FinnFrameNet:Create physical artwork

From Sanat

maalata

  • Torger Enckell maalasi Aamiaista 30 vuotta.
  • Hän maalasi sen vuonna 1929 olleessaan Pariisissa
  • Kuka maalasi taulun Aamiainen ruohikolla?
  • Matisse maalasi Espanjalaisnaisen ja tamburiinin vuonna 1909.
  • Schjerfbeck maalasi muotokuvan Einar Reuter III:sta vuosina 1919-20. Teoksen lähtöhinta on 380 000 markkaa.
  • Eräs Jackin taiteilijatoveri oli maalannut kansikuvan Jackin kuvausten perusteella.
  • Taulun takana oli toinen merkintä, josta ilmeni, että Ibsen oli maalannut taulun Sveitsin alpeilla.

piirtää

  • Tässäkö sinä piirsit sen?
  • Silloin, kun sinä piirsit nimiämme koivun runkoon, silloin ensi kerran selvisi minulle, miten paljon merkitsit minulle... että rakkautesi minulle merkitsi
  • Lemisen tuotannossa oli kaksi selkeää linjaa: Hengellinen, hoitava linja ja Parikanniemen elämään liittyvä kirjasarja, jossa hän piirsi kuvan liikkeen merkkihenkilöistä.
  • Mooren jälkeen Mustanaamiota piirsi Wilson McCoy 1947-61. Hänen aikanaan Mustanaamio kesyyntyi huomattavasti - kuten muutkin amerikkalaiset sarjakuvat viimeistään 50- luvun sensuurikeskustelun aikoihin.
  • Kuka piirsi sarjakuvaa Kieku ja Kaiku?
  • Pääasiassa hän piirsi mainoksia ja valmisti liikkeille suurikokoisia dialevyjä, joita Kinolinna ja Savo esittivät elokuvien alussa.
  • - Pojat piirsi koneita, varsinkin traktoreita, tytöt eläimiä, lähinnä lehmiä mutta myös sikoja porsaineen mitkä tuntuivat kiinnostaneen kovin.
  • Siellä hän piirsi muotokuvia sotaveteraaneista, mutta myös muista.
  • Ja silloinkin vasta sitten, kun Engel oli piirtänyt pytingin...
  • Runoa levitettiin painettuna laajalti Suomessa, paperiarkin yläosaan Emilie Topelius oli piirtänyt lipun.
  • Ne oli piirtänyt Punchin, kuuluisan englantilaisen pilalehden, piirtäjä C. H. Bennett.
  • Hän oli piirtänyt karrikatyyrin eräästä säveltäjästä.
FEE 
creator (info)
degree (info)
duration (info)
location_of_representation (info)
place (info)
reference (info)
representation (info)
time (info)