FinnFrameNet:Achieving first

Sanatista

edelläkävijä

  • Aivan samoin kuin hallitusmuodon perusoikeussäännösten muuntamisessa käytännössä sovellettaviksi oikeussäännöksiksi, aivan samoin - mutta parikymmentä vuotta myöhemmin - oikeusasiamies oli edelläkävijä kansainvälisten ihmisoikeussopimusten soveltamisessa käytännön ratkaisutoiminnassa.
  • Ella Eronen oli edelläkävijä myös modernien näytelmien esittäjänä 1950-luvulla.
  • Leisten oli edelläkävijä maamme psykiatrisen avohoidon luomisessa.
  • Linnut olivat edelläkävijöitä 1990-luvun alussa, mutta nyt samankaltaista viihdettä on tehty ties millaiset määrät, eikä vanha vitsi naurata.
  • Tämä teatteri aloitti toimintansa 1883 ja vähän myöhemmin oli myöskin kaupungin käsityöläisillä useitakin näytelmäseuroja, jotka kaikki olivat edelläkävijöitä sille, joka tuleva oli.

kehitellä

  • Omatoimisia hankkeita ja ideoita kehitellään - käsiä ei ole nostettu pystyyn.
  • Ohjaajat eivät sano koskaan suoraan, mitä lapen pitäisi maalata, vaan ideoita kehitellään keskustelemalla erilaista aiheista.

kehittää

  • Tekniikan opiskelijoiden kehittelemästä Ibana-kaupunkiautosta on valmistunut uusi versio, joka kulkee sekä sähköllä että polttomoottorin voimin.
  • Skeptisen suuntautumisen kärkihahmoksi nousseen professori Calvin Martinin mukaan intiaanit otettiin eurooppalaisten ja amerikkalaisten tarkoitusperien palvelukseen jo ranskalaisten filosofien kehittelemästä jalo — villi-ajattelusta lähtien. "
  • Sperber lähtee siitä K. O. Erdmannin erikoisesti kehittelemästä käsityksestä, että sanan » merkitykseen » ei ole luettava ainoastaan sen käsitesisällöstä, vaan lisäksi vielä » sivumerkitys » ja » tunnesisällys », jolloin sivumerkityksellä tarkoitetaan kaikkia sanan meissä tavallisesti ja ehdottomasti herättämiä saatto- ja sivumielteitä ja tunnesisällyksellä kaikkia
  • Molemmissa kaupungeissa Du Pont -yhtymän tutkijat kehittivät aineen ja noin vuoden kuluttua patentista ensimmäiset sukat tulivat kauppoihin.

keksijä

  • Saksalainen Moritz Fischer, joka viime vuosisadan puolivälissä varusti tällaisen kaksipyöräisen kulkuneuvon etupyörän polkukammeilla, voidaan pitää vasta varsinaisen polkupyörän keksijänä.
  • mittaan muutkin keksijät, mm. puhelimen keksijä Bell, parantelivat Edisonin keksintöä.
  • Myllyä rakennetaan parastaikaa saman pitäjän Ollikkalan kylässä, ja sen valmiiksi saatua aikoo keksijä hakea keksinnölleen patentin.
  • Vesiskootterin keksijä ei ansaitse Nobelia
  • Ehkä polttomoottorilla käyvän viinipullon avaajan keksijä voisi olla toinen?

