FinnFrameNet:Being rotted
Appearance
eltaantua
- Eltaantunut voi hiusrasvana ja yleislääkkeenä
- Eltaantunut voi on Abessiiniassa myöskin yleislääke, ja se on sitä parempaa, mitä vanhempaa se on.
- Eltaantunut kalajauho aiheuttaa makuvirheitä, kun taas esim. puuvillasiemenjauhon käyttö ruokinnassa vaikuttaa sen, että munat eivät sovellu kylmävarastossa säilytettäviksi.
- Oli toki vallan liikaakin Miihkalille, rutiköyhälle ukolle, joka vuodesta vuoteen kulki samoissa haisevissa ryysyissään, purra jäyräsi samaa mustaa leipäänsä ja eltaantuneita silakoita ja ryyppäsi palanpainikkeeksi järven sinisenvihertävää vettä.
- Joskus minä ostin muutamia eltaantuneita sillejä ja silloin oli minulla oikein kalaasi.
- 11 ) tiineille eläimille ei saa antaa pilaantuneita rehuja, kuten homehtuneita heiniä, ruoste- tai nokisienen tai häränjyvän turmelemaa rehua, ei homehtuneita tai eltaantuneita öljykakkuja, hapanta sokerileikettä ja maskia t. m. s.;
- Kerran eräissä illanistujaisissa jääkaapista löytyi paketti eltaantuneita karjalanpiirakoita.
homeinen
- 7 ) Älkää milloinkaan käyttäkö pilaantunutta kalaa tai lihaa, tai kokkaroitunutta ja homeista kuivarehua.
- Heikko-itoista ja kenties homeista siementä käyttävän on syytä kiinnittää siemenen peittaukseen huomiota.
härskiintyä
- Juoko ihminen härskiintynyttä öljyä? » kysyi kapteeni, kun minä tahdoin kaataa pyhimykselle miehistön öljyn tähteet. »
- Seinän kerroksiin on sitä ennen kertynyt härskiintynyttä rasvaa, varsinkin kolesterolia.
- Seinämiin kertyy ensin härskiintynyttä kolesterolia, jolloin suonen sisämitta kaventuu.
- Ei luonnonmehuja, vaan esansseja, ei voita vaan usein jo härskiintynyttä margariinia, ei sokeria, vaan sakariinia, jolla viimeksi mainitulla mausteella he tavallisesti lopuksi valelevat koko seoksen ylenmäärin makeaksi.
- Venäläisten lehtien tietämän mukaan on senaatin varapuneenjohtaja äskettäin sähköttänyt Pietariin, että Suomessa on kauppaan alkanut ilmestyä härskiintynyttä voita, mikä osottaa, että mitä pikemmin on ratkastava kysymys liikavoin ulkomaille viennin sallimisesta.
- Lardi oli härskiintynyttä ja pekoni maloista.
- Varsinkin jos rasva oli härskiintynyttä.
- maaseudun kaupoissa myytävänä olevan silakan laatu, kala kun kaupoissa monasti on huonoissa astioissa säilytettynä aivan härskiintynyttä.
- Niihin oli varmasti käytetty härskiintynyttä voita.
- Ei luonnonmehuja, vaan esansseja, ei voita vaan usein jo härskiintynyttä margariinia, ei sokeria, vaan sakariinia, jolla viimeksi mainitulla mausteella he tavallisesti lopuksi valelevat koko seoksen ylenmäärin makeaksi.
lahota
- Vanha lahonnut talo on purettu, vain julkisivun puukehikko on jätetty paikalleen.
- Vanhan venekatoksen alla kököttää lahonnut vene.
mädäntyä
- Kolme on ollut verkkoon hukkuneita kuutteja, yksi 50 kilon painoinen verkkoon hukkunut aikuinen norppa, kolme synnytyskuollutta tai pesään kuollutta kuuttia ja kuusi mädäntynyttä ruhoa, joista suuri osa aikuisia norppia.
- Sen tunnusomaisin yleisoire on halu syödä kaikenlaista luonnotonta, kuten lantaa, virtsaa, pehkuja, mädäntynyttä puuta, lautoja kangaskappaleita, paperia, nahkatavaroita, maata, savea, hiekkaa j. n. e.
mätä
- Silloin hän muisti oitis Schillerin mädät omenat.
pilaantua
- Tarkoitamme tässä pilaantuneilla munilla etupäässä osittain haudottuja munia.