Etymologiadata:imsm:vimma

*vimma

Vastineet:

• Suomi: vimma
• Karjala: vimma
• Vepsä:
• Vatja:
• Pohjoisviro: vimm
• Eteläviro: ?
• Liivi:

mksm. *vimma (P.K.)

SSA:n sana-artikkeli

vimma (Finno 1583; laajalti murt.) ’kiukku, raivo, kiihko, into; halu, himo, kiima / Wut, Grimm, Eifer; Verlangen, Begierde, Brunst’, johd. vimmainen, vimmata ’saattaa raivoon, riivata, villitä, vietellä (Agr »Cuca teite on wimmanut totwtta vskomasta»; eri tahoilla itämurt.); telmiä, metelöidä (PKarj ja ymp.)’, vimmattu (Agr) ’riivattu, raivoisa, hurja’, vimmastua (laajalti murt.) ’raivostua, kiihtyä, yltyä tekemään jtak’; rinn. -mp-:llisiä asuja mm. vimpa (Petraeus 1649 »Tule (= tulee) wimba wijsahallengin»; Gan 1787 myös wimpu) ’kiihko, into; (harv. a.) hurja, raisu’, vimpapää, -päinen (paik. Peräp Länsip) ’raisu, villi, itsepäinen’, vimpaantua (paik. murt.) ’suuttua, kimpaantua’
~ ka vimmavuo ’riehaantua; turmeltua; rakastua kiihkeästi’ | vi vimm, murt. vimb (g. vimma) ’kauna, närä, salaviha; taudinaihe, -siemen’, vimmata ’sairastella, potea, olla altis sairastumaan’.

On esitetty, että vimma olisi s:n viima ’kylmä tuuli, uho’ affektipitoinen muoto. Tämä oletus on hyvin epävarma.

Lähdekirjallisuus:

• Aminoff 1869 WirSS 92 (sm ~ vi)
• Hakulinen 1933 StF 1:2 90–96 (~ vihma, viima)
• Rytkönen Vir 1937 176
• SKES 1978 1772 (tuskin viima sanan affektipitoinen muoto)

[vimma Álgu-tietokannassa]

EVE:n sana-artikkeli

EVE:vimma