FinnFrameNet:Exchange
Ulkoasu
käydä kauppa 🔎
- Birkan periodilla hahmottuvien talous- ja liikennealueiden tärkeisiin solmukohtiin vakiintui kauppakyliä, joissa sekä ulkomaiset että kotimaiset kauppiaat kävivät kauppaa.
- Samoin saksalaiset kävivät kauppaa Balkanin ja Etelä- Amerikan valtioiden kanssa.
- Siljola kävi kauppaa WSOY:n osakkeilla syksyllä 1996 ja syksyllä 1997 hieman ennen yhtiön osavuosikatsausten julkistamista.
- Samoihin aikoihin Rouen kävi kauppaa myös Hansakaupunkien kanssa ja oli samoin yhteydessä Afrikan rannikolla olleisiin kauppa-asemiin.
- - Saatana on käynyt kauppaa ihmissuvulla ja perustanut sitä varten suuren kauppapoliittisen järjestön, joka on sortanut säälimättä kansaa ja häpäissyt häikäilemättömästi Jumalan pyhää nimeä.
- Eräs norjalainen toiminimi Stavseth, joka on käynyt kauppaa neuvostohallituksen kanssa, on joku aika sitten tehnyt vararikon.
vaihtaa 🔎
- Mutta hetken kuluttua me vaihdoimme valokuvia, joita meillä kumpaisellakin sattui olemaan mukana.
- Äiti ja minä vaihdoimme silmäyksen.
- Turkulainen kansatieteilijä Timo Virtanen piti esitelmän itäisen Suomenlahden rannikon ja saariston talonpoikien perinnäisestä seprakaupasta, jossa suomalainen vaihtoi silakkaa vakinaisen virolaisen kauppatuttavansa rukiiseen.
- Pariskunta vaihtoi sormuksia liidellessään laskuvarjolla kolmen kilometrin korkeudella taivaalla.
- Rinnan he kävivät läpi Taideakatemian koulun vuosina 1954 — 57, ja vaikka toinen onkin yhtä vakaumuksellinen nonfiguralisti kuin toinen vakuuttunut siitä, ettei milloinkaan luovu figuratiivisista aiheista, ei tämä eroavaisuus estänyt heitä vaihtamasta sormuksia, kun opinnot oli viety päätökseen.
- Joka kanssani vaihtaa, voittaa varmasti.
- vaihtaa maita Puumalan kirkkovaltuusto hyväksyi ja esittää Kirkkohallituksen vahvistettavaksi maakaupat, joilla seurakunta vaihtaa maata kunnan sekä erään yksityishenkilön kanssa.
- Rannikolla tuotettua merisuolaa vietiin jokireittejä pitkin sisämaahan, missä se vaihdettiin viljaan.
- Sen aikana lastenteatteritekijät vaihtavat kokemuksiaan ja seuraavat toistensa esityksiä.
- Mikkelin kävelykadulla toimii päivittäin keskusteluforumi, jossa pienet ryhmät vaihtavat ajatuksia päivänpolitiikasta.