Etymologiadata:imsm:kumpu
*kumpu
Vastineet:
mksm. *kumpu < kksm. *kumpu < vksm. *kumpǝ̑-w (P.K.)
SSA:n sana-artikkeli
kumpu (Gan 1786; laajalti murt.), kumppu (hajat. länsimurt.) ’Hügel, Haufen’, kumpare
~ ka kumpu ’kumpu, kumpare, sammalta kasvava korpimaa’ (huom. myös viE komp g. komba ’pieni kohouma, mätäs’)
~ ka kumpu ’kumpu, kumpare, sammalta kasvava korpimaa’ (huom. myös viE komp g. komba ’pieni kohouma, mätäs’)
= lpLu kåbbå (E) ’pieni vuori keskellä metsää tai suota’ | mdM komba (-ə̑-) ’suossa mätänevän kannon päälle syntynyt mätäs’, kumba (-ə̑-) ’mätäs (joessa, järvessä)’; sama sana lienee edelleen mdM kumbə̑- ’rupi haavan päällä’ | votj gi̮bed ’humus, turve; lahonneen puun jäännökset palaneessa maassa’ | syrj gi̮be̮d, gi̮bad, gubad ’hete, suomaa, mätäs (suossa); heinäniitty’ | vogE kop, I χop, kup, L kup, kump, P χump ’aalto’ | ostjI kŏmp, kump, E χump, P χump, χŏmp id. | unk hab ’kuohu, vaahto, aalto’ || samJr χāmpa | Jn kaba | T koŋfu (g. kombu) | slk qå̄mpe, qōmp ’aalto’. — Sm kumpu sanan johd. on ilm. kummuta (ks. tätä) vastineineen.
Germ taholla on ural sanojen kaltainen sanue: esigerm *kumbu, kgerm *χumpu > norj hump ’vuorenkukkula, pienehkö epätasaisuus’, mr humper ’erillinen maapala’, ruots murt. humpel ’vuorenkukkula, kumpu’, joka ei kuitenkaan sovellu ural alkuperää olevan kumpu sanan originaaliksi. Kummallakin taholla sanat ilm. deskr. alkuperää.
Lähdekirjallisuus:
- Castrén 1858 Ostj2 85 (unk ~ ostj sam)
- J. Krohn 1872 Suomi 2:10 143 (sm ~ vi)
- MUSz 1873–81 65 (+ vog)
- Karsten 1915 GFL 170 (sm < esigerm)
- Wiklund 1917 IF 38 67 (sm ~ lp)
- Ravila Vir 1932 374–75 (+ md)
- SKES 1958 238
- TESz 2 1970 7–8
- MSzFE 1971 237–38
- Koivulehto 1972 NphM 73 626 (sm < germ)
- Lytkin 1977 SFU 13 182 (+ votj syrj)
- *E. Itkonen 1981 JuhlakLakó 78–85 (ural ’kumpua’ ja ’aaltoa’ merk. sanat kuuluvat yhteen)
- UEW 1988 203