Etymologiadata:imsm:vaikka

*vaikka

Vastineet:

• Suomi: vaieta⇐
• Karjala: vaikkaine⇐
• Vepsä: vaikne⇐
• Vatja:
• Pohjoisviro: vaik
• Eteläviro: vaiklik⇐
• Liivi:

mksm. *vaikka (P.K.)

SSA:n sana-artikkeli

vaieta (: vaikenee; eri tahoilla murt.) ’lakata olemasta äänessä t. puhumasta; laantua, tyyntyä (tuuli, sade); heiketä / verstummen; abflauen, aufhören (zu regnen); nachlassen’, rinn. vaiketa (: vaikkenee; Agr; PSavo Kain, paik. Pohjanm Peräp) id., vaientaa, vaikettaa (Speitz 1643) ’vaientaa, vaimentaa, hiljentää’, vaikahtaa (Satak KPPohjanm) ’tauota, lakata, laantua, vähetä (et. sade)’
~ ink vaiketa ’rauhoittua, tyyntyä’ | ka vaikkaine ’äänetön, vaiti’, vaikastuo ’vaieta’ | ly vaikkańi ’vaiti, ääneti’, vaikastuda ’vaieta’ | ve vaikńe ’hiljainen, äänetön; hiljaa, salaa’, vaikastuda, vaikištuda ’vaieta’ | ? va vaige̮da ’vaipua’ | vi (Wied) vaikneda ’rauhoittua, tyyntyä’, vaik (Wied; g. vaiga, vaigi, vaigu) ’hiljainen, rauhallinen’, vaikne id., vaiki ’vaiti’, vaikida ’vaieta’ (sm > lpLu vaihkētit ’mennä äkkiä ohi, tauota’, In vajkkaniđ ’vaieta, hiljetä’).

Ims sanueen oletettu kantasana on *vaikka ’hiljainen, äänetön’, jolle on puolestaan ehdotettu germ alkuperää, vrt. germ *waika-, mn veikr ’pehmeä, heikko’, nn vek, veik ’pehmeä, (liian) taipuisa, veltto, hauras, voimaton, heikko’, mr veker, nr vek ’notkea, taipuisa, pehmeä, lauhkea, hento’, saks weich ’pehmeä; heikko, tunteellinen; nuoska, märkä (lumi)’, ags wāc ’pehmeä, heikko; veltto; mitätön, kehno’. — Ks. myös vaiti.

Lähdekirjallisuus:

• Ojansuu 1913–15 FUFA 13 8–9 (sm ~ au vi)
• Hellquist 1939 SEO 1327 (ruots sanasta)
• Mägiste 1940 EKirj 34 132 (+ ve)
• SKES 1975 1591–92 (+ ink ka ly ? va; sm > lpLu; ehkä < germ)
• LpIn 3 1989 364 (lpIn < sm)

[vaieta Álgu-tietokannassa]

EVE:n sana-artikkeli

EVE:vaieta

Keskustelu

Variantteja itämerensuomessa ja vastine mordvassa

LägLoS ja tämän mukaisesti SES katsovat lainaetymologian germaanista varmaksi, vaikka merkityssuhde 'heikko' ~ 'hiljainen' ei siltä tunnu. Välittäväksi katsottu vaikea 'lievä (sateesta, tuulesta)' selittyisi kyllä kummankin merkityksen erikoistumana, mutta tuskin voi johtaa yleismerkitykseen 'hiljainen' (ja vaieta 'olla hiljaa'), etenkin kun esiintyy ainoastaan suomessa. Myös itämerensuomen sisällä myös lukuisat variantit näyttävät osoittavan, että kyseessä ovatkin tyypilliset adjektiivijohdokset lyhemmästä vartalosta *vai-: vrt. vaiti (ei **vaieti!), vaimea, kai myös vaisu, ehkä jopa *vaipu- (jollei pikemmin samaa kantaa kuin *vajo-da-, kuten viimeksi Kuokkala 2020).

Germaanisen etymologian minusta selvästi kumoaa lopulta se, että sanapesueelle löytyykin vastine myös mordvasta: *vajma- > ersä ojmams, mokša vajmams 'rauhoittua; tyyntyä (tuuli)'. Suorin vastine tälle on tietysti vaimea, jossa yhteiseksi kannaksi voitaisiin rekonstruoida nomini *wajə-ma tai *waj-ma 'vaikeneminen, hiljeneminen', josta suomessa on edelleenjohdettu adjektiivi, mordvassa verbi. Hakulisen (SKRK) ehdotus kontaminaatiosta vaimea = vaieta × laimea ei ole sellaisenaan tarpeen, etenkään jos edellisessä kahdessa tosiaan onkin jo yhteinen kantavartalo. Jälkimmäinen adjektiivi on kyllä saattanut vaikuttaa harvinaisen johdinketjun *-ma + *-eda muodostamiseen.

Itämerensuomalais–mordvalainen *waj(ə)- 'olla hiljaa' saattaisi lopulta olla merkityskehityksen kautta liitettävissä tunnettuun uralilaiseen sanueeseen *waja- 'vajota, mennä alas' (so. metafora 'laittaa äänensä alas, mennä alas hiljaisuuteen'?), mutta tästä en olisi varma eikä se rekonstruktion omaa uskottavuutta tunnu siis muuttavan. --J. Pystynen (lähetä viesti) 1. syyskuuta 2026 kello 13.52 (EEST)