keksiä

  • Emalimaalaus, joka keksittiin 1600-luvun alkupuolella, kehittyi varsinaiseksi kansalliseksi käsityöksi 1700-luvun alussa.
  • Lukot parantuivat aina enemmän ja enemmän ja huippukohtana oli automaatitnen Yale-lukko, joka keksittiin vasta muutama vuosikymmen sitten.
  • - Vesimiehen aika on teosofinen myytti, joka keksittiin noin sata vuotta sitten.
  • Suurenmoista 1 Mutta kuuntele nyt, Serafima Lvovna, kuuntele tarkkaan: Kaikki oli sittenkin vain leikkiä, leikkiä, jonka keksin huvittaakseni sinua.
  • Muuten en waiwannut itseäni turhaan, sillä tulipalon sammutussuunnitelma, jonka keksin, oli niin sotkuinen, että selwiydyin siitä wasta seuraawan wiikon puoliwälissä.
  • Yhdeksänvuotias Pekka Tarkiainen keksi nimen Mikkelin Käsityökeskuksen joukkueen majalle.
  • Kuvaamataidon opettaja Jaakko Martikainen keksi ajatuksen näyttelyn pitämisestä tyhjässä liikkeessä.
  • Se, kuka keksi legopalikat, ymmärsi, että lapset tarvitsevat niitä.
  • Taiteilijat keksivät ratkaisun ratkaisun väriongelmaan: He suunnittelivat kolme lippua.
  • Öljylampun keksivät ranskalaiset 1700-luvulla ja syrjäseuduilla siirryttiinkin suoraan päreestä valopetrolilyhtyyn ohi kynttilälyhdyn.
  • Shang-kaudella ( 1500-1000 eKr. ) esimerkiksi kiinalaiset viimeistelivät pyörän, ja Zhou-dynastian ( 1199-220 eKr. ) aikaan he keksivät valuraudan ja helmitaulun, joille kaikille on käyttöä tänä päivänäkin.
  • Hän keksi uudistukset ja parannukset.
  • Värttinän syrjäytti aikaa myöten rukki, joka keksittiin Saksassa jo v. 1530.
  • Paljon vaarallisempi myrkytyksen aiheuttaja kuin e. m. bakteeri on Botulinus-niminen basilli, joka keksittiin viime vuosisadan lopulla.
  • Lontoolainen mr Sackin maalaa öljyväreillä suoraan lasille menetelmällä, joka keksittiin 1700-luvun lopulla.
  • Niinpä muuan keskiamerikkalainen postimerkki esittää Kolumbusta kädessään kaukoputki, joka keksittiin vasta satakunta vuotta myöhemmin.
  • Se keksi tulen, teki entistä parempia työkaluja ja levisi Afrikasta ympäri maailman, ei kuitenkaan uudelle mantereelle.
  • 1 ) Kuka keksi kaukoputken?
  • Ihmetyttää vain se, miksei kukaan keksi lukkosysteemiä, joka todella pitäisi luvattomat lainailut pois kuvioista.
  • Uusiokäyttöön noussut kolmen minuutin poplaulun vaatimus periytyy 60- ) a 70-lukujen taitteesta, jolloin yhdysvaltalainen kriitikko Greg Shaw keksi termin power pop, voimapop, kuvaamaan reipasta musiikkia, jossa oli selvä 60-lukuinen melodiapohja.
  • Ensin oktettiinkin, että jo egyptiläiset olivat keksineet » ruostumattoman teräksen » valmistussalaisuuden, mutta kun tämä suurta mielenkiintoa herättänyt veitsi kuljetettiin Englannin kosteaan ilmastoon, sijoittamalla se British Museumiin Lontoossa, niin huomattiin veitsen alkavan ruostua.
  • Kuinka Mr. De Zemler on näitä keksinyt ruveta kokoamaan?

lähtöinen

  • Tämä ajatus on lähtöisin Schumpeteriltä, joka toi innovaatiokäsitteen tutkimukseen ja antoi sille keskeisen paikan taloudellisessa kasvuprosessissa.
  • Tukioppilastoiminta on lähtöisin Amerikasta.
  • Idea on lähtöisin kirjoittajayhdistys Ernestistä.
  • Ja mikseivät paiskisi: onhan koko kuntosali idea lähtöisin paikallisilta vammaisjäijestöiltä.
  • Oheellinen kytkentä 011 yksi askel edemmäksi käytännöllisyyden tiellä ja on idea lähtöisin kalifornialaisen " Radio " -lehden huhtikuun numerossa esitetystä " Bi-Push " -oskillaattorista.

löytää

  • Markuksen evankeliumin ( n. 70jKr. ). kuvauksen mukaan naiset löysivät tyhjän haudan, jolla enkelin kaltainen olento ilmoitti heille Jeesuksen nousseen kuolleista.

olla uranuurtaja

  • Tutkija Kari Savolaisen mukaan osuuskauppaliike oli uranuurtaja monella tavalla.
  • Ruustinna Pöyhönen oli uranuurtaja alallaan saaden olla rakkaan koulunsa johdossa kymmeniä vuosia.
  • Myös ruotsalainen ABA oli uranuurtaja omalla sarallaan.

