FinnFrameNet:Desirability

Sanatista

aika hyvä

  • Tähän verrattuna Suomen tilanne on suhteellisen hyvä ja tästä on tunnustusta annettava niin poliisille kuin eri järjestöillekin rattijuoppojen valvonnan tehostamisesta ja valistustyöstä.
  • Perjantain kilpailusää oli suhteellisen hyvä.
  • - Myynnillisesti kesä on ollut aika hyvä, mutta liikevaihtoverotuksen muutos siten, että alkutuotantokerroin muutettiin l, s:stä l, 3s:een on aiheuttanut paineita joita ei ole saatu siirrettyä kokonaan kuluttajahintoihin.
  • - Toisessa hypyssä ilmavirtaus taisi olla aika hyvä, sillä ponnistus ei siinäkään osunut oikein kohdalleen.
  • Nyt kilpailussa tuo ensimmäinen hyppy ( 114,5 m ) oli aika hyvä.
  • Nyt hevosia on kolme, lippulaivana lämminveritamma Västerbo Magic, viisivuotias MRK-Tähti on voittanut viisi kertaa tänä vuonna ja nelivuotiaasta Patrikin- Lennostakin pitäisi tulla aika hyvä hevonen, hän arvioi.

ala-arvoinen

  • Mutta jos aikomuksenne on vain urheilla ja pyrkiä sekoittumaan naiden kahden välistä suhdetta, joka voi olla aivan vakovo, niin on menettelynne ala-arvoista.
  • Muutenkaan ei ala-arvoinen markkinakrääsä tee tällaisena aikana enää kauppaansa.
  • Talkoilla tehtävissä viimeistelytöissä on meneillään loppurutistus, jota tiukensi aluksen toimittajan ala-arvoinen maalausjälki.

ensiluokkainen

  • Hänellä täytyy lisäksi olla pääomaa noin 10.000 dollaria, minkä summan tulen käyttämään laajenlaakseni kukoistavan lihakauppani, jossa juuri nyt aion järjestää erikoisen alennusmyynnin sen vuoksi, että olen muuttanut 839:tä kadulta 547:11 e kadulle, missä tulen edelleenkin myymään tuoreita makkaroita ja ensiluokkaisia lihatavaroita varsin kohtuullisiin hintoihin.
  • Yleisö on tottunut saamaan Suomi-Filmiltä aina hyviä elokuvia, aiheeltaan, ohjaukseltaan, esitykselliseltä ja teknilliseltä laadultaan ensiluokkaisia elokuvia, eikä se tule tälläkään kertaa pettymään.
  • Hauskat kokeet Espoon pitäjän Gammelgårdin kylässä ja ensiluokkainen majoitus Hovgårdin kartanossa ovat varmaankin jättäneet mitä hauskimmat muistot kaikille osanottajille kuin myös palkintotuomareille.

erinomainen

  • Suolaa ei " tavallisesti käyteiflä hedeilimäkeiiton maustamiseen, imutta se on erinomaista kohottamassa tällaisen keiton tai kiisseliin makua.
  • Kuten edellä esitetystä käy ilmi, on selluloosa erinomainen apurehu ottamalla huomioon nykyisen vaikean rehutilanteen.
  • Paitsi aikaisuutensa vuoksi on puntarpää erinomainen laidunkasvi myös nopean ja runsaan jälkikasvunsa vuoksi.
  • Suomi jatkaa erinomaisia esityksiään Kanada cupissa.
  • Hän on pelannut erinomaisia otteluja reservijoukkueessa.

