjosta saa yksinäänkin mainiota muhennosta, purjososekeitto on klassikko, ja purjo sopii myös hyvin piirakoihin.
  • Juhlan innoittamana Floyd valmistaa sikäläistä muhennosta, josta riittää isommallekin joukolle.

muro

  • Marjakiisseli banaaniviipaleilla ja muroilla höystettynä on myös ravitseva välipala.
  • 2380 / kg Kellogg's Frosties murot 375 g
  • Ammattikoulussa: kaali jauheliha pata, murot ja hillo.

naudanliha

  • Lihan kulutusluvut laskivat varsinkin alkuvuodesta, jolloin naudanlihaa syötiin noin yhdeksän ja sianlihaa lähes neljä prosenttia vähemmän kuin viime vuonna.
  • Lapissa tuotetaan naudanlihaa noin 5,5 miljoonaa kiloa vuodessa.
  • Tänä vuonna on viety naudanlihaa etenkin Ruotsiin, jossa naudanlihasta oli hieman puutettakin, kertoo toimistopäällikkö Ilkka Ruska maa- ja metsätalousministeriöstä.
  • Lihan kulutusluvut laskivat varsinkin alkuvuodesta, jolloin naudanlihaa syötiin noin yhdeksän ja sianlihaa lähes neljä prosenttia vähemmän kuin viime vuonna.

nuudeli

  • sille voidaan keittää etukäteen riisiä tai nuudeleita.
  • Vladimir pakeni järjestysvallan pitkää kättä ja eleli piilossa syöden kiinalaisia nuudeleita ja halpoja perunoita, kirjoittaa Dagens Nyheter -lehti.
  • tietenkin galuskaa, unkarilaisia kotitekoisia nuudeleita.
  • Gastromonian opettaja Laszlo Gorgenyi valmisti ravintolakoulu Paviljongin opetusravintolassa näytteeksi unkarilaisesta ruokakulttuurista kolme tyypillistä kotiruokalajia sekä lisukkeeksi kotitekoisia nuudeleita, galuskaa.
  • Riisi ja nuudelit ovat myös tärkeitä.
  • Keitetyt ja jäähtyneet nuudelit, pieneksi leikattu salaatti ja pilkottu kurkku ja tomaatti yhdistetään kulhossa.
  • Lentävät nuudelit.
  • Caluska eli unkarilaiset nuudelit
  • Lechö on hyvä liharuoan lisuke, tai sitä voi syödä nuudeleiden tai pastan kanssa.
  • Päivän pääaterialla syödään sekä vihanneksia että meren antimia tai lihaa riisin tai nuudeleitten kanssa.
  • S-market Mikkelissä •Torstaina KYMEN PAKARI • Perjantaina MAMA NUUDELIT
  • Wokin kanssa tarjotaan nopeasti kypsyvää nuudelia.

olut

  • Kiinalaista olutta on voinut ostaa Mikkelistä vain kerran aikaisemmin.
  • Erikoisuutena saattoi Mikkelin myymälästä ostaa kiinalaista olutta, joka myytiin hetkessä loppuun.

omena

  • Kylmän ja sateisen alkukesän vuoksi omenan kasvukausi jäi liian lyhyeksi Omenat ovat pieniä, mutta hyvälaatuisia.
  • Missä punaisuus on kypsän omenan aktuaalinen luonnollinen ominaisuus, on se myös raa'an omenan potentiaalinen luonnollinen ominaisuus, ts. arvo: kypsyessään omena toteuttaa potentiaaliaan,
  • Missä punaisuus on kypsän omenan aktuaalinen luonnollinen ominaisuus, on se myös raa'an omenan potentiaalinen luonnollinen ominaisuus, ts. arvo: kypsyessään omena toteuttaa potentiaaliaan,
  • Hapokkaan omenan lisääminen porkkanan joukkoon varmistaa, että tuoremehu säilyy nautintahetkeen asti.

papu

  • Kiehauta ja jäähdytä pavut.
  • Sekoita viipaloidut tomaatit ja pavut kulhossa.

pasta

  • Raviolia, täytettyä tyynymäistä pastaa löytää usein säilykehyllystä.
  • - Lapset osaavat syödä pastaa, sillä he eivät jännitä, sanoo Arja Tuovinen.

