FinnFrameNet:Being obligatory

Sanatista

pakollinen

  • Suomessakin pakollisia rokotuksia pitäisi harkita, jos vastuuntunnottomien vanhempien määrä ratkaisevasti lisääntyy.
  • Luokattoman lukion myötä tullut valinnaisuus ei ole ollut pelkästään pahasta, mutta jokaiselle pakollisia peruskursseja hän lisäisi.
  • Tässä laitoksessa he rangaistusaikanaan työskentelevät esim. kirjapainoissa saaden siten ammattikoulutusta; lisäksi koulunkäynti on pakollista sellaisten vankien kohdalla, joilla se on jäänyt kesken tai jotka eivät lainkaan ole käyneet koulua.
  • Lapsille esiopetus ei olisi pakollista, vaan vanhemmat saisivat päättää itse, laittaisivatko he lapset opetukseen.
  • Sähkölaitteiden pakollinen ennakkotarkastus päättyy ETA-sopimuksen mukaisesti kuluvan vuoden lopussa.
  • Lukiolaisten mielestä päinvastoin nykyinen ruotsin kielen pakollinen opetus vähentää joidenkin oppilaiden opiskelumotivaatiota.
  • Lukiolaisten mielestä päinvastoin nykyinen ruotsin kielen pakollinen opetus vähentää joidenkin oppilaiden opiskelumotivaatiota.
  • Yhtenä mallina on eräissä Saaristomeren kunnissa otettu käyttöön kesäasukkaiden pakollinen jätehuoltomaksu.
  • Vaikka kypärä ei ole pakollinen pyöräilijälle, on se talvella vähintään yhtä tarpeellinen kuin kesälläkin.
  • Vielä vuonna 1966, jolloin ensimmäisen kerran pidettiin kaikille pyrkijöille pakollinen pääsykoe, hyväksyttiin 40 % pyrkijöistä.
  • Maassa on vuodesta 1984 lähtien ollut voimassa kaksivuotinen pakollinen asevelvollisuus.

???

  • uusi puheenjohtaja, kouluhallituksen pääjohtaja Erkki Aho ehdottikin aikanaan Suomen kouluihin pakollista venäjän kieltä.
  • Säännökset eivät enää tunne pakollista alkukokousta eivätkä toimitusmiehet anna hankkeesta lausuntoaan, vaan he laativat katselmuskirjan ja selostavat sen sisällön loppukokouksessa.
  • Frandni ( oik. ) aloittaa koulun, mutta perheellä ei ole varaa ostaa tytölle pakollista koulupukua.
FEE 
duty (kuvaus)
responsible_party (kuvaus)