heikkotasoinen

  • Kenialaiset Anthula ] a Theodore Natsoulas toteavat artikkelissaan " Racism, the School and African Education in Kenya " ( 1993 ), että tämän vuosisadan alusta toisen maailmansodan puhkeamiseen saakka lähetysseurojen afrikkalaisille tarjoamat koulutusmahdollisuudet olivat niukkoja ja heikkotasoisia.
  • Yleinen mielipide oli, että viinit ovat heikkotasoisia verrattuina Alkon tuotteisiin.
  • Edullisetkaan paketit eivät ole enää yhtä heikkotasoisia kuin pari vuotta sitten, vakuuttaa myyjä Kari Kinnunen.
  • - On parempi, että Ruotsilla on rajoitettu määrä korkeatasoisia yksiköitä kuin että sillä olisi suurempi määrä heikkotasoisia yksiköitä, sanoi puolustusministeri Roine Carlsson kommentoidessaan hallituksen ohjeita.
  • Tietokoneen ostajan neuvonta ei ole yhtä tarpeellista kuin ennen, sillä Suomessa koottavien laitteiden ennen heikkotasoiset käyttöohjeet ovat nykyisin suhteellisen hyviä.
  • Toinen ongelma monessa varuskunnassa Lammisen mielestä on miehistön heikkotasoiset majoitustilat.
  • Vaikka sivuutamme ensikonsertit, jotka nykyään miltei säännöllisesti ovat heikkotasoiset, jää kylliksi mainitsemisen arvoista muista soololaulutilaisuuksista.
  • Kovin heikkotasoiset mestaruuskilpailut voisivat pikemminkin vahingoittaa liittoamme kuin kaikkein heikoimpain lajien pois karsiminen.
  • Kilpailut olivat heikkotasoiset — olivatpahan vain kuin jossakin Rämsänrannan Rymyn iltakilpailuissa — siitäkin huolimatta, että eräs hennonko neitonen juosta pinkaisi uuden ennätyksen 60 m:n juoksussa ja ponkaisi pituutta yli entisen ennätyksen.

hieno

  • MyPan avausmaali oli hieno esitys pelinäkemyksestä.
  • Tshekkoslovakian hieno esitys torstaina pani kaiken jälleen päälaelleen.

hirveä

  • Muuten on kirjoittaja sitä mieltä, että jokaisella rikoksesta syytetyllä pitää olla puolustusasianajaja, olkoonpa sitten rikos kuinka hirveä tahansa tai sen tekijä, miten turmeltunut hyvänsä.
  • - Kyllä nämä myrskyt tekevät liikenteelle hirveää hallaa.
  • Krokotiilimaisesti irvistellyt Massala yritti ensin parhaansa mukaan saada Odusogan ja Makusen tunnustamaan, kuinka hirveää riistoa
  • Enkä malta olla kertomatta, koska uskon lukijoissakin olevan naisia joille uuden puvun touhuaminen on yhtä hirveää.
  • Se taas tietää hirveää paperisotaa.
  • Eivät ne ole edes hyviä biisejä, vaan hirveää skeidaa.
  • Ivanhoe kuulee Malvoisinilta, että prinssi Juhana potee hirveää parantumatonta sairautta.

huippuyksilö

  • Jos se lopulta löytää tyynemmän uoman, voi hänestä tulla huumorin alalla aikansa huippuyksilö » ( Suorlahti );
  • Käyttövarma Opel Kadett 1.2 - 82, 2 r., huippuyksilö, myyd. hyvään kotiin h. 5.900, -. Ainoastaan la / su 050 564 9755.
  • Se on sitkas, huippuyksilö karhujahdissa.
  • Suomen ennätyslehmä Herja 197906 J oli niin tuotoksensa kuin näkönsäkin puolesta huippuyksilö.

huono

  • Saarenharju kuitenkin myöntää, että tuntuu huonolta muuttaa toimintaa maksulliseksi nyt, kun ihmisillä ei ole paljon rahaa.

huonolaatuinen

  • - Karjan tuotoksen kannalta on edullisempaa korjata hyvälaatuinen niukempi sato kuin hiukan runsaampi huonolaatuinen heinä.
  • Eniten maamme huumekauppaa on kasvattanut huonolaatuinen mutta halpa hasis, joka on peräisin entisen Neuvostoliiton alueelta.