pastilli

  • Herkkuina pidettiin myös kahvipapuja ja italialaisia pastilleja.
  • Jos pitkin päivää napostellaan sokeria sisältäviä pastilleja, muita makeisia, keksiä, pullaa, kakkua tai juodaan sokeroituja juomia, pidetään yllä hampaistossa vahingollista happohyökkäystä melkein kaikenaikaa ja saadaan varmasti reikiä hampaisiin.
  • OMENA-PEPPI-hiutale 240 g 1.75 Fazerin ranskalaisia pastilleja 150 g 1.55

peruna

  • Tämän johdosta ja huomauttaen elintarviketuotannon lisääntymispyrkimysten onnistumiselle olevan ratkaisevan tärkeää, että maanviljelijöissä säilyy täysi luottamus valtiovallan sanaan esitti Maataloustuottajain Keskusliitto 25. 9. -43 kansanhuoltoministeriölle, että ministeriö kehoittaisi valtion viljavarastoa viipymättä huolehtimaan siitä, että maanviljelijät tulevat saamaan perunastaan heille siitä luvatun takuuhinnan.
  • Koska Valtion Viljavarastoa velvoittavaa perushintaa kuitenkin on pidettävä viljelijälle vahvistettuna takuuhintana, minkä hän on oikeutettu saamaan luovutuksen alaisista ja normaalilaatuvaatimukset täyttävästä perunastaan, kansanhuoltoministeriö kehoittaa perunan hankintaa johtavia keskusliikkeitä huomauttamaan alaisilleen hankintaliikkeille, että perushinnan alittaminen näissä tapauksissa ei ole katsottava olevan valtioneuvoston päätöksen tarkoituksen mukaista.
  • Närpiöläinen saa tyytyä 6 penniä huonompaan hintaan kilolta ja 4 mk 2 p. huonompaan hintaan hehdolta kuin Hyvinkäältä kotoisin oleva lähettäjä, ja Nummelassa oleva viljelijä saa perunastaan 4.7 penniä kilolta ja 3 mk 88 p. hehdolta paremman hinnan kuin perunoita Vaasasta lähettänyt viljelijä.
  • Voitokkaat kuviot hän loihti halkaistuilla perunoilla.
  • Lenkki työnnetään foliopussiin ja lenkin keskusta täytetään viipaloiduilla keitetyillä perunoilla.

pikkuleipä

  • Olemmehan kokeneet, miten turvallista on, kun leipälaatikossa on kotonaleivottua vehnästä, ja tiedämme myös, että kotitekoiset pikkuleipämme säilyvät hyvinä peltilaatikoissa viikko-, jopa kuukausimääriäkin.
  • Kuinka saisimmekaan kakkumme ja pikkuleipämme kuohkeiksi, kaikki leivonnaisemme kauniinvärisiksi ja erilaiset pyörykkämme ja murekkeemme koossapysyviksi ilman munia?

pippuri

  • Kastikeainekset mätiä lukuunottamatta sekoitetaan keskenään ja maustetaan pippurilla ja suolalla.
  • Lopuksi pilahvi maustetaan suolalla, paprikajauheella ja pippurilla.

porkkana

  • 11 / 2 1 vettä 3 kasvisliemikuutiota 500 g broilerin lihaa suikaleina 150 g juuriselleriä 50 g varsiselleriä 250 g porkkanoita 50 g purjoa 1 dl vettä
  • Toisen vaihtoehton mukaan he voivat pistää poskeensa riisiä, kanaa ja porkkanoita tai englantilaisten perinteistä munuaispiirakkaa.
  • Tänään tunkeudutaan porkkanan maailmaan ja tutustutaan salaatti- ja kaalilajikkeisiin.
  • Kurpitsan kanssa maljoista voi tehdä etikkasäilykettä tai omenan ja porkkanan kanssa sosetta.
  • - Eräs tenava antoi isälleen multaisen porkkanan!

rasva

  • Lähes räjähdysmäisesti levinnyt palo sai alkunsa naisen kuumentaessa rasvaa liedellä.
  • 150 g rasvaa 1 1 / 2 dl sokeria

rulla

  • Jos et paista rullia heti, laita ne kelmun alle jääkaappiin, ettei taikina kuivu.

