Etymologiadata:imsm:vaikka

Sanatista

*vaikka

Vastineet:

mksm. *vaikka (P.K.)

SSA:n sana-artikkeli

vaieta (: vaikenee; eri tahoilla murt.) ’lakata olemasta äänessä t. puhumasta; laantua, tyyntyä (tuuli, sade); heiketä / verstummen; abflauen, aufhören (zu regnen); nachlassen’, rinn. vaiketa (: vaikkenee; Agr; PSavo Kain, paik. Pohjanm Peräp) id., vaientaa, vaikettaa (Speitz 1643) ’vaientaa, vaimentaa, hiljentää’, vaikahtaa (Satak KPPohjanm) ’tauota, lakata, laantua, vähetä (et. sade)
~ ink vaiketarauhoittua, tyyntyä’ | ka vaikkaineäänetön, vaiti’, vaikastuovaieta’ | ly vaikkańivaiti, ääneti’, vaikastudavaieta’ | ve vaikńehiljainen, äänetön; hiljaa, salaa’, vaikastuda, vaikištudavaieta’ | ? va vaige̮davaipua’ | vi (Wied) vaiknedarauhoittua, tyyntyä’, vaik (Wied; g. vaiga, vaigi, vaigu) ’hiljainen, rauhallinen’, vaikne id., vaikivaiti’, vaikidavaieta’ (sm > lpLu vaihkētitmennä äkkiä ohi, tauota’, In vajkkaniđvaieta, hiljetä’).
Ims sanueen oletettu kantasana on *vaikkahiljainen, äänetön’, jolle on puolestaan ehdotettu germ alkuperää, vrt. germ *waika-, mn veikrpehmeä, heikko’, nn vek, veikpehmeä, (liian) taipuisa, veltto, hauras, voimaton, heikko’, mr veker, nr veknotkea, taipuisa, pehmeä, lauhkea, hento’, saks weichpehmeä; heikko, tunteellinen; nuoska, märkä (lumi)’, ags wācpehmeä, heikko; veltto; mitätön, kehno’. — Ks. myös vaiti.
Lähdekirjallisuus:
  • Ojansuu 1913–15 FUFA 13 8–9 (sm ~ au vi)
  • Hellquist 1939 SEO 1327 (ruots sanasta)
  • Mägiste 1940 EKirj 34 132 (+ ve)
  • SKES 1975 1591–92 (+ ink ka ly ? va; sm > lpLu; ehkä < germ)
  • LpIn 3 1989 364 (lpIn < sm)

SSA:n jälkeen kannatetut etymologiat

Etymologiadata:imsm:vaikka/th

EVE:n sana-artikkeli

EVE:vaieta

Keskustelu

Etymologiadata talk:imsm:vaikka