hyvä

  • Hän on nauttinut pelaamisesta, joukkuehengestä ja hyvistä kavereista, jota hän on saanut pelin myötä.
  • Pankkialan työnantajaliiton ( LTK ) johtaja Heikki Ropponen toteaa, että merkittävä ero aiheutuu muun muassa pankkiemme lyhyestä työajasta, pitkistä lomista, lomaltapaluurahasta, 60 vuoden eläkeiästä, ilmaisesta lounasedusta ja hyvistä sosiaalieduista.

hämmästyttävä

  • Mutta hämmästyttävin esine oli huoneen keskellä.
  • Jos keskiryhmien vaaliliiton nimi tuntuu Suomen Keskustasta harhaanjohtavalta, niin tehtäköön tässä samalla Mikkelissäkin tiettäväksi se hämmästyttävä tosiseikka, että keskustapuolue istuu LKP:n rinnalla täysjäsenenä liberaalipuolueiden kansainvälisessä kattojärjestössä Liberal Internationalissa.
  • Se ei tosin ole enempää tappava kuin pökerryttäväkään, mutta äkkiarvaamatta saatuna sillä lienee kuitenkin hämmästyttävä vaikutus.
  • Hämmästyttävät ajatukset risteilivät Joen aivoissa.
  • Hämmästyttävät fraasit voivat olla peräisin tietosanakirjasta.
  • Hämmästyttävät tulokset uusintaotteluissa viikolla.
  • Meille voidaan esittää mitä monimutkaisimpia juonia hämmästyttävine ratkaisuineen;
  • Sanalla sanoen, Guéhennon mielestä Gide maailmaa hämmästyttävine poliittisine uskontunnustuksineen on kaikkea

ihana

  • 2: 14. Varmaan oli tuo enkelien kuoro ihana säteilevässä taivaallisessa asussaan.
  • " Kunpa huomisaamu pian koittaisi ", riemuitsee Pirkko, " minulla on äidilleni ihana koristettu kaakku, ja vien sen aamukahvin kera äidille vuoteeseen ".

kamala

  • - On kamalaa, jos presidentistä tulee ensimmäisenä mieleen vitsi.
  • suuren ja pienen, täytyy liittyä yhteen poistamaan tätä kamalaa tautia: se mädännyt-
  • Pertti Sveholm: " Tämä oli mielenkiintoinen kokemus, mutta lavalle meneminen tulee olemaan aina yhtä kamalaa. "
  • Se tulisi olemaan kamala hetki kapteenille ja minä iloitsin jo etukäteen kostostani.
  • Seurauksena tulee varmaan olemaan kamala nälänhätä ja yhtäläinen siemenen puute tulevanakin keväänä niillä, jotka siihen asti elävät. »

kammottava

  • Nyt tämä liikkumattomuus, tämä kuoleman kammottava sinerrys, tämä poissaoleminen.
  • Niihin liittyy läheisesti mm. kuuluisan suomalaisen suurhuijarin » Sutkin » nimi, erään venäläisen everstin kammottava rikos ja nuoren tytön viattomat kärsimykset.

karmea

  • Toiletit ovat yleisen käytön takia karmeassa kunnossa, joten vältä näitä.
  • Karin vanhempien mielestä kirjeen lähettäminen tuntuu erittäin karmealta ja ajattelemattomalta pilanteolta.
  • Helsingin kaupunginorkesterin muusikoista koottu orkesteri soitti toki mainiosti, mutta kun tila on mikä on, niin soiva lopputulos oli sen mukainen, eli orkesteriosuus kuulosti koko illan karmealta.
  • Poliisien saapuessa paikalle, tilanne vaikutti heidän silmin katsottuna karmealta, kun ikkunoiden särkijäkin oli yltäpäältä veressä, sillä hän oli ruhjonut sormensa ikkunaruutujen kappaleissa.
  • Tapa, jolla velli lapsia kohteli, tuntui Emiliosta liian karmealta ja kylmältä, ja hän luuli sen perustukseksi kylmää ja kuivaa sydäntä.

