Nimitys inkeriläinen eli inkerläinen näkyy siellä yleisesti annetun kreikkalaiskatolisille inkerikoilleeliinkeroisille.
etunimi
Hänenetunimensä oli Jalo.
Mitä merkitsee Annanin äidinkielellä hänenetunimensäKofi?
HänenetunimensäCobi on näet sama kuin kisojen virallisen maskotin.
Lyöjäksi mainittiin Viljo Rorco, mutta hänenetunimensä on Reijo eikä Viljo.
Hänenetunimensä on Hilkka, mutta sukunimestä eivät arpojat saaneet selvää.
Kerran luuli mediumi itse saaneensa väärän tiedonannon, ja tämä tapahtui, kun hän kysyi minunomaaetunimeäni, jota ei esittelyssä oltu mainittu.
Olin aina harmitellut rahvasmaista sukunimeäni ja jokapäiväistäetunimeäni.
Tamassa kuulin pääni yläpuo » lelta korwia wihlowan huudon, ja luulin miten etunimeäniMarime huudettiin.
Kun sisarukseni jostakin syystä — tai syyttä — suuttuvat minuun, käyttävät he aina toistaetunimeäni — nimeä, josta vanhempani olisivat voineet minut säästää.
Hänenetunimensä on Reisuke.
Onni Peltosen isä oli aikoinaan tunnettu taitavana vaatturina, hänenetunimensä oli raamatullinenJeremia.
Matrikkeli tietää vain hänenetunimensä ( Hilja Augusta ) ja tyttönimensä ( Vesala ) ja hänen monet suomennoksensa.
Konstaapelinetunimi on Satu, ikä 21 ja virkavuosia on kertynyt toistaiseksi puoli.
10 ) Mikä oli Tapio Rautavaaranensimmäinenetunimi?
6 ) Mikä on Paavo Väyrysen vaimonetunimi?
Mikä oli Sherlock Holmesin veljenetunimi?
Onko Boris Jeltsinin puolisonetunimiNaima, Naina vai Naiva?
He esiintyvät näyttelyssäetunimillään.
— Marie puhuttelee näitä kuuluisia ja kunnianarvoisiin sukuihin kuuluvia miehiä etunimillään.
Erikoisesti piintynyt itsenäisyys, jolla hän kieltäytyi nimittämästä rouvia, jotka antoivat hänelle työtä, muilla nimillä kuin heidänkristillisilläetunimillään!
Kamariherra Fale Henrik Lohe-Burenskiöld esiintyy hakemistossa ilman etunimiään.
Heidänetunimiään en valitettavasti tiedä, mutta eiköhän ne löytyne vanhoista aikakirjoista.
Tällä pienellä varomattomuudellaan — vastatessaan hänelle hänenetunimellään — oli tyttö ilmaissut salaisuutensa: pitkän odotuksensa ja ilonsa Louvierin paluusta.
Nykyisin pelkällä etunimellään esittäytyvän Janetin esikoisalbumi ilmestyi vuonna 1982 eli samana vuonna kuin kahdeksan vuotta vanhempi isoveli laittoi markkinoille Thrillerin, kaikkien aikojen myydyimmän äänilevyn, jonka saldo näyttää nykyisin reilusti yli 40 miljoonaa.
Komppanian päällikkö, res. vänrikki Lumme, jota kutsuttiin lyhyemmin etunimelläänJoukoksi.
harhaanjohtava nimitys
Nimi kristikunta on harhaanjohtava nimitys.
Ruotsalaiseen ryhmään kuuluvat sos. demokraatit, jotka olivat mukana ylimääräisessä puoluekokouksessa ja äänestivät Fagerholmia kielipoliittisista syistä, ovat nyt julkisesti sanoutuneet irti skogilaisuudesta huomauttamalla, että " ryhmä 94 " on harhaanjohtava nimitys, koska mainitut 6 edustajaa eivät missään muodossa halua olla ko. ryhmän hankkeiden takana.
Siinä on kolme evää eli ohjauslcvyä, joiden tarkoitus on ohjata putdamissuuntaa, ja niiden välissä on eräänlainen ilmapropelli, jaka muistuttaa torpedon potkuria, mistä myös on aiheutunut harhaanjohtava nimitys« ilmatorpedo «.
