FinnFrameNet:Colonization

Sanatista

asettua

  • Saarelle hän loi " maallisen paratiisin ", mutta osti lisämaatakin, jolle rikkaat ihmiset asettuivat asumaan, ja kun ruotsalainen 1959 myi omaisuutensa siellä, hän kuului saaneen noin 14 miljoonaa dollaria.

asuttaa

  • Nuorempia löydöksiä ovat rihlakiväärien metalliosat, jotka todennäköiseisi on peräisin ajoilta jolloin venäläiset asuttivat Alaskaa.
  • 1700-luvulla ranskalaiset siirtolaiset asuttivat joukon Antillien saaria, joille he tuottivat mustia työläisiä Afrikasta.
  • Tuukkaset asuttivat kylän monta sataa vuotta sitten.
  • Toisaalta vaativat diktaattorit sellaisissa liika-asutetuissa maissa, jotka ennen lähettivät kymmeniä tuhansia kunnon siirtolaisia asuttamaan Pohjois-Amerikkaa, Etelä-Amerikkaa ja muita samanlaisia maita, nykyään näitä siirtolaisiaan takaisin, samalla kun he väittävät, että heidän maansa ovat liika-asuttuja ja samalla kun he koettavat kaikin voimin edistää syntyväisyydcn lisääntymistä.
  • Venäläiset rikkovat Karjalan- ja Inkerin-sopimuksia, ryhtyvät vieläpä Karjalaa asuttamaan venäläisillä — me puhumme korkeintaan kansainliitosta.
  • Niinpä Kustaa Vaasa v. 1541 kehoitti savolaisia asuttamaan Pohjois-Savoa.

valloittaa

  • Meksikon ja Perun valloittaneiden Hernando Cortezin ja Francisco Pizarron espanjalainen seikkailijaroskaväki " poti sydäntautia johon kulta on erikoisen sopiva lääke ", kuten Cortez huomautti ivallisesti atsteekkien kuninkaalle Montezumalle Jo Meksikon valtaus osoitti, mihin eläimellisyyksiin kullanhimo voi saada ahneen rosvojoukon ja kultakaivoksiltaan kuulun Perun joutuminen Pizarron conquistadorien jalkoihin huipentui inkain hallitsijan Atahualpan kavalaan kuristamiseen juuri kun hän oli luovuttanut valloittajalle ojennetun miehenkäsivarren korkeudelta kullalla täytetyn huoneen Atahualpan murha 435 vuotta sitten kostautui Euroopalle välittömästi.
FEE 
colonists (kuvaus)
new_area (kuvaus)
purpose (kuvaus)
time (kuvaus)