Etymologiadata:imsm:piikcu-
Ulkoasu
*piikcu-
Vastineet:
- Suomi: piiskua
- Karjala: piiskuo
- Vepsä: piskutta⇐
- Vatja: piiskua
- Pohjoisviro: piiksuma
- Eteläviro: piitsma
- Liivi:
mksm. *piikcu- (P.K.)
SSA:n sana-artikkeli
piiskua (Jusl 1745), piiskuttaa (JCajanus 1683; savmurt., paik. Häme KPohjanm) ’vihellellä, piipittää (lintu) / pfeifen, piepen’, ilm. takaperoisjohdoksena piisku (Savo PKarj Kain, paik. KPohjanm) ’pajupilli, pyypilli (pyynpiisku)’
~ ka piiskoa, piiskuo, piiskuttoa, piitškoa ’ääntää vienosti, viheltää (lintu)’, piiskuta ’id.; matkia pyyn ääntelemistä, puhaltaa pyypilliin’, piisku ’pilli, tav. pyypilli’ | ly pīskuta ’piiskuttaa, piipittää’ | ve (Ahlqv) piskutta | va (Tsv) pīskua, pīska- id. | vi piiksuda ’piipittää’.
~ ka piiskoa, piiskuo, piiskuttoa, piitškoa ’ääntää vienosti, viheltää (lintu)’, piiskuta ’id.; matkia pyyn ääntelemistä, puhaltaa pyypilliin’, piisku ’pilli, tav. pyypilli’ | ly pīskuta ’piiskuttaa, piipittää’ | ve (Ahlqv) piskutta | va (Tsv) pīskua, pīska- id. | vi piiksuda ’piipittää’.
Onomat. sanoja, vrt. interj. pii (linnun ääntelystä) sekä piipittää (ks. tätä). Samanlaisia onomat. verbejä on muissakin sukukielissä, vrt. lpN bišˈkot (In Kld) ’kirkua, puhua kirkuvalla äänellä (N); kiljua, vinkua (In); piipittää (Kld)’, mdE piškadoms, M piškədəms ’kiljaista’ sekä syrj piski̮ni̮ ’piipittää’.
Lähdekirjallisuus:
- Ganander 1787 NFL 2 374 (sm ~ vi)
- Ahlqvist 1859 Anteckn 99 (+ ve)
- Kalima 1915 OLR 186 (+ ka; ims ? > ven murt.)
- T. I. Itkonen 1918 SUSA 32:3 33 (+ lp)
- Äimä 1919 SUST 45 236 (vrt. syrj)
- SKES 1962 553 (+ ly va; lp md syrj erillisiä onomat. sanoja)
Etymologiadata:imsm:piikcu-/th