Sana » pesänjakaja » tässä yhteydessä käytettynä on pikemminkin harhaanjohtava nimitys.
1 ) Primitiivinen merkitsee suomeksi alkeellinen eli alkeis-, mutta koska se voi olla hiukan harhaanjohtava nimityställe voimistelulle, katson tai-koitustaanvastaavammaksi nimittää sitä perusvoimisteluksi.
Se lienee joka tapauksessa parempi kuin harhaanjohtava nimitysuuslestadiolaisuus, jota usein näkee käytettävän.
Viime vuosisadalla omaksuttiin raamatun tekstien vastaavanlaiselle tutkimiselleharhaanjohtava nimitysraamatunkritiikki, joka aiheutti monissa kristityissä sen käsityksen, että tämä tiede on jotakin hajoittavaa ja repivää.
Markkinatalouden moottorina toimii taloudellinen kilpailu, josta edelleen yleisesti käytetään harhaanjohtavaa nimitystä» vapaa kilpailu ».
Kun kirjoittaja nyt ilmoittaa, että sanotut varat suurelta osalta on käytetty muihin menoihin kuin tarkastuskustannusten peittämiseen, lienee lupa kysyä, miksi näistä menoistavuosikertomuksessa on käytetty harhaanjohtavaa nimitystä?
Sen jälkeen kuin mietinnössä on esitetty nämä komitean ehdotukset, seuraa sivuilla 36 — 39 maisteri Uno Thermanin vastalause, jossa hän asianmukaisten perustelujensa nojalla esittää, että vältettäisiin käyttämästä hänen mielestään harhaanjohtavaa nimitystäkansankirjasto ja että eräitä määrärahoja korotettaisiin.
kirjailijanimi
Ja sitten Aune Kilpelä yritti muuttua » Anni Smireeksi », joka oli hänenkirjailijanimensä.
Eräs tunnettu tutkija onkin hyvän sään aikana sukunimestään muodostanut kirjailijanimensäJännes, ettei vaan kukaan tekisi hänestä jänestä.
lempinimi
Siitä johtui hänenlempinimensä » Fisken » ( = Kala ).
— Tämä kolmas naapuri on Bert Jefferson ja hänenlempinimensä on » Musta Jeff ».
Hänenlempinimensä on " nukkejohtaja " tai " Kasper-päällikkö ".
Bobberin ulkomuoto oli insinöörimäisen huoliteltu, mutta samaa ei voi sanoa vilppulalaisesta Annikista, joka lempinimestään huolimatta on ehta uros.
Hänet tunnetaan vieläkin NamibiassalempinimelläänNakambale eli Pikkuhattu.
Kutsukaamme häntä nyt vaikka hänensilloisellalempinimellään » Simppu ».
Siksi nimitettiinkin häntä » lain mieheksi » mutta rikolliset kutsuivat häntäomallalempinimellään » Punapää paholainen ».
Johanna Sabina Lundström ( raumalaisellalempinimelläänLundströmin Biinu ), jonka isä oli merimies ja sodassa ollut sotamies, on paikkakunnallaan saavuttanut yhtä suuren aikalaistensa tunnustuksen kuin Ulla-Maija " fasansakin " aikanaan.
lisänimi
» Nopea paukku » oli Slim Rogersinlisänimi.
Ei se ainakaan iske sillä tavoin harhaan kuin pääkaupunkimmelisänimiPohjolan valkea kaupunki.
Kaapo Murros: TAMPEREEN ENTISAJAN PORVARIEN KOMMELLUKSIA. Arkielämän varjopuolta vuosisadan takaa on tämän teoksenlisänimi.
nimetä
Monelle kasvien ystävälle tuntui varmasti oudolta otsikossa oleva nimi Hippeastrum, mutta selvityksen siihen tuo se, että ko. kasvia onkin kautta aikojen mainittu nimeltäAmaryllis.
Hän oli kuullut että isäntää aina kutsuttiin nimeltäUkko " ja siis luuli hän että isäntä oli vanha mies eikä ajatellut ollenkaan josko tämä nimi vastasi hänen ikäänsä.
