FinnFrameNet:Communication
Appearance
viestiä
- Muusikko Sakari Löytty ja hänen puolisonsa Päivi joutuivat viestimään toisilleen afrikkalaisten rumpujen kumistuksella.
- Aikataulun muuttamisella ja neuvotteluiden sopuisuudella Esko Ahon hallitus pyrkii epäilemättä viestimään .
- On selvää, että me ymmärrämme puhuttua ja kirjoitettua kieltä, tapoja, eleitä ja ilmeitä, ts. kaikkea sitä, millä me ihmiset olemme oppineet viestimään toisillemme.
- Pohjolan perukoilta aina Ahvenalle asti oli Tasavallan isäntäväki viestinyt .
- Näiden tekijöiden vuoksi myös Venäjä on kriittisissä tilanteissa mm. Persianlahden sodan yhteydessä ja Jugoslavian pakotteista päätettäessä viestinyt .
- - Euroopan yleisurheiluliitto ( EAA ) on kuitenkin meille viestinyt, , kertoo sitä suunnitellut Seppo Martiskainen.
- Lisäksi virasto on viestinyt päättäjille .
- tulkinnasta on papyruskääröissä vuodelta 20 ( ) 0 eKr. Tulkitsijat olivat egyptiläisiä, jotka uskoivat jumalien ja demonien viestivän heille unien välityksellä.
- Kissojen ja koirien lajinomainen elekieli näyttää viestivän .
- - En halua viestiä niin kuin professorit asioita ilmaisevat, vaan haluan viestiä niin, että oppija sen tajuaa.
- Lisäksi eläin viestii .
- Hymynkare tai kulmakarvojen kohotus kertoo repäisevästä aloituksesta, juhlavampi ilme viestii .
- Me haluamme viestiä kirkonjäsenille .
- Mannerheimin tapa viestiä on suorasukaista, älykästä, mutta loukkaavaakin.
- Samalla on syytä viestiä .
???
- Mutta me koetetaan tuoda esiin sitä, ettei se mikään katastrofi ole.
- Selvemmin tämän olisi toki voinut kirjassa tuoda esiin.
- Seuraavassa tuon esille vain muutamia asiasta tekemiäni havaintoja ja muodostamiani mielipiteitä.
- Tässä vaiheessa eivät oopperajuhlien edustajat halunneet tuoda esille, , eivätkä sitä, .
- Nämä asiat tuotiin esiin pamfleteissa, mutta keskustelun kärki kohdistui kuitenkin hallitusmuotoon ja kansalaisten oikeuksiin.
- Viime viikkojen keskustelussa on tuotu esiin monia sellaisia ilmiöitä, jotka nyt jälkikäteen näyttävät vähintäänkin kummallisilta.
- OK 14: 1,1 :n ja 3,1: n säännökset edellyttävät, että asianosaiset esittävät vaatimuksensa heti oikeudenkäynnin alussa.
- Jos Saddam myöntyy tähän ehdotukseen, maat esittävät ehdotuksen edelleen YK:n turvallisuusneuvostolle.
- Suomen hiihtoliitto kokoontuu 3. huhtikuuta, jolloin Rovaniemen ja Kuusamon edustajat esittävät näkemyksiään päättäjille.
- Alkulauseessa Viljanen esittää .
- Tätä varten nimetty paikallinen työryhmä esittää suunnitelmansa kevään aikana.
- Jarkko Paronen esittää kysymyksen Heinolan maalaiskunnan asukkaille ja päätöksentekijöille.
- hän viestittää. ,
- Hän luo katsauksen ulkomaisiin ja suomalaisiin tutkimuksiin osoittaen tuon tuostakin, .