Etymologiadata talk:imsm:ano-

SSA:ssa ja Häkkisellä (2004) mainitaan rinnastus mordvan sanaan anams ’haluta, anoa, pyytää, kerjätä’, mutta tätä etymologiaa ei löydy uudemmista uralilaisia *a-a-sanoja käsittelevistä lähteistä (Aikio 2015, Zhivlov 2014) eikä rinnastusta näköjään mainita UEW:ssäkään. Ainakin minulle jää vähän epäselväksi, miksi tämä rinnastus pitäisi hylätä: tässä sanakirjassa voimme varmaan kannattaa länsiuralilaista etymologiaa, jos ei selviä vastaväitteitä ilmene? --Sampsa Holopainen (keskustelu) 15. helmikuuta 2021 kello 17.01 (EET)

Ainakin Aikion kommentoitavana olleessa UED:n käsikirjoituksessa tämä rinnastus on mukana (rekonstruktiona *ano-/*e̮no-). Ehkä se on 2015-artikkelista jäänyt a- tai o-vartaloisuuden mietinnän takia (vahingossa?) pois. Ei minustakaan erityisiä syitä hylkäämiseen ole. --Juha Kuokkala (keskustelu) 15. helmikuuta 2021 kello 18.05 (EET)

Hyvä, kiitos! Enpä tajunnutkaan UED:n käsikirjoituksesta vilkaista. Teen tästäkin sitten yleistajuisen sivun, kun olen nyt yrittänyt saada noita aakkosten alkupään sanoja pois päiväjärjestyksestä mahdollisimman paljon. --Sampsa Holopainen (keskustelu) 15. helmikuuta 2021 kello 18.09 (EET)

anastaa

Esitin ohimennen Petrin juhlakirjassa, että anastaa (suomi, karj. veps.) olisi saman alkuperäisen kannan toinen johdos. (Suomen murteissa, tai SMS:n mukaan ainoastaan Pielisjärvellä, on myös anistaa, mikä näyttäisi -ista-johdoksiin sopeutuneelta analogiamuodosteelta.) Pitääkö kukaan muu tätä merkityksensä puolesta tarpeeksi uskottavana, tai onko muita selityksiä löydettävissä?

Ongelma kyllä on jo, että mitään vanhaa -sta-verbijohdinta ei ole olemassa. Yhtenä hypoteesinä mieleen tulee, että voisikohan ollakin kyse (pohjois)kantasuomalaisesta asusta *anaista-, joka olisi länsimurteissa normaalisti menettänyt diftonginsa ja sitten kirjakielisyytenä lainautunut itään ainakin karjalaan asti? Vepsän sanan näin selittäminen on kuitenkin hyvin väkinäistä (levikkiinkin jää aukko lyydin ja aunuksen kohdalle). "Keräilyverbien" uudempi -sta- johdin (kalastaa, sienestää jne.) tuntuisi toisaalta oikein mahdolliselta, mutta tällöin — kuten myös jo artikkelissa vihjasin — kanta *ana olisikin kai ollut ensi sijassa nomini eikä verbi. Itämerensuomessa mikään tätä ei kai estäkään. Mordvasta tästä näkökulmasta ehkä lisää eräässä tulevassa artikkelissa. --J. Pystynen (lähetä viesti) 18. lokakuuta 2021 kello 00.02 (EEST)

Mahdolliseen johtosuhteeseen anoa-verbin kanssa viittasin minäkin aiemmin UH 11 -artikkelissa (s. 37), mutta päädyin pitämään uskottavampana Anten (Aikio 2009: 59) esittämää lainautumista samanmerkityksisestä saamen verbistä *ānēstē-, joka on johdettavissa suoraviivaisesti adjektiivista *(h)ānēs 'saita; ahne' (joka puolestaan on laina ims. ahne-adjektiivista). --Juha Kuokkala (keskustelu) 18. lokakuuta 2021 kello 00.58 (EEST)

Kiitos! Tämän lienen lukenutkin mutta eipä ollut jäänyt mieleen. Näyttää tarpeeksi perusteellisesti attestoidulta johtoketjulta, että jätän aiemman ideani sikseen. Ei siis liene tarvetta kantasuomalaiselle tietueelle tästä sanasta. --J. Pystynen (lähetä viesti) 18. lokakuuta 2021 kello 01.17 (EEST)