Pierre Renouvin pyysi minua nimeämäänsendiplomatian historiaksi, koskapa hän halusi käsitellä kysymystä yleisemmällä tasolla korostaen 'syvien voimien' merkitystä.
nimetön
Sen joka ymmärtää, mitä hävitystä ja nimettömiäkauhuja Venäjän bolshevikkilaumojen voitto tuottaisi, täytyy sanoa: Jollemme tässä taistelussa tekisi äärimmäisiä uhrauksia, me pettäisimme sen velvollisuuden, minkä rakkauden vaatimus meihin asettaa.
He ovat tähtiä kaikki — tuntemattomia, nimettömiätähtiä.
nimi
Tällä kertaa nuori kiinalaisneitonimeltäänMulan päättää suorittaa tämän vaativan tehtävän.
Venäläisjaappanilaisen sodan aikana, jolloin Jaappanin kohtalosta oli kysymys, palveli tunnettu geishanimeltäänOkei uskollisesti ministeripresidentti Katsuraa.
Teatteri tiedusteli, pitääkö pääjohtaja Fagerholm nimensä käyttämistä tässä yhteydessä sopimattomana.
Kun B oli ilmoittanut vain öljyn valmistajannimen, hän ei ollut asianmukaisesti täyttänyt ilmoitusvelvollisuuttaan.
Elokuvalle vuosi 1990 merkitsi Aki Kaurismäennimen vakiintumista elokuvayleisön keskuudessa.
Minä suojelen hänet, koska hän tuntee minunnimeni.
Jos minä alkaisin valmentaa jotakuta nuorta juoksijaa, kasaisi pelkästään minunnimeni tarpeettomia paineita tämän juoksijan harteille, kuittaa Viren kyselyt valmentajan hommista.
Elokuvannimi jo kertoi, että kyseessä oli yritys rekonstruoida erään historiallisen prosessin kulku.
Asiaa koskevan keskustelun vähäisyyttä Suomessa kuvaa hyvin se, että jo kirjannimen suomentaminen tuottaa ongelmia.
Alkuun on sijoitettu historiallisemmin suuntautuneita artikkeleita, joiden jälkeen edetään tavanomaisemmassa kirjoittajannimen mukaisessa aakkosellisessa järjestyksessä.
Halusin välttää sellaisen tilanteen, että päiväkodissa joku tyttö leuhkisi, että 'minunkinnimeni on Minttu, lällällää'. - Sitten Suomeen alkoi kuitenkin yhtäkkiä tupsahdella yhä enemmän ja enemmän Minttu-nimisiä tyttöjä.
Minunnimeni on Axel Johanaon ja olen Bergenistä kotoisin, anoo mies puhtaalla norjankielellä.
Satakunnan ja Mälarin-Ruotsin läheisistä suhteista selittynee myös maakunnannimi, Satakunta, sillä jo Porthanin esittämän ajatuksen mukaan se on ilmeisesti käännöslaina ruotsin organisaatiotermistä hund tai hundare.
Teoksennimi — Oikeudesta uittaa puutavaraa — on lyhyt ja täsmällinen sekä kuvaa tehokkaasti työssä saavutettua tutkimustulosta.
peitenimi
Valokuvan yli on kirjoitettu hänenuusipeitenimensä" Tania ".
Heidänpeitenimensäsaksalaisten puolella olivat 1 ja 2, ja heistä Wild sai- kin itselleen mainiot apulaiset, Myöhemmin Golda sai surmansa tehtäväänsä suorittaessaan.
Vai niin, ajatteli uusi mies eikä kysellyt enempää, mutta koska hän oli terävä poika, sai hän pian toisten keskusteluista poimituksi tietoja, joitten avulla sai selville keskustenpeitenimet.
Sanoin äsken asemanpeitenimen, jolloin pyydettiin pataljoonan komentajaa puhelimeen.
Cassius Clay, peitenimeltäänsiviilissäMuhammed Ali on tavallista rautaisempaa tekoa.
Teoksen loppuosa on sitten lähisotaa Laatokan Karjalassa, tarkemmin sanoen JP 4:n, peitenimeltäänHiipijän, rintamakaistalla.
Jatkosodan alussa sijoitettiin " luolaan ", kuten suojaa kutsuttiin, Mikkelissä sijainneen päämajan viestikeskus, peitenimeltään " Lokki ".