kauhea

  • Kun tuomari Lewis tuotiin sairaalaan vastaanottohuoneeseen, näytti hän kauhealta.

keskinkertainen

  • Seisoessani siinä ja katsoessani ympärilleni muistui mieleeni, että olin kuullut lasteni hikevan maantieteestä: Espanjasta saadaan ihanimpia viinirypäleitä, mutta keskinkertaista viiniä, hienointa villaa, mutta huonoja villakankaita, mainioita oliveja, mutta huonoa oliviöljyä.

kohtalainen

  • Tilalla on kohtalaisessa kunnossa olevat rakennukset, hyvänpuoleinen metsikkö ja huomattavasti rantaviivaa.
  • - Näin talvellahan kaikki tiet ovat kohtalaisessa kunnossa, mutta rospuutto tulee pian.

kunnollinen

  • Täytyihän päästä selville minkälaisen huoneeseensa ottaa, oliko se kunnollinen, vai onko se jokin kaikenlainen.

kurja

  • Tiedän miten se aikaajoin sokeuttaa ja saattaa kokonaan unhottamaan korkeimmat sielun vaatimukset ja senvuoksi ollen itsekin kurja syntinen, en tahdo ajatellakaan heittää kivellä kärsivää naista.
  • Aloin kysellä kesken seuramenojen, että saanko minäkin kurja uskoa suuret syntini anteeksi.
  • Mutta » Lady » on ja on aina ollut kurja äiti, jonka huonossa hoidossa monet sen lapsista jo ovat kuolleet.
  • Yhtäkkiä hänen mieleensä juolahti muuun asia — mies, jonka hän oli tavannut maantiellä ja jolle hän oli antanut tulitikkulaatikkonsa, ei ollutkaan herrasmies, vaan kurja autovaras.

laadukas

  • Rankka muokkaus tuottaa laadukkaan metsän.

loistava

  • Erittäin loistavan pelastuksen suoritti 76. minuutilla Ahti Korhonen.

mahtaa

  • Voitto tuli, vaikka kalliit tekohampaansa putosivat hankeen ennen mahtavaa loppukiriään.
  • - Ja kyllä värillä saadaankin mahtavaa luontokuvaa aikaiseksi, kehtuu Kumpulainen.

mahtava

  • Kerran sanoi Antti Alisalle näin: " Oi kultani kallis, minä kaukaisille maille matkaan ja kousa sieltä takaisin palaan olen rikas ja mahtava mies.
  • Siinä heikommat kansat, kehityksessä pysähtyneet tai ehkä taaksepäin menevät saavuttivat voiton suuresta kansasta, jolla täytyi olla mahtava tulevaisuus edessään.

paha

  • Eikä se pahalta tuntunutkaan.
  • — Ei se pahalta maistunut, mutta kyllä kylpy sentään on parempaa.

paskamainen

  • ... paskamainen käytös on jostakin jotenkin tuttua.

sensaatiomainen

  • Kaksi nuorta skoonelaista amatöörisukeltajaa on tehnyt sensaatiomaista löytöä
  • Joitakin aikoja sitten Neuvostoliiton lehdissä kerrottiin sensaatiomaista uutista professori Mihail Voiskin keksinnöstä.

siedettävä

  • koska niiden välttämättömänä tehtävänä on koettaa hankkia vähätaitoisemmallekin työntekijälle siedettävä toimeentulo.
  • Sitä hän ei suostunut arvioimaan, mikä olisi siedettävä työttömyysprosentti EU:n alueella.

siisti

  • — Minulla on siisti juttu kerrottavana — murha.