salaatinkastike

  • Juusto sekoitetaan kulhossa lisäten maitoa kunnes saadaan sopivan sakea salaatinkastike.
  • Paksu, kuohkea ja hyvin maustettu salaatinkastike kaadetaan päälle.
  • Kasviöljypohjainen ja vähärasvainen salaatinkastike kannattaa tarjota erikseen.
  • Tarjoa erilaisia kastikkeita, esim. ranskalaista salaatinkastiketta ja kermaviilikastiketta.
  • Maistiaisia Elman-kävijöille on tarjolla totisesti paljon: kalalevitettä, herajuustoa, kuusenkerkkäniarmeladia: kylmäsavuporoa, kalkkunaa ja yrttileipää: hunajaista salaatinkastiketta ja maidotonta jogurttia.
  • Kastikkeeksi kermaviili- tai ranskalainen salaatinkastike
  • Margariini tai kasvirasvalevite leivän päällä ja kasviöljypohjainen salaatinkastike salaatille ovat helpoimpia lähteitä.
  • Niinpä kaikkein paras salaatinkastike saadaankin munankeltuaisesta, ruokaöljystä, etikasta ja mausteista.
  • Erinomainen kesäinen salaatinkastike on myös kotimainen kylmäpuristettu rypsiöljy yhdessä hunaja-omena-viinietikan kanssa.
  • Salaatinkastike valmistetaan vedestä, sokerista ja sitruunan mehusta.
  • Voit keventää salaatinkastiketta korvaamalla viinietikan sitruunamehulla ja osan öljystä vedellä maun silti kärsimättä.

salaatti

  • Popcornit pomppivat kattilassa ja nakkien seuraksi valmistui salaattia käden käänteessä.
  • Sirkka ja Jaakko valmistavat taloudellisia herkkuja kanasta; keittoa, kuorrutusta ja salaattia.

simpukka

  • Ulkomailla Mäkelä nauttii mielellään marinoituja simpukoita.

sokeri

  • - Perinteinen lettu on tietysti makea, sokerilla tai hillolla höystetty lettu.
  • Makeuta kahvijuoma sokerilla.

suklaa

  • Ghanalaista suklaata tarjolla lappeenrantalaisille villimiehille ja -naisille.
  • Silloin tällöin voi suoda itselleen karkkihetken, mutta mieluummin suuhun silloin salmiakkia tai hedelmäkarkkia kuin rasvaista suklaata.
  • Sokerista voi puhaltaa ja voista, jäästä sekä suklaasta veistää taidokkaita koristeita vaikkapa hääkakkuihin tai juhlapöytiin.
  • Kyse ei ole tutusta valkoisesta suklaasta.
  • Korkeimmat antioksidanttipitoisuudet löytyivät tummasta suklaasta, jossa oli näitä tehoaineita reilut kolme kertaa enemmän kuin tavallisessa maitosuklaassa.

sämpylä

  • Niinpä sinun tulee odotella, että marketit avautuvat ja ajaa huristella kilometri tolkulla muutaman sämpylän takia.
  • Jospa nappaisi aamiaispöydästä kupillisen ja sämpylän, ottaisi ne mukaan autoon ja menisi päästämään Annan aamutorkuille, mikäli tässä nyt torkkua ehtisi.

taateli

  • Meidän on syötävä taateleita.
  • Sitä paitsi se on turvallinen, siellä ei varasteta eikä kerjätä, latelee Nystedt Dubai-osastolla ja tarjoaa taateleita ja pistaasipähkinöitä hopeoidulta tarjottimelta.

tonnikala

  • Se on ihmeellistä, sillä sekä ananas että tonnikala tuodaan aavan meren tuolta puolen.
  • Opiskelijoiden yleisimpiä ruokalajeja ovat tonnikala, kaurapuuro, makaroni ja leipä.

tonnikala-

  • Sitä sopii laittaa pastan kanssa nautittavan jauheliha-, tonnikala-, tomaatti tai kasviskastikkeen joukkoon tai kietoa kalkkuna- tai

vasikanliha

  • Tämä kaikki siksi, että ruualla mässäilevät ihmiset saisivat ahmia valkoista vasikanlihaa.
  • 400 g jauhettua vasikanlihaa I l k tl suolaa, valkopippuria 1 muna 1 dl korppujauhoja 1 Vz dl vettä Kastike:
  • Ranskassa vasikanlihaa syödään vuodessa keskimäärin lähes kuusi kiloa.
  • täyte: 200 g jauhettua vasikanlihaa
  • Nyt on tuotu lähinnä lammasta, siipikarjaa ja vasikanlihaa.