Nelimiehinen partio, peitenimeltäänMatti 7, piiloutui Kannakselle kesäkuun puolivälissä, antoi suurhyökkäyksen vyöryä ylitseen ja aloitti tiedustelutoiminnan 18. kesäkuuta.
Suomessa huonon maineen saavutti L. J., peitenimeltäänDmitri Ivanovitsh Popov.
Normandian mahinnousu, peitenimeltäänoperaatio Overlord, toteutettiin kesäkuun 6. päivä 1944.
T. O. Pamianne, joka jo viime sodassakin oli samoissa tehtävissä, ja autonkuljettajana korpraali M. Seppä, peitenimeltään » Parooni ».
ristimänimi
Rouva Hartley riensi hänen luokseen, huutaen hänenristimänimeään.
Kun muutkin kuin tuttavat alkavat käyttää kirjailijasta puhuessaan vain hänenristimänimeään tai etukirjaimiaan, tällä kirjaniekalla on syytä olla tyytyväinen.
Vielä 1960-luvun puolivälissä laulajatulokas käytti karjalaistaristimänimeäänMarkku Puputti.
Tytönristimänimi oli Terttu-Kaarina.
Rouva Rowaninristimänimi on Vlvien, pojat Geoffrey ja Carl Thomas isän kaima.
salanimi
Luullakseni on saman kirjailijan joitakin muitakin kertomuksia aikaisemmin suomennettu, niissä esiintyy muistaakseni hänensalanimensäA. L. O. E. ( A Lady of England ).
HänensalanimensäDixie Kid oli tunnettu ja tunnustettu läpi maailman.
Meola « « Niembsch von Strehlenau, itävaltalainen runoilija ( tavallisesti tunnettu salanimelläänXieolauslenau ), syntyi v. 1802 Unkarissa ja kuoli v. 1851 mielisairaana.
— Tekijä on tuttu myös salanimelläänAntti Eräs.
Jääkäriliikkeen korkeimpia ihanteita ja tarkoitusperiä hän on kauniisti kuvannut romaanissaan » Eversti Ansamaa », jonka hän julkaisi salanimelläänPietari Kotka.
Ja kun Saksan keisari Joosef IIsalanimenään " Falckensteinin kreivi " tuli samanlaiselle matkalle, sai Laxman tehtäväkseen pitää juhlaesitelmän.
Kun Ruotsin kuingas Kustaa 111salanimenään " Gotlannin kreivi " kävi Pietarissa, esiteltiin hänelle akatemian etevimpien oppineiden joukossa suomalainen Eerik Laxman.
Näissä yrityksissään käytti Janne MyyryläinensalanimenäänJahvetti Moilasta.
sukunimi
Michael pelaa Walesin maajoukkueessa, mutta hänensukunimensä on England.
Nimistä päätellen he olivat paikkakunnan talonpoikia ja heidänsukunimensä mukaan siis talo on saanut nimensä.
Hänensukunimensä hukkui pubin puheensorinaan.
Niinpä Stephen lopulta antoi periksi ja nykyisinhänensukunimensä on Oh.
LH 13. 6. 1964 hylkäsi hakemuksen, koska Emma Julkusella, kun otettiin huomioon avioliittolain 32 §:n ja sukunimestä annetun lain 14 §:n säännökset, ei ollut oikeutta saada sukunimeään muutetuksi nimeksi Kosonen, joka oli ollut hänensukunimensähänen ensimmäisessä avioliitossaan.
Helsingin KäO. n tuomio 12.10.1994 ( KäT Jääskeläinen ): Eila Orvokki Homer ( Eila Homer ) oli kanteessaan vaatinut, että Homer's Bar Maunula Oy:n ja Homer's Bar Pihlajamäki Oy:n toiminimien rekisteröinti kumotaan ja yhtiöitä kielletään käyttämästä nimeä Homer toiminimiensä osana, koska kyseisiin toiminimiin oli ilman hänen suostumustaan otettu hänensukunimensäHomer ja koska toiminimien käyttö johti yleisöä harhaan antaessaan vaikutelman, jonka mukaan kyseiset toiminimet olivat Homer-nimisen henkilön omistuksessa tai että Homer-niminen henkilö harjoittaisi niiden liiketoimintaa.