surkea

  • Hyvinvointivaltiomme perustaa nakerretaan todenteolla ja maksajiksi pannaan ihmiset, joilla ei ole mitään osuutta surkeaan taloustilanteeseen.
  • Maaliskuun 13 p:n surkeassa pakkorauhassa, jolloin suurin osa Karjalaa jäi rajan toiselle puolen, jäi sinne myös suuri määrä yhdistyksen ja sen nuorisoliitto-osastojen omistamia rukoushuoneita, ainakin 17, joista kaksi Viipurin kaupungissa sijaitsevaa.

suurenmoinen

  • Tämä vähäinen yhdessäolo jäisi yhdeksi elämäni suurenmoisimmista muistoista.
  • Ympäröivien vuoriseutujen jylhä luonto ei kauneudessaan jää jälkeen Norjan ja Sveitsin suurenmoisimmista näkymistä.
  • Ruotsissa Tukholman Kansallismuseossa on näinä päivinä t. s. keväästä lähtien ollut yleisön nähtävänä valikoima suurenmoisia taideaarteita, jotka hämmästyttävät katselijaa tavattomalla loistollaan ja upeudellaan.
  • Onhan täälläkin tosin koko joukko suurenmoisia näköaloja ja ihania seutuja, mutta jos otetaan maa kokonaisuudessaan ja pannaan vaakakuppiin, niin Suomi voittaa ilman epäilystä.
  • Myös lumoavasti houkuttelevia jäätiköitä piti käydä katsomassa ja päätettiin siis lähteä pitkälle, vaan samalla suurenmoisimmalle retkelle.
  • Ylipäänsä tulisi kauppa asetetuksi mitä suurenmoisimmalle kannalle.
  • Myös viimevuotisesta Miinchenin konsertistaan sai hän suurenmoiset arvostelut.
  • Sen päivän iltana, jolloin jumaluusopillinen promotioni suoritettiin, antoi Helsingin kauppiassääty suurenmoiset tanssiaiset seurahuoneella 1,400 hengelle, joihin myöskin kaikki kaupungissa olevat pietarilaiset kylpyvieraat lienee kutsuttu.

säälittävä

  • Tässä joukossa piipittävä murhaaja on lähinnä säälittävä hahmo.
  • Minua tämä säälittävä pelleily ja egotrippailu ei miellytä pätkääkään.

toinen luokka

  • Liian usein häntä pidettiin vain " boulangerina ", toisen luokan henkilönä, joka asetettiin usein esimerkiksi lehtikommenteissa naurunalaiseksi.
  • Neeson mm. totesi, että hän koki olleensa katolisena toisen luokan kansalainen.
  • Tänne, sen ajan katsomusten mukaan toisen luokan ihmisten hautausmaalle, oli haudattuna suuri filosofi, Tukholmassa 1650 kuollut René Descartes.
  • Saksa harjoitti " maailmanpolitiikkaa ", koska ei haluttu jäädä toisen luokan mannervaltioksi, vaan kilpailla tasavertaisesti, ajan hengen mukaisesti, toisten suurvaltain, Englannin, Venäjän ja Yhdysvaltain kanssa.
  • ' Työväkeen ' kuulumiseen liittyneet toisen luokan kansalaisuus ja tyytyminen toisen luokan palveluihin menettivät totutun merkityksensä.
  • Lasethin lopputulos on, että köyhälistön kalastajatorpparit saivat järjestelmällisesti toisen luokan aseman myös kalastuksen parissa, lähinnä koska heillä oli huonommat investointimahdollisuudet.