vatukka

  • Mutta niinpä siinä nyt kasvaakin joka suunnalla mitä erilaisimpia puita ja pensaita, varsinkin on lukuisasti erirotuisia omenapuita, useammanlaatuisia viinimarjapensaita, vatukoita y.m. puhumattakaan kaikista keittiöpuutarhan kasveista, kuten esim. kaaleista ja kaikenlaisista juurikasveista.
  • Myös hän yritti kasvattaa vatukoita, jotka kantaisivat mansikoita, mutta tämä ei liene vielä onnistunut.

vihannes

  • Kolhoositoreilla, missä hinnoittelu on aina ollut vapaata, on korkealaatuisia vihanneksia.
  • Ethän unohda tuoreita vihanneksia ja hedelmiä yhdeltäkään aterialta.
  • 4H-syystori Saksalan nuorisotalon edessä 19. 9 klo 17.00. Kerholaiset joukolla myymään vihanneksia ja kirpputorikamaa.
  • E-vitamiinin puutteesta kärsivät vanhainkotien asukkaat ja maaseudulla kotona asuvat miehet, jotka eivät käytä vihanneksia.

viineri

  • YHTÄ TYHJÄN KANSSA. Näin voi sanoa haukatessaan huoltamon viineriä, sellaista onttoa, tiedättehän.
  • - Vaikkapa viinerit voidaan koristella paiston yhteydessä, joten yhdestä perusaihiosta kukin

voi

  • Juustokala 2 kirjolohen filettä 3-4 tl sitruunamehua 2-3 tl suolaa ripaus valkopippuria 1 / 2 dl hienonnettua tilliä Päälle: 25 g pehmeää voita 1 keltuainen 2 dl juustoraastetta puoli pussillista mantelilastuja
  • Balttien turvallisuus mitä todennäköisimmin heikkenee, kun sotilaat saavat taistelupakkaukseensa paketin suomalaista voita.

voisarvi

  • Aamiaispöydässään hotelli tarjoaa tuoreita oikeasta Pariisista lennätettyjä voisarvia.
  • Toiset ostivat leivoksia, toiset maukkaita voisarvia eli » croissanteja », joita lapset saivat välipalaksi lähtiessään ulos pihalle leikkimään.
  • Ja aivan niinkuin pohjoispikajunassa saamme hotellissakin joka aamu leivän ohella jättiläismäisiä voisarvia, jotka ovat niin lämpimiä ja mureita, että hajoavat lautaselle, niin että melkein täytyy syödä niitä aamukahvikupin mukana tuodulla jälkiruokalusikalla.

voitaikina

  • Sitten se kaulitaan tavallisen voitaikinan tapaan ja voidellaan välilla
  • — Pyhien välipäiviksi keksii jokainen emäntä jouluruoantähteistä valmistettuja paistoksia, keittoja ym. Hunajakakkujen ja voitaikinan valmistusohjeet siv.
  • Ne tehdään tuttujen reseptien mukaan ja työ suoritetaan siten, että leivinpöydälle levitetään ja pingotetaan suoraksi puhdas, sileä, riittävän suuri pyyheliina, jonka päällä voitaikinan saa kaaviloiduksi erittäin vähillä jauhoilla, mikä taas puolestaan lisää torttujen kuohkeutta.

yrtti

  • Sen verran on mökin ympärillä maata, että siinä voisi vaikka yrttejä kasvattaa, mutta saa nyt nähdä.
  • Ensi kesällä kesannoidaan Kenkäveron puutarha, jossa viljellään ja kasvatetaan erilaisia yrttejä ja kasveja.
  • Tällä hetkellä luonnosta saatavia, käyttökelpoisia yrttejä ovat myös voikukan lehdet, hor-
  • Tänään kylvetään yrttejä Seija Ahosen opastuksella ja pääsiäiseksi Sirkka ja Jaakko valmistavat hunajaista lammasta ja ananasrahkaa.

äyriäinen

  • 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Talousuutiset 19.30 Bon Appetit Söllerödin krouviruokaa ja Smögenin äyriäisiä.
  • Biskajanlahden äyriäisiä ja muuta meren viljaa.
  • Tapas-alkupalat valmistetaan kalasta, äyriäisistä ja lihasta.

öljy

  • Viime vuosikymmeninä ovat kasvisrasvat ja -öljyt saaneet yhä tärkeämmän sijan maailmantaloudessa, sekä ravintoaineina että teollisuuden raaka-aineina.
FEE 
constituent_parts (kuvaus)
descriptor (kuvaus)
food (kuvaus)
type (kuvaus)