Monet naimisiin menneet venäläishiihtäjät ovat ottaneet käyttöön aviomiehensäsukunimen ( Larisa Lazutina o. s. Ptitsina, Tamara Volkova o. s. Tikhonova, Jelena Välbe o. s. Trubitsina ), mutta Ninasta ei tullut Badamshinaa.
Koska hakemus puolisoiden kahden yhteisen alaikäisen lapsensukunimen muuttamiseksi koski sukunimen muuttamista sukunimilain 10 §:n 3 kohdan tarkoittamien muuttuneiden olosuhteiden nojalla samaksi kuin mitä vanhemmat sukunimilain 7 §:n 3 momentin nojalla käyttivät eli Järvi-Eskolaksi eikä sukunimilain 11 ja 12 §:n tarkoittamia esteitä nimen muuttamiselle ollut esitetty, lääninhallituksen hylkäävä päätös kumottiin ja asia palautettiin sille uudelleen käsiteltäväksi.
Themistokles Tiburlius, sukunimelläänTollo, kuten muinaisesta kanssakäymisestämme muistamme, huoahti laskaasti ja vilkaisi ystäväänsä ikäänkuin sanoakseen;
Kerran tuli meille, silloin kun asuimme vielä maalla, nuori loimusilmäinen mies, joka esitteli itsensä ristimä- ja sukunimellään.
Mikä on hänensukunimensä?
Niissä oli ehdotettu avioliitossa olevan naisensukunimen käyttöä, valtalain rinnakkaislain aikaansaamista ja törkeän varkauden määrittelyä.
Yli puolella suomalaisista löytyy ruotsalainensukunimi 100 vuotta taaksepäin, kun koulutustakaan ei juuri muulla kielellä saanut.
Itä-Suomessa, Karjalassa talonpojilla on aina ollut sukunimi.
Harva kuulema tietää, että Barbiella on olemassa myös pienet kaksoissisarukset Todd ja Stacy, äiti ja isä ja että nukkeperheensukunimiamerikkalaisittain on Roberts.
— Minunsukunimeni on de Wolf, tyttö sanoi.
Zazkin on minunsukunimeni.
taiteilijanimi
Hänentaiteilijanimensä oli eversti Bordeverry, varieteet riitelivät keskenään, kuka hänet kulloinkin saisi esiintyjäkseen.
Carmen Isanda on vain hänentaiteilijanimensä.
Ja koneen eteen ilmestyy silmänräpäyksessä Hubert Finley, niinkuin hänen amerikkalainentaiteilijanimensä kuuluu, nousee sitten käsilleen seisomaan ja heittäytyy mustaan jäänsekaiseen veteen.
HänentaiteilijanimensäCaramban taakse kätkeytyy piemontesilainen nimi, joka kuuluu vanhaan aateliin.
Hänentaiteilijanimensä oli siihen aikaanDaphne Wayne.
Hans oli pankkialalla, mutta tämän leipätoimen ohella hän harjoitti maalausta — taiteilijanimelläHans Webermann.
Ensimmäinen suomalainen rock-kuningas oli taiteilijanimelläRock-Jerrv esiintyvä nuorukainen Kaj Järnström.
Myöhemmin ystävykset tulisivat tottumaan siihen, että niin tavallisten musiikkilehtien kuin ammattimaisempienkin muusikkojulkaisujen toimittajat juoksisivat heidän perässään, Saul Hudson kun tuli sittemmin tutuksi koko maailmalle taiteilijanimelläSlash.
Pelilupaa haetaan keskikenttäpelaaja Witaker Rodrigues Costalle ( taiteilijanimi Tanguinha ) kärkipelaajaa Ronaldo Area Angelo ( Dragon ), puolustuspelaaja Paulo Cesar da Silva ( Paulo ), kärkipelaaja Martins Anderson Miltonille sekä taiteilijanimelläAlberto esiintyvälle 19-vuotiaalle keskikenttäpelaajalle.
Ja juuri Topeliuksen ehdotuksesta Kreeta otti taiteilijanimekseenHaapasalo, joka oli Kreetan vanhempien tilan nimi Kaustisessa.
tavaramerkki
Hänen mukaansa tavaramerkkien käytännön tehtävien lähempi kuvaus kuuluu taloudellisten, kaupallisten, sosiologisten ja psykologisten ilmiöiden selittämisen alueelle.
Myös tupakkatuotteidentavaramerkkien ja tunnusten käyttö tupakkatuotteista irrallaan erilaisissa tapahtumissa ja vastaavissa muissa yhteyksissä on loppunut.
toinen nimi
Palosuojelusyhdistys toivoo, että se saisi tässä työssään tukea maan palopäälliköiltä, kuulukootpa vastaperustettuun liittoon tai ei, ja Palovartija tervehtiessään uutta työtoveriaan Palotorvi-lehteä toivoo, että se tubsi seuraamaan niitä kunniakkaita latuja, jotka aikoinaan vanha Palotorvi-vainaja viitoitti ja joita tämän lehden vanhin seuraaja, Palovartija, toisesta nimestään huolimatta, on aina kulkenut.
Kurrentoinen nimi on romaanikirjallisuudesta napattuUnto Puulintu. Nimi perustuu Kurren viihtymiseen pihamännyissä hillittömän rapinan kera ja siihen, että puuta vaihtaessaan se näyttäisi osaavan lentää.
Mikä on Mika Häkkisentoinen nimi?
Muntoinen nimi onkin Pirjo.
— Minuntoiset nimeni ovat salaisuus, kuten meillä itämaalaisilla on tapana, Ned selitti.
Opettaja kysyy alakouluun tulleelta Viljo-pojalta: » Mikäs sinuntoinen nimesi on? »
triviaalinimi
Luxemburgin päätöksen mukaan viski voidaan mainita Gold River-pullojen sisällysluettelossa, mutta viski-nimeä ei saa käyttää kyseistä tuotetta kuvailtaessa.
Minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea, sillä tosin on sinun voimasi vähäinen; mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani, etkä ole minunnimeäni kieltänyt.
tuotenimi
Teollisuudelle suunnattu erillinen tuotelinja markkinoidaan tuotenimelläELU. Myös Piranha-tarvikkeet kuuluvat valikoimaamme.
Oy Kaukas Ab:n ja Rauma Repola Oy: n yhteistyön tuloksena valmistettua karaattilevyä myydään Yhdysvalloissa tuotenimelläHycon 75 Sanspray.
Vuonna 1971 rekisteröidyllä tavaramerkillä MULTITABS oli kuitenkin markkinoitu monivitamiinivalmistetta Suomessa jo vuodesta 1955 ja toisen elinkeinonharjoittajan kilpailevaa monivitamiinivalmistettarekisteröimättömällätuotenimelläMULTIPORE vasta vuodesta 1991 alkaen.
J. & CG. Bolinders mekaniska verkstad oli rekisteröity vuonna 1897 ja yhtiö oli harjoittanut kautta maailman erittäin laajaa tuotenimelläBolindermotorer tunnettujen moottorien valmistusta.
Valikoimassa on myös kenkiä, turvakenkiä ja matkalaukkuja, mutta muillatuotenimillä, Jari Kiviharju kertoo.
Suomessa savukemainonta alkoi 1870-luvulla. kun niitä ryhdyttiin valmistamaan erituotenimillä.
tyttönimi
Poistorekisteriin siirretään myös naimisiin menneiden naistentyttönimen mukaiset kortit, « gifte kvinders pikekort ».
Kiistin Braekken puolestaan oli valmistunut eläinlääkäriksi ja poikkeuksellisesti Noralf otti naimisiin mentyään käyttöönsä morsiamensatyttönimen.
Hänentyttönimensä oli luultavasti Sack.
— Mutta minun täytyisi tietää hänentyttönimensä.
Mikä on Tanskan prinsessa Alexandra Christinantyttönimi?
Rouva Kennedyntyttönimi on Bouvier, ja suku on ranskalaista alkuperää, 150 vuotta sitten maahan muuttaneen ranskalaisen liikemiehen jälkeläisiä.
Hänellä oli erityinen syy asettua asumaankin Marleyhin, koska hänen esi-isänsä olivat noin sata vuotta olleet sen alkuasukkaita ja vanhalla hautausmaalla olikin monta patsasta, joissa hänentyttönimensä, Charton, komeili.
Mikä oli Jacqueline Kennedy Onassiksentyttönimi?
???
Poikapäivätnäille kokouksille on oikeastaan vanhentunut ja harhaanjohtava nimitys.