tyrmistyttävä

  • Ensimmäiset yöt linnan kellareissa ovat tyrmistyttäviä.
  • Ja kyllähän mekin muistamme varsinkin maanpuolustusasiassa niin tyrmistyttäviä etualan miesten mielipiteitä ja kannanottoja ja vallan vielä linnoituskesältä, siis vaaran ollessa jo ovella, että syylliset saisivat kerrassaan hävetä, jos niitä muisteltaisiin.
  • Päinvastoin eräs stalinistinen kansanedustaja on leimannut puolueensa johdon ja eduskuntaryhmänsä enemmistön menettelyn virkaehtolakiriidassa "suorastaan tyrmistyttäväksi ".
  • Sotilaskodissa yleisökato oli tyrmistyttävä, eikö aikuisia kiinnosta lastensa esitys, eikö se olisi ollut velvollisuus tulla seuraamaan lastensa esitystä - olihan vapaapääsykin.
  • MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Paavo Lintula sanoo, että tilanne on maatalouden kannalta uskomaton ja tyrmistyttävä.
  • Nyt se vasta osoittautuikin siksi ihanaksi lämmön ja rakkauden tyysijaksi, joka huolimatta kaikesta ulkoisesta kurjuudesta ja koleudesta kykeni loihtimaan sellaisen ilmakehän, että emme edes muistaneet sotaa ja vainoa emmekä luonnon tyrmistyttävää koleutta.
  • Tämä epäoikeudenmukaisuus on monesti vallan tyrmistyttävää, ja se tuntuu sila järjetlömämmältä, kun samat henkilöt eivät voi olla myöntämättä, milloin heiltä vakavasu vaaditaan sitä, että meikäläinen poliisi on suhteellisen korkealla kehitystasolla ja osoittaa erittäin ilahduttavaa ja tunnustuksen ansaitsevaa kehityspyrkimystä.

tyydyttävä

  • Kaikkiin kysymyksiin, joita toimikunnan jäsenet tekivät vangeille, saivat he tyydyttäviä vastauksia.
  • Yleisvaikutuksena viljelyspalstoja lapsiavustustoiminnasta voidaan sanoa, että huolimatta kuivuuden aiheuttamista vaurioista ovat tulokset tyydyttäviä.

upea

  • Viihtyisällä paikalla, upeat Saimaanäkymät, täysin remontoitu 2h + k + s + parveke 56,5 m®. Hinta vain 295.000:-. P. 363 436.
  • 5 / 5 krs, upeat näkymät, tosi siisti asunto, apk ym. 250.000, -.
  • Pitkät hiekkarannat houkuttelevat lomailijan velttoon lekotteluun ja mielenkiintoinen ja värikäs historia, loistoristeilijöiden upeat silhuetit, vilkas kaupanhieronta basaareissa,... iloiset illanvietot ravintoloissa sekä MddnpUOlUStUS' " yleensä koko omaperäinen rhodok- Juhla MiHeoliccä selainen elämänmeno pitävät vie- Jullia lvilKK. dioaa railijan vireänä ja hyväntuulisena.
  • Muutamissa minuuteissa saal suuret, monien miespolvien aikana kukoistukseensa kehitetyt teollisuuslaitokset mennä mureniksi, samoin upeat kaupunkitalot ja kokonaiset kaupunginosat muodottomiksi soraläjiksi, jolloin aineelliset vahingot ja nerojen henkisten tuotteiden menetykset voivat olla huimaaviin summiin nousevia.
  • Myöhemmin minulle tosin selvisi, että Sing-Sing on Nev-Yorkin lähellä sijaitseva, Gangster-nimisen miljonääriperheen suuri ja upea huvilinna, missä vieraita viihdytetään ja virvoitellaan oikein sähkötuolissa.
  • Hän haluaa mukaansa ulkomaille Aulikin, sillä Aulikki on upea nainen ja osaa vielä kieliäkin paremmin kuin elämänsä teatterissa juonut Rainer.
  • Yhdessä kaupungin upeimmista kirkoista oli pyhimmyksen helmillä ja jalokivillä koristeltu kuva, ja tämän kuvan edessä polvistuivat juhlapäivänä taajat ihmisjoukot hartauttaan harjoittamaan.
  • Ovella seisoi yksi upeimmista naisista, jonka Karjalainen oli koskaan tavannut.
  • Tämä aika oli muutoinkin hameiden kulta-aikaa ja tuon ajan hameita pidetään eräinä kaikkien aikojen upeimmista.
  • Se on näet varustettu mitä upeimmilla ja taiteellisestikin arvokkailla freskomaalauksilla, jotka muuan kirkkomaalari Pietari Heikinpoika v. 1470 on tehnyt.
  • Savilahden rantamilla ei tunat vuona sinen ole tehty kauppaa vain oravannahoilla, vaan myös aikakautensa upeimmilla taide-esineillä.
  • Tästä eteenpäin Itämeren upeimmilla laivoilla skoolataan ja suukotellaan riemurinnoin.
  • Raha suorastaan vaeltaa kaduilla upeimpien amerikkalaisten dollariautojen ja tyylikkäimpien parisilaisten muotiluomusten hahmossa.
  • Ainutlaatuinen koko Euroopassa SUURI PERHOSNÄYTTELY M MIKKELIN TYÖVÄENTALOLLA SU 23.10. klo 10- 19 Mae maailman upeimpien perhosten väriloisto ja maailman suurimnat perhoset.
  • Kalliimpia nahkalaatuja, joita käytetään isokokoisempien ja upeimpien kirjojen sidontaan, ovat m.m. Levant Marocco. tavallisella nimellä Levantti.
  • Viikonloppumaja ei saa olla tavallinen puusepäntyylinen, koristeellinen, upea rakennus, vaan pieni, viihtyisä maja, joka vaatimattomasti, erikoista huomiota herättämättä sulautuu ympäröivään luontoon.
  • Kuitenlin on palo » lunta sitten yhä enenewässä mitassa « » uittanut yleisön kannatusta ja suosi » ota, jota se myös on koettanut an » saita, jopa siihen määrään, että sillä nyt on luin onkin oma upea koti, jola on mannin todistus palokunnan ja yleisön yhteen läywistä toiweiSta ja harrastuksista.
  • TUUKKALA RT 3 H + K + S 74 m 2 390.000, - Tyylikäs RT-huoneisto upealla paikalla puistoon rajoittuvalla tontilla Kaituenlammen läheisyydessä Tutustu!
  • Historiallista Guevaraa etsii toimittaja Rauli Virtanen upeassa dokumentissaan Romanttisia kuvia ja kadonnut ruumis.
  • OK-TALO KORPIJÄRVEN KAIMALLA 175 + 48 m » 850.000 mk Rahulan kylässä n. 8 km kaupungista upealla 3840 m 2 tontilla 1981 rak.
  • Kaikkien oikein vastanneiden kesken arvotaan upea kahden hengen matka Karibialle, Dominikaaniseen Tasavaltaan.

uskomaton

  • Elokuvan nimihirviön Teiniikäiset mutanttininjakilpikonnat taakse kätkeytyy uskomaton määrä plagiointia ja puhdasta voiton maksimointia.
  • Viisihenkisellä saksalaisperheellä oli perjantaina uskomaton tuuri mukana kun he kesärenkailla hurjastelivat katon kautta ympäri.
  • - Burella on uskomaton karisma.

???

  • Atas Fighter L osoitti voitollaan, kuinka fantastinen hevonen se on, Torbjörn Jansson iloitsi.
  • Niin mahtavia piirustuksia emme olleet koskaan aiemmin nähneet! kertoo pukuja ompeleva kotiteollisuusopettaja Päivi Särkkä.
  • Mä en diggaa Rennyy, vaikka se on tehnyt monta coolia leffaa.
  • - Hahaa, tuohan on mukavaa kuultavaa.
  • - Loistava työkalu.
FEE 
affected_party (kuvaus)
circumstances (kuvaus)
comparison_set (kuvaus)
degree (kuvaus)
depictive (kuvaus)
evaluee (kuvaus)
parameter (kuvaus)