panna alulle

  • Järvikylän kartanon isäntä Karl Grotenfelt on pannut alulle koko ruukkuvihannesviljelyn Joroisissa.
  • Hän sanoi juhlaa vietettävän sekä lehmän että niiden ennakkoluulottomien henkilöiden kunniaksi, jotka puolivuosisataa sitten panivat alulle mainitun yhdistyksen toiminnan ja jotka ovat jatkaneet työtä tekniikan kehityksestä huolimatta nykyaikaan saakka. • Jarmo Eerikäisen pianosoolon ja Tuula Laukkasen lausuntaesityksen jälkeen seurasi juhlaesitelmä, jonka piti lehtori Mirja Makkonen.
  • Kun radioamatöörit aikanaan olivat uran aukaisijoita koko nykyiselle radiotoiminnalle ( lyhyiden aaltojen " keksiminen " oli puhtaasti radioamatöörien ansiota; Suomessa radioamatöörit panivat alulle mm. yleisradiotoiminnan, jne ) on selvää, että he yhäkin haluavat olla mukana radiotekniikan kehityksessä ja kehittämistyössä.
  • He panivat alulle suomalaisen kertomakirjallisuuden, siitäkin huolimatta, että heiltä puuttui työhön ryhtyessään oleellisin: kulttuurikäyttöön notkeasti taipuva kirjakieli.
  • Samalla pantiin alulle idea oman seuran perustamisesta.
  • Samettivallankumous oli itse asiassa kaksi viikkoa kestänyt rauhanomainen kansanjuhla, jonka panivat alulle toisinajattelevat taitelijapiirit, opiskelijat ja yliopistojen opettajat, protestilaulajat ja satunnaisesti mukaan liittyneet ohikulkijat.
  • Erityisesti on syytä mainita, että juuri nämä Liikolan diakonit panivat alulle kristillisen poikatyön useilla paikkakunnilla.

peräinen

  • Toinen käsitys imperialismista on peräisin Hilferdingiltä, jolta Leninkin määritelmänsä sai.
  • 3. Kolmas kritiikin juuri on peräisin Habermasilta itseltään, siitä tutkimuskohteen rajauksesta, jonka hän teki julkisuuskirjassaan nimenomaan porvarilliseen yhteiskuntaan ( s. 107, 124 — 126, 198 ).

saada alku

  • Suuntautuminen sosiologiaan sai alkunsa jo Münchenin aikana.

uurtaa ura

  • Thomas Alva uursi uraa.
  • Kansakoulu uursi uraa myös varsinaiselle kansansivistystyölle, jonka juuret ulottuvat v:een 1867.

???

  • Apulaiskanslisti Eeva Karlsson piti sopimusta " herrojen saunareissulla tekaistuna ".
  • Se opasti häntä sattuman kautta höyryvoiman keksimiseen.
  • Antaessaan poikkeusluvan komissio käytti perustelua, että yritykset ovat halukkaita investoimaan keksintöihin ja innovaatioihin vain, jos ne voivat suojautua muiden sellaisten yritysten kilpailulta, joilla olisi mahdollisuus päästä käsiksi samaan know-how'hun.
  • Sipilän mielestä juuri tässä tilanteessa tarvitaan " erityistä panostusta luovuuteen, keksintöihin, innovaatioihin ja tuotekehitykseen sekä näin syntyvien ideoiden kehittämiseen tuotteiksi ja tuotantoon ".
  • Erityisesti molekyylibiologian, solubiologian ja makromolekyylien rakennetutkimuksen keräytyminen yhteen antaa mahdollisuudet uusiin biologian ja biolääketieteen keksintöihin.
  • Vähääkään liioittelematta voidaan sanoa, että prof. Virtasen kauan odotettu, nyt valmistunut teos hänen kehittämästään järjestelmästä on kaikkine siihen liittyvine selvittelyineen suomalaisen maatalouskirjallisuutemme huomattavin teos tällä vuosikymmenellä.
  • Hän kertoi kehittämästään sairaanhuollosta ja muusta siihen liittyvästä, johon monet yksityiset lahjoittajat ja järjestöt monista maista ovat osallistuneet.
  • Penttonen kehitti tutkimusmallin, jonka avulla on mahdollista selvittää, miten kissa oppii suuntautumaan merkitykselliseen ääneen kääntämällä päänsä sitä kohti.
  • Jo laivamatkan aikana hän kehitti piirrokset ja suunnitelman sähkötyslaitteistosta.
  • Kuka kehitti suhteellisuusteorian?
  • Jeltsinin mukaan neuvostoarmeija on ehdottanut Novaja Zemljaalla tehdyn koesarjan vielä suorittamatta olevan kahden kokeen siirtämistä Semipalatinskiin, jossa neuvostojohto kehitti ydinpommin.
  • Anttolan superkylmähoitoprojektin isä ja laitteiden toimittajan Oy MJG Univers Ab:n toimitusjohtaja Martti J. Gröhn kertoo, että hoitomuoto kehitettiin alkuaan Japanissa, mutta sitä on käytetty jossain määrin myös Saksassa.
FEE 
basis (kuvaus)
cognizer (kuvaus)
containing_event (kuvaus)
field (kuvaus)
location_of_appearance (kuvaus)
manner (kuvaus)
means (kuvaus)
new_idea (kuvaus)
place (kuvaus)
purpose (kuvaus)
